Eino Kaila ja Nostradamus

2
2294

Lainasin lasten isoisoisän kirjahyllystä akateemisesti johtavaksi ajattelijaksikin tituleeratun filosofi Eino Kailan kirjat Syvähenkinen elämä ja Persoonallisuus. Aloitin ensin mainitusta, joka on kirjoitettu vuonna 1943. Se alkoi kiinnostavalla keskustelulla Teofiluksen ja Agatonin kesken.

Agaton lukee ja pohdiskelee Nostradamuksen ennustuksia ja on otettu niiden paikkansa pitävyydestä, vaikka Teofilus heti huomauttaa erehdyksestä esimerkiksi toisen maailmansodan päättymisen suhteen. Agatonin mukaan ennustuksen luontoon kuuluu, että se toteutuu vastustamattomasti, vaikka toisaalta hän sanoo senkin, että Nostradamus oli profeetta, jonka tehtäväksi oli annettu näyttää, kuinka ihmiskunta syöksyy perikatoon, ellei se ota huomioon henkisen elämän lakeja ja että hän julkaisi ennustuksensa sitä varten, että ihmiskunta osaisi välttää vaarat, joiden hän oli nähnyt sitä tulevaisuudessa uhkaavan.

Teofilus osoittaa ristiriidat Agatonin ajattelussa ja ennustuksen luonteessa ylipäänsä. Jos jokin on ennustus, ei se samaan aikaan voi olla varoitus, eikä asianomaisilla saa olla ennustuksesta tietoa, mikäli se on jotain, joka on heidän tahdostaan ja toimistaan riippuvainen.

Agaton yhä puolustaa ennustuksia, sanoen, että Teofiluksen taikauskoa on se, että olemassa ei saa olla mitään sellaisia käsittämättömiä asioita kuin nämä Nostradamuksen ennustukset. Tähän taas Teofilus vastaa osuvasti, että Agatonin taikauskon mukaan taas tällaisia niinsanottuja ”yliluonnollisia” asioita saa olla olemassa, ja hän myös ”kaupanpäällisiksi” hyväksyy minkälaisia epäselvyyksiä tahansa. Teofilus sanoo olevansa samaa mieltä kuin Hamlet: taivaan ja maan välillä on paljon asioita, joista meidän filosofeillamme ei ole aavistustakaan. Tämä saa Agatonin ihmettelemään, miten Teofilus voi toisaalta myöntää, että on paljon tuntematonta, ja toisaalta kuitenkin olla näin kylmäkiskoinen esim. Nostradamusta kohtaan.

Teofilus ohjaa keskustelun siihen, mitä oikeastaan on luonnollisuus ja yliluonnollisuus ja pystyy taas osoittamaan ristiriidat Agatonin ajattelussa. Pelkästään se, että jokin on tuttua ja arkipäiväistä, kuten aika, ei tee siitä luonnollista asiaa. Toisaalta se, että pystymme selittämään jotain outoa, ihmeellistä ja salaperäistä, ei tee siitä yhtään enempää tuttua ja arkipäiväistä.

”Jo vanhan ajan viisaat sanoivat, että tutkimus, tiede ja filosofia alkavat ihmettelystä. Vieläpä täytyy osata, jos tahtoo olla tutkija ja filosofi, ihmetellä juuri sellaista, mikä tuntuu tutuimmalta, vallan arkipäiväiseltä. Ajattele nyt esim. tätä ajan arvoituksellisuutta. Se on kaikkein tutuinta ja samalla kaikkein salaperäisintä. Tutunomaisuus ja arkipäiväisyys – sehän on vain tottumuksen tomua, joka peittää alleen olevaisen arvoitukset.”

Agatonin mielestä tästä on pääteltävissä, että kaikki on Teofiluksen mielestä yliluonnollista, johon Teofilus vastaa:

”Jos välttämättä tahdot käyttää tätä sanaa, niin olkoon menneeksi. Pääasia on, että kokemuksien jakaminen luonnollisiin ja yliluonnollisiin minun mielestä on pintapuolista. Minun käsitykseni mukaan kaikki on sikäli luonnollista kuin arvattavasti kaikki asiat ovat tiettyjen sääntöjen alaisia, jotka kaiketi aikanaan paljastuvat, ja toisaalta taas voit, jos tahdot, sanoa, että kaikki on yliluonnollista, sikäli kuin tuskin on mitään, joka ei herättäisi ihmettelyä, kun siihen vaan rupeaa syventymään. Ja tämä ihmettely, se on kaiken tosi tutkimuksen alku – eikä selkäpiitä karmivien kummitusjuttujen ja kuviteltujen ennustusten pohtiminen sellainen on vain valetiedettä, jolla teitä maallikoita puijataan.”

Teofilus vielä toteaa Nostradamuksen kaltaisesta kirjallisuudesta, että se on väärennettyä tavaraa, se esittäytyy kultana, joka muka voi henkisiä tarpeita tyydyttää, vaikka se onkin vain katinkultaa, joka pelkästään kutkuttaa sensaatiohalua. Meidän aikamme on korvikkeitten aikaa, myöskin henkisten asiain alalla ja siellä juuri korvikkeitten käyttö vain puutetta pahentaa.

Minä sanoisin, että vaikka onkin jo melkein 80 vuotta kulunut tämän kirjoittamisesta, kyllä tuo yhä on meidän aikaamme. Toki minusta näyttää, että harva tieteeksi itseään kutsuva on enää Teofiluksen sanoin ”niinsanoakseni totuuden majesteetin palvelemista, ja niin kuin kaiken ylhäisen palveleminen, se on korkeista vaatimuksista ja ankarasta edesvastuusta tietoista”. Ja sitten taas toisaalta, kaikenlaista henkistä kirjallisuutta ja palvelua on tarjolla, joka on myöskin kaukana tuosta kuvauksesta, ennemminkin juurikin sitä katinkultaa.

Olennaista minusta on kuitenkin, että Teofilus ei varsinaisesti kiellä kaikkea selvänäköisyyttä, vaan sanoo: ”Selvänäköisyys, sikäli kuin sillä tarkoitetaan tulevaisen itsensä kokemista, on ristiriitainen ja mahdoton ajatus”.

Miksi kirjoitan tästä? Siksi, että toisilla, tai ehkäpä jopa monilla, psykoosiin sisältyy erilaisia selvänäköisyyteen liittyviä kokemuksia ja aistimuksia, joita tällä hetkellä pidetään merkittävinä sairauden oireina ja jotka toisaalta myös pelottavat ja järkyttävät itse kokijaa ja saavat hänet ehkä entistä sekavammaksi. Tässä mennään pahasti vikaan. Toisaalta vikaan mennään siinäkin, jos niitä automaattisesti, tarkemmin pohtimatta ja erittelemättä pidetään tosina tai ennustuksina. Tätä asiaa tutkimaan tarvitaan tiedettä, jonka rajoja on nykyisestä venytetty ja menetelmiä jalostettu. Samalla kun tiede tällä hetkellä lähes yksinomaan kieltää monenlaisen ”yliluonnollisen”, ei minkäänlaista järkevää keskustelua ja tutkimustakaan aiheesta synny. Etenkin kun monen tieteen haaran käytössä olevat menetelmät ja periaatteet eivät lähes itsestään selvästi sovellu tällaisten asioiden tutkimukseen.

Tämä oli ensikosketukseni Eino Kailan teksteihin. Ehkä ymmärsin väärin ja hän täysin kieltääkin selvänäköisyyden. Oikeastaanhan minä haluankin esittää sellaisen kysymyksen tähän tekstiin liittyen, että jos ihmiskunta olisikin suhtautunut Nostradamuksen ”ennustuksiin” varoituksina ja ryhtynyt järjestelmällisesti ja harkiten toimimaan pyrkien välttämään ne tapahtumat, mitä sitten voisimme päätellä? Jospa sellainen ennustus, joka saatetaan asianomaisten tietoon, on ennustuksena arvoton, niin eikö sitä ole sellainenkin, jota ei heidän tietoonsa saateta, etenkin jos sitä voitaisiin pitää varoituksena? Aivan kuin on turhaa tutkia toisten ennustuksia ja niiden toteutumista, on turhaa sanoa tietävänsä tulevaisuuden tapahtumat, jos aikoo vain pysytellä passiivisena seuraajana. No, niin kuin olen yllä koittanut sanoa, mikään tässä ei ole minulle selvää, mutta minusta näihin asioihin pitäisi myös suhtautua paljon nykyistä avoimemmin.

2 KOMMENTIT

  1. Tieteelle on hyväksi, että se jättää yliluonnolliseksi arvioidut ilmiöt pois, mutta se ei ole hyväksi ihmiselle. Ja ihminen on se joka tekee tiedettä. Tieteellä on arvostettu asema, ja monet ihmiset ja ihmisryhmät pyrkivät saamaan ei-tieteelliset käsitysrakennelmansa niin vakavasti otettaviksi, että ne alkavat muistuttamaan tiedettä, tai tieteellistä ajattelutapaa. Ihmisen ei kannata kieltää mystisempiäkään asioita maailmassa ja elämässään, mutta ei myöskään nojata niihin täydellä painolla. On surullista että joitain ihmisen monimutkaisen tunne- ja kokemusjärjestelmän ilmentymiä kohdellaan sairauden oireina vain siksi, etteivät ne kiinnity mihinkään hyväksyttyyn viitekehykseen.

    • Niin, en tiedä onko se yliluonnollisiksi arvioitujen ilmiöiden pois jättäminen sen enempää hyväksi tieteelle, kuin psyykenlääkkeet mielenterveyden pulmien kanssa painivalle.

JÄTÄ VASTAUS