ECT:tä eli nk. sähköshokkihoitoa (jossa ihmiselle aiheutetaan kouristus johtamalla hänen aivoihinsa sähköä) saaneiden ihmisten kokemukset ovat jääneet vähälle huomiolle. Tämä on merkittävä asia, sillä noin miljoonalle ihmiselle annetaan maailmassa annetaan vuosittain ECT:tä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa kolmasosa niistä annetaan ihmisille vastoin heidän tahtoaan.
Osa psykiatreista näkee ECT:n viimeisenä keinona vaikeasti autettavien potilaiden hoidossa. Heidän mielestään se toimii hyvin – jopa paremmin kuin mikään muu hoito. Toiset taas katsovat, että suurimmalle osalle potilaista siitä ei ole hyötyä, ja että monille se aiheuttaa vakavia, elämää muuttavia haittoja.
Historiallinen hoito ilman riittäviä tutkimuksia
ECT otettiin käyttöön jo 1930-luvulla ilman kunnollisia tutkimuksia. Hoitolaitteita ei ole arvioitu esimerkiksi Britannian lääkeviraston (MHRA) tai Yhdysvaltain FDA:n toimesta. Valmistajan edustaja on oikeudessa myöntänyt, että sähköshokkikone testattiin aikoinaan vain “kahdella koiralla” ennen laajaa käyttöönottoa.
Vaikka monet psykiatrit uskovat ECT:n toimivan, heidän näkemyksensä voivat perustua sattumanvaraisiin havaintoihin. Samalla lailla vakuuttuneita tuloksistaan ovat henkiparantajat, noidat yms. Luotettavaa näyttöä hoidon tehosta ei ole. Satunnaistettuja lumekontrolloituja tutkimuksia ei ole tehty vuoden 1985 jälkeen. Silloisissa tutkimuksissa ei löydetty mitään pitkäaikaisia hyötyjä ECT:stä verrattuna lumeeseen. (Molemmissa näytti kyllä toteutuvan vahva lume-efekti.)
Cochrane-lääkäreiden arvio vuodelta 2009 totesi, ettei ole mitään näyttöä siitä, että ECT olisi tehokas katatonian hoidossa – vaikka psykiatriassa sitä pidetään vakiintuneena hoitona. Vuonna 2019 sama todettiin koskien skitsofreniaa. Myös tehosta masennuksen hoidossa näyttö on heikkoa. Tutkimusten perusteella ECT ei myöskään vaikuta ehkäisevän itsemurhia ja useiden viime aikaisten tutkimusten mukaan ECT sen sijaan merkittävästi lisää itsemurhariskiä (linkki).
Suurin kansainvälinen kysely ECT-kokemuksista
Tutkimuksissa on harvoin kysytty potilaiden tai heidän omaistensa kokemuksia. Aiemmat selvitykset ovat olleet pieniä ja pintapuolisia.
Tähän tilanteeseen tuo uutta tietoa laajin koskaan tehty kyselytutkimus. Kahden vuoden aikana 1144 ihmistä 44 maasta (USA, Iso-Britannia, Australia, Kanada ym.) kertoi kokemuksistaan ECT-hoidosta. Mukana oli sekä potilaita että heidän perheenjäseniään ja ystäviään.
Tulokset kertovat, että osa koki hoidon hyödylliseksi, mutta monille se merkitsi pysyviä ja vakavia haittoja. Monet kertoivat menettäneensä muistiaan, työkykynsä tai ihmissuhteitaan – asioita, joista heitä ei ollut varoitettu.
Informoidun suostumuksen puute
Ensimmäiset aineistosta julkaistut tutkimusartikkelit käsittelevät sitä, mitä potilaille ja omaisille kerrottiin ennen hoitoa. Informoitu suostumus on lääketieteen perusperiaate: potilaan täytyy saada realistinen kuva hyödyistä ja haitoista, jotta hän voi antaa luvan hoitoon.
Kyselyssä kävi ilmi, että hyötyjä liioiteltiin ja haittoja vähäteltiin.
• 63 % potilaista ja omaisista muisti kuulleensa väitteen “ECT on tehokkain hoito vaikeaan masennukseen” – vaikka tutkimusnäyttö ei tue tätä.
• 68 %:n mukaan heille kerrottiin, että “ECT voi pelastaa henkiä ja estää itsemurhia” – tälle ei ole mitään näyttöä.
• Vain 17 % potilaista kertoi, että heitä varoitettiin pysyvistä muistinmenetyksistä.
• Vain 12 % kuuli mahdollisista sydänhaitoista, vaikka tutkimusten mukaan jopa 1 potilas 15–30:stä kokee sydäntapahtuman.
Potilaiden kokemusten kokonaiskuva
Kun kysyttiin “auttoiko ECT?” ja “paransiko se elämänlaatua?”, tulokset olivat karuja:
- N. 60 % kertoi, ettei ECT auttanut lainkaan.
- N. 60 % kertoi, että se huononsi elämänlaatua ja n. 50 % kertoi elämänlaatunsa heikentyneen paljon tai hyvin paljon.
Osa (n. 40 %) koki ECT:n parantaneen mielialaa, mutta 70 %:lla näin kokeneista vaikutus kesti alle kolme kuukautta.
Johtopäätökset
Tutkimus antaa äänen ihmisille, jotka kokivat saaneensa yksipuolista ja harhaanjohtavaa tietoa ennen ECT:tä.
Tulokset herättävät sekä lääketieteellisiä että juridisia kysymyksiä. Onko oikein antaa hoitoa ihmisille, jotka eivät ole voineet tehdä tietoista päätöstä – tai jotka ovat kieltäytyneet?
Tutkijoiden viesti: ”Tulokset olivat yhdenmukaisia perheenjäsenten ja ystävien vastauksien kanssa. Huomionarvoista on, että lähes puolet (49,1 %) ilmoitti elämänlaatunsa heikentyneen ECT:n vuoksi “paljon” (21,6 %) tai “erittäin paljon” (27,5 %).
Tämän hälyttävän tuloksen osittaisena selityksenä on, että elämänlaatu kattaa ECT:n haittavaikutukset yhdessä mahdollisten hyötyjen kanssa. Kun otetaan huomioon, ettei ole näyttöä siitä, että ECT olisi lumetta tehokkaampi, ja tiedossa olevat pitkäaikaiset haittavaikutukset muistiin, nämä kyselytulokset johtavat suositukseemme: ECT-hoito tulisi välittömästi keskeyttää kliinisessä käytössä, kunnes riippumattomat, laajamittaiset lumekontrolloidut tutkimukset osoittavat, onko ECT:llä mitään lumetta parempaa tehoa – suhteessa niihin moniin vakaviin haittavaikutuksiin, joita siihen liittyy.”
Artikkeli: Linkki
A survey of 1144 ECT recipients, family members and friends: does ECT work?
Article
Read, J., Johnstone, L., Hancock, S. P., Morrison, L., Harrop, C. and Cunliffe, S. 2025. A survey of 1144 ECT recipients, family members and friends: does ECT work? International Journal of Mental Health Nursing.
Millaisia kokemuksia teillä on Suomesta? Tunnetteko tutkimuksia kotimaasta?
Itse koen, että en olisi selvinnyt masennuskausistani hengissä ilman ECT-hoitoa. Olkoonkin, että sen teho on kestänyt vaihtelevasti 6kk-24kk, ennen kuin masennus on taas uusiutunut, mutta se on kuitenkin ainoa, mikä minua on auttanut. Lääkkeillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta, ei hyvässä eikä pahassa. Terapia on kannatellut arjessa, mutta ei auttanut vaikeimmissa tilanteissa. Samoin ruokavalio, liikunta, vitamiinit ja unesta huolehtiminen auttavat vain tiettyyn pisteeseen asti.
ECT on aiheuttanut minulle lyhytaikaisia muistiongelmia, jotka ovat kuitenkin aina korjaantuneet nopeasti. Jatkossakin aion, jos masennus taas uusiutuu, pyytää heti pääsyä ECT-hoitoon, sen sijaan että kokeiltaisiin turhaan taas jotain lääkettä tai muuta. Jos siihen hoitoon en pääsisi, se olisi käytännössä kuolemantuomio minulle, kun muuta toimivaa hoitoa ei syvimpään masennukseeni ole.
Minulle on annettu kaksi n. 10 kymmenen kerran ECT-jaksoa vuonna 2010.
En olisi koskaan ECT:tä halunnut, kokemus itsessään oli tosi epämiellyttävä ja traumaattinenkin (huolimatta siis siitä, että ECT nykyään annetaan nukutuksessa (, johon tosin sisätyy omat riskinsä), toisin kuin aiemmin, esim. Yksi lensi yli käenpesän-elokuvan kuvaamana aikana) ja tiesin koko ajan, alusta alkaen, että ECT ei tilannettani ratkaisisi. En mene tässä syihin, miksi tästä huolimatta annoin itselleni ECT:tä tuolloin antaa, mutta voin sanoa, että se, että annoin itselleni tuolloin näin tehdä, on ollut yksi niistä valinnoista, joita minun on ollut elämässäni kaikkein vaikeinta antaa itselleni anteeksi.
(Olin tuolloin myös todistamassa tilannetta, jossa pakkohoidossa ollut vanhempi nainen kulki osastolla lääkärin perässä ja pyysi ja rukoili, että hänelle ei ECT:ä annettaisi.. mutta näin kuitenkin tehtiin, useita kertoja.)
Minulta katosi ECT:n seurauksena muistoja sitä edeltäneiden kuukausien ajalta, osa täysin ja osa osittain ja ne eivät ole palautuneet. Lisäksi päädyn usein miettimään, johtuuko se, että en muista ECT:tä edeltäviltä vuosilta joitakin yhdessä ystävieni tai perheenjäsenteni kanssa koettuja tapahtumia, jotka he kirkkaasti muistavat, ECT:stä vai enkö muistaisi niitä syystä tai toisesta muutenkaan johtuen siitä, että luonnollisesti eri ihmisille jäävät eri asiat erilailla mieleen.
Olen lukenut joiltain ECT:n kokeneilta, kuinka heiltä on kadonnut vuosia tai jopa vuosikymmeniä muististaan, esim. lähes koko lastensa lapsuus. Tällaisten muistojen katoamista ei voi ihmiselle kukaan koskaan korvata ja jo tällaisen kohtalon ajatteleminen on mielestäni tosi ahdistavaa.
Muistojen katoamisen lisäksi koen, että lähimuistini on nykyään ajoittain aika heikko, olen aika hajamielinen ja lisäksi tasapainoni voisi olla parempi.
Lähimuistin/työmuistin heikkeneminen, jopa hyvin radikaalisti ja se, että asiat eivät samalla tavalla (tai joillain lähes ollenkaan) jää mieleen kuin aiemmin on kokemus, joka on monilla ECT:n kokeneilla ja olen myös kuullut tasapainon heikkenemiseen liittyvistä kokemuksista ja tämänkin suhteen päädyn usein ajattelemaan, olisinko yhtä hajamielinen, katoaisivatko asiat samalla tavalla mielestäni ja törmäilisinkö samalla tavalla ovenkarmeihin jne, jos en olisi saanut ECT:tä aikoinaan vai johtuuko tämä ainakin osittain saamastani ECT:stä.
Kynnys toimenpiteisiin, joilla on suuri riski vahingoittaa enemmän tai vähemmän ihmisen aivoja, tulisi mielestäni olla hyvin hyvin hyvin korkea ja ihmisellä tulisi tällaisten toimenpiteiden suhteen aina olla mahdollisuus tehdä informoitu valinta siitä, haluaako hän tällaisen riskin itse omalla kohdallaan ottaa. Informoitua valintaa ei voi tehdä, jos ihmisellä ei ole tietoa hyvin kyseenalaisesta ECT:n tehoa koskevasta olemassa olevasta tutkimusnäytöstä ja ellei ihmisellä ole tietoa ECT:n haittoja koskevasta laajasta näytöstä. Nykyään tietoa on mahdollista etsiä myös itse, mutta tästä huolimatta ECT:tä ehdottavalla taholla tulisi ehdottomasti mielestäni olla vastuu itse antaa ihmiselle tämä informaatio – jos siis ECT:tä ylipäänsä annetaan.
Minusta ECT tulisi ehdottomasti poistaa kokonaan käytöstä, kuten em. tutkimuksenkin tekijät peräänkuuluttavat. Mutta jos tätä ei toteuteta, vähintäänkin ihmisten tulisi saada lukea kirjallisena tarpeeksi laaja yhteenveto kyseenalaisesta tehoa koskevasta näytöstä ja laajasta haittoja koskevasta näytöstä ennen valintansa tekemistä. Siihen, että lääkärit suullisesti tällaista informaatiota osaisivat tai valitsisivat antaa, en luota.
Omalla kohdallani taannoin ECT:tä voimakkaasti minulle ajanut lääkäri sanoi minulle, että ECT on tehokas ja turvallinen hoitomuoto. En ottanut millään lailla annettuna hänen minulle tuolloin sanomansa paikkansapitävyyttä, mutta en myöskään ollut tuolloin tietoinen kaikesta siitä, mitä olen myöhemmin esim. ruumiinavauksissa ECT:n aiheuttamista vaurioista aivoissa ja monien kokemasta pysyvästä muistin heikkenemisestä olen lukenut.
Olen paljon ajatellut, että mahtoiko hän eli tämä lääkäri aivan aidosti olla siinä käsityksessä, että näin asia on (eli että ECT on tehokasta ja turvallista). Olisiko hän esim. omalla kohdallaan tai esimerkiksi oman lapsensa, oman läheisen ystävänsä, oman puolisonsa tai oman vanhempansa kohdalla oman ECT:tä koskevan työssään havainnoimansa ja lukemansa informaation pohjalta ajatellut samalla tavalla vai olisiko hän kuitenkin päätynyt sille kannalle, että riskit ovat turhan isoja ja hyödyt turhan kyseenalaisia.
Mietin myös, että olisiko hän omalla tai oman läheisensä kohdalla paremmin hahmottanut sen, että yritys ratkaista kontekstin huomioon ottaen ymmärrettävää kriisi, ei ihmisillisen kohtaamisen ja kuulemisen vaan rajun ihmisen kehoon kajoavan fyysisen toimenpiteen kautta, lähtökohtaisesti tuntuu ainakin itsestäni täydellisen absurdilta ja järjettömältä.
Sain ECT-hoitoa osastohoitojaksojen yhteydessä useampaan otteeseen sarjoina vuosina 2016 ja 2017. Vuoden 2017 alkupuolella viikottainen sähköhoito loppui erään kerran seinään. Kävin tuolloin sähköhoidossa kotoa käsin ja hoidon jälkeisenä aamuna mielialahäiriöpoliklinikan hoitava psykiatrini soitti minulle hyvin epätavallisesti ja totesi suunnitellun sähköhoitosarjan loppuvan välittömästi osaltani.
Syytä tähän en saanut ikinä tietää, mutta epäilen jonkun aivoissani tuolloin kärventyneen pahemman kerran.🙄 Menetin nimittäin viimeisimmäksi jääneen sähköhoitokerran jälkeen muistini täydellisesti sitä edeltäneeltä kahdelta vuodelta, eikä muistini ole sen koommin palautunut. Huomaan myös kasvomuistissani ja muissakin muistitoiminnoissani edelleen monenlaisia ongelmia.
Kukaan ei varoittanut minua näistä haitoista etukäteen, eikä oikeastaan kukaan suostunut myöskään psykiatrian piirissä uskomaan, että muistivaikeuteni johtuisi juuri sähköhoidosta. Muistan tähän liittyen eräänkin absurdin tilanteen, jossa kävin osastolta käsin Auroran neuromodulaatioyksikön johtavalla lääkärillä konsultaatiossa DBS-hoitoa ajatellen.
Totesin tälle sähköhoidon antamisestakin HUSin alueella vastaavalle ylilääkärille menettäneeni muistini pysyvästi sähköhoidon seurauksena. Hän oli kirjannut hoitotietoihini sanomani, mutta todennut kirjallisesti heti perään kyseessä olevan hyvin todennäköisesti ennemminkin dissosiaatio-oireilun.
Kummasti tämä dissosiaatio iski juuri sen sähköhoitokerran jälkeen, jolloin hoitoni myös ilman mitään selitystä äkisti lopetettiin.🙄 Lisäksi muistan hieman ennen ECT:n äkillistä loppumista erään anestesiahoitajan todenneen minulle juuri ennen humausnukutusta vähän huolestuneeseen sävyyn kouristuskynnykseni nousevan kerta kerralta.Tämä tietysti tarkoittaa, että sähköhoitoa piti antaa suurempia määriä, sillä koko hoidon tarkoituksena oli aiheuttaa koko kehoon ja sitä kautta aivoihin kouristuskohtaus..
Tapasin osastohoidossa myös muita potilaita, joilta oli mennyt muisti pysyvästi sähköhoidon seurauksena. Eräskin ilmaisi surevansa osaltaan kovin sitä, ettei lainkaan muistanut lapsensa ensimmäisiä elinvuosia. Kuitenkaan kenellekään meistä ei oltu kerrottu sähköhoidon aiheuttavan pysyvää muistinmenetystä vaan suurintaan hetkellistä sekavuutta ja muistivaikeuksia lyhyellä aikavälillä hoidon jälkeen. Minullekin vakuuteltiin että menetetty muisti palautuisi viimeistään 3 kuukauden kuluttua hoidon lopetuksesta.
No ei palautunut, eikä taida valitettavasti palautua hyvin monella muullakaan ihmisellä.😔 Aikomuksenani onkin viimein saada tilattua potilasarkistosta ne minua koskevat hoitokirjaukset ja tiedot annettuun sähköhoitoonkin liittyen, jotka eivät näy potilaalle mitään kautta automaattisesti. Ehkä saan sieltä vihjettä siitä, mitä käytännössä on tapahtunut. Tai sitten en. Joka tapauksessa ne muistot ja se ihminen, joka olin ennen sähköhoitoa, on valitettavasti kaikesta päätellen menetetty jo iäksi.💔
Ei enää ikinä, se 8 krt riitti. Alussa hyötyjä oli, mutta ajan kuluessa, kuin mies vailla menneisyyttä. Toki osa on sitä normaalia jokaisen vuoden tuomaa ”pientä” unohtamista, osa on vähän palautunut.
Minä sain ECT-hoitoa v.2022 9kk ajan, yhteensä noin 20-25 kertaa. Vakava hoitoresistentti depressio oli syynä hoitovalintaan. Itseni olisin tappanut ilman tuota hoitoa. Sain hyvän vasteen sähköhoidosta. Muistiongelmat toki kuormittavat elämää, edelleen pari kolme vuotta hoitoa edeltävät tapahtumat ovat pyyhkiytyneet pois mielestä, varmaankin lopullisesti. En muista esim.erästä työkaveria lainkaan, jonka kanssa pari vuotta tein töitä. En siis muistanut edes tavanneeni koko ihmistä.
Kaikkinensa ajattelen, että muistiongelmat on pieni hinta siitä, että olen elossa. Ja minä kyllä henkilökohtaisesti suosittelen tuota hoitomuotoa, useimmille se taitaa olla viimeinen hoitovaihtoehto.