Loren Mosher avasi Santa Clarassa Kaliforniassa vuonna 1971 Soterian kodikkaassa vanhemmassa talossa. Hänen ajatuksensa oli, että tämä ympäristö, joka oli täysi vastakohta sairaaloiden valkoisiin seiniin, voisi olla  sopiva paikka psykoottisten potilaiden parantumiselle. Miesten Soteria, joka aukesi syksyllä 2016 – Israelin Soteria-liikkeen ensimmäinen talo – tuo tuon tunteen mukavuudesta, ja jotain muuta: arkkitehtonisesti paikka on tunnelmaltaan lähes maaginen.

Robert Whitaker on vieraillut miesten Soteriassa monta kertaa ja tunsi matkustavansa ajassa taaksepäin, kuvitellen millainen Mosherin Soteria olisi voinut olla. Vaikka tällä hetkellä Yhdysvalloissakin on muutamia Soteria-koteja, niin Israelin on jotenkin erilainen. Jos aloite onnistuu, Soteria-kodeista tulee Israelin psykiatrian keskeinen osa. Se on saanut saanut varsin hyvän vastaanoton mediassa ja Israelin psykiatrisen yhdistyksen puheenjohtaja on Soteria Jerusalemin hallituksessa. Myös terveysministeriön mielenterveyspalvelujen johtaja on ilmaissut tukensa. Lasloz N. Tauberin säätiö, huomattava mielenterveysjärjestö Israelissa, on tarjonnut taloudellista tukea Soteria-taloille.

“Soterian pitäisi olla ensilinjan hoito psykoottisille ihmisille” Sanoo säätiön johtaja.

Lue lisää

JÄTÄ VASTAUS