ReAttach – kun sanat eivät riitä

0
2927

ReAttach terapia on melko uusi ja kiinnostava mielenterveyden haasteiden hoitamiseen käytettävä menetelmä. Se näyttää tuottavan selviä vaikutuksia jopa viidellä kerralla. ReAttach perustuu oppimisen ja kehittymisen psykofysiologisen tilan aktivoimiseen, minkä varassa tapahtuu vaikeiden kokemusten sekä uuden oppimisen työstäminen.

Kokonainen ihminen – todellinen kärsimys

Psyykkisissä haasteissa ihminen kärsii kokonaisvaltaisesti. Sekä biologiamme (rytmit, unen rakenne, ruuansulatus, stressireaktiot, hormonitasapaino), psykologiamme (tunteet ja niiden säätely, kokemus itsestä, ajattelun tavat, havaintojen prosessointi, mielihyvän kokemus) että sosiaalisuutemme (kokemus ja ajatukset muista sekä itsestä suhteessa muihin) tasapaino heittää.

Luennossaan masennuksesta neuroendrologi Robert Sapolsky esimerkiksi kommentoi masennuksen olevan ”pahin sairaus, jonka voit saada”; keho on voimakkaasti epätasapainotilassa sekä kyky kokea mielihyvää katoaa. Yksin masennuksen takia Suomessa eläkkeelle jää vuosittain yli 4000 ihmistä, joista nuoria aikuisia on lähes 2000.

Vaikka nämä kokonaisvaltaiset kärsimyksen tilat ovat myös kokonaisvaltaisesti elämään ja toimintakykyyn vaikuttavia, voi masennuksesta ja kaikista muistakin mielenterveyden haasteista toipua. Lukemattomat ihmiset ovat toipuneet ja usein myös tuntevat, että juuri näiden vaikeuksien myötä he ovat löytäneet elämään aivan uudenlaisen otteen ja läsnäolon. Moni kokee elävänsä parempaa elämää näiden haasteiden läpi kuljettuaan.

Kuitenkin edelleen kovin monella toipuminen jää vajaaksi, eikä vähiten puutteellisen hoidon ja tuen vuoksi.

Hyvien ja toimivien hoitomuotojen tarve on siksi suuri!

Erilaisia hoitokeinoja

Mielenterveyden haasteisiin – ruumiillisen mielen kivuliaisiin reaktioihin – on olemassa monia erilaisia hoitamisen keinoja. Toiset keinot vähentävät alkuperäisiä vaikeita oireita, kuitenkin tuottaen myös hyvinkin epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Toiset taas helpottavat ja palauttavat tasapainoa ilman merkittäviä sivuvaikutuksia.

Erilaisia psykoaktiivisia lääkkeitä käytetään paljon tämän kokonaisvaltaisen kärsimyksen helpottamiseksi. Välillä ne toimivat tukena toipumiselle. Tämänkin sivuston useissa artikkeleissa kerrotaan kuitenkin lääkkeiden monista varjopuolista. Sivuvaikutusten ja lääkkeitä lopetettaessa koettujen vieroitusoireiden elämänlaatua selvästi haittaavat sekä toimintakyvyn romahduttavat vaikutukset ovat sekä tutkittuja että monen ihmisen liiankin hyvin omakohtaisesti kokemia. Tutkimuksista voit lukea lisää esimerkiksi Joanna Moncrieffin kirjasta ”The Myth of the Chemical Cure” tai kuuntelemalla hänen tämän haastattelunsa Mad in America -sivustolla. Ks. myös esim. Robert Whitakerin artikkeli (2016) liittyen neuroleptilääkitykseen.

On olemassa monia hyviksi havaittuja ja tutkittuja keinoja, jotka palauttavat ruumiillista mieltä kohti tasapainoa ilman huomattavia sivuvaikutuksia. Näistä maailmalla ja Suomessakin paljon käytettyjä ovat muun muassa jooga, mindfulness, aikabiologiset hoidot eli kronoterapia, IPT-terapia, ryhmä- ja yksilöpsykoterapiat, EMDR erityisesti traumojen hoidossa, psykofyysinen terapia ja tämän artikkelin keskiössä oleva melko uusi tulokas, ReAttach-terapia.

Sekä tutkimusten valossa (esim. Van der Kolk, 2017) että kokemuksen perusteella voidaan sanoa, että monimuotoinen, useanlaista lähestymistapaa sisältävä hoito ja tuki on yleensä parhaiten vaikuttavaa.

ReAttach

Paula Weerkamp-Bartholomeus on kehittänyt ReAttach-menetelmää vuodesta 2010 lähtien ensin autismin hoidossa, josta sen kehitys myös mielenterveyden haasteiden hoitomuodoksi on lähtenyt liikkeelle (Weerkamp-Bartholomeus, 2015 a). Menetelmänä se vaikuttaa osuvan erityisesti tunne- sekä vireystilojen säätelyyn, jotka molemmat ovat merkittäviä tekijöitä kaikissa mielenterveyden haasteissa.

Menetelmänä ReAttach on erilaisia informaation käsittelytapoja yhdistelevä lähestymistapa. Kontaktissa olemisen näkökulmasta mukana ovat katsekontakti, sovitulla tavalla koskettaminen sekä ääni erilaisine sävyineen. Sisäisesti asiakas keskittyy sekä ajatuksiin, mielikuviin, tunteisiin että kehon tuntemuksiin. Vireystila taas pysyy pääsääntöisesti turvallisesti sävyttyneenä joko korkeampana leikillisenä sävynä tai hyvin levollisena.

Edellä mainitut kontaktissa olemisen tavat välittävät tunnekokemusta ihmiseltä toiselle (mm. Hertenstein ym. 2006), mikä taas toimii signaalina tilanteen ja kontaktin uhkaavuudesta tai turvallisuudesta (Gilbert, 2014). ReAttach-terapiassa tilanteesta luodaan mahdollisimman turvallinen, missä terapeutti on eläytyvästi persoonana mukana tilanteessa sekä herkästi asiakkaaseen virittäytyvä (Weerkamp-Bartholomeus, 2015 b). Koskettaminen menetelmässä on vaihtuvalla tahdilla tapahtuvaa kevyttä naputtelua käsiin.

Tunnesäätelyä ja vireystiloja kehollisesta näkökulmasta

Nykyisen ymmärryksen mukaan aivoissa tunteisiin ja niiden säätelyyn liittyvät alueet ovat mantelitumake aivojen syvimmissä osissa, limbinen järjestelmä keskiaivoissa sekä aivokuoren syvemmissä kerroksissa oleva insula. Aivojen syvimpien osien tapahtumat ovat tiedostamisemme ulkopuolella. Vasta signaalien tullessa aivokuorelle, voimme tulla tietoiseksi siitä, mitä itsessä tapahtuu.

Vireystilaan vaikuttavat myös edellä mainitut mantelitumake sekä limbinen järjestelmä. Lisäksi aivorungon eli aivojen pohjimmaisten osien tehtävänä on säädellä elintärkeitä toimintojamme, kuten sydämen sykettä ja hengitystä hermoviestinnän avulla; tässä yhtenä merkittävänä tekijänä toimii koko kehoamme hermottava autonominen hermosto. Kokemuksellisesti nämä hermoston vaikutukset tuntuvat erilaisina vireystiloina.

Osa edellä mainittua autonomista hermostoa on ns. sosiaalisen säätelyn järjestelmä. Sen syntyä ja toimintaa auttaa ymmärtämään Porgesin polyvagaaliteoria (mm. 2009, 2011). Järjestelmä on evoluutionäkökulmasta uusin tulokas autonomiseen vireys- ja tunnetilojen säätelyyn. Se syntyi, kun myelinisoitu kiertäjähermo (jossa kulkee autonimisen hermoston ”uudempi” parasympaattinen hermosto) linkittyi aivorungossa kasvojen sekä kuulemisen ja äänentuoton hermotukseen. Näin ilmeet, katsekontakti, äänensävyt ja pään asennot tulivat merkityksellisiksi turvallisuuden tai uhan signaaleiksi. Teoria selittää, miten autonominen säätely muodostaa alustan, johon sosiaalisuus ja luottamukselliset suhteet perustuvat. Myös se käy ymmärrettäväksi, miten huonosti kohdelluksi tuleminen ja traumakokemukset voivat ”virittää” hermostomme ja siten koko olemuksemme lähes automaattisesti reagoimaan jopa ystäviin ja muihin myönteisiin ihmisiin ikään kuin he olisivat vihollisia. Turvallisena koetut signaalit aktivoivat sosiaalisen säätelyn järjestelmän, johon liittyy oksitosiinin eritys ja myönteiset tunteet. Tässä olotilassa leikillisyys, toipuminen ja palautuminen, kasvu ja kehitys sekä turvallinen rauhoittuminen ovat mahdollisia. Uhkasignaalit taas aktivoivat autonomisen hermoston uhkareaktion, joka voi olla aktiivinen (sympaattinen osa autonomisesta hermostosta) tai lamaantunut/jähmettynyt (”vanha” parasympaattinen).

Oksitosiini toimii kehossa sekä hermoviestinnän välittäjäaineena että hormonina. Se vaikuttaa luottamuksen synnyssä, myötäelämisen taidoissa, kiintymisessä ja sitoutumisessa, orgasmissa, synnytyksessä, imetyksessä, mutta myös merkityksellisten toisten aggressiivisessa puolustamisessa. Oksitosiini rauhoittaa stressissä, helpottaa sosiaalista ahdistusta ja auttaa masennuksessa. Se on kasvun aikana mukana myös aivojen kehityksessä. Oksitosiini syntetisoituu aivoissa hypotalamuksessa, sen reseptoreita on aivoissa pääosin jo aiemmin mainituissa limbisessä järjestelmässä eli ”tunneaivoissa” ja lisäksi mm. sydämessä ja ambiguus tumakkeessa aivorungossa. Juuri tuosta ambiguus tumakkeesta edellä mainittu sosiaalisen säätelyn järjestelmä saa alkunsa.

Sue Carter toteaa oksitosiinin rauhoittavan autonomisen hermoston toimintaa ja aktivoivan sosiaalisen säätelyn järjestelmän. Nämä vaikutukset yhdessä oksitosiinin elimistön hapettumista ja tulehdusta estävien vaikutusten kanssa auttavat ymmärtämään myönteisen sosiaalisuuden kokonaisvaltaisen merkityksen sekä tunteiden tasapainolle että kehon terveydelle. (Carter 2014).

Oksitosiinin vaikutusta on tutkittu laboratorio-olosuhteissa muun muassa pelkokokemukseen vaikuttavana tekijänä. Se näyttäisi ensin voimistavan tunnekokemusta, mutta sen jälkeen se auttaa tiettyyn tilanteeseen liittyvän pelon häviämisessä (Eckstein ym. 2014). Oksitosiini edistää sisäisten toimintamallien muokkautumista uusien kokemusten kautta. Esimerkiksi uuden sosiaalisen tilanteen aiheuttamaan jännitykseen liitettynä oksitosiini auttaa tuttuuden ja turvallisuuden kokemuksen heräämisen. Nämä muutokset näyttävät muodostuvan aivojen tasolla oksitosiinin myötävaikutuksella etuaivokuorella. (Tops ym. 2013)

On helppo ymmärtää oksitosiinin erityinen merkitys myös mielenterveyden haasteiden hoitamisen kohdalla.

Yllämainitun sosiaalisen säätelyn järjestelmän aktivoitumiseen vaikuttavat siis äänensävyjen käyttäminen ja kuuleminen, ilmeet ja pään asennot sekä näiden lisäksi kosketus, erityisesti kevyt, ystävällinen kosketus. Kosketus on ihmiselle merkittävä oksitosiinin eritystä aktivoiva tekijä. Jo aiemmin mainittu Mathew Hertenstein sekä Tiffany Field ovat tutkineet kosketuksen vaikutusta ihmiseen. Kosketuksen avulla pystymme siis jopa tunnistamaan toisen ihmisen mielentiloja. Sen lisäksi, että se aktivoi oksitosiinin eritystä, se muun muassa alentaa sydämen lyöntitiheyttä sekä verenpainetta ja stressihormonina tunnetun kortisolin erityistä (Field 2010). Myönteinen kosketus on jo syntymästä lähtien ihmiselle yksi merkittävimmistä turvallisuuden tunteen luojista. Kosketuksen merkitys ei katoa kehittymisen ja aikuistumisen myötä.

Vireystiloina sekä leikillisyys että levollisuus edistävät jännittävänä ja vaarallisena koettujen tapahtumien muokkautumista siedettävämmäksi, vähitellen jopa hyväksyttäviksi. Tähän näkökulmaan perustuu esim. Gilbertin myötätuntoisuuden vahvistamiseen pohjautuva terapia, missä erilaiset virittymisen tilat käsitteellistetään tunnesäätelyn järjestelminä: turvallisuuden, saavuttamisen ja uhan järjestelmät (mm. Gilbert 2006, 2014). Porgesin (2015) mukaan leikillisyyden vireystila voidaan nähdä hermostollisesta näkökulmasta harjoituksena, missä vaaran ja turvallisuuden kokemukset vaihtelevat ja siten ahdistavana koettu muuttuu tutuksi, ahdistus lievittyy, häviten vähitellen kokonaan. Leikillisyys edistää oppimista.

Kiintymyssuhdenäkökulma tarjoaa vielä yhden tavan tarkastella menetelmän vaikuttavuutta. Terapiatilanteessa näyttäisi aktivoituvan turvalliseen kiintymyssuhteeseen (mm. Bolwlby, 1969/1997) viittaava kehon ja mielen olotila – siihen viittaa myös menetelmän nimi ReAttach. Tämä olemisen tila luo ihmiselle luonnollisen tyynnyttävän ja tunnesäätelyä vahvistavan vuorovaikutuksellisen kokemuksen. Kiintymyssuhteet ovat merkittäviin ihmisiin liittyviä tunneperäisiä suhteita, jotka vaikuttavat elämän varrella erityisesti läheisiin ihmissuhteisiin, perusturvallisuuden kokemukseen sekä resilienssiin.

ReAttach käytännössä

ReAttach-terapiatilanteessa asiakas on enimmäkseen silmät kiinni hiljaa keskittyen siihen, mitä terapeutti sanoo. Sanat ja lauseet ovat etukäteen yhdessä sovitut. Puhetta ei terapiaan kuulu kovinkaan paljoa; siitä terapian motto: ”kun sanat eivät riitä”. Keskiössä on prosessi eli kokemusten, muistojen ja oppimisen tapahtumat – sisällöt ovat toissijaisia.

Vireystila vaihtelee istunnon aikana korkeammasta matalaan ja takaisin – leikillisen ja levollisen vireystilan välillä. Asiakkaan olotila on pääosin hyvin miellyttävä, välillä hyvin lähellä kevyttä unta. Erilaisia mielikuvia, tunteita ja ajatuksia tulee ja menee melko nopeasti. Asioiden käsittely tapahtuu asiakkaan mielikuvissa, ajatuksissa sekä tunne- ja sensomotorisena kokemuksena.

Työskentelyyn kuuluu sekä haastavien käsitysten, kokemusten ja tapahtumien kohtaaminen että myönteisten käsitysten ja kehittymisen vahvistaminen. Myös elämänhistoriaan kuuluvien tunnekokemusten muokkaaminen kokemuksellisesti on osa menetelmää.

Haastavien kokemusten kohtaaminen ei tässä menetelmässä välttämättä tarkoita tarkasti kohdistettua muistelua vaan jo sellaiset ylemmän tason viittaukset tapahtumiin, jotka aktivoivat asiakkaassa niihin liittyvät tunteet ja keholliset muistot, ovat usein riittäviä. Näihin kokemuksiin pysähdytään kerrallaan vain pieneksi hetkeksi, jotta tilanne ei tule asiakkaalle liian vaikeaksi kestää.

Terapiatilanteessa luodaan yhdessä asiakkaan kanssa edellä mainituilla keinoilla turvallinen yhdessä jaetun kokemuksen tila, missä Gilbertin (mm. 2006, 2014) kuvaamien tunnesäätelyjärjestelmien mukaan kyseessä on turvallisuuden ja luottamuksen tunnesäätelyjärjestelmän aktivoituminen. Tässä sosiaalisen liittymisen tilassa työstetään asiakkaalle merkittäviä itseen, muihin ja ihmissuhteisiin liittyviä haasteita siten, että niiden vaikutus voi muuttua kevyemmäksi, vähemmän haitalliseksi.

ReAttach-terapiasta on saatu lupaavia tuloksia moniin erilaisiin mielenterveyden haasteisiin. Näitä ovat muun muassa ahdistus, traumaperäiset häiriöt, pakko-oireilu ja masentuneisuus. Oletettavasti vaikuttavana taustatekijänä on tunnesäätelyn – jonka vaikeudet ovat yhtenä merkittävänä tekijänä mielenterveyden haasteissa – vahvistuminen. Voit lukea tuloksista mm. vaikuttavuusraporteista: Chauhan, 2018 ja Weerkamp-Barholomeus, 2015c. Myös urheiluvalmennuksessa menetelmästä on ollut selvää hyötyä.

Kokemukseni mukaan menetelmä voi auttaa erityisesti jumiutuneiden kokemusten työstämisessä, levollisuuden ja turvallisuuden kokemusten vahvistumisessa, myönteisen avoimuuden kehittymisessä sekä kielteisten käsitysten purkamisessa. Tunnekokemuksia aktivoivana menetelmänä se voi joissakin tilanteissa herättää asiakkaassa ajoittaista ahdistusta tai pelkoa. Tämän vuoksi erilaisten vakauttavien keinojen aktiivinen opettelu ja käyttäminen työskentelyn tukena on ensisijaisen tärkeää.

Menetelmä voi olla osana muuta terapiaa ja joissakin tilanteissa sitä voidaan käyttää myös itsenäisesti. Miten se kutakin ihmistä parhaiten palvelee, on aina arvioitava ja suunniteltava asiakkaan ja terapeutin yhteistyössä.

Yhteenvetoa

ReAttach terapia on uusi tulokas muiden prosessiin keskittyvien terapiamenetelmien joukossa. Se vaikuttaa aktivoivan tehokkaasti ihmisen luonnollisen kasvua, toipumista, palautumista ja kehittymistä tukevan virittymisen tilan. Tuossa olotilassa mieli on avoimena kehittymiselle ja uuden oppimiselle sekä vaikeiden asioiden läpikäyminen on ilman liian voimakasta psyykkistä kipua mahdollista. Oman kokemukseni mukaan myönteisiä vaikutuksia tulee välillä nopeastikin ja asiakkaan voimavarat vahvistuvat. Kuitenkin oireilun ollessa melko voimakasta ja kokemusten välttäminen keskeistä, kuten esimerkiksi PTSD:ssä (trauman jälkeisessä stressioireyhtymässä), on tämän menetelmän ohessa tärkeä olla myös vakauttavaa ja rauhoittumista vahvistavaa tukea.

Lisää vaikuttavuustutkimuksia on edelleen tarpeen saada; tutkimusta tehdäänkin monissa maissa. On kuitenkin hienoa todeta, että uusia, innovatiivisia ja luonnollisesti ihmisen kärsimystä helpottavia menetelmiä kehitetään.

 

Lähteitä ja luettavaa:

Bowlby, John (1969/1997). Attachment and loss: Volume 1. Attachment. Pimlico, London.

Carter, C. Sue, (2014). Oxytocin Pathways and the Evolution of Human Behavior. Annual Review of Psychology, Vol. 65, pp. 17-39, 2014. Available at SSRN: https://ssrn.com/abstract=2376231 or http://dx.doi.org/10.1146/annurev-psych-010213-115110

Chauhan, Ritu (2018). Effectiveness of reattach therapy in management of emotional dysregulation with ocpd, ptsd, anxiety and stress in young adults. https://pdfs.semanticscholar.org/b959/4512e23f5d5cafa8980ab55b206836819e7d.pdf

Eckstein, M., Becker,B., Scheele, D., Scholz, C., Preckel, K., Schlaepfer, T.E., Grinevich, V., Kendrick, K.M, Maier, W., Hurlemann, R.. Oxytocin Facilitates the Extinction of Conditioned Fear in Humans. Biological Psychiatry, 2014; DOI: 10.1016/j.biopsych.2014.10.015

Field, Tiffany (2010). Touch for socioemotional and physical well-being: A review. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0273229711000025

Gilbert, P. & Procter, S. (2006). Compassionate Mind Training for People with High Shame and Self-Criticism: Overview and Pilot Study of a Group Therapy Approach. Clin. Psychol. Psychother. 13, 353–379. http://self-compassion.org/wp-content/uploads/publications/Gilbert.Procter.pdf

Gilbert, Paul. (2014). The origins and nature of compassion focused therapy. https://self-compassion.org/wp-content/uploads/publications/GilbertCFT.pdf

Gilbert, Paul (2015). Myötätuntoinen mieli. Uusi näkökulma arjen haasteisiin.

Hertenstein, M., Keltner, D. yms. (2006). Touch Communicates Distinct Emotions. http://www.gruberpeplab.com/teaching/psych3131_spring2015/documents/6.2_Hertenstein_2006_TouchEmotions.pdf

Moncrieff, Joanna (2008). The Myth of the Chemical Cure. Palgrave Macmillan; Basingstoke.

Porges, Stephen (2009). The polyvagal theory: New insights into adaptive reactions of the autonomic nervous system. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3108032/

Porges, Stephen (2011). The Polyvagal Theory: Neurophysiological foundations of emotions, attachement, communication and self-regulation. Norton Series on Interpersonal Neurobiology. https://www.youtube.com/watch?v=NOAgplgTxfc

Porges, Stephen (2015). Play as a neural exercise: Insights from the Polyvagal Theory.  https://cx-services.com/htx12/rrn16.php?module=FILEMANAGER&command=DOWNLOAD&p1=porges-play-as-neural-exercise.pdf&p2=download

Styrman, T. & Torniainen, M. (2018). Kunnioittavan kosketuksen käsikirja – Ammatillinen hoitokohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla.

Tops M., Huffmeijer R., Linting M., Grewen K. M., Light K. C., Koole S. L., ym. (2013). The role of oxytocin in familiarization-habituation responses to social novelty. Front. Psychol. 4:761

Van der Kolk, Bessel (2017). Jäljet Kehossa. Traumojen parantaminen, aivojen, mielen ja kehon avulla.

Weerkamp-Bartholomeus, Paula (2015 a). ReAttach – The Exciting Development of a Promising Intervention for Autism Spectrum Disorders. In Autism Spectrum Disorder-Recent Advances.

https://www.intechopen.com/books/autism-spectrum-disorder-recent-advances/reattach-the-exciting-development-of-a-promising-intervention-for-autism-spectrum-disorders

Weerkamp-Bartholomeus, Paula (2015 b). ReAttach: a multimodal intervention for people with ASD? Part III. Clinical Neuropsychiatry 12, 2, 18-22. http://www.clinicalneuropsychiatry.org/pdf/15_2BartholomeusPartIII.pdf

Weerkamp-Bartholomeus, Paula (2015 c). ReAttach a new schema therapy for adults and children? Part I: adults. Clinical Neuropsychiatry 12(2):9-13 · January 2015. https://www.researchgate.net/publication/277813691_ReAttach_a_new_schema_therapy_for_adults_and_children_Part_I_adults

Whitaker, Robert (2016). The Case Against Antipsychotics. https://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2016/07/The-Case-Against-Antipsychotics.pdf

JÄTÄ VASTAUS