Jussi Valtonen kirjoittaa tiedeyhteisön ankarista kasvukivuista:
Kun yleisistä tutkimuskäytännöistä paljastuu ongelmia, tiedeyhteisö joutuu välillä korjaamaan kurssiaan. Tuoreimmasta tieteellisestä herätyksestä on kiittäminen yliaistilliseen havaitsemiseen uskovia parapsykologeja. Ja tutkijoita, jotka sinnikkäästi epäonnistuivat kokeissaan, vaikka niin ei saanut tiedeyhteisössä tehdä.
Ja ehkä jopa muutamaa huijaria.
http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedetoimittaja/tiedeyhteison-ankarat-kasvukivut/
Hyvä juttu. Itse vaan mietin tällaista, yhtään puolustamatta jutussa mainitun parapsykologian tutkija Bemmin tutkimustuloksia, saati toimintatapaa muuten, jotka eittämättä ovat kyseenalaisia, mutta yleisesti:
Jos tutkittaisiin esimerkiksi ihmisten taitoa luoda upeita sävellyksiä tai kirjoittaa käsittämättömän moniulotteisia kirjoja, ei kai voida vaan ottaa satunnaista joukkoa ihmisiä tutkimukseen, ja sen perusteella todeta, että tällainen ei ole mahdollista? Sama pätee monissa pienemmissäkin asioissa, ihmisen tutkimisessa ylipäänsä, psykologiassa, parapsykologiassa, jos siitä nyt uskaltaa puhua. Voiko tällaisia asioita edes tutkia? Mitä tapahtuu kun monella tapaa äärimmäisen herkät ominaisuudet, joita siis ovat paitsi erityislahjakkuus musiikissa ja kirjoittamisessa, myös mahdolliset yliaistilliset taidot (joiksi kyllä voisi laskea myös nuo ensin mainitut), altistetaan tarkkailulle ja tutkimiselle, ehkäpä vielä hyvin kyyniselle sellaiselle?
Luulen, että parapsykologiset tutkimukset yleensä ottaen kärsivät vähemmän julkaisuharhasta kuin ns. tieteellisen maailmankuvan mukaiset alat. Monia tilastollisesti merkitseviä tutkimustuloksia ei suostuta ottamaan vertaisarviointiin, koska pelkästään näiden tutkimusten julkaisu ”pilaa” alan maineen. Itse uskon, että yliaistilliset kokemukset ovat niin harvinaisia ja spontaaneja, että niitä ei välttämättä voida aina toistaa. Jos ei tiedetä, miksi jokin ilmiön syntyy ja jos tuo ilmiö ei esiinny säännöllisesti, niin sitä voi olla vaikea toistaa kontrolloiduissa koeastelmissa. Toisaalta joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset esimerkiksi aistivat tiedostamattaan tulevaisuuden. Näissä kokeissa ihmisten fysiologisia reaktioiden yhteyttä on tutkittu suhteessa erilaisiin kuviin, joista osa on seksuaalisia, väkivaltaisia jne. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset reagoivat fysiologisesti eri tavoin eri kuviin jo ennen, kuin näkevätkään niitä. Tällaiset kokemukset ovat ehkäpä osin siis alitajuntaisia ja on varmasti niin, että jotkut ovat tietoisempia niistä kuin toiset. Pelkästään henkilön mielentila ja maailmankuva voi näin ollen myös vaikuttaa siihen, mitä hän ”päästää” tietoisuuteen. Ihmiset tavallaan näin myös osin luovat oman todellisuutensa omilla uskomuksillaan.
Niin, näitä asioita ei varmastikaan oikein voida tutkia nykyisin käytetyillä periaatteilla, mm. mainitsemistasi syistä. Tuollaista tulevaisuuden aistimistutkimusta tuossa artikkelissa käsiteltiinkin, ja sitä, että sitä ei saatu toistettua, eikä sitten lehdet enää julkaisseet tutkimuksia, joissa toisto ei ollut onnistunut ja käsitys tieteellisesti todistetusta tulevaisuuden aistimisesta jäi elämään. Mutta joo, eiköhän nämä asiat ole paljon monimutkaisempia, ja tuo mitä sanot, että maailmankuva ja omat uskomuksetkin vaikuttavat, pitää varmasti paikkansa.