JAMA Psychiatry -lehden tutkimus osoittaa, että useimmat ihmiset saavat hoitoa ”mielenterveyshäiriöihin” ja heidän elämänsä huononee diagnoosin ja hoidon jälkeen.
Kirjoittanut Peter Simons, MIA, käännetty A.Kopakkala. Lue alkuperäinen täällä
Uusi JAMA Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että melkein jokainen tulee elämänsä aikana saamaan mielenterveyshoitoa, ja että heidän elämänsä huononee monella tapaa diagnoosin ja hoidon jälkeen. Noin 80% väestöstä joutuu sairaalahoitoon tai saa psykiatrisia lääkkeitä. Hoidon jälkeen he ovat todennäköisemmin köyhiä, työttömiä, saavat vammaisetuuksia ja heidän sosiaaliset suhteensa huononevat
Tutkijat päättelevät, että heidän tuloksensa ”pitäisi muuttaa käsitystämme normaaliudesta ja mielenterveyshäiriöistä. Se haastaa stigman, joka liittyy henkilöihin, joilla on mielenterveyshäiriöitä.”
Tarkoittaako tämä, että biologisten erojen etsiminen ”mielenterveyshäiriöistä kärsivien” ja ”normaalien” välillä voidaan nyt lopettaa—koska käytännössä kaikki ovat ”mielenterveyshäiriöisiä”?
Tutkimus kumoaa ajatuksen, että mielenterveyshäiriöt jäisivät diagnosoimatta ja hoitamatta. Päinvastoin:
”Tämänhetkiset tulokset todella todistavat, että kansalaiset saavat huomiota ja hoitoa mielenterveyshäiriöihin, ainakin kehittyneissä maissa, joissa on yleinen terveydenhuoltojärjestelmä, mikä voidaan nähdä rohkaisevana,” tutkijat kirjoittavat.
Tutkimuksen tekivät Lars Vedel Kessing, Simon Christoffer Ziersen ja Per Kragh Andersen Kööpenhaminan yliopistosta sekä Avshalom Caspi ja Terrie E. Moffitt Duke-yliopistosta ja King’s College Lontoosta.
Tutkimusaineisto tuli Tanskan kansallisesta terveydenhuollon yhteystietorekisteristä ja sisälsi satunnaisotoksen 1,5 miljoonasta tanskalaisesta vuosilta 1995-2018. Se sisälsi kaikki diagnoosit sairaalakontaktien kautta ja kaikki lääkemääräykset sairaaloista, perusterveydenhuollosta tai yksityisiltä psykiatreilta—mikä tarkoittaa, että tämä on vielä aliarvio. Se ei sisällä niitä, jotka eivät ole saaneet hoitoa tai ovat saaneet psykoterapiaa lääkityksen sijaan
Tulokset eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin maihin, kuten Yhdysvaltoihin, jossa on yksityinen, voittoa tavoitteleva terveydenhuoltojärjestelmä.
Tutkijoiden mukaan todennäköisyys saada psykiatrisia lääkkeitä elämänsä aikana oli 82,6% (87,5% naisille ja 76,7% miehille). Todennäköisyys joutua sairaalahoitoon mielenterveyshäiriön vuoksi oli 29,0% (31,8% naisille ja 26,1% miehille).
Keskimäärin 80% niistä, jotka saivat hoitoa mielenterveyshäiriöihin, olivat jo kamppailleet ennen hoitoa: ”Lähtötilanteessa yksilöillä, joilla oli jokin mielenterveyshäiriö, oli todennäköisemmin työttömyyttä tai he saivat vammaisetuutta, heillä oli pienemmät tulot, he olivat todennäköisemmin yksin eläviä ja heillä oli pienempi todennäköisyys olla naimisissa verrattuna kontrollihenkilöihin yleisestä väestöstä,” tutkijat kirjoittavat.
Mutta hoidon jälkeen tilanne vain huononi.
Hoidon jälkeen ”yksilöillä, joilla oli jokin mielenterveyshäiriö, oli todennäköisemmin uusia sosioekonomisia vaikeuksia verrattuna kontrollihenkilöihin yleisestä väestöstä,” tutkijat kirjoittavat. ”Seurannan aikana he olivat todennäköisemmin työttöminä tai saivat vammaisetuutta, ansaitsivat pienempää tuloa, olivat todennäköisemmin yksin eläviä ja olivat naimattomia.”
Se tosiasia, että ne, jotka saivat diagnoosin ja hoidon, olivat huonommassa asemassa sen jälkeen, tulkittiin tutkijoiden toimesta ”diagnoosin ja hoidon validiteetin” tueksi, koska he päättelevät sen osoittavan taustalla olevan mielenterveyshäiriön vakavuuden.
He eivät käsittele ajatusta, että hoito saattaisi pahentaa tilannetta, erityisesti jos se annetaan lieviin oireisiin tai normaaliin inhimilliseen ahdistukseen. On runsaasti näyttöä siitä, että masennuslääkkeiden käyttö johtaa huonompiin lopputuloksiin pitkällä aikavälillä, jopa ottaen huomioon masennuksen vakavuuden ja muut tekijät. Lääkkeiden haittavaikutukset johtavat huonompaan terveyteen, ja vieroitusoireet estävät ihmisiä lopettamasta niiden käyttöä.
Samoin neuroleptien pitkäaikaistutkimukset osoittavat, että vaikka ne lopettaneet ovat suuremmassa relapsiriskissä kuukausien ajan lopettamisen jälkeen, heidän pitkäaikaiset tuloksensa ovat paremmat kuin niiden, jotka jatkavat lääkkeiden käyttöä, jopa ottaen huomioon tilan vakavuuden.
Tutkijat eivät myöskään käsittele ylidiagnostiikan ideaa – että syy siihen, miksi melkein jokainen täyttää mielenterveyshäiriön kriteerit, on se, että mielenterveyshäiriön kategoriat laajenee jokaisen uuden DSM-painoksen myötä. Tämä on monien tunnettujen tutkijoiden huolenaihe. Esimerkiksi Allen Frances, DSM-IV-työryhmän puheenjohtaja, on kirjoittanut laajasti ylidiagnostiikan haitoista, kuten on tehnyt myös Kamran Abbasi, lääketieteellisen BMJ lehden päätoimittaja.
DSM-5:n uudistus vuonna 2022 loi uuden mielenterveyshäiriön nimeltä ”prolonged grief disorder” (pitkittynyt suruhäiriö), jonka kriteerit täyttyvät, jos joku suree liian kauan tai liian voimakkaasti. Monet tutkijat toteavat, että normaalit inhimilliset tunteet on nyt luokiteltu ”sairauksiksi”, jotka voidaan lääkitä pois. Samat tutkijat ovat väittäneet, että DSM:n luokittelut ovat ”tieteellisesti merkityksettömiä.”
”Mielenterveyshäiriön” määritelmä on nykyään niin laaja, että lähes koko väestö täyttää kriteerit. Uudessa-Seelannissa vuonna 2020 tehdyssä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että 86% ihmisistä on täyttänyt psykiatrisen sairauden diagnoosin kriteerit siihen mennessä, kun he ovat 45-vuotiaita, ja 85% näistä on täyttänyt vähintään kahden diagnoosin kriteerit. Tarkalleen puolet (50%) väestöstä on täyttänyt ”häiriön” kriteerit 18-vuotiaaksi mennessä.
Artikkeli:
Kessing, L. V., Ziersen, S. C., Caspi, A., Moffitt, T. E., & Andersen, P. K. (2023). Lifetime incidence of treated mental health disorders and psychotropic drug prescriptions and associated socioeconomic functioning. JAMA Psychiatry, 80(10), 1000-1008. doi:10.1001/jamapsychiatry.2023.2206 (Link)
