Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa selvitettiin, miten altistus antipsykoottisille lääkkeille ensipsykoosin jälkeisinä viitenä vuotena ennusti myöhempiä pitkän aikavälin hoitotuloksia. Seuranta-aika oli kaikille sama eli yhteensä 19 vuotta, tai vaihtoehtoisesti seuranta päättyi tutkittavan kuolemaan.

Aineistoon sisällytettiin ensin kaikki ensipsykoosipotilaat diagnoosikategorioista F20-F29, jotka olivat tulleet Suomessa hoitoon vuonna 1995 tai 1996. Aineiston luotettavuuden lisäämiseksi aineistosta poistettiin sellaiset potilaat, jotka olivat saaneet mielenterveysongelman perusteella hoitoa tai työkyvyttömyyseläkettä jo aikaisemmin. Näin pois jäivät esimerkiksi jo aiemmin antipsykoottisia lääkkeitä käyttäneet henkilöt. Tutkittavien ikähaarukaksi valittiin 16-50 vuotta ja ensimmäisen viiden hoitovuoden aikana yli vuoden sairaalahoidossa olleet poistettiin aineistosta, koska sairaalahoidosta ei ollut saatavilla luotettavia lääkitystietoja. Lopulliseen aineistoon kuului 1318 henkilöä.

Altistus antipsykooteille ensimmäisenä viitenä vuotena ensipsykoosista koodattiin psykoosilääkeostojen perusteella neljään eri luokkaan:

1) ei ollenkaan psykoosilääkitystä, 0 päiväannosta/päivä (4%)
2) vähän tai satunnaisesti lääkitystä, alle 0,5 päiväannosta/päivä (70%)
3) kohtalainen psykoosilääkitys, 0,5-1,5 päiväannosta/päivä (22%)
4) korkea-annoksinen psykoosilääkitys, yli 1,5 päiväannosta/päivä (4%)

Tämän jälkeen luokat 1 ja 2 sekä 3 ja 4 vielä yhdistettiin analyysia varten.

Päätuloksia mitattiin neljällä mittarilla:

1. kuolemat
2. oliko hoitokontakti seurannan päätteeksi
3. käyttikö antipsykootteja seurannan päätteeksi
4. oliko työkyvyttömyyseläkkeellä seurannan päätteeksi

Lisäksi analyysissa kontrolloitiin iän, sukupuolen, somaattisten sairauksien, kokonaistoimintakyvyn ja diagnoosin vaikutus tuloksiin.

Tulokset

Tutkimuksen perusteella kohtalainen tai korkea altistus psykoosilääkkeille ensipsykoosin jälkeisinä viitenä vuotena oli yhteydessä huonompiin pitkän aikavälin tuloksiin kuin matala psykoosilääkealtistus tai lääkkeettömyys. Ensimmäisenä viitenä vuotena enemmän psykoosilääkkeitä käyttäneet saivat seurannan päätteeksi useammin psykiatrista hoitoa, antipsykoottista lääkehoitoa ja työkyvyttömyyseläkettä, ja myös tekivät seurannan aikana useammin itsemurhan kuin lääkkeettömät tai vain vähän psykoosilääkkeitä käyttäneet. Erot pysyivät saman suuntaisina tarkasteltaessa pelkästään skitsofreniadiagnoosin saaneita. Erityisesti klotsapiini ja injektiolääkitys ensimmäisenä viitenä vuotena olivat yhteydessä hoitokontaktin olemassaoloon sekä työkyvyttömyyseläkkeeseen vielä seurannan päätteeksikin.

Kyseessä oli korrelaatiotutkimus, ja kuten tutkijat päättelivät, sen perusteella on hankala vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista. Esimerkiksi lääkkeettöminä eläneet tai vain satunnaisesti lääkkeitä käyttäneet ovat saattaneet kiinnittyä huonosti hoitoon, jos hoito on tarkoittanut Käypä hoito -suosituksen mukaisesti lähinnä ylläpitolääkitystä. Tutkijat katsoivatkin tärkeäksi, että jatkossa tehtäisiin kontrolloituja tutkimuksia, joissa verrattaisiin ylläpitolääkitykseen perustuvan psykoosien hoidon tuloksia yksilöidymmän psykoosihoidon tuloksiin.

Tutkimuksen merkitys

Tässä pohdin itse hieman tutkimuksen merkitystä potilaiden kannalta. Kun psykoosien tai skitsofrenian Käypä hoito -suositusta seuraavan kerran päivitetään, on tutkimus otettava vahvasti huomioon. Tutkimuksen selkeä etu on se, että kaikilla tutkimukseen sisällytetyillä henkilöillä oli hengissä pysyessään sama sairauden kesto ja seuranta-aika (mikä artikkelissa tuotiin esiinkin), mutta nämä molemmat tekijät olivat Jari Tiihosen johtamassa FIN11-rekisteritutkimuksessa pielessä. Artikkelissa oli pohdittu tutkimuksen etuja suhteessa aiempiin rekisteritutkimuksiin. Lisäksi Bergström ym. olivat kiinnostuneita sosiaalisesta toimintakyvystä, minkä voi katsoa olevan potilaiden kannalta parempi tapa mitata psykoosien hoidon laatua kuin esimerkiksi sairaalaan paluun välttäminen, toisin kuin toisessa Käypä hoito -työryhmän suosimassa Jari Tiihosen rekisteritutkimuksessa on ajateltu. Itselläni huomiota herätti se, kuinka vähän psykoosilääkkeitä tutkimuksen aineiston kuvailun perusteella käytettiin. Tämä saattaa viitata esimerkiksi siihen, että läheskään kaikki potilaat eivät noudattaneet hoito-ohjeita vaan lopettivat lääkityksensä herkästi, mutta menestyivät sosiaalisen toimintakyvyn mittareilla silti muita paremmin, mahdollisista vieroitusoireista huolimatta.

Artikkeli:

Bergström, Tomi & Taskila, Jyri J. & Alakare, Birgitta & Köngäs-Saviaro, Päivi & Miettunen, Jouko & Seikkula, Jaakko (2020) Five-Year Cumulative Exposure to Antipsychotic Medication After First-Episode Psychosis and its Association With 19-Year Outcomes. Schizophrenia Bulletin Open, Volume 1, Issue 1, January 2020, sgaa050, https://doi.org/10.1093/schizbullopen/sgaa050

JAA
Edellinen artikkeliMOT: Vaarallinen ihmelääke
Tapio Gauffin on yhteiskuntatutkimuksen opiskelija ja psykiatriasta selviytyjä. Gauffin ei pidä pitkäaikaista lääkehoitoa toipumisen kannalta hyvänä vaihtoehtona ja toivoo siirtymistä neurobiologisesta humanistiseen psykiatriaan.

JÄTÄ VASTAUS