Tässä vastaukset 1-5 aiemmin jakamaamme kyselyyn psykoosikokemuksista ja niistä toipumisesta. Jos kuulut kohderyhmään (olet kokenut jotain psykoosiksi luokiteltua, tai saanut vaikkapa skitsofrenia- tai bipolaarinen mielialahäiriö -diagnoosin, mutta olet toipunut, voinut jättää hoitokontaktit ja lääkityksenkin taakse ja palannut opintoihin, tai työelämään, tai olet kokenut jotain psykoosin kaltaista joutumatta hoitoon) voit yhä vastata kyselyyn täällä: https://forms.gle/Ljh62P6GrVodmQBz5, jaamme seuraavat vastaukset myöhemmin.
***
Miten sinulla menee nyt? Kerro vähän elämästäsi.
Minulla menee nyt hyvin. Näin jälkeenpäin koen psykoosikokemukseni ymmärrystäni laajentavana. Se avasi mielestäni ovia, joita kaikilla ei aukene koskaan. Siitä on ollut hyötyä ja iloa elämässäni myöhemmin, koska kykenen ajatteluun, johon ihan kaikki eivät kykene.
Kerro vähän psykoosin kaltaisista kokemuksistasi?
Kyseessä oli cannabiksen pitkäaikaisesta päivittäisestä käytöstä aiheutunut paranoidinen psykoositila. Olin 18 vuotias. Koko maailmani ja kaikki mihin olin uskonut romahti muutamassa päivässä. En tiennyt enää, mikä on mitäkin, ja kehittelin omat selitykseni kaikelle. En voinut luottaa mihinkään. Pelkojen täyttämää elämää kesti puolitoista vuotta, kunnes lopetin pössyttelyn ja olo alkoi kohentua. Sitten polttelin vielä kerran ja sain maailmani eheyttävän kokemuksen. Sen jälkeen en ole tarvinnut cannabista. Satunnaiset maistiaiset vuosikymmenien aikana ovat olleet vain hauskoja.
Millaista hoitoa/apua sait ja miten sen koit?
Määrättiin psykoosilääkettä ja rauhoittavia. En ottanut niitä kuin pari kertaa pahimpiin oloihin. Enkä uskaltanut ottaa mitään muutakaan apua.
Jos koit, että saamasi hoito ei vastannut tarpeitasi, millaista hoitoa/apua olisi kaivannut?
Ehkä keskustelusta olisi ollut apua, jos olisin pystynyt luomaan luottamussuhteen jonkun kanssa.
Mikä on oma näkemyksesi tekijöistä, jotka johtivat psykoosiin tai sen kaltaisiin kokemuksiin?
Cannabis
Mikä auttoi toipumisessa?
Pössyttelyn lopettaminen.
Toiset toipuneet kertovat psykoosikokemusten olleen osaltaan merkityksellisiä, arvokkaita ja eteenpäin auttavia. Koetko samoin? Kerro lisää siitä.
Kyllä, ehdottomasti! Vaikka se puolitoista vuotta oli ihan pelkohelvettiä, jo hyvin pian sen jälkeen totesin, että päivääkään en vaihtaisi pois, oli se niin opettavaista.
Mitä haluaisit sanoa vastaavaa kokeville?
Ota se elämään ja maailmaan ymmärrystä ja viisautta antavana kokemuksena.
****
Miten sinulla menee nyt? Kerro vähän elämästäsi.
Olen nykyisin työelämässä. Olen suorittanut opintoni loppuun, opiskellut lisää ja tälläkin hetkellä opiskelen. Olen myös saanut psykoosin jälkeen perheenlisäystä ja olen mielestäni riittävän hyvä vanhempi.
Kerro vähän psykoosin kaltaisista kokemuksistasi?
Sairastuin nuorena aikuisena psykoottiseen masennukseen. Se oli rankka kokemus osastojaksoineen. Oli pelottavaa, kun ei voinut luottaa itseen ja ympäröivään maailmaan, koska ne vääristyivät. Olin vaaraksi itselleni, koska olin peloissani myös itsetuhoinen. Onneksi sain osastolla seinät turvakseni ja rytmitetyn arjen, jotta pääsin toipumisen alkuun.
Millaista hoitoa/apua sait ja miten sen koit?
Sain akuuttiin vaiheeseen osastojakson, mikä oli riittävän pitkä (useita kuukausia), mutta sen jälkeen jäin tyhjän päälle. Myöhemmin hakeuduin terapiaan käsittelemään juurisyitä.
Jos koit, että saamasi hoito ei vastannut tarpeitasi, millaista hoitoa/apua olisi kaivannut?
Olisin kaivannut hoitopolun jatkumista terapiassa automaattisesti osastojakson jälkeen.
Mikä on oma näkemyksesi tekijöistä, jotka johtivat psykoosiin tai sen kaltaisiin kokemuksiin?
Lapsuuden kehityksellinen trauma, yksinjäämisen kokemukset olivat taustalla.
Mikä auttoi toipumisessa?
Voimakas tahto toipumiseen ja oma aktiivisuus avun hakemiseen. Toipuminen on pitkä prosessi ja jatkuu osittain läpi elämän, mutta ei ole estänyt elämästä hyvää elämää. Hyvät ystävät rinnalla ovat olleet tärkeitä, jotta huomaan, että kelpaan heille tällaisena kuin olen.
Toiset toipuneet kertovat psykoosikokemusten olleen osaltaan merkityksellisiä, arvokkaita ja eteenpäin auttavia. Koetko samoin? Kerro lisää siitä.
Olin pitkään surullinen kokemuksesta ja siitä, että se vei vuosia elämästäni. Nykyisin ajattelen, että se on ollut kolhu elämässäni, mikä on tuonut minuun ihmisenä valtavasti syvyyttä ja sellaista ymmärrystä ihmisyydestä, mitä en olisi ilman tätä kokemusta saanut.
Mitä haluaisit sanoa vastaavaa kokeville?
Siitä voi toipua ja kannattaa sitoutua omaan toipumiseen, olla itselleen armollinen ja ajatella, että olet arvokas ihminen kaikkinensa, tämänkin sairauden ja kokemuksen kanssa ja ehkä juuri sen vuoksi. Häpeä on usein sitkeä seuralainen, mutta vertaistuesta ja terapiasta on suuri apu. Esimerkiksi ryhmäterapia oli minulle tärkeä voimavara. Viallisuuden tunne on myös usein psykoosin kokeneen seurana, mutta sekin antaa itsemyötätunnon vahvistuessa pikku hiljaa periksi. On mahdollista toipua, paikata, korjata ja parantua. Meillä kaikilla ihmisillä tulee säröjä elämässä ja ne on tärkeä oppia hyväksymään, jotta ne eivät jää määrittelemään elämän suuntaa koko loppuelämäksi. Kokemusta voi myös oppia käyttämään voimavarana, kun sen on työstänyt riittävästi itsessään.
***
Miten sinulla menee nyt? Kerro vähän elämästäsi.
Olen ollut 10 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta viime syksystä lähtien olen ollut osa-aikaisessa viestintäalan työssä (20 tuntia/viikossa). Olen hakenut syksyksi opiskelemaan ammatti- ja/tai ammattikorkeakouluun.
Olen kiinnostunut kasvatus- ja ohjausalasta sekä yhteisöpedagogin työstä, koska niiden kautta voin ohjata ryhmiä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luoda toivoa sekä tukea ihmisiä löytämään oman suuntansa elämässä. Minua kiinnostaa erityisesti sellaisten toimintamallien luominen, jotka auttavat ihmisiä siirtymään yksinäisyydestä yhteyteen ja kohti merkityksellistä arkea. Myös vertaistuellisen palvelun perustaminen oman yrityksen muodossa kiinnostaa.
Kerro vähän psykoosin kaltaisista kokemuksistasi?
Oloni oli hankala enkä tiennyt mikä on totta ja mikä ei. Olin paljon yksin mielen sisäisessä maailmassani ja toimin epärationaalisella tavalla. Mielikuvitus sekoittui uskonnollissävytteisesti tähän maailmaan ja se aiheutti aikamoista kaaosta elämässäni.
Millaista hoitoa/apua sait ja miten sen koit?
Koin hoidon pakottavana. En saanut keskustella lainkaan kokemistani asioista. Minulle annettiin vahvat lääkkeet. Joissain tilanteissa jouduin eristyshuoneeseen useaksi päiväksi ja lääkkeet piikitettiin väkisin. Lääkittynä en saanut yhteyttä kokemiini asioihin tai tunteisiin eikä perhettäni otettu lainkaan mukaan keskusteluun. Hoidosta jäi todella irrationaalinen (irrallinen) olo. En saanut käsiteltyä asioita, joita kävin läpi. Se jätti mieleen sekavan olon ja ihmetyksen. Mitä oli tapahtunut ja miksi? Myös perheeni ihmetteli tilannetta ja oli vaikea luoda uudelleen suhteita heihin ja muihin läheisiin kun ei ollut sanoja sille mitä olin käynyt läpi.
Jos koit, että saamasi hoito ei vastannut tarpeitasi, millaista hoitoa/apua olisi kaivannut?
Olisin kaivannut yhteistä keskustelua ammattilaisten, minun ja perheeni/läheisteni kanssa tilanteesta mikä oli sairaalahoidon aiheuttanut. Olisin halunnut että minua olisi uskottu kun koin perhetilanteeni kuormittavaksi. Olin potilaana ikään kuin sivussa omasta hoidostani. Päätökset tehtiin ylhäältä päin minua kuulematta tai edes haluamatta kuulla tai ymmärtää minua.
Mikä on oma näkemyksesi tekijöistä, jotka johtivat psykoosiin tai sen kaltaisiin kokemuksiin?
Psykoosiin johtivat kuormittavat elämäntapahtumat, joita en pystynyt kenenkään kanssa käsittelemään. Minulla oli myös rebound-psykooseja lääkityksestä johtuen.
Mikä auttoi toipumisessa?
Toipumisessa auttoi vertaistuki ja perheterapia ja työn löytyminen. Koin että kuulun joukkoon. Elämälläni on merkitys ja tarkoitus ja voin jakaa kokemuksiani vertaisten kanssa sekä sain perheterapiassa käydä tilannettani läpi perheeni kanssa.
Toiset toipuneet kertovat psykoosikokemusten olleen osaltaan merkityksellisiä, arvokkaita ja eteenpäin auttavia. Koetko samoin? Kerro lisää siitä.
Kyllä. Opin paljon itsestäni ja pystyn paremmin ymmärtämään eri lailla ajattelevia ihmisiä. Koen olevani myötätuntoisempi ja empaattisempi. Löysin myös itseni uudella tavalla.
Mitä haluaisit sanoa vastaavaa kokeville?
Toipuminen on mahdollista. Et ole toivoton tapaus!
***
Miten sinulla menee nyt? Kerro vähän elämästäsi.
Minulla menee hyvin. Olen ollut nyt viisi vuotta oireeton lääkityksen lopettamisen jälkeen. Olen työelämässä sote-alalla, mutta en uskalla kertoa sairaudestani.
Kerro vähän psykoosin kaltaisista kokemuksistasi?
Psykoosiin liittyi itsetunnon kohoamisen tunnetta ja erikoinen kokemus elämän yksityiskohtien merkityksellisyydestä. Saatoin kuvitella itseni toiseen rooliin, sain uutta rohkeutta tehdä asioita. Psykoosi paljasti toiveitani ja tarpeitani suoraan alitajunnasta. Mutta se ei ollut pelkkää euforiaa, vaan myös levottomuutta ja liian nopeita ajatuksia sekä ajatusvääristymiä. En kuullut ääniä tai nähnyt harhoja.
Millaista hoitoa/apua sait ja miten sen koit?
Psykoosi alkoi masennuslääkityksen aloittamisen jälkeen. Jouduin pakkohoitoon ja minut pakkolääkittiin neurolepteillä. Pakkohoitoa voidaan perustellusti tarvita akuutissa tilanteessa, mutta pakkolääkitys aiheutti vakavia traumoja. En halua kehooni lääkeaineita, joilla on vakavia fyysisiä sivuvaikutuksia. Sain mm. kouristuskohtauksia ja pakkoliikkeitä. Pahinta oli kuitenkin ajattelukyvyn ja puhekyvyn jähmeys ja hitaus, oire joka on parantunut lääkityksen lopettamisen jälkeen. Tämä vaikutti merkittävästi myös sosiaalisiin tilanteisiin. Psykoosin fysiologiseksi syyksi arvellaan poikkeavia dopamiinitasoja. Dopamiiniin sekä muihin välittäjäaineisiin voidaan kuitenkin vaikuttaa myös luonnollisin keinoin. Toivon, että ihmisille tarjotaan vaihtoehtoja toipumiseen. Ensin kokeiltaisiin parantuuko psykoosi ilman lääkkeitä tai vaikkapa unilääkkeillä, sitten vasta tilapäinen lääkitys. Mikäli tilanne on todella vakava tai väkivaltainen, hetkellinen lääkitys voi tasoittaa ja auttaa nukkumaan. Pakkolääkitys rikkoo ihmisen itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa. On kestämätöntä, että ihminen, joka ei ole satuttanut ketään, pakkolääkitään ”varmuuden vuoksi”. En koskaan ollut väkivaltainen tai käyttäytynyt uhkaavasti, silti minut pakotettiin ottamaan lääkkeet, jotta pääsisin pois sairaalasta.
Jos koit, että saamasi hoito ei vastannut tarpeitasi, millaista hoitoa/apua olisi kaivannut?
Olisin kaivannut lisää sosiaalista tukea. Ryhmiä, toimintaa ja keskustelua. Paikan, jossa voisi kertoa avoimesti tarinansa, mutta ilman pelkoa siitä, että joudut jälleen pakkolääkityksen uhriksi.
Mikä on oma näkemyksesi tekijöistä, jotka johtivat psykoosiin tai sen kaltaisiin kokemuksiin?
Masennuslääke saattaa laukaista manian ja psykoosin. Toki oireilu olisi voinut alkaa muutenkin. Sain masennuslääkityksen alaikäisenä, kun menin kertomaan psykologille yksinäisyydestäni. On erikoista, että yksinäisyyteen määrätään ratkaisuksi pilleri. Se ei parantanut yksinäisyyttäni tai opettanut uusia ajatusmalleja tai käyttäytymistapoja. Kaiken taustalla on kuitenkin traumat nuoruudessa ja ehkä myös tunne ulkopuolisuudesta ja toivottomuudesta.
Mikä auttoi toipumisessa?
”Pitkäaikainen parisuhde ja sopimus siitä, että kumppani kertoo jos huomaa manian tai psykoosin oireita. Opiskelu ja työn löytäminen eli tunne siitä, että voin osallistua. Usko ja toivo tavallisesta elämästä. Mielisairaan identiteetistä irtautuminen. Yksi pahimpia psykoosidiagnoosin seurauksia on se, että alat nähdä itsesi vain sairaana. Se on valtava leima! Luin keskustelupalstoja ja opin, ettei kukaan halua kumppaniksi tai edes kaveriksi psykoosin kokenutta. Itsetuntoni surkastui entisestään. Olin virallisesti vääränlainen, ei-toivottu henkilö.
Terveet elämäntavat, mielialan havainnointi ja erityisesti unettomuuden hoito. Unettomuus voi laukaista psykoottisia oireita, siksi suhtaudun siihen erityisen huolellisesti. Kolmen unettoman yön jälkeen otan unilääkkeitä ja seuraan mielialaa tarkasti. Oma oiretietoisuus auttaa tunnistamaan uudet episodit ja reagoimaan ajoissa. Esimerkiksi levottomuus ja liian lennokkaat ideat voivat ennakoida hypomaniaa, jolloin kiinnitän erityistä huomiota lepoon ja stressin vähentämiseen.”
Toiset toipuneet kertovat psykoosikokemusten olleen osaltaan merkityksellisiä, arvokkaita ja eteenpäin auttavia. Koetko samoin? Kerro lisää siitä.
Kyllä. Se on suuri kriisi ja niiden kautta on mahdollista pysähtyä ja nähdä elämän ainutlaatuisuus sekä löytää todelliset arvonsa. Se oli muuntunut tajunnantila, aivan uudenlainen kokemus. Koin syvää yhteyttä luomakuntaan ja tämän vuoksi minun on vaikeaa nähdä psykoosi ainoastaan patologisena tilana. Se voi olla yhtä aikaa tuhoava, mutta myös parantava myrsky. Sitä ei pidä romantisoida, mutta nykyinen pelkokeskeisyys aiheuttaa myös vakavaa haittaa. Psykoosi pitäisi kohdata rauhalla ja ymmärryksellä, ei paniikkina ja pelkona ja pakkolääkityksellä. Psykoosi on eräänlainen alitajunnan symbolinen kieli, se kertoo omaa tarinaansa ja se tarina pitää osata tulkita. Ja muuttaa elämäänsä. Usein psykoosi on myös viesti; elämä on jumissa, tarvitsen muutosta.
Mitä haluaisit sanoa vastaavaa kokeville?
Et ole yksin, et ole viallinen. Stigma on yhä olemassa, mutta älä itse leimaa itseäsi.
***
Miten sinulla menee nyt? Kerro vähän elämästäsi.
Opiskelen kuvataidetta
Kerro vähän psykoosin kaltaisista kokemuksistasi?
Vaikea avata mutta enimmäkseen pakopaikka sekä jollain tavalla hallittu.
Millaista hoitoa/apua sait ja miten sen koit?
Lapsena mbd lastenpsykiatrialla, ei lääkkeitä, hyvin aktiivista peliryhmä (futis ja jääkiekko) ja ratsastus jatkuivat 15 v. saakka. 18 v. sairaalaan, vahva klotsapiinilääkitys, en nukkunut muuten. Elämä jatkui erityisopistolla ja erityisammattiopistolla ja kuntoutuskodilla. Vuonna 2000 sain klotsapiinista epilepsiakohtauksen jonka johdosta lääkäri pudotti klotsapiinilääkitystä ja epilepsialääkitys oli 17 vuotta. Itse pudotin siitä vielä puolet. Erityisammattiopistossa mulla oli sitten vahvoja sosiaalisia pelkoja. Kuntoutuskodissa ei kehittynyt aikuisen roolia, mutta pitkään kantaneita sosiaalisia suhteita muodostui muihin asukkaisiin.
Jos koit, että saamasi hoito ei vastannut tarpeitasi, millaista hoitoa/apua olisi kaivannut?
Kuntoutuskodista siirryin Askel-kurssille jossa asuttiin yhdessä ja oli paljon ohjelmaa, ruoka siivous ja monenlaiset luovat se ja Klubitalo sen jälkeen kuntouttivat tosiasiallisesti.
Mikä on oma näkemyksesi tekijöistä, jotka johtivat psykoosiin tai sen kaltaisiin kokemuksiin?
Mbd koska syntynyt loppuvuodesta? Koulukiusatuksi joutuminen, koska kertonut, että ollut lastenpsykiatrisella. Lukiossa ei enää kiusattuna, mutta en saanut unta ja kuuntelin vain radiota.
Mikä auttoi toipumisessa?
Hyvät sosiaaliset mallit.
Toiset toipuneet kertovat psykoosikokemusten olleen osaltaan merkityksellisiä, arvokkaita ja eteenpäin auttavia. Koetko samoin? Kerro lisää siitä.
Mielenkiintoisia.
Mitä haluaisit sanoa vastaavaa kokeville?
Osa elämää.
Tästähän tuli hyvä ja mielenkiintoinen juttu!