Hän rakasti terveyttä minussa

0
280

Katsoin tällä viikolla hienon dokumentin kahdesta skitsofreniaa sairastaneesta naisesta, jotka toipuivat sairaudesta pitkän, säännöllisen psykoterapian avulla, ilman psykoosi lääkitystä.

Dokumenttielokuva ei ollut vain ylistys ihmisen kyvystä toipua äärimmäisen tuskallisista kokemuksista ja mielen vakavasta sairaudesta, vaan myös ylistys psykoterapialle ja sen mahdollisuuksille.  Se oli ylistys kohtaamiselle ja hyväksyvälle läsnäololle. Se oli ylistys luottamukselle. Se oli ylistys toivolle ja valolle.

Minulla oli aikoinaan tapana tehdä pientä vertailevaa kenttätutkimusta läheisteni ja kavereiden keskuudessa kysyen heiltä; Kumman sairauden valitsisit, jos olisi pakko valita; syöpä vai skitsofrenia? Arvatkaa, miten tulokset jakaantuivat?  

Kaikki valitsivat syövän ilman yhtäkään poikkeusta. Kaikki!

Miksi? Mistä tämä kertoo?

Mielen sairaus on selkeästi suurempi uhka omalle olemassaololle ja identiteetille, kuin hoitamattomana kuolemaan johtava vakava somaattinen sairaus. Ei edes mahdollinen kuolema ole niin pelottava ajatus, kuin sairastuminen skitsofreniaan. Toki voi olla, että jokainen vastanneista ajatteli selviävänsä syövästä.

Mihin siis ihmiset uskovat sairastuneensa, kun he sairastuvat skitsofreniaan? Hulluuteen? Jakomielitautiin? Harhaluuloisuuteen? Hallusinaatioita, ääniä, harhoja, kuolaa, rasvaista tukkaa, hidasälyisyyttä, katatonisuutta, yksinkertaisuutta, mielisairaala, lääkkeitä, lääkkeitä ja vielä lääkkeitä…

Mihin ihmiset uskovat sairastuneensa, kun he sairastuvat syöpään? Vakavaan tautiin. Kuoleman vakavaan tautiin. Sytostaattihoitoja, sädehoitoa, leikkauksia, lääkkeitä, tukka lähtee, kipu, pahoinvointi, väsymys, kuolemanpelko, toivo, kuolemanpelko, kuolemanpelko, toivo…

Syövässä on vielä toivoa, mutta skitsofreniassa ei. Skitsofrenia nähdään sairautena, jossa ei ole toivoa. Ihminen on ikäänkuin tuomittu loppuelämäksi avuttomuuteen – tilaan, jossa koko identiteetti on hajonnut. Kosketus ympäristöön kadonnut. Ihminen on tuomittu yksinäisyyteen, omaan maailmaan, joka täynnä kauhua ja pelkoa tai irstailevaa yksin nauramista ja pikku ukoille puhumista. Se on maailma, jonne kukaan ei saa kosketusta ja sieltä ei kosketeta ketään. Todellisuudessa skitsofreenikko voi olla lentopalloa harrastava perheenisä, joka työskentelee it alalla.

TOIVOA on aina siellä, missä on ihminen. Somaattisella puolella toivoa saatetaan pitää yllä, vaikka lääkäriltä olisi tullut jo kuoleman tuomio. Psykiatrisiin sairauksiin liittyy edelleen vahvaa stigmaa, jota ihmiset pelkäävät. Stigma tuhoaa toivon. Siitä mielestäni kertoo myös pieni kenttätutkimukseni. Siksi on tärkeää puhua avoimesti mielenterveyden ongelmista ja sairauksista. On tärkeää levittää asianmukaista informaatiota ja on tärkeää luoda sellaista ilmapiiriä, jossa jokainen uskaltaa tulla näkyväksi itsenään, myös silloin, kun sairaus koskettaa.

Palatakseni tähän dokumenttiin, jota kyllä lämpimästi suosittelen, jos haluaa sukeltaa skitsofreenikon psykoottiseen maailmaan ja sieltä ulos. Se herättää kunnioitusta ja liikutusta. Molemmat naiset kertoivat, kuinka tärkeää terapiassa oli se, että terapeutti kykeni näkemään skitsofrenian taakse ja löytämään sieltä se terve osa ja tehdä se näkyväksi. Olen kuullut sanonnan, että niin pitkään, kun ihminen hengittää, hän on enemmän terve, kuin sairas. Vaikka me olisimme miten sairaita, meissä on aina terveyttä ja siihen on iskettävä. Aivan sama, onko kyse somaattisesta tai psykiatrisesta sairaudesta. Juuri tämän vuoksi toivoa on aina. Aina. Omassa työssäni näen tärkeimpänä tehtävänä, tehdä toivo ja mahdollisuudet näkyväksi. Vaikka asiakkaalla itsellään ei toivoa olisi ripaustakaan, niin minulla sitä on ja minun tehtäväni on pitää sitä yllä niin pitkään, kunnes asiakas on valmis ottamaan sen omakseen.

Kuten dokumentissa Joanne Greenbergiltä kysyttäessä, että rakastiko terapeutti häntä, hän vastasi; ”Hän rakasti terveyttä minussa. Hän rakasti vahvuutta minussa…Ne ovat aseet, ne ovat aseet.” Joanne paljasti aseet, ei vain skitsofrenian psykoterapeuttiseen hoitoon vaan kaikkiin psykiatristen sairauksien hoitoon. Toivo ja mahdollisuudet on tehtävä näkyviksi.

https://www.youtube.com/watch?v=rX2iO1-oqeU&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0ErTtOB9yQMrqK4c82mtSTsSLKy0Go7oJuK3Qffbdc4Z–iea_vLTnP6U
Nouse näille murtuneille siiville, skitsofrenia, Toipuminen ilman lääkkeitä

 

Teksti alunperin julkaistu sivulla: jokasolulla.blogspot.com.

JÄTÄ VASTAUS