Kirjoittanut
Sami Timimi, MD 8. helmikuuta 2021
Kääntänyt Heidi Tommila
Mad in America on julkaissut Sami Timimin kirjan Insane Medicine (saatavilla täältä) sarjana. Tämä artikkeli on käännetty käännösohjelmalla ja sen jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen englanninkielinen kirjoitus on luettavissa täältä. Tämä artikkeli on kirjan luvun 9 toinen osa. Luvun ensimmäisessä osassa hän käsitteli Relational Awareness Program (RAP) -ohjelmaa ja Emotion WARS -käsitettä, jotka johtavat ajatukseen, että perhedynamiikka syntyy ”suhteiden tanssin” kautta, joka lopulta vakiintuu selkeäksi käsikirjoitukseksi. Nyt, tässä toisessa osassa, hän tutkii, miten perheet voivat parantaa suhteitaan. Kaikki luvut on arkistoitu tänne.
Tunne-energioiden rikastaminen
Kun olet ymmärtänyt suhteiden tunnevirtauksen käsitteen, voit miettiä enemmän, miten saada toivottavampia tunnevirtauksia tapahtumaan useammin ja vähemmän toivottavia harvemmin. Tämä ajattelutapa keskittyy vähemmän käyttäytymiseen ja enemmän tunnevirtaukseen sekä suhteiden tanssiin.
Uskon, että tämä auttaa rakentamaan kestävämpiä ja ravitsevampia suhteita ja mahdollistaa uudenlaisen tavan tarkastella lasten käyttäytymistä heidän (ja sinun, vanhempana) tunteidensa kautta sen sijaan, että tarkasteltaisiin pelkästään käyttäytymistä erillisenä ilmiönä.
Tässä on muutamia vinkkejä, jotka voivat auttaa tunnistamaan ja luomaan tunnevirtausta toivottujen suhdetanssien saavuttamiseksi:
- Kuvaile, mitä lapsesi tekee, kun hän tekee jotain, mistä pidät, ikään kuin puhuisit sokealle henkilölle. Teitpä tämän mielessäsi tai ääneen, se auttaa välittämään tunne-energiaa lapsellesi, rikastuttaa niitä ominaisuuksia ja käyttäytymismalleja, joita haluat nähdä hänessä, ja osoittaa hänelle, että olet yhteydessä häneen ja tunteella mukana tässä hetkessä. Sen sijaan, että sanoisit jotain kuten ”hyvin tehty, tuo on kiva kuva”, voisit kuvata näkemääsi tarkemmin, esimerkiksi: ”Näen, että olet piirtänyt talon, jossa on kolme ikkunaa, ja olet värittänyt ruohon vihreäksi. Tuolla ruoholla näyttää seisovan ihminen. Pidän siitä, kuinka huolellisesti olet värittänyt talon punaisen katon.” Mieti, voisitko soveltaa tätä ideaa säännöllisesti niiden käyttäytymismallien kohdalla, joita haluaisit nähdä, kun huomaat pieniä esimerkkejä niistä.
- Opetamme lapsille usein arvoja ja hyviä ominaisuuksia silloin, kun huomaamme niiden puuttuvan heidän käytöksestään. Siksi sanotaan useammin ”älä ole epäkunnioittava” kuin ”pidän siitä, miten kunnioittavasti käyttäydyt”. Löydätkö yksinkertaisia arkipäiväisiä esimerkkejä lapsesi tekemisistä, joihin voisit liittää arvoa tai hyvää ominaisuutta korostavan kommentin? Voit ehkä palata katsomaan luetteloa niistä ominaisuuksista, joita toivot lapsellesi. Voisit laatia luettelon asioista, joihin haluat kiinnittää huomiota, kuten kuunteleminen, empatian osoittaminen, kunnioittava käytös ja itsenäisyys, jotta kun huomaat edes pienimmänkin esimerkin jostakin näistä, voit kommentoida sitä, mitä lapsi on osoittanut. Voit käyttää lauseita, jotka alkavat sanoilla ”Arvostan”, ”Pidän” tai ”Olen iloinen nähdessäni” ja niin edelleen, johdantona sille, mitä ominaisuutta tai arvoa lapsi on osoittanut. Voit kuvata tilannetta ja lisätä arvolauseen, kuten: ”Huomasin, että kuuntelit todella hienosti, mitä isosiskosi kertoi sinulle. Olen iloinen nähdessäni, kuinka kunnioittavasti kohtelit häntä.” Älä pelkää käyttää vaikeita sanoja tai sanoja, joita lapsi ei ymmärrä (voit etsiä synonyymejä Googlesta), sillä se voi käynnistää keskustelun sanan merkityksestä ja antaa vielä enemmän tilaa tunteiden ilmaisulle.
- Kun joudumme käsittelemään haastavaa käyttäytymistä, on tavallista, että kaikki energiamme kuluu vaikean tilanteen hallintaan. Kun tilanne on helpottunut, vaikkakin vain hetkeksi, on tavallista tuntea helpotusta ja ryhtyä tekemään kaikkia niitä asioita, joita et ehtinyt tehdä vaikean tilanteen hallinnan aikana. Tämä tarkoittaa, että emotionaalinen energia virtaa lapsellesi, kun ei-toivottua käyttäytymistä esiintyy, ja lakkaa virtaamasta, kun toivottua käyttäytymistä esiintyy. Voitko kääntää tämän suuntaa? Voitko vetää emotionaalista energiaa pois, kun tapahtuu asioita, joita et halua tapahtuvan, ja hallita tilannetta mahdollisimman vähäisellä emotionaalisella vuorovaikutuksella? Voitko keskittää emotionaalisen energiasi tunnistamaan ennakoivasti ne rauhallisemmat, paremman käytöksen hetket ja ohjata tunteiden virtausta näihin hetkiin?
- Pystytkö yhdistämään nämä kolme ajatusta vahvistaaksesi jollain tavalla emotionaalista virtausta kohti toivottavampia käyttäytymismalleja? Ensinnäkin, kuvaile tilanteita ja asioita, joita lapsesi tekee, ikään kuin puhuisit sokealle henkilölle. Toiseksi, lisää arvoa tai laatua kuvaava sana siihen, mitä lapsesi osoittaa. Kolmanneksi, huomaa ne hetket, jolloin lapsesi ei riko sääntöjä, ja keskitä emotionaalinen energiasi näihin hetkiin. Älä ihmettele, jos lapsesi torjuu yrityksesi vahvistaa positiivista energian virtausta. Jos tämä ei ole ollut osa hänen ”käsikirjoitustaan” eikä sitä, mitä hän odottaa ”tanssissaan” kanssasi, hän saattaa aluksi torjua tällaisen muutoksen tai ainakin epäillä, että sinulla on ”jotain mielessä”! Älä anna sen lannistaa sinua.
Tukahduta ei-toivotut tunnevirrat
Mieti sääntöjä. Onko sinulla ja lapsellasi selkeä käsitys siitä, mitkä ovat kodin sääntöjä? Jos valvot sääntöä, voitko olla varma, että lapsesi tietää, mikä tämä sääntö on? Oletko selvillä siitä, mitä sääntöjä sinulla on ja mitä odotat lapsesi noudattavan? Jos luulet, että sinä tai lapsesi ette ehkä ole selvillä säännöistä, miten voisit tehdä säännöt selväksi itsellesi ja lapsellesi?
Miten esität pyyntöjä lapsellesi? Esitätkö joskus kysymyksiä ohjeiden sijaan yrittäessäsi olla oikeudenmukainen? Kysymyksen muodossa esitetyt pyynnöt antavat paljon tilaa ei-toivottujen tunteiden virtaamiselle. Sanotko esimerkiksi ”Voisitko siivota huoneesi?” tai ”Aiotko nousta ylös?”, kun tarkoitat oikeasti ”Haluan, että siivoat huoneesi seuraavan tunnin aikana” ja ”Haluan, että nouset sängystä nyt”?
Epäselvät pyynnöt antavat lapselle runsaasti tilaa päättää, haluaako hän suostua pyyntöihisi, koska hänelle on esitetty kysymys. Jos tarkoituksesi oli esittää pyyntö, mieti huolellisesti, oletko välittänyt toiveesi selkeästi.
Yleisesti ottaen selkeät säännöt, mukaan lukien ”ei”-säännöt, ovat paljon helpompia noudattaa kuin säännöt, joiden rajat ovat epämääräiset. Monilla niin sanotuilla ”positiivisilla säännöillä” on epäselvät rajat. Sääntöjä kuten ”käyttäydy kunnioittavasti” on lapsen tai jopa aikuisenkin vaikea ymmärtää, milloin he noudattavat tai rikkovat kyseistä sääntöä. Sen sijaan säännöt, jotka alkavat sanalla ”ei”, kuten ”ei lyömistä” tai ”ei esineiden heittelyä”, ovat usein helpompia ymmärtää ja siten noudattaa.
Tottelemattomuus voi olla vanhemmille merkittävä stressin ja turhautumisen lähde. Tämän vuoksi vanhempien tunteet saattavat kärjistyä voimakkaaksi tunnevirraksi, joka kulkee vanhemmalta lapselle. Kun näin tapahtuu, alamme usein käyttää ”äärettömyyssanoja”. ”Ääretön”-sanat ilmaisevat voimakasta tunneintensiteettiä, jonka aikana ajattelemme äärettömyyden termein. Esimerkiksi rakastunut voi sanoa jotain sellaista kuin ”Rakastan sinua ikuisesti” sen sijaan, että sanoisi: ”Rakastan sinua nyt, mutta torstaihin mennessä en ole ihan varma, miltä minusta tuntuu!”
Vastaavasti voimme ilmaista voimakasta tunneintensiteettiä ei-toivottua käyttäytymistä kohtaan, kun sanomme esimerkiksi: ”Et koskaan kuuntele”, ”Olet aina myöhässä” tai ”Sinä riitelet poikkeuksetta aina, kun menemme supermarkettiin” ja niin edelleen. Jos huomaat käyttäväsi äärettömyyssanaa tai -ilmausta, se voi olla varoitus siitä, että olet tilassa, jossa tunteet ovat erittäin voimakkaita. Tällaisissa tiloissa biologiamme ajaa kehomme toimintaan; tekemään jotain sen sijaan, että ajattelisimme ennen kuin toimimme. Ole varuillasi; äärettömyyssanojen käyttö on merkki siitä, että sinusta virtaa voimakkaita tunteita kohti lastasi.
Mitä tämä kaikki mahdollisesti tarkoittaa seuraamusten kannalta? Vanhemmilla on erilaisia seuraamuksia eri lapsille. Se, mikä kiinnostaa ja motivoi nuoria, vaihtelee persoonallisuudesta riippuen. Yhdelle lapselle Xboxin poisottaminen tunniksi saattaa olla epämieluisampi seuraamus, mutta toiselle lapselle epämieluisa seuraamus on se, ettei hän saa mennä ulos ystävien kanssa sinä iltana, eikä Xboxin käyttöoikeuden menettäminen, ja niin edelleen. Seuraavassa tarkastellaan seuraamusten prosessia ja energian dynamiikkaa, ei niinkään niitä konkreettisia seuraamuksia, joita saatat käyttää, sillä ne ovat yksilöllisiä jokaiselle lapselle.
- Käytetään jalkapallotuomaria ”mallina” silloin, kun otamme roolin sääntöjen ja seuraamusten täytäntöönpanijana. Jalkapallopelissä on sääntöjä, mutta niitä on silti tulkittava, ja tuomarin tehtävänä on valvoa näiden sääntöjen noudattamista mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Tuomarit saavat hyvin vähän kiitosta seuraamusten täytäntöönpanosta. Pelaajat joukkueesta, jolle on määrätty seuraamus (kuten vapaapotku), protestoivat usein erotuomarin päätösten epäoikeudenmukaisuutta. Sääntöjen ja seuraamusten täytäntöönpano on yleensä kiittämätön tehtävä, joka kerää vain vähän kiitosta ja paljon vastalauseita. Ilman erotuomaria jalkapallo-ottelu olisi kuitenkin kaoottinen – joten se on kiittämätön tehtävä, joka on kuitenkin hoidettava.
- Mikä tekee erotuomarista hyvän? Me, jotka nautimme hyvän jalkapallo-ottelun katsomisesta, arvostamme erotuomareita, jotka osaavat antaa pelin sujua ilman säännöllisiä keskeytyksiä. Yksi erotuomarin tärkeimmistä tehtävistä on tietää, milloin ei pidä puuttua peliin, jotta peli on sujuvaa.
- Kun erotuomarin puuttuminen asiaan on välttämätöntä ja hän on päättänyt määrätä esimerkiksi vapaapotkun, kyseinen seuraamus ilmoitetaan ja se on suoritettava, eikä peli voi jatkua ennen kuin se on toteutettu. Erotuomari toteuttaa seuraamuksen (tässä tapauksessa vapaapotkun) mahdollisimman vähällä metelillä. Usein pelaajat ympäröivät erotuomaria ja kiistelevät seuraamuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Tuomari antaa kuitenkin vain hyvin lyhyen selityksen vapaapotkun myöntämisen syystä, mutta ei ryhdy mihinkään pitkään keskusteluun, riitaan tai väittelyyn siitä, oliko kyseessä vapaapotku vai ei. Hyvä tuomari, jos hän ei ole täysin varma siitä, onko tehnyt oikean päätöksen, voi keskustella päätöksestään avustajan kanssa (jos sellainen on paikalla) ennen kuin päättää, mikä on oikea seuraamus. Kun päätös on kuitenkin tehty, seuraamus on pantava täytäntöön.
- Kun seuraamus on pantu täytäntöön, asia on ohi ja tuomari voi jälleen keskittyä pitämään pelin sujuvana. Hyviä tuomareita ei näe juoksemassa puoliajalla pukukoppiin ja jatkavan pelaajan moittimista siitä, mitä tämä teki tai jätti tekemättä pelin aikana. He eivät pidä pitkiä saarnoja tai anna selityksiä kentällä eikä sen ulkopuolella. Seuraamusten antamisessa ja täytäntöönpanossa on hyvin vähän emotionaalista energiaa, eikä siitä keskustella juurikaan jälkikäteen.
- Mitä itse seuraamuksiin tulee, ne kaikki määrätään sillä hetkellä, tässä ja nyt. Seuraamuksia lykätään harvoin. Tuomarit eivät sano: ”Okei, varmistan, että saat vapaapotkun seuraavassa ottelussa.” Lykätyt seuraamukset antavat runsaasti aikaa neuvotella itsensä ulos tilanteesta, ja siksi niillä on usein vain vähän vaikutusta tässä ja nyt.
- Hyvä erotuomari ei murehdi sitä, oppiiko pelaaja virheistään. Hän vain panee seuraamuksen täytäntöön mahdollisimman vähäisin tuntein ja jatkaa eteenpäin.
Varmaan jo ymmärrät esittämäni vertauksen. Voit käyttää tuomarin roolimallia ja soveltaa sitä omaan ympäristöösi, perheeseesi ja omiin lapsiisi, kun sinun tehtäväsi on soveltaa sääntöjä ja seuraamuksia omassa tilanteessasi. Muista, että seuraamusten tärkein tehtävä on osoittaa, että olet huomannut tilanteen ja puutut siihen, joten niiden ei tarvitse kestää kauan. Lyhyet (esimerkiksi muutaman minuutin mittaiset) ja välittömät seuraamukset toimivat usein paremmin kuin pitkät ja viivästetyt.
Tunteiden nollaaminen
Yksi suurimmista esteistä sille, että voisimme olla herkempiä suhteidemme tunnevirtausten luonteelle, on se, että kyse on tunteista. Tunteet eivät perustu logiikkaan tai järkeilyyn. Intensiivisten tunteiden käsittely voi olla varsin uuvuttavaa, etenkin kun saatat joutua tilanteisiin, joissa tämän mallin mukaisesti saatat toimia vastoin vaistomaista tunnettasi siitä, mitä sinun pitäisi tehdä.
Yksi hyödyllinen käsite on ajatus oman ”nollauspainikkeen” löytämisestä. Se on kuvitteellinen painike, joka painettaessa vaikuttaa tunteisiimme ja laskee niiden intensiteetin alemmas. Miten pääsemme pois voimakkaista tunnetiloista ja palaamme rauhallisempaan mielentilaan? Kun olemme tunnetasolla hyvin ”kiihdyksissä” ja lapsemme provosoivat meitä reagoimaan ei-toivottuun käyttäytymiseen, miten ”vetäydymme” tunnetasolla? Jos odotamme lastemme palaavan voimakkaasta tunnetilasta rauhallisempaan, pitäisikö meidän ensin osoittaa, että pystymme siihen itse?
Mieti asioita, joita jo teet ja jotka voivat toimia ”nollauspainikkeena”. Nämä voivat olla asioita, jotka toimivat sekä ”kuumina hetkinä” että niiden ulkopuolella. Meillä kaikilla on keinoja, jotka auttavat meitä rentoutumaan tai rauhoittumaan. Voit myös oppia uusia strategioita keskustelemalla perheenjäsenten ja ystävien kanssa ja selvittämällä, mikä toimii heille.
Mitkä listasi kohdat voisivat toimia juuri siinä hetken kiihkeydessä, tässä ja nyt? Miten voisit hyödyntää niitä? Mitä sinun pitäisi ehkä harjoitella parantaaksesi kykyäsi käyttää ”nopeaa” nollauspainikettasi?
Mitkä listasi kohdat ovat ”hitaita” nollausstrategioita – ideoita, jotka auttavat sinua rauhoittumaan silloin, kun tilanne ei ole kuumimmillaan?
Entä ”tankkaus” tai ”akun lataamis” -suunnitelma? Intensiivisen lapsen kanssa toimiminen kuluttaa henkistä energiaa. Miten voisit saada energiatasosi takaisin ylös? Miten voisit luoda lisää tankkausmahdollisuuksia? Kuka voisi auttaa sinua ja millä tavalla?
Lasten kasvatus on aina tehtävä, joka vaatii ympärilläsi olevaa sosiaalista tukiverkostoa – pelkästä keskustelukumppanista aina muiden tarjoamaan suoraan fyysiseen apuun asti. Meidän ei pitäisi olla liian ankaria itsellemme vanhempina. Se on vaikea tehtävä, johon liittyy parhaimmassakin tapauksessa niin paljon tuomitsevia asenteita, puhumattakaan tilanteesta, jossa meillä on intensiivinen lapsi.
Kannusta jatkuvaan rytminmuutokseen
Jos jotkut näistä ideoista osoittautuvat hyödyllisiksi, huomaat usein, että aiemmin mainitsemani ”käsikirjoitus” (Emotion WARS -mallin ”S”) vetää sinua jatkuvasti takaisin aiempaan, ei-toivottuun ”normaaliin” tilanteeseen ilman, että huomaat sitä. Voit selviytyä tästä esimerkiksi seuraavasti:
- Pidä silmät ja korvat auki kaikille, niin suurille kuin pienillekin, esimerkkeille siitä, että perheessäsi tapahtuu jotain erilaista, ja suhtaudu niihin uteliaasti.
- Ole ylpeä omista positiivisista saavutuksistasi. Innostu kaikesta erilaisesta, mitä on tapahtunut.
- Ole tietoinen takaiskuista. Niitä tapahtuu aina. Suurin vaara takaiskuissa on se, miten suhtaudumme niihin, eikä takaisku itsessään. Kun takaisku tapahtuu, saatamme alkaa tuntea, että olemme taas lähtöruudussa, ja miettiä, mitä järkeä ylipäätään oli edes yrittää. Alamme tuntea toivottomuutta siitä, että muutos voisi olla kestävää. Saatamme tuntea, ettemme enää ole voimaantuneita, emmekä kykene uskomaan, että voimme jatkaa muutoksen eteenpäin viemistä. Voimme sitten alkaa uskoa, että lapsemme tarvitsee jotain erityistä terapiaa tai diagnoosia. Todellisuudessa kyseessä on todennäköisesti vain ”käsikirjoituksen” paluu. Yritä olla antamatta tämän hämärtää saavutuksen tunnetta, jonka olet kokenut mistä tahansa, jopa pienestäkin muutoksesta, jonka onnistuit tekemään ennen käsikirjoituksen paluuta.
- Kysy itseltäsi, miten onnistuit toimimaan toisin. Kuinka yllättynyt olet siitä, että onnistuit siinä, ja miltä se sinusta tuntui?
- Jos olet onnistunut muuttamaan suhteiden dynamiikkaa edes hieman, olet todennäköisesti joutunut toimimaan vastoin sitä, mitä sinusta tuntui luonnolliselta – vastoin vaistojasi. Miten onnistuit siinä? Mitä opit itsestäsi ja suhteistasi sen seurauksena? Mitä uutta opit lapsestasi?
- Mitä uusia taitoja tunnet alkaneesi kehittää? Miten voisit kehittää näitä taitoja edelleen?
Kun olet onnistunut toimimaan jonkin aikaa muutetulla vuorovaikutusmallilla, alat sopeutua uuteen elämääsi ja keskittyminen uusiin ”tanssimistapoihin” alkaa hiipua. Tämä on ihan normaalia, ja toivottavasti olet edennyt tarpeeksi pitkälle luodaksesi uuden ”käsikirjoituksen” – uuden perheen vuorovaikutusmallin.
Näin ei kuitenkaan aina käy, ja vanha tanssi saattaa vaania taustalla, valmiina ottamaan jälleen lattian haltuunsa. Miten voisit varautua tähän ja pystyä käsittelemään vanhan skriptin paluun tuntematta siitä tarpeetonta kuormitusta tai stressiä? Valmistaudu siihen pohtimalla seuraavia kolmea kysymystä:
- Kun seuraava takaisku tapahtuu (ja se tapahtuu), minkä yhden ajatuksen haluaisit heti tulevan mieleesi, joka auttaa sinua selviytymään väistämättömästä toivottomuuden tunteiden paluusta?
- Jos tapaisit huomenna vanhemman, jolla on täsmälleen samanlainen lapsi kuin sinulla ja joka on täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä olit ennen kuin aloitit muutokset, minkä konkreettisen neuvon antaisit hänelle?
- Jos tekisit kuvitteellisen tai todellisen ”ensiapulaatikon” tunnelatauksien varalta, mitä kuvitteellisia tai todellisia esineitä laittaisit siihen ja miksi?
Muksuoppi
Muksuoppi on lähestymistapa, jonka avulla autetaan lapsia selviytymään tunne- ja käyttäytymisongelmista. Sen kehitti 1990-luvulla Suomessa psykiatri ja psykoterapeutti Ben Furmanin johtama ryhmä, johon kuului psykoterapeutteja ja varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Pidän sitä RAP-menetelmän ajatuksia täydentävänä kokonaisuutena, sillä myös tämä siirtää painopisteen pois lapsen käyttäytymisestä ja ongelman poistamisesta kohti ajattelutapaa, jonka osatekijät tähtäävät hyödyllisten suhteiden rakentamiseen (lisätietoja osoitteessa https://www.kidsskills.org/).
Keskeinen ajatus on, ettei keskitytä lasten ongelmiin, vaan taitoihin, joita lasten on opittava voidakseen selviytyä ongelmistaan. Tämä painopisteen siirtyminen ongelmista taitoihin voi parantaa yhteistyön todennäköisyyttä lasten, heidän vanhempiensa ja lasta ympäröivän laajemman sosiaalisen verkoston välillä. Kaikki lapset oppivat jatkuvasti uusia taitoja kasvaessaan ja kehittyessään. Jokaisella lapsella on taitoja, jotka hän hallitsee muita nopeammin ja helpommin. Tämän lähestymistavan ajatuksena on ymmärtää, minkä taitojen oppimisesta lapselle voisi olla hyötyä, jotta hän selviäisi tilanteista, joita hän ei vielä hallitse.
Tärkeä näkökulman muutos on lasten ongelmien muuntaminen taidoiksi, joita heidän on opittava. Kuten RAP-mallin kohdalla, on suhteellisen helppo ymmärtää, mistä tässä on kyse rationaalisella tai älyllisellä tasolla, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty emotionaalisella tasolla.
Perusajatuksena on kuvata tilanteita, joissa lapsen ei-toivottu käyttäytyminen ilmenee, jotta saadaan käsitys siitä, mitkä tilanteet ovat hänelle haastavia. Kun tiedät, mitkä tilanteet ovat vaikeita, siirryt kysymään, miten sinä huolehtivana aikuisena haluaisit lapsen oppivan selviytymään näistä tilanteista tulevaisuudessa.
Kun vanhemmat ja muut huoltajat keskustelevat tilanteista, joita lapsen on vaikea hallita, se auttaa heitä kehittämään ajatuksia siitä, miten he haluaisivat lapsen oppivan selviytymään näistä tilanteista tulevaisuudessa, ja tämä puolestaan johtaa ajatuksiin siitä, minkä taidon oppiminen olisi lapselle hyödyllistä.
Seuraavaksi muutat ”negatiiviset asiat” ”positiivisiksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvittelet, mitä haluat lapsen tekevän, sen sijaan että keskityt siihen, mitä et halua lapsen tekevän. Esimerkiksi sen sijaan, että haluaisit lapsen oppivan ”lopettamaan huutamisen minulle” (eli oppimaan olemaan tekemättä jotain), haluaisit hänen oppivan taidon ”hyväksyä tekemämme päätökset” tai mitä tahansa, mikä liittyy juuri siihen tilanteeseen, joka usein aiheuttaa vanhempien huolenaiheet.
Kun sinulla on mielessäsi tietty taito, mieti, kuinka moni lapsen tukija hänen sosiaalisessa verkostossaan (vanhemmat, opettajat, isovanhemmat, ystävät, ystävien vanhemmat jne.) voisi liittyä sinun ja lapsen joukkoon auttamaan häntä kehittämään kyseistä taitoa. Ajatuksena on olla luova. Voisiko tukijoukkonne yhdessä lapsen kanssa keksiä joitakin yksinkertaisia rituaaleja, asioita, joita lapsi voi harjoitella? Voitte antaa taidolle nimen, kuvitella sen ystäväksi, piirtää siitä kuvan ja niin edelleen. Sitten tarvitsette tavan juhlia saavutuksia taidon kehittymisen varrella. Miettikää rituaaleja, joista lapset pitävät, jotta voitte osoittaa, kuinka hyvin he pärjäävät, kuten erilaisia ”näytä ja kerro” -hetkiä tai todistuksen saamista ja niin edelleen.
Voit soveltaa näitä ideoita myös vanhemmille lapsille ja nuorille. Monet nuoret käyttäytyvät ikään kuin he ”vihaisivat” sinua eivätkä välittäisi siitä, mitä sanot tai ajattelet, mutta tämä on usein vain ymmärrettävä puolustusmekanismi sille tunteelle, että heidän elämänsä tärkeät aikuiset eivät välitä heistä, eivät pidä heistä tai pitävät heitä taakkana. Syvällä sisimmässään he kaipaavat positiivista tunnustusta ja aitoa ylpeyttä saavutuksistaan.
Kuten RAP-menetelmässä, voit tässäkin miettiä, miten parantaa toivottua tunnevirtaa. Sen sijaan, että nimeäisit tietyn taidon ja odottaisit nuoren tekevän yhteistyötä (jolloin hän saattaisi leimata sinut holhoavaksi!), mieti vain, mitä taitoa haluat hänen oppivan, etsi sitten pieniä esimerkkejä, joissa hän osoittaa sitä taitoa, ja tunnusta se, kun huomaat sen. Esimerkiksi jos haluat, että nuoresi oppii ”kunnioittavan käytöksen” taidon, kiinnitä säännöllisesti huomiota pieniin esimerkkeihin, kuten: ”Arvostin todella sitä, kuinka kunnioittavasti kohtelit siskoasi tänään, kun katselitte yhdessä televisiota aiemmin.” Harjoita itseäsi huomaamaan nämä pienet esimerkit sen sijaan, että kiinnittäisit huomiota tilanteisiin, joissa sinusta tuntuu, että hän käyttäytyy ”epäkunnioittavasti”.
Muita yksinkertaisia vinkkejä, joita kannattaa kokeilla
Ideoita, jotka saattavat osoittautua hyödyllisiksi, on yhtä paljon kuin apua kaipaavia ihmisiä ja perheitä. Jokaisen tapauksen yksityiskohdat ovat erilaiset, mikä tarkoittaa, että hyödyllisten ratkaisujen löytäminen vaihtelee vastaavasti perheestä riippuen. Seuraavat ideat voivat myös osoittautua hyödyllisiksi joillekin:
Ruokavalio ja ravitsemus: Kokeile poistaa mahdollisia ärsyttäjiä (kuten keinotekoisia lisäaineita) ja lisää päivittäiseen ruokavalioon monivitamiini- ja kivennäisainelisä sekä EPA-pitoista välttämätöntä rasvahappoa. Paranna ruokavalion tasapainoa tarvittaessa vähentämällä ylimääräistä sokeria ja maitotuotteita.
Raikas ilma ja liikunta: Tarjoa lapsillesi runsaasti mahdollisuuksia liikkua (erityisesti ulkona), mukaan lukien tilaisuudet vapaamuotoiseen ja valvomattomaan aktiiviseen leikkiin.
Säännöllistä positiivista perheaikaa: Etsikää mahdollisuuksia tehdä asioita yhdessä perheenä säännöllisesti. Kuten kaikissa suhteissa, meidän on jatkettava ”työskentelyä” suhteissamme lastemme kanssa (päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta, vuosi vuodelta, vuosi vuodelta…).
Viestintä ja ymmärrys: Keskustelkaa keskenänne, mutta mikä tärkeintä, kuunnelkaa toisianne (nämä eivät ole sama asia). Yrittäkää ymmärtää lapsenne näkökulmaa ja auttakaa häntä ymmärtämään omaanne. Luokaa säännöllisesti tilaisuuksia, joissa voitte kommunikoida, kuunnella ja yrittää ymmärtää, mitä kummallakin on mielessä.
Myös seuraavat ”sudenkuopat” on syytä pitää mielessä:
Liian nopea luovuttaminen: Joissakin toimenpiteissä ei-toivotut käyttäytymismallit voivat pahentua ennen kuin ne alkavat parantua, mikä johtaa siihen, että vanhemmat luopuvat strategiasta ennenaikaisesti.
Toivottomuuteen vaipuminen takaiskun jälkeen: Takaiskut ovat väistämätön osa mitä tahansa prosessia. Toivottomuus voi hiipiä mieleen ja sen mukana epäonnistumisen tunne sekä luottamuksen menetys kykyyn saada aikaan kestävää muutosta. Kun väistämätön takaisku tapahtuu, muista, että se on hyvin yleistä eikä mitään, mistä sinun tarvitsee stressata.
Epärealistiset odotukset: Jos meillä on epärealistisia odotuksia lapsistamme, tulemme pettymään heihin riippumatta siitä, mitä muutoksia tapahtuu. Mitkä ovat odotuksesi heidän tunteidensa, käyttäytymisensä ja koulumenestyksensä suhteen?
Epäjohdonmukaisuus: Lapset ovat usein tarpeeksi älykkäitä huomaamaan epäjohdonmukaisuuksista syntyviä mahdollisuuksia edistääkseen omia toiveitaan, esimerkiksi saattamalla vanhempia toisiaan vastaan.
Vanhempien väliset ratkaisemattomat ongelmat: Tässä tilanteessa esimerkiksi epäjohdonmukaisuus voi muodostua vakavaksi esteeksi edistymiselle. Jos vanhemmat ovat eronneet, on elintärkeää, että he panevat sivuun keskinäisen vihamielisyytensä ja pitävät lapsen erillään riidoistaan. Eronneiden vanhempien on silti kommunikoitava keskenään, kun he tekevät lapsia koskevia päätöksiä.
Vanhempien omasta lapsuudesta peräisin olevat ratkaisemattomat ongelmat: Jos vanhemmalla on esimerkiksi ollut onneton suhde omiin vanhempiinsa, minkä seurauksena hän tuntee vihaa tai pelkoa kyseistä vanhempaa kohtaan, hän saattaa käyttäytyä omia lapsiaan kohtaan tavalla, jolla hän pyrkii estämään saman tapahtumasta itselleen. Tämä voi vaikeuttaa rajojen asettamista omille lapsille pelosta, että lapsetkin alkavat vihata häntä. Lapset tarvitsevat vanhempia, jotka kestävät heidän vihansa ilman, että vanhempi ”murtuu”.
Viha-syyllisyys-korvaus-kierre: Tässä ”draamassa” vanhempi raivostuu lapsen käyttäytymisestä, määrää jonkinlaisen rangaistuksen (viha), rauhoittuu sitten ja kokee rangaistuksensa olleen kohtuuttoman ankara (syyllisyys), minkä seurauksena hän yrittää korjata osan aiheuttamastaan vahingosta ja saattaa siksi antaa lapselleen jonkinlaisen palkkion tai lohdutuksen (korvaus). Lapsi saattaa oppia, että määrätyt seuraamukset voidaan peruuttaa ja että niiden jälkeen voi jopa seurata jonkinlainen palkkio. Vanhempi kokee sitten, että lapsi on ”pettänyt hänet”, suuttuu jälleen, ja sama kierre alkaa alusta.
”Turvavyöhykkeen” luominen: Meitä pommitetaan jatkuvasti viesteillä, joissa kerrotaan, kuinka vaarallinen ulkomaailma on, erityisesti lapsille. Tästä seuraava halu suojella lapsiamme maailman koetuilta vaaroilta voi haitata lasten kykyä kehittää itsenäisyystaitoja, joita he saattavat tarvita selviytyäkseen myöhemmässä elämässä.
Muutoksen pelko: Kyseessä voi olla muutos kenelle tahansa perheenjäsenelle (ks. edellä perheen ”käsikirjoitukset”). Muutos aiheuttaa yleensä jonkin verran ahdistusta ja pelkoa tuntemattomasta, ei vain yksilölle vaan myös muille perheenjäsenille.
Tuen puute: Kuten vanha afrikkalainen sananlasku muistuttaa: ”Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä.” Lasten kasvatus vaatii vanhemmilta paljon sekä fyysisesti että henkisesti, ja heidän kohtaamiensa paineiden vuoksi he tarvitsevat luotettavia kumppaneita, ystäviä ja muita perheenjäseniä antamaan henkistä ja käytännön tukea.
Ajan puute: Toinen modernin elämän piirre on se, kuinka kiireisiä olemme ja kuinka vähän aikaa meillä on. Kun tehtäviä on niin paljon ja aikaa niin vähän, voimme tuntea stressiä, ja tämä vaikuttaa usein lapsiin, heidän kanssaan vietettyyn aikaan sekä sen laatuun.
Lähteet
Chess, S., Thomas, A. (1997) Temperament: Theory and practice. Brunner/Mazel.
Glasser, H., Easley, J. (2007) Transforming the Difficult Child: The Nurtured Heart Approach. Worth Publishing.
Timimi, S. (2009) A Straight Talking Introduction to Children’s Mental Health Problems. PCCS Books.
Timimi, S. (2017) Diagnoosista riippumattomat lähestymistavat ADHD-diagnoosin saaneiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseen. International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being, 12, sup1.
***
Mad in America kuten myös Mad in Finland -sivuilla on monenlaisten kirjoittajien blogeja. Niiden tarkoituksena on toimia julkisena foorumina keskustelulle psykiatriasta, mielenterveydestä ja niihin liittyvistä teemoista. Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia.
Tohtori Sami Timimi on brittiläinen psykiatri, psykoterapeutti ja kirjailija, joka kirjoittaa kriittisestä psykiatrisesta näkökulmasta mielenterveyteen ja lapsuuteen liittyvistä aiheista. Hänen uusin kirjansa on Searching for Normal. Lisätietoja hänestä löytyy osoitteesta www.samitimimi.co.uk
Kuva Ralf Schlieper Pixabaystä
