Laaja kyselytutkimus: ECT eli sähköshokkihoito uudelleen traumatisoi usein naisia

Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in the UK-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus on luettavissa täältä englanniksi.

Kirjoittanut: Lisa Morrison – 19.11.2025

Kääntänyt: Laura Koskela

Uusi kansainvälinen tutkimus, johon osallistui 858 henkilöä, joille oli annettu ECT:tä eli sähköshokkihoitoa, on tuottanut karuja tuloksia naisten kokemuksista tästä kiistanalaisesta hoitomenetelmästä. Tutkimus osoittaa selvästi, että ECT-hoidon laajamittaista käyttöä erityisesti naisille on tarkasteltava traumatietoisesta näkökulmasta.

Olen yksi tämän tutkimuksen tekijöistä, nainen, jolle on annettu ECT:tä useita kertoja ja joka on myös kaltoinkohtelusta selviytyjä (abuse survivor). On ollut järkyttävää kuulla, kuinka toisille naisille on aiheutettu vahinkoa, mutta olen kiitollinen siitä, että äänemme tulevat [tässä tutkimuksessa] kuulluiksi. 73 % ECT:tä saaneista osallistujista oli naisia. Näitä tarinoita ei voi kuulla ilman, että herää halu toimia. Vaikka ihmiset kertovat myös positiivisista, jopa hengen pelastaneista ECT-kokemuksista, psykiatria ohittaa edelleen ihmiset, joita ECT on vahingoittanut eikä edelleenkään estä uusia ECT:n aiheuttamia haittoja tapahtumasta.

Tämän myös omia kokemuksia sisältävän blogin kirjoittaminen on ollut vaikeaa, ja pyydän sinua pohtimaan omalla kohdallasi, onko sinulle nyt hyvä hetki lukea tätä.

ECT:n suhteettoman runsas käyttö naisille

Miksi ECT:tä annetaan suhteettoman paljon juuri naisille? Vaikka tätä selitetään usein sillä, että naisilla masennusta esiintyy enemmän, tutkimuksessa havaittiin, että naisille annettiin ECT:tä useammin kaikissa diagnoosiryhmissä, mukaan lukien kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja psykoosin/skitsofrenian diagnoosit. Selitys sille, että masennuksen esiintyvyys on korkeampi naisilla, saattaa löytyä naisten psyykkisen kärsimyksen perimmäisistä syistä, joista on pitkän ajan kuluessa kertynyt vahvaa näyttöä ja joita perinteinen psykiatria ei usein ota huomioon:

• Merkittävä selitys sukupuolten välisille eroille masennuksen esiintyvyydessä on se, että naiset altistuvat miehiä enemmän stressitekijöille ja masentaville tapahtumille ja olosuhteille (Burton, 2025).
• Sukupuolten välinen epätasa-arvo ja korkeampi altistuminen vaikeille olosuhteille/kokemuksille (adversity), erityisesti lapsuuden seksuaaliselle hyväksikäytölle ja väkivallalle, ovat vahvasti yhteydessä sukupuolten väliseen eroon masennuksen esiintyvyydessä (Kuehner, 2017).
• Vanhemmat naiset – suurin ECT:tä saajien ryhmä – kuuluvat yhteiskunnan marginalisoiduimpiin ryhmiin. Esimerkiksi 60–65-vuotiailla ihmisillä on Isossa-Britanniassa korkein köyhyysaste kaikista ikäryhmistä (2023, Centre for Ageing Better).

Tähän liittyen tutkimuksessa havaittiin hätkähdyttävä valta-asetelma: 81 % ECT:tä antaneista psykiatreista oli miehiä. Se, että miespsykiatri määräsi ECT:tä naispotilaalle 13 kertaa todennäköisempää kuin se, että naislääkäri määräsi ECT:tä miespotilaalle (Yhdysvalloissa luku nousi jopa 25-kertaiseksi). Tutkimusartikkeli tarjoaa lisäkontekstia näille luvuille. Vaikka tämä havainto ei viittaa tietoiseen sukupuoliseen syrjintään lääkärien taholta, se herättää epämiellyttäviä kysymyksiä vallan epätasapainon ja väärinkäytön kertautumisesta.

Yksi 50-vuotias tutkimukseen osallistuja Isosta-Britanniasta kertoi, että hän tunsi ”uudelleen traumatisoituneensa. Minua pideltiin aloillani ja keholleni tehtiin asioita vastoin tahtoani”. Olen itsekin kaltoinkohtelun (abuse) ja ECT:n uhri ja näiden naisten äänet kummittelevat mielessäni. En halua kenenkään toisen joutuvan tuntemaan tällä tavalla. Alla on lisää lainauksia, jotka kuvaavat todellisia osallistujien kokemuksia ECT:stä.

Tällainen on ollut oma kokemukseni. En voinut antaa tietoon perustuvaa suostumusta, koska en saanut paikkaansa pitävää tietoa. NICE:n (2003; 2022) ohjeissa edellytetään useita toimenpiteitä, jotka on toteutettava, jos henkilö ei ole aiemmin reagoinut positiivisesti ECT-hoitoon. Silti minulle annettiin neljäs, viides ja kuudes ECT-sarja (kukin 12 kertaa), vaikka vointini heikkeni ja itsemurha-ajatukset jatkuivat. Kun olin haavoittuvaisimmillani, oikeuksiani ei suojattu.

ECT uudelleen traumatisoitumisena

Tutkimuksessa havaittiin, että ECT:tä saaneille, erityisesti naisille, joilla on kokemuksia väkivallasta, ECT voi tuntua uudelta väkivallan kokemukselta.

”Tunsin, että minua rikottiin tavalla, jonka ei tulisi olla mahdollista… Ajan myötä aloin nähdä, että tämä oli vain uusi raiskaus, mutta mieleeni kohdistuva. Osa minusta oli varastettiin, väkivaltaisesti. ECT oli väkivaltaa (abuse).” (35, Australia).

”[kokemus] triggeröi aiempia väkivaltakokemuksia” (48, Iso-Britannia).

Naiset raportoivat tutkimuksessa myös huomattavasti enemmän lapsuuden haitallisia kokemuksia (ACE, Adverse Childhood Experiences) kuin miehet, erityisesti seksuaalista hyväksikäyttöä (44,6 % naisista vs. 22,4 % miehistä) ja emotionaalista laiminlyöntiä. Naiset eivät raportoineet miehiä enemmän viimeaikaisia stressitekijöitä, mutta 6,8% naisista raportoi viimeaikaisesta ”raiskauksesta/seksuaalisesta väkivallasta”, kun taas miehistä 1,1 % raportoi tällaisesta.

”Ihmisenä, jolla historiaa kaltoinkohtelusta ja raiskauksesta, tietoisuus siitä, että minulle annettiin ECT:tä niin monta kertaa ilman, että minulle oli kerrottu paikkansapitäviä faktoja [ECT:stä] ja ilman, että minulle oli kerrottu muista vaihtoehdoista masennuksen, itsetuhoisuuden ja itsemurha-ajatusten syiden hoitamiseksi, tuntuu siltä kuin minut olisi jälleen raiskattu.” (42, Iso-Britannia).

Vaikka 59 % naisista uskoi, että vaikeat kokemukset/olosuhteet (adversities) vaikuttivat niiden ongelmien taustalla, joiden vuoksi heille annettiin ECT:tä, vain neljännes koki, että heille oli annettu mahdollisuus työstää näitä kokemuksia terapian keinoin mielenterveyspalveluissa. Tämä vastaa omaa kokemustani. Vietin kolmekymmentä vuotta palveluiden piirissä ja minulle annettiin useita diagnooseja, ennen kuin opin, että se, mitä minulle oli tapahtunut, saattoi olla kärsimykseni ja ”oireitteni” ensisijainen syy, sen sijaan, että kärsimykseni ja ”oireitteni” syy olisi minussa oleva sairaus. ”Hoitojeni” painopiste oli pääasiassa medikaalinen, mikä vahvisti minussa virheellistä, mutta monille selviytyjille yleistä tunnetta, että ”minä olen syyllinen. Minä olen paha. Tämä on minun häpeäni”. Monin tavoin minua syytettiin hienovaraisesti ”oireideni” äärimmäisyydestä; minulle sanottiin, että minun piti lakata elämästä menneessä.

Mielenterveysjärjestelmä epäonnistuu usein vastaamaan [ihmisten kärsimykseen] sellaisilla tavoilla, jotka tukisivat selviytyjiä heidän toipumisessaan. Naiset ansaitsevat ei-medikalisoituja, näyttöön perustuvia vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisuuksia, eivät uudelleentraumatisoitumista. Jotkut osallistujien kuvaukset ECT:stä kuuluvat selvästi luokkaan ”Väkivalta/kaltoinkohtelu/trauma”, ja yksi nainen totesi: ”Kaltoinkohtelu sairaalassa oli äärimmäisen triggeröivää ja pahensi PTSD:täni” (26, Kanada). Toinen sanoi: ”Heräsin yhden ECT-kerran jälkeen kykenemättä hengittämään tai liikkumaan. Se oli hirvittävää” (68, USA).

Vakavampia haittoja, vähemmän suostumukseen perustuvaa

Naiset raportoivat johdonmukaisesti huonommista tuloksista kuin miehet ja kokivat ECT:n huomattavasti miehiä haitallisempana. He kokivat myös enemmän muistivaurioita, niin anterogradista (vaikeus tallentaa uusia muistoja pitkäkestoiseen muistiin) että retrogradista (aiempien, ajalta ennen ECT:tä olevien muistojen katoaminen mielestä) amnesiaa. Aikaisemmat tutkimukset vahvistavat, että naiset kärsivät todennäköisemmin muistihäiriöistä ECT:n seurauksena (Sackeim ym., 2007; Martin ym., 2024a; Brus ym., 2017).

Tiedämme myös, että naisilla on suurempi riski haitoille/vaurioille, koska heidän kouristuskynnyksensä on matalampi, mikä voi selittää heidän raportoimansa huonommat tulokset. Tämä on yli 30 vuotta tunnettu tosiasia, jonka Amerikan psykiatriyhdistys, American Psychiatric Association (APA) on äskettäin (2025) vahvistanut. Tämän vuoksi sama sähköannos aiheuttaa todennäköisesti enemmän kognitiivisia vaurioita naisilla. Lisäksi naisten pienemmät kallot ja ohuemmat kallon luut voivat voimistaa sähkökenttää ECT-hoidon aikana, mikä lisää kognitiivisia riskejä entisestään. Näistä korkeammista riskeistä huolimatta naisten vastausten mukaan he olivat saaneet vähemmän asianmukaista tietoa ennen ECT:tä ja olivat harvemmin antaneensa vapaaehtoisen suostumuksen ECT:n antamiselle. Yksi osallistuja ilmaisi, että se [ECT-kokemus] oli ”trauma. Koska se herätti minussa pelkoa, mutta tein sen paineen/painostuksen vuoksi” (38, Australia).

• Vain 49,9 % naisista kuvasi ECT-hoitoaan ”vapaaehtoiseksi”, kun miehillä vastaava luku oli 63,5 %.
• Suurempi osa naisista kuin miehistä (36,8 % vs. 22,4 %) kertoi antaneensa suostumuksensa ECT:hen painostuksen alla.

Kun hoidon tehokkuus oli heikko (naiset raportoivat vähemmän mielialan paranemisesta) ja haitat, koersio/pakottaminen ja/tai painostaminen ja puutteellinen informointi olivat yleisiä, ei ole yllättävää, että vain 15 % naisista, (verrattuna 29 % miehistä), valitsisi ECT:n uudelleen. 28-vuotias tutkimukseen osallistuja Kanadasta ilmaisee, että hän ”kokee kauhua siitä, että hän joutuisi kokemaan sen [ECT:n] uudelleen”.

Kiireellinen vaatimus muutokselle

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että on tarve suuremmalle tietoisuudelle sukupuolten välisistä eroista, mitä tulee riskeihin, kouristuskynnykseen ja tuloksiin ja että näistä on kommunikoitava selkeästi naisille. On erittäin tärkeää, että priorisoimme sellaiset tukitoimet, jotka perustuvat näyttöön ja ihmisten oikeuksiin, auttaaksemme ihmisiä toipumaan traumoista ja että puutumme kärsimystä naisille aiheuttaviin yhteiskunnallisiin kuormitustekijöihin, väkivaltaan ja eriarvoisuuteen. Meidän on lopetettava heidän altistamisensa sellaisille toimenpiteille, jotka voivat toistaa ja lisätä jo olemassa olevia traumoja. ”Ennen kaikkea, älä aiheuta vahinkoa!”

Meidän on myös haastettava systeemiset vallan epätasapainot, jotka legitimoivat tiettyjä ääniä ja samalla jättävät vähemmälle huomiolle/huomiotta ja marginalisoivat muita. Naiset kärsivät tästä suhteettomasti.

ECT ei täytä nykyaikaisia näyttöön perustuvan lääketieteen standardeja, ja ihmisten oikeuksia ohitetaan.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Royal College of Psychiatrists toteaa ECT:tä koskevassa potilastiedotteessaan, että vaikka se tekee parhaansa paikkansapitävien tietojen antamiseksi, se ”ei voi antaa todistuksia, takuita tai vakuutuksia, ei suoria eikä epäsuoria, että tämän lähteen sisältö on täsmällinen/paikkansapitävä, täydellinen tai ajantasainen”. Silti he voivat antaa hoitoa, joka aiheuttaa kouristuksen aivoissa, ilman yksimielisyyttä annostuksesta ja ilman varmaa selitystä sen toimintamekanismista.

Royal College of Psychiatrists myöntää, että lisää tutkimusta tarvitaan, jotta saataisiin lisää ymmärrystä. Vuonna 2003 NICE vaati kiireellisesti lisää tutkimusta. Tätä ei ole toteutettu. Kaikkien, jotka arvostavat näyttöön perustuvaa lääketiedettä, pitäisi voimakkaasti vaatia satunnaistettuja, lumekontrolloituja tutkimuksia, joita ei ole tehty ECT:stä yli 40 vuoteen. Arvostettu brittiläinen kliininen psykologi ja tutkija professori Richard Bentall on toistuvasti tarjoutunut tekemään tällaisen tutkimuksen. (Lue lisää Chris Harropin blogikirjoituksesta, linkki suomennokseen).

Onko tällainen hyväksyttävä standardi, kun ECT:n seurauksena ihmisille voi aiheutua pysyviä muistivaurioita ja aivovaurioita, heidän uransa voi tuhoutua ja heidän perheensä voivat hajota? ”Hoito”, jota voidaan antaa vasten tahtoa ja jolla voi olla elämää muuttavia seurauksia? Naiset, kuten minä, eivät saa apua ja tukea, jota tarvitsisivat toipuakseen raiskauksesta ja hyväksikäytöstä; vaan he uudelleen traumatisoituvat.

Ihmisillä on oikeus elämään, turvallisuuteen ja vapauteen halventavasta kohtelusta (Yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus, 5 artikla). Silti 47-vuotias tutkimukseen osallistuja Ruotsista kertoo, että hänellä on ”vakava trauma [ECT-]kokemuksesta”, ja 26-vuotias tutkimukseen osallistuja Tanskasta kertoo ”tahdonvastaisen ECT:n aiheuttamasta traumasta”. Psykiatria ja muut hallinnolliset ja sääntelyelimet eivät tarjoa vakavassa kärsimyksen tilassa oleville samaa terveydenhuollon tasoa kuin somaattisista terveysongelmista kärsiville, ja naiset kärsivät tästä suhteettomasti. Lääkäreillä on eettinen velvollisuus varmistaa, että potilaat saavat täyden tiedon kaikista riskeistä ja hyödyistä, ja edistää tasa-arvoa hoidossa.

Vallan ja etuoikeuksien kontekstin huomioon ottaen on mielenkiintoista, että tutkimuksen tulokset on joko suoralta kädeltä ohitettu tai että näyttö on arvioitu ”heikkolaatuiseksi” joidenkin sellaisten ammattilaisten toimesta, jotka väittävät, että ECT on täysin turvallinen, tehokas ja henkiä pelastava hoitomuoto. Potilaiden äänet ovat väitetysti olennaisia mielenterveyspalvelujen suunnittelussa ja toteuttamisessa, samoin kuin asiakaskeskeinen hoito ja kohtelu. Tiedämme kuitenkin, että sellaisten ihmisten äänet, joilla on vaikeampia kokemuksia ja jotka suhtautuvat kriittisesti palveluihin, jäävät usein ulkopuolelle (Beresford, 2020). Ammattilaiset ja akateemiset alat ovat historiallisesti katsoneet alapäin ”mielisairaiksi” leimattuja ihmisiä (Sapouna, 2024). Terveydenhuollon ammattilaiset olettavat usein, että heillä on syvällisempi asiantuntemus ja he patologisoivat asiakkaidensa kokemuksia tavalla, joka synnyttää paternalistista suhtautumista asiakkaisiin ja heikentää heidän autonomiaansa (Ho, 2011). Rakenteellinen sorto ja epäinhimillistävät järjestelmät vaikuttavat sekä palveluissa työskenteleviin että niitä tarvitseviin. Mutta heillä, jotka on leimattu/nimetty ”mielisairaiksi”, on vähiten valtaa. Vahinkoa kärsineiden kokemusten ohittaminen on jälleen yksi tapa vaientaa, minkä niin monet kaltoinkohtelua kokeneet tuntevat liiankin hyvin.

Tutkimuksessa tunnustetaan sen rajoitukset, esimerkiksi se, että emme ehkä ole saaneet edustavaa otosta osallistujista, joilla on positiivisia, sekä positiivisia, neutraaleja että negatiivisia (mixed) tai negatiivisia ECT-kokemuksia. Tämä tutkimus on kuitenkin yksi niistä hyvin harvoista tutkimuksista ja varmasti suurin sellainen, jossa tarjotaan sadoille osallistujille mahdollisuus jakaa negatiivisempia kokemuksia, joista ei usein kysytä. Olen viettänyt yli kolmekymmentä vuotta potilaana/asiakkaana mielenterveysjärjestelmässä, ja tiedän, että tuolloin minun äänelläni ei ollut samaa uskottavuutta kuin ”ammattilaisilla”, jotka hoitivat minua. Sellaisten ihmisten ottaminen mukaan, jotka ovat todella kokeneet tutkittavan asian, tuo lisäarvoa monella tasolla, mutta liian usein valtasuhteet ylläpitävät ja syventävät menneisyyden kokemusten aiheuttamia haittoja (Holland ym., 2025). Siksi olen syvästi kiitollinen mahdollisuudesta olla tasavertainen kumppani tässä tutkimusryhmässä kahden muun ECT:tä saaneen naisen ja kolmen kliinisen psykologin rinnalla.

Tämä työ on osa matkaa, jolla yritän ymmärtää ja toipua siitä, mitä minulle tapahtui. On ollut elintärkeää, että olen voinut ymmärtää kärsimykseni, ei sairautena, vaan ymmärrettävänä reaktiona traumaattisiin tapahtumiin. Mutta niin kauan kuin ECT:tä jatketaan nykyisessä muodossaan, ja vain positiivisia kokemuksia kuullaan (niin valideja kuin ne voivatkin olla) ja ”todisteita” käytetään valikoivasti, jatkuu se, että naisille aiheutetaan suhteettomasta vahinkoa. Kuten yksi tutkimukseen osallistuneista sanoi: ”Elän pelossa, että tämä tapahtuu minulle uudelleen. Vain kaksi vuotta sitten vältin hädin tuskin psykiatrisen hoidon ja yleislääkärini sanoi, että minun pitäisi saada ECT:tä. Olin kauhuissani” (31, Australia).

Väkivalta, kaltoinkohtelu ja epätasa-arvo poistavat valinnanmahdollisuudet ja tuhoavat ihmisten elämän. Emme voi sallia, että järjestelmä, jonka tarkoituksena on auttaa ja tukea ihmisiä, jatkaa heidän oikeuksiensa ohittamista. Silti näin tapahtuu.

Viitteet

American Psychiatric Association. (2025). The Practice of ECT: A Task Force Report (3rd edition). Washington, DC: A.P.A.

Beresford, P. (2020) PPI or User Involvement: Taking stock from a service user perspective in the twenty first century. Research Involvement and Engagement, 6 (36).

Brus, O., Nordanskog, P., Båve, U., Cao, Y., Hammar, Å., Landén, M., Lundberg, J., & Nordenskjöld, A. (2017). Subjective memory immediately following electroconvulsive therapy. Journal of ECT, 33, 96-103.

Burton, N. (2025) The 7 reasons why depression is more common in women. Psychology Today, https://www.psychologytoday.com/gb/blog/hide-and-seek/201205/the-7-reasons-why-depression-is-more-common-in-women?eml

Centre for Ageing Better (2023) https://ageing-better.org.uk/sites/default/files/2025-03/The-State-of-Ageing-2025-interactive-summary.pdf

Chris Harrop’s Blog Post ECT: New Studies Detail Harms, Lack of Efficacy, Lack of Informed Consent – Mad in the UK

Ho, A. (2011) Trusting experts and epistemic humility in disability. International Journal of Feminist Approaches to Bioethics, 4 (2), 102-123.

Holland, S., Cook, L., Harris, C., Liennard, S.L., Malik, S., Price, Z., Rodrick, L., Speyer, E., Vaughan, R. and Williams, J. (2025) Critical reflections on public involvement in research: Involving involuntary recipients of social services to improve research quality. British Journal of Social Work, 00, 1–19.

Kuehner, C. (2017). Why is depression more common among women than among men? Lancet Psychiatry, 4, 146-158.

Martin, J., Strawbridge, R., Christmas, D., Fleming, M., Kelly, S., Varveris, D., & Martin, D. (2024a) Electroconvulsive therapy: A Scotland-wide naturalistic study of 4826 treatment episodes. Biological Psychiatry Global Open Science, 5, 100434.

NICE Guidelines on the use of ECT (2003) https://www.nice.org.uk/guidance/ta59/resources/guidance-on-the-use-of-electroconvulsive-therapy-pdf-2294645984197

Morrison, L., Cunliffe, S., Hancock, S. P., Harrop, C., Johnstone, L., & Read, J. (2025). Electroconvulsive therapy and women: An international survey. Health Care for Women International, 1–29. https://doi.org/10.1080/07399332.2025.2568222

NICE Guidelines on the use of ECT (2022) https://www.nice.org.uk/guidance/ng222/chapter/recommendations#electroconvulsive-therapy-for-depression

Royal College of Psychiatrists UK Patient Information Leaflet https://www.rcpsych.ac.uk/docs/default-source/mental-health/treatments-and-wellbeing/ect-files/electroconvulsive-therapy-information-resource—3-march-2022.pdf?sfvrsn=ffb14a24_2

Sackeim, H., Prudic, J., Fuller R., Keilp, J., Lavori, P., & Olfson, M. (2007). The cognitive effects of ECT in community settings. Neuropyschopharmacology, 32, 244-254.

Sapouna, L. (2024) Critically unlearning about madness and distress: Reflections on social work education and activism in Ireland. International Mad Studies Journal, 2 (1).

Universal Declaration of Human Rights (Article 5) https://www.un.org/en/about-us/universal-declaration-of-human-rights

****

Kääntäjän lisäys: Saman kyselytutkimuksen tuloksista muistiin liittyvien haittojen osalta voit lukea suomeksi täältä: https://madinfinland.org/uusi-tutkimus-osoittaa-ectn-katastrofaaliset-vaikutukset-muistiin-tyttareni-kysyy-tapahtumista-lapsuudestaan-mutta-minulla-ei-ole-niista-muistoja/

Lisää ECT:tä käsitteleviä tutkimusartikkeleja Mad in Finland-sivustolta löytyy täältä: https://madinfinland.org/tag/ect-sahkoshokkihoito/

Marjatan kokemuksista hänen puolisolleen annetun ECT:n vaikutuksista voit lukea täältä: https://madinfinland.org/?s=marjatan+p%C3%A4iv%C3%A4kirjamerkint%C3%B6j%C3%A4

****

Mad in the UK -sivustolla julkaistan monimuotoisen kirjoittajaryhmän blogeja. Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia.