Olen esittänyt kokemusasiantuntijuuden järjestämisen tapaa kohtaan kritiikkiä, mutta myös nostanut kokemuksen tiedon lajina suureen arvoon. Tässä blogissa selvennän ajatusmaailmaani käsittelemällä sitä tietoa, jonka kanssa ollaan psykiatrisessa palvelujärjestelmässä tekemisissä. Erityisen merkityksellisiä tiedon lajeja ovat lääketieteellinen tieto jota psykiatrit soveltavat sekä potilaan kokemustieto. Koska ihmisen käsitys “mielen sairaudestaan” ja siten itsestään muodostuu vuorovaikutuksessa lääkärin kanssa, on lääketieteellisellä tiedolla vaikutusta kokemustietoon.

Psykiatrin tieto

Psykiatrin tieto perustuu pääosin oppikirjoista sekä tieteellisistä artikkeleista omaksuttuihin teksteihin. Näihin teksteihin liittyen jää usein huomioimatta on se, että myös psykiatriassa tieteellisten tutkimusten antama tieto on lähtöisin psykiatrian tutkijoiden päästä. Tällä tarkoitan sitä, että havaintoja maailmasta tekevä psykiatrian tutkija joutuu liittämään havaintonsa ensin omassa mielessään oleviin, psykiatriatieteessä yleisesti käytettyihin teoreettisiin kategorioihin eli luokkiin. Tällaisia psykiatrin oppimia kategorioita, joita hoitoon tulevat ihmiset eivät itse koe, ovat esimerkiksi ”harhaluulo”, ”skitsofrenia” ja ”mielisairaus”. Esimerkiksi jos ihminen puhuu siten, että psykiatri ei ymmärrä puheesta mitään, voidaan ihminen liittää psykiatrin teoreettisen tulkinnan perusteella mielisairaan kategoriaan. Tällaista tutkijoiden luomaa tietoa käytännön hoitotyötä tekevät psykiatrit soveltavat.

Havainnollistan tilannetta nyt esimerkillä omasta hoidostani. Noin vuonna 2006 kerroin eräälle psykiatrille kokemuksestani, jonka mukaan ufot pyrkivät vaikuttamaan kävelyyni voimakentillä. Psykiatri puolestaan oli oppikirjoja lukemalla ja professoreita kuuntelemalla omaksunut, että tällainen ”selvästi kulttuuriin sopimaton ajatusmalli” on liitettävä teoreettiseen kategoriaan ”harhaluulot”. Kuitenkaan kokemukseni ei ollut ”harhaluulo” vaan kokemus siitä, että ufot pyrkivät vaikuttamaan kävelyyni voimakentillä.

Esimerkki selventänee näkemystä siitä, että ”harhaluulo” on täysin teoreettinen käsite, eikä vastaa sitä mitä hoitoon tulevat ihmiset itse kokevat. Ihmiset kokevat juuri sitä mitä kertovat kokevansa. Psykoosissa onkin kysymys aidosta kokemusmaailmasta, jota psykiatrit eivät ymmärrä, mutta haluavat teoriavetoisesti määritellä ihmisen kertomat kokemukset nipuksi ”harhaluuloja”. Psykiatria ei siis perustu ensisijaisesi näyttöön, vaan on hyvin teoriavetoinen tieteenala.

Kokemustieto

Psykoosisairausdiagnoosin saaneilla kokemusasiantuntijoilla on taipumusta puhua kokemuksistaan heidät diagnosoineen kuin psykiatrin suulla ja näin oli myös omalla kohdallani. Tässä kerron, mistä ilmiö johtuu ja miksi aidot kokemukset tulkitaan jälkikäteen “harhaluuloiksi”.

Jatkan ufoesimerkkiäni. Kokemukseni siitä, että ufot ohjailivat minua voimakentillä, oli siis todellinen. Psykiatri kuitenkin halusi muuttaa kokemustani kertomalla, että kokemukseni oli oire vakavasta mielisairaudesta. Mikäli psykiatrin kanssa käymieni neuvottelujen mittaan olisin sitkeästi tuonut esiin, että ufot oikeasti ohjailevat minua voimakentillä, olisin saanut neuroleptilääkityksen pakkoinjektiona. Oli omaksuttava ulkopuolinen, psykiatrian oppikirjoihin perustuva teoria siitä, että kokemukseni oli täysin virheellinen ja siksi oire elinikäistä lääkitystä vaativasta vakavasta mielisairaudesta. Tämän ajattelutavan myös omaksuin 10 vuodeksi. Opin lääkemyönteiseksi skitsofreenikoksi ja kokemusasiantuntijaksi.

Miten psykiatrian oppikirjojen tieto muuttuu kokemustiedoksi?

Kun koin maailman tavalla, jota ei kulttuurissamme hyväksytty, puhui psykiatri minulle ”oikeaa näkökulmaa” siitä, mistä ufokokemuksessa oli kysymys. ”Virheellinen kokemukseni” sai yhteiskunnan hyväksymät sanat psykiatrin omista sanoista. Alunperin aito kokemus muuttui siis ”harhaluuloksi” ja sai näin yhteiskunnan hyväksynnän. Tästä hyväksynnän saamisesta on kyse silloin kun ihmiset kokevat diagnoosin olevan jonkinlainen helpotus. “Harhaluuloja” ei ymmärretä eikä suvaita sisällöllisesti.

Kokemuksen muokkautuminen tapahtui käytännössä niin, että psykiatrin oppikirjoistaan kognitiivisesti omaksuma näkökulma meni psykiatrin tuottaman puheen muodossa ääniaaltoina korvistani sisään. Tämän jälkeen aivoni prosessoivat psykiatrin antamaa informaatiota. Lopputuloksena psykiatrin puheellaan luoma teoreettinen “harhaluulotulkinta” ufokokemuksestani muuttui kognitiivisten prosessien seurauksena osaksi itseymmärrystäni ja kokemusasiantuntijuuttani. Kun olin oppinut ”hoitomyönteiseksi” ja ”sairaudentuntoiseksi” skitsofreenikoksi, olin valmis kotiutumaan sairaalasta. Psykiatrin muuttaman kokemuksen omaksumisesta palkittiin kehumisella ja kotiuttamisella. Näin olin valmis siirtymään avohoitoon ja kertomaan kokemuksistani kokemusasiantuntijana.

Johtopäätökset

Blogini tarkoitus on ollut selventää niitä mekanismeja, joilla ihmisten kokemus psykiatrisoidaan. Kokemus muokkautuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja siksi psykiatrien käyttämällä retoriikalla on ratkaiseva vaikutus hyväksyttävän kokemuksen muodostumisen kannalta. Toisaalta uskon, että ihmisillä on esimerkiksi lääkehoidosta huomattavasti aidompi kokemus, enkä usko että tosiasiassa neuroleptien käyttäjät haluaisivat menettää motivaatiotaan, älykkyyttään, seksuaalisia haluja ja kykyjään sekä mahdollisuuttaan olla täysipainoisesti mukana yhteiskunnallisissa instituutioissa, kuten työelämässä ja opiskelussa. Tämä aidompi kokemus joudutaan kuitenkin valtasuhteiden vuoksi torjumaan ja ehkä siksi lääkityksestään eroon päässyt henkilö voi herättää militanttejakin reaktioita. Totuus halutaan torjua, koska se on liian kipeä. Samalla tulee muistaa, että on paljon kaltaisiani lääkekriittisiä tai psyykenlääkevastaisia kokemusasiantuntijoita, mutta on eri asia, että moniko meistä tunnustautuu tai tunnustetaan “oikeiksi kokemusasiantuntijoiksi”.

Kokemusasiantuntijuus tulisi kiinnittää Tarpeenmukaisen hoidon ja avoimen dialogin mallin viitekehykseen, jossa hoitoon tulleen ihmisen kokemusta kuunnellaan yrittämättä muuttaa sitä. Toisaalta olen myös epäileväinen sen suhteen, että onko kokemusasiantuntijuus välttämättä mikään oikotie onneen. Terveydenhuollon rakenteiden muuttaminen on aina ollut vahvojen vaikuttajien poliittista peliä ja on sitä tänä päivänäkin ja luultavasti myös jatkossa. On hyvä tunnistaa, että kuka terveydenhuoltoa reformoi ja kuka on mukana pelinappulana ja osallistamispolitiikan välineenä. Terveydenhuolto muuttunee jatkossakin sellaisten henkilöiden toimesta, joilla on valtaa tehdä muutoksia. Esimerkiksi Käypä hoito -työryhmäläisiä ei tule vapauttaa vastuusta niin helpolla kuin nykään tehdään.

Ensisijaisesti kokemusasiantuntijuuden pitäisi olla keskiössä akuuttihoidossa. Psykiatriseen hoitoon tuleva ihminen on välittömästi kokemusasiantuntija eikä potilas. Tekemällä ihmisestä ensin psykiatrinen potilas, ei seuraus ole kokemusasiantuntijuuden kannalta suotuisa.

JAA
Edellinen artikkeliSSRI-vieroituksen 3 vaihetta
Seuraava artikkeliLääkevieroittautujan matkassa: katse kohti hyvää
Tapio Gauffin on yhteiskuntatutkimuksen opiskelija ja psykiatriasta selviytyjä. Gauffin ei pidä pitkäaikaista lääkehoitoa toipumisen kannalta hyvänä vaihtoehtona ja toivoo siirtymistä neurobiologisesta humanistiseen psykiatriaan.

14 KOMMENTIT

  1. Ja psykiatrian oppikirjojen mukaan psykiatriakriittisyys vakavaa mielisairausta potevalta on sairauden oire… joten oppikirjojen mukaan psykiatrin ei ole eettistä keskustella tasa-arvoisesti näistä asioista vaan oikaistava… myöskään ammattilaiset jotka eivät psykiatreja eivät oppikirjojen mukaan voi olla oikeaa mieltä…ja jos psykiatri ajattelee eri mieltä kuin valtavirta niin sekin oppikirjojen mukaan väärää ajattelua sekä epäkollegiaalista…siis jos nihilistisesti… tietenkin voi valoisemmin…

    • Kyllä, psykiatriakriittisyys on selkeä mielisairauden oire, jos sattuu olemaan itse psykiatrisessa hoidossa.

  2. Hyvä kirjoitus, olen pohtinut itsekin joskus samaa. Usein psykiatrisessa hoidossa sovelletaan höttöistä logiikkaa, jolla ei ole minkäänlaista empiiristä pohjaa tukenaan ja joka ei kyllä potilaan korviin kuulosta kovin pitkälle ajatellulta. Logiikan perusrakenne on, että jos kokemus on psykiatrin mielestä absurdi ja mahdoton, eikä henkilö halua heti tunnistaa sen mahdottomuutta julkisesti, hän on jotenkin neurologisesti poikkeava ja lääketieteellisen interventio tarpeessa. Mielestäni on todella päälleliimattu tulkinta, että erinäiset kokemukset telepatiasta ääni- ja näköharhoihin olisivat jotenkin erityisellä tavalla kytköksissä dopaminenergisen tai minkään muukaan välittäjäainejärjestelmän “häiriöön”. Luonnollisesti välittäjäaineet korreloivat erinäisten tajunnatilojen ja tunnetilojen kanssa, mutta eivät ne itsesään varmastikaan selitä tällaisia kokemuksia. Yhtä vähän pelkoreaktio selittää pelkoreaktiota, tai rakastuminen rakastumista.

    Minusta psykiatrisessa hoidossa pitäisikin vähentää kokemusten voimakasta normittamista ja turhaa medikalisoimista, koska ei itse asiassa ole minusta lainkaan olennaista, onko avaruusolentoja oikeasti olemassa vai ovatko ne pelkästään kulttuurimme kollektiivisessa mielikuvituksessa. Sillä ei ole ihmisen mielenterveyden kannalta mitään merkitystä itsessään. On valtavasti terveinä pidettyjä ihmisiä, jotka uskovat avaruusolentoihin ja ovat mielestään niitä jopa nähneet. Kokemuksen sisällössä on tärkeintä mielestäni se, mitä se kertoo ihmisen suhteesta itseensä ja toisiin ihmisiin.

    Monet voimakkaat paranormaaleiksi tulkitutkin kokemukset usein syntyvät silloin, kun ihminen esimerkiksi menettää läheisensä tai joutuu onnettomuuteen. On paljon tutkimusnäyttöäkin siitä, että tällaisilla kokemuksilla on valtavasti emotionaalisia merkityksiä ihmisille niin positiivisessa ja negatiivisessakin mielessä. Kun tällaisten “kummallisten” ja usein äärimmäisen ahdistavien kokemusten tunnesisältöä ei pääse käsittelemään johtuen esimerkiksi väkivaltaisesta, ihmisen oman kokemuksen sivuuttavasta diskurssista, niin ne voivat joskus todella tavalla tai toisella jäädä päälle koko loppu elämäksi. Ihmiseltä tällöin ikään kuin viedään käsitteelliset välineet käsitellä niihin liittyviä ahdistavia merkityksiä. Itsekin olin psykoosissa toistuvasti nähnyt voimakkaita enneunia esimerkiksi läheiseni menettämisestä ja oli todella traumaattista saada samana vuonna skitsofreniadiagnoosi ja menettää läheinen tavalla, jota kukaan ihminen ei haluaisi koskaan kokea. Ei minua tuollaisessa tilanteessa auta psykiatri, joka sönköttää, että onpa mahdoton kokemus ja oletpa sinä sairas, ja että ota lääkkeesi.

    Tällainen ihmisen omaa kokemusmaailmaa halventava hoito on paitsi nolon epä-älyllistä, myös hirvittävää rahan haaskausta. Ei ihme että kokemusasiantuntijoita koulutetaan, koska tällaisella hoidolla parantumisprosessi tulee olemaan ja tutkitusti onkin pitkä ja hyvin, hyvin kallis niin kansantaloudellisesti kuin yksilötasollakin. On toki tällöin hyvä, että joku tulee kertomaan, että hoidosta voi joskus jopa selvitä elävien kirjoihin. Mutta olisi ehkä parempi idea tosiaan kunnioittaa autenttisesti potilaan kokemusta jo hoidon alussa silloin, kun hän on keskellä psyykkistä kriisiä ja on valmis ottamaan vastaan apua. Onhan se minusta vähän jopa hupaisaa, että potilas kuulee koulukiusaajan ilkkuvan päässään psykoosissa, ja hoitaja rinnastaa kokemuksen sokeritautiin. En ymmärrä, mitä ihmeen biomedikaalista asiantuntijuutta hoitaja tällä yleisellä tulkinnalla mielestään ilmaisee, mutta potilaansa kokemusta hän ei sillä kyllä tavoita.

    • Kiitoksia viestistä. Kyllä tosiaan psykoosiksi kutsuttu ilmiö tunnetaan erittäin huonosti. Olen sitä myös miettinyt, että millä lailla on relevantti asia, että onko siinä dopamiini kohollaan vai ei. Dopamiini on kohollaan myös liikunnan yhteydessä, varmaan silloinkin on kyseessä “kemiallinen epätasapaino”. Psykoosi on mielenkiintoinen mielen tila ja sairaus se ei minusta ole. Monien pettymykseksi näyttää myös siltä, että psykoosi on mahdollinen kaikille, eikä mitään hulluudesta puhtaita geenejä olekaan olemassa.

      Tosiaan, ihmisiä pitäisi kunnioittaa heti hoidon alussa eikä vasta sitten kun heitä on koulittu mielisairaalassa ja vielä avohoidossakin kuin Pohjois-Korean uudelleenkoulutusleireillä konsanaan.

  3. Minua on jäänyt ihmetyttämään, miten niin monet kuntoutujat ovat oppineet lääkemyönteisiksi skitsofreenikoiksi. Ei siihen ole muuta selitystä kuin se, että järjestelmä on jyräävä ja perustuu viime kädessä väkivallan uhkaan. Itse asiassa alkuperäinen syy saattaisi olla masentuneen tai psykootikon heikko asema ja sosiaalisen tuen puute. Kun on ajautunut sivuraiteelle, ei tietenkään kukaan ole tukemassa. Sairastuneen nuoren vanhemmat ovat avuttomia ihmisiä ja mukana syrjätymiskehityksessä ja lääkemyönteisyydessä. Omat ongelmani alkoivat jo nuorella iällä, enkä enää ole nuori. Parhaassa tapauksessa kokonaisia perheitä tuettaisiin. Medikalisaation maailmassa psykologista tukea ei ole tarjolla.

    Vertaistuen puute aiheuttaa kierteen, josta ei pääse ylös. Silloin on puudutettava itsensä pakollisilla lääkkeillä, ehkä päihteilläkin. En enää pidä mielenterveysyhdistyksiä kovin suuressa arvossa, sillä vertaisuus-sana tarkoittaa suunnilleen “alistumme yhdessä.” Niitä perustettaessa ajat ovat olleet toiset. Nykyään niistä on tullut hoitopaikkoja, joissa psykiatrit suosittelevat käymään.

    Tietysti lääkkeitä voi joskus tarvita, mutta en hyväksy nykyjärjestelmän joustamattomuutta, jossa potilasta ei kuunnella.

    Minä olen tilanteessa, jossa lääkevähennys ei onnistunut lääkärin valvonnassa. Tästä tietysti hoitotaho veti sen johtopäätöksen, että vähentäminen ei missään olosuhteissa ole mahdollista. Mielestäni tämä on melkoista ammattitaidottomuutta, kun yksinkertaistakaan lääkitystä ei osata oikealla tavalla vähentää. Viime tapaamisessa psykiatri ehdotteli injektioon siirtymistä. En voi puhua asiastani kenenkään kanssa. Hoitotaho ei kuuntele eikä neuvottele skitsofrenian vuoksi – elinikäinen parantumaton sairaus. Kanssakuntoutujat ovat alistuneita kohtaloonsa. Terveet eivät tiedä aiheesta mitään. Lääkäri ei neuvottele. Hoitajien mielestä olen kuin diabeetikko. Hoitajille jos sanoo lääkityksen alentavan motivaatiota ja aloitekykyä, he sulkevat korvansa ja kehottavat ryhdistäytymään.

    • Olet oikeassa, viime kädessä “hoitomyönteisyys” varmistetaan käyttämällä väkivaltaa. Ensin koulitaan sanallisesti ja lopulta tarvittaessa fyysisesti. Kyllä siinä kokemus kouliintuu samalla toiveiden mukaiseksi.

    • “Viime tapaamisessa psykiatri ehdotteli injektioon siirtymistä. En voi puhua asiastani kenenkään kanssa. Hoitotaho ei kuuntele eikä neuvottele skitsofrenian vuoksi – elinikäinen parantumaton sairaus. ”

      Olet joutunut mukaan järjestelmään, joka toimii harhaisesti. Ole tarkkana nyt. Psykoosilääkeinjektiot ovat vihoviimeinen juttu. Voimia:)

  4. Psykiatriassa periaate on hiljentää ja lamata ihminen sohvan pohjalle loppuiäkseen. Näin ehkäistään psykoosia. Ihmisen henki ja terveys eivät ole niinkään tärkeitä, koska psykoosin on ehkäisy on etusijalla. Harmi vaan, että samalla ehkäistään tärkeitä psykologisia aivotoimintoja, ja arjen tomintakyky vaarantuu. Me olemme ongelmajätettä.

    • Niin, psykoosilääkkeitä voisi kutsua myös älykkyyslääkkeiksi, motivaatiolääkkeiksi ja seksuaalisuuslääkkeiksi. Moni pääsee nimittäin kognitiivisista kyvyistään, motivaatiostaan ja seksuaalisuudestaan eroon psykoosilääkkeillä.

  5. Mainio artikkeli kokemusasiantuntijuudesta. Taitavat nämä psykiatrian kokemusasiantuntijat olla monelle se viimeinen niitti…

    • Kiitoksia palautteesta. Vähän kaksijakoinen juttu. Pidän kokemusasiantuntijuutta ensisijaisesti ratkaisuna psykiatrian kohtaamiin luottamusongelmiin. Osallistamalla potilaita ja kutsumalla heitä asiantuntijoiksi tämä “ongelma” on valitettavasti ratkennut, vaikka itse hoitoa ei ole tarvinnut muuttaa yhtään paremmaksi.

  6. Filosofi Bruno Latour on sillä kannalla, että tieto on olemassaolon tila. Eli tässä tapauksessa luomalla tietoa skitsofreenikoista, tuotetaan samalla skitsofreenikoita. Jos kokemusasiantuntijalta kysyy, että millaisena koet lääkehoidon tai millaisena koet diagnoosisi, niin kokemus on yleensä positiivinen jo senkin takia, että kysymys on vähän sama kuin “hyväksytkö itsesi”.

  7. Syvällisempi näkemys aiheeseen.

    Nykymuotoinen pakkoon ja tappavien lääkkeiden käyttöön perustuva psykiatria olisi syytä lakkauttaa ja ajaa alas, koska psykiatrisia sairauksia ei ole olemassakaan.

    Pakolla NML -letkun kautta tai pistoksina annettuna lääkitys, missä potilas on ollut sidottuna lepovöissä kuollessaan kirjataan osastoilta ”itsemurhiksi”, joita ne eivät ole olleet.

    http://www.magneettimedia.com/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

    Jutun yllä lopun teksti on selkeästi lisätty ajamaan yhteisön tarkoitusperiä ja on irroitettu asiayhteydestään.

  8. Kokemusasiantuntijan jakama kokemustieto ei saa olla täyttä kokemustietoa, jos toipumistarina poikkeaa yleisestä näkemyksestä siitä, miten psykiatrinen potilas toipuu tai elää edes jotenkuten. Kokemusasiantuntija ei saa tuoda toipumistarinassaan esille lääkkeettömyyden merkitystä omassa toipumisessaan, eikä muutenkaan kritisoida psykiatriaa alana tai kertoa toipuneensa parhaiten laittamalla psykiatrin näkemykset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    Joidenkin kokemusasiantuntijoiden pitää siis sensuroida puhettaan ja antaa ymmärtää, että toipuminen on Käypä hoito -suosituksen mukaisen hoidon ansiota. Koulutuksessa olevat käyvät lääkärien pitämällä luennoilla opiskelemassa diagnooseista ja se muokkaa väistämättä heidän käsitystä omasta ja muiden diagnooseista.

    Tällainen kokemustieto ei ole aitoa kokemustietoa, jos ihmisiä opetetaan kokemaan ja kertomaan kokemuksesta oikealla tavalla tiettyjen sääntöjen mukaan.

JÄTÄ VASTAUS