Tässä blogissa kirjoitan positiivisen disintegraation teoriasta, jota on sovellettu etenkin lahjakkaiden lasten kehityksen tukemiseen.
Kazimierz Dabrowski (s. 1902, Klarów; k. 1980, Varsova) oli puolalainen psykologi ja psykiatri, jonka lapsuuteen ja teinivuosiin ensimmäinen maailmansota vaikutti syvästi. Hän havaitsi, että yksille sotakokemukset tuottivat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja toisia vakavat kriisit näyttivät vain vahvistavan. Myöhemmin tutkimuksissaan hän pyrki ottamaan selvää, mistä tämä johtuu. Tutkimustensa perusteella Dabrowski kehitti posiviivisen disintegraation teorian, joka ei ole taso- tai vaiheteoria toipumiseen, vaan sen mukaan yksilöiden kehittyminen voi tapahtua kriisien kautta.
Positiivisen disintegraation teoriaan johtaneissa tutkimuksissaan Dabrowski havaitsi, että kriiseistä voimaantuvilla ihmisillä oli taipumusta psykologisiin herkkyystekijöihin (overexcitabilities), joiden johdosta heillä oli taipumus kokea kriisit tavanomaista syvällisemmin ja henkilökohtaisemmin. Herkkystekijöitä käsitellään myöhemmin, mutta teorian kokonaisuuden kannalta tieto on oleellinen.
Dabrowskin teorian mukaan yksilön kehitystä ajavat eteenpäin kolme tekijää, joista ensimmäinen perustuu biologisiin vietteihin, toinen kulttuurin arvoihin ja normeihin sosiaalistumiseen ja kolmas autonomiseen valintaan sen perusteella mitä yksilö aidosti arvostaa. Tämä muistuttaa monelta osin Freudin persoonallisuusteoriaa, vaikka Dabrowski on teoriansa ainakin näennäisen itsenäisesti kehittänyt.
Positiivisen disintegraation teoriassa Dabrowski ajatteli, että lahjakkailla ja psykologisesti herkillä yksilöillä on potentiaalia saavuttaa altruistinen, loppuun asti kehittynyt persoonallisuus. Tavanomaisista persoonallisuusteorioista poiketen Dabroskin näkemyksen mukaan vain osa ihmisistä kehittää persoonallisuuden ja vain osalla on siihen potentiaalia. Erilaisia kehityksen tasoja, joita kolme kehitystä ajavaa tekijää vievät eteenpäin, ja joiden välillä ihmiset liikkuvat epälineaarisesti, on Dabrowskin mukaan viisi:
1. Alkuperinen integraatio, jossa biologisten perustarpeiden tyydyttyminen on ainoa tavoite;
2. Ensimmäisen tason disintegraatio, jossa ihminen pyrkii sopeuttamaan itsensä sosiaaliseen ryhmään reflektoimatta, ovatko ryhmän arvot todellakin hyväksyttävissä;
3. Monitasoinen disintegraatio, jossa toisella tasolla ihmiset alkavat kyseenalaistaa omia arvojaan ja uskomuksiaan ja saattavat myös kokea tästä syyllisyyttä ja häpeää;
4. Monitasoinen kohdennettu disintegraatio, jolla ihminen alkaa suunnata tavoitteitaan siihen mitä todella haluaa olla
5. Toisen tason integraatio, jossa henkilökohtaiset arvot ja käyttäytyminen ovat linjassa keskenään ja yksilöä ohjaavat korkeammat arvot. Tälle tasolle pääsevä henkilö on Dabrowskin mukaan kehittänyt täyden persoonallisuuden.
Dabrowskin mukaan potentiaalia täyden persoonallisuuden kehittymiseen ennustavat psykologiset herkkyystekijät, kuten blogin alussa mainittiin. Näitä ovat psykomotorinen herkkyys, aistillinen herkkyys, mielikuvituksellinen herkkyys, älyllinen herkkyys ja tunne-elämän herkkyys. Dabrowskin mukaan nämä tekijät jakautuvat eri tavalla lahjakkailla ihmisillä ja heidän kehitystään tulisi tukea herkkyystekijät vahvasti huomioiden. Esimerkiksi psykomotoristen herkkyystekijöiden hallitessa meditaatio voi olla tärkeää, älyllisesti herkkä saattaa tarvita monipuolisempia harrastuksia esimerkiksi taiteen parista, aistillisesti herkkiä voi auttaa tuntemusten laukaisevien tekijöiden tunteminen ja mielikuvitusherkkiä voi ohjata sosiaalisuuden pariin yksinäisyydestä.
Teoriaa on pyritty empiirisesti vahvistamaan ja jonkin verran tukeakin on saatu esimerkiksi korkean lahjakkuuden ja Dabrowskin mainitsemien herkkyystekijöiden välisestä yhteydestä. Teoriaa on sovellettu erityisesti lahjakkaiden ja erityistä tukevia tarvitsevien lasten kehittymisen tukemisessa.
Positiivisen disintegraation teoriaan voi perehtyä lisää esimerkiksi täällä:
https://www.positivedisintegration.com/
Arvio teoriasta
Kuulin Dabrowskin positiivisen integraation teoriasta aikoinaan eräältä kognitiotieteilijältä, joka koki teorian olleen hänen elämänsä kannalta merkittävä. Sitten otin siitä hieman itsekin selvää harrastuneisuuden vuoksi.
Olen sitä mieltä, että teorialla on selvästikin arvoa. Osa ihmisistä todellakin näyttää marinoituvan kriiseissä entistä tasapainoisemmiksi pitemmän päälle, vaikka läpi olisi käyty hyvinkin vaikeita aikoja. Osalla näin ei käy, vaan käy huonommin.
Dabrowskin teoria on myös siitä arvokas, että se ei näe kriisiä, jopa traumaa, elämän häiriötekijänä, vaan normaalina elämäntilanteena, joka voi ihmisestä riippuen avata henkisen kasvun mahdollisuuden. Osa yksilöistä näyttää kertyneen elämänkokemukseni perusteella harvinaisen resilienteiltä psykologisesti, sosiaalisesti ja biologisesti. Teorialla voisi olla jotain annettavaa myös koululaitokselle, jota on perinteisesti kritisoitu Suomessa tasapäistämisestä, aiheellisesti tai aiheetta. Sittemmin toki koululaitosta on kritisoitu yleisestä tason laskusta.
Dabrowskin teorialla, kuten kaikilla ihmistieteiden teorioilla, on myös merkittävät rajoitteensa. Selkeä rajoite on yksilökeskeisyys: se resilienssi mikä teorian mukaan johtuisi yksilön ominaisuuksista voi monesti johtua enemmän läheisten tuesta ja vaikkapa hyvästä taloudellisesta onnesta. Tai kulttuurisosiologian käsittein kulttuurisesta pääomasta, jolloin ihminen ”ymmärtää” keskiluokkaiset arvot ja on siten altis tulemaan ”hyväksi ihmiseksi”. Tai poikkeuksellisen laadukkaista ja vaikuttavista mielenterveyspalveluista, jos yksilö on sellaisten piiriin päässyt. Voi myös olla, että Dabrowskin kuvailemaa korkeaa potentiaalia omaava henkilö on lääkitty niin, ettei ”persoonallisuuden kehittymiselle” ole jäänyt mahdollisuuksia. Elämänkulut ovat yksilöllisiä ja teoriat tavoittavat niistä vain pieniä osasia.
Lisäksi voisi kritisoida sitä, että kuka oikea taho arvioimaan Dabrowskin takoittamaa ”todellista korkeaa moraalia”. Teoriassa on kyllä moraalin kannalta tärkeä pointti, että yhteiskunnan kulloinenkin käsitys moraalista voi olla alhainen, kuten vaikkapa natsien toteuttamat hirmuteot ja lukuisat muut esimerkit osoittavat. On ymmärrettävää, että Dabrowskin teoria oli maailmansotien jälkeen hieman muotia. Vähän ikävästi todettuna teorian seuraava muotikausi saattaisi tarvita kolmannen maailmansodan.
Keskeinen teorian heikkous on myös ad hoc -päättely: Dabrowskin kiinnostus kohdistui yksilöiden ominaisuuksiin sen perusteella miten heidän elämänsä oli mennyt. Jos elämänkulku syystä tai toisesta, ehkä sattumalta, oli yksilölle suotuisa, niin Dabrowski päätteli, että syy voisi löytyä yksilöiden herkkyydestä ja lahjakkuudesta. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Saattaahan olla, että hyvään elämäntilanteeseen pääseminen kehittää persoonallisuutta ”paremmaksi” ennemminkin kuin toisin päin.
Teorian tieteelliseen arvoon en halua ottaa kantaa. Teoria ole oman tutkimustoimintani kannalta relevantti, enkä ole teorian asiantuntija, vaan kirjoitan tästä ajatuksiani muuten vain. Akateeminen tutkimukseni kohdistuu hyvinvointialueorganisaatioon ja sen johtamiseen. Kuvailua ja pohdiskelua syvällisempää tietoa haluavan kannattaa perehtyä muihin lähteisiin. En ole perehtynyt kaikkeen teoriaan yhdistyvään empiiriseen tutkimukseen. Tutkimukseeni liittyvää blogia taas pidän Helsingin yliopiston blogialustalla.
Teoria on kiinnostava ja on sitä etenkin suhteessa reduktionistisempiin teorioihin. Tietenkin tällaiset kuvaukset ovat joka tapauksessa karkeita katselmuksia ihmiselon mahdollisuuksiin. Lopulta kaunokirjallisuudella ja tosielämän avoimella dialogilla voi olla jopa enemmän annettavaa yksilöiden sielunelämän ymmärtämiseksi kuin psykologialla. Tätä teemaa on pohtinut muun muassa psykologi Jussi Valtonen Potilaan Lääkärilehdessä.
