Kirjoittanut Vera Wilde, joulukuu 20, 2022
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Useissa tutkimuksissa on todettu, että masennuslääkkeiden käyttö raskauden aikana lisää lapsen neurokehitykselisten häiriöiden riskiä. Samaan aikaan lääketieteelliset verkkosivut usein vähättelevät riskejä. Kahden tutkimuksen lähempi tarkastelu paljastaa, kuinka arveluttavasti riskit on jätetty huomioimatta.
Tausta
Mad in America on julkaissut resurssisivun, josta löytyy pitkä luettelo tutkimuksista, jotka osoittavat, että raskauden aikainen masennuslääkitys voi aiheuttaa merkittäviä riskejä vastasyntyneelle ja lapsen terveydelle pitkällä aikavälillä. Koska serotoniinilla on tärkeä rooli sikiön kehityksessä, juuri yleisimpien masennuslääkkeiden – SSRI- ja SNRI-lääkkeiden – voidaan olettaa aiheuttavan suurimmat riskit sikiölle.
Serotoniini tunnetaan parhaiten roolistaan keskeisenä välittäjäaineena, joka osallistuu aivojen serotoniinijärjestelmässä hermosolujen väliseen viestinvälitykseen. Serotoniini ja sen reseptorit säätelevät myös hengitystä, veren virtausta ja hyytymistä, virtsarakon hallintaa ja suolen liikkuvuutta, seksuaalisia toimintoja ja paljon muuta. Jos sinulle tulee ”nälkä”/”tarve” – olipa kyse sitten ruoan, ilman, unen, seksin tai huumeiden ”nälästä” tai tarpeesta käydä vessassa – serotoniini auttaa viestimään siitä sinulle.
Serotoniinilla on myös keskeinen rooli sikiön kehityksessä. Se toimii viestinviejänä solujen välillä alkion kahdeksan ensimmäisen viikon nopean kehityksen aikana ja auttaa soluja lisääntymään, siirtymään ja kehittymään tai kuolemaan tarpeen mukaan kaikkialla kehossa ja aivoissa. Se toimii solujen ”kielenä” alkion rakennussuunnitelmaa toteutettaessa.
Koska serotoniinilla on tärkeä rooli sikiön kehityksessä ja lapsen syntymänjälkeisessä terveydessä, ei ehkä ole yllättävää, että serotoniinitasoja muuttavat lääkkeet voivat aiheuttaa riskejä sikiölle ja lapsen terveydelle. Riskeihin kuuluvat keskenmeno, merkittävät synnynnäiset epämuodostumat, kuten sydämen ja kasvojen epämuodostumat, sikiön kasvun hidastuminen, ennenaikainen syntymä, alhainen syntymäpaino, vastasyntyneiden pienipainoisuus raskauden kestoon nähden, vastasyntyneiden teho-osastolle joutuminen, alhaiset Apgar-pisteet (vastasyntyneen yleistä terveydentilaa kuvaavat indikaattorit), kehitysviiveet, puheen ja kielenkehityksen häiriöt sekä nk. neurokehitykselliset häiriöt kuten autismi ja ADHD sekä masennus.
Lääkkeiden tunnettujen toimintamekanismien, solujen käyttäytymisen muutoksien, näistä seuravien alkion poikkeavuuksien ja lasten synnynnäisten poikkeavuuksien lisääntyneen riskin ja poikkevan käyttäytymisen, ilmeisesti mukaan lukien heikentynyt tunteiden käsittely, välillä on suoria yhteyksiä.
Masennuslääkkeiden käyttö raskauden aikana voi myös altistaa vastasyntyneet lääkkeiden vieroitusoireille, koska heillä käytännössä loppuu lääkitys ”seinään” synnytyksen yhteydessä. Oireisiin, joita kutsutaan joskus vastasyntyneen abstinenssioireyhtymäksi, vastasyntyneen vieroitusoireyhtymäksi tai vastasyntyneen huonon adaptaation oireyhtymäksi, voi kuulua hengitysvaikeuksia tai tärinää. Tutkijat havaitsivat tällaisia vieroitusoireita yli 60 prosentilla vastasyntyneistä, joiden äidit käyttivät serotonergisiä lääkkeitä synnytyksen aikaan, vaikka oireet yleensä häviävät muutamassa päivässä.
Vielä vakavampaa on, että SSRI-lääkkeiden käyttö raskauden loppuvaiheessa kaksinkertaistaa keuhkoverenpainetaudin riskin. Vaikka absoluuttinen riski on pieni, 3 promillea 1000 elävänä syntynyttä lasta kohti verrattuna 1,2 promilleen 1000 elävänä syntynyttä lasta kohti, 10 – 60 % näistä sairastavista vastasyntyneistä kuolee, ja noin 25 prosentilla eloonjääneistä on pitkäaikaisia ongelmia, kuten viiveitä ja vammoja.
Lisäksi, vastasyntyneet reagoivat yleensä huonommin, jos heidän äitinsä käyttivät SSRI-lääkkeitä raskauden aikana, ja tämä ero kasvaa ensimmäisen kuukauden aikana.
Riskien vähättely
Näiden tutkimusten perusteella on selvää, että masennuslääkkeiden käyttö raskauden aikana lisää riskiä sille, että lapselle aiheutuu tavalla tai toisella negatiivisia seurauksia. Useissa tutkimuksissa on todettu, että noin 8 prosenttia raskaana olevista naisista Yhdysvalloissa käyttää masennuslääkkeitä jossain vaiheessa raskautta.
Tästä tiedosta olisi kerrottava naisille ja muulle väestölle. Kuitenkin yleisesti luotetut tietolähteet vähättelevät raskaudenaikaisen masennuslääkityksen aiheuttamia riskejä ja sen sijaan usein syyttävät riskeistä ”hoitamatonta masennusta”.
Esimerkiksi John Hopkins Medicine – verkkosivulla on ”Masennuslääkkeet ja raskaus” -sivu, jossa lainataan John Hopkinsin naisten mielialahäiriökeskuksen apulaisjohtajan Lauren Osbornea, jonka viesti on seuraavanlainen:
”Naiset, jotka käyttävät raskauden aikana masennuslääkkeitä, kuten selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI-lääkkeitä), voivat olla huolissaan siitä, voivatko lääkkeet aiheuttaa syntymävikoja.”
”Tällä rintamalla on hyviä uutisia.” Osbornen mukaan lääkitystä ei yleensä tarvitse lopettaa raskauden aikana. ”Voimme sanoa luottavaisin mielin, että masennuslääkkeet eivät aiheuta syntymävikoja”, Osborne sanoo. Hän lisää, että useimmissa tutkimuksissa, joissa todetaan raskauden aikana otettujen masennuslääkkeiden fyysisiä vaikutuksia vauvoihin, ei oteta huomioon äidin psykiatrisen sairauden vaikutuksia.
Mayo Clinicin verkkosivusto ei täysin kiellä riskejä, mutta vähättelee kuitenkin niitä syitä olla huolissaan niistä. Verkkosivuston mukaan äidin masennuslääkkeiden käyttöön liittyvät synnynnäiset epämuodostumariskit ovat ”hyvin vähäisiä”. Vastasyntyneen hengitysvaikeuksia kuvataan tilapäiseksi vieroitusoireeksi ja todetaan, että ”raskaudenaikaisen masennuslääkkeiden käytön ja autismin ja tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön riskin välinen yhteys jälkeläisillä on edelleen epäselvä. Useimmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että riski on hyvin pieni, ja joissakin tutkimuksissa riskiä ei ole havaittu lainkaan.”.
Kuten Mayo Clinicin verkkosivuilla todetaan, joissakin tutkimuksissa on todettu, että riskiä ei ole. Tällaisten tutkimusten tekijät ovat todenneet näin huolimatta siitä, että ko. tutkimusten ”karkeat” tulokset ( crude data ) osoittivat, että tällaisten poikkeavuuksien tai haittojen riski oli huomattavasti suurempi lapsilla, joiden äidit käyttivät SSRI- tai SNRI-masennuslääkettä raskauden aikana. Nämä tutkijat tekevät ”korjauksia” ( adjustement ) tietoihin ottaakseen huomioon mahdolliset sekoittavat tekijät ( confounders ), ja tällaiset korjaukset saattavat vähentää riskiä tasolle, jolla sitä ei enää pidetä ”tilastollisesti merkitsevänä” erona. Nämä korjaukset saattavat aiheuttaa arvioihin enemmän vääristymiä kuin mitä ne korjaavat, mikä johtuu näiden tutkimusten puutteellisesta metodologisesta tarkuudesta. Malleissa voi erityisesti esiintyä törmäytinharhaa ( collider bias ), koska niissä ei ole ensin tehty asianmukaista kausaalikaaviointia sen varmistamiseksi, että masennuslääkkeiden käytön ja neurokehityksellisen riskin välinen kausaalisuhde ei vääristy kontrolloimalla tekijöitä, joihin masennuslääkkeiden käyttö vaikuttaa.
Alla on kaksi tämäntyyppistä tutkimusta.
JAMA-lehdessä vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa Brown ja kollegat tekivät retrospektiivisen tutkimuksen 35 906 lapsesta, jotka syntyivät äideille, jotka olivat saanut julkista tukea reseptilääkkeisiin raskauden aikana Ontariossa vuosina 2002-2010. Tähän ryhmään kuului 2837 lasta, joiden äidit saivat raskauden aikana vähintään kaksi peräkkäistä reseptiä SSRI- tai SNRI-lääkkeelle, ja 33 069 lasta, jotka eivät olleet altistuneet SSRI- tai SNRI-lääkkeelle raskauden aikana. Tutkijat selvittivät, kuinka monella lapsella kussakin ryhmässä oli kahden vuoden iän jälkeen diagnosoitu autismikirjon häiriö.
SSRI-hoitoa saaneiden ryhmässä 2837 lapsesta 58:lla oli diagnosoitu autismikirjon häiriö kahden vuoden iän jälkeen (2 %). Altistumattomien ryhmässä 335 lapsella 33 069:stä oli tällainen diagnoosi (1 %). Tämä osoitti, että ”karkea” riski ( ”crude” risk ) saada tällainen diagnoosi oli kaksinkertainen masennuslääkitysryhmässä, mikä oli ”tilastollisesti merkittävä” ero.
Tämän jälkeen tutkijat laskivat riskit uudelleen kullekin ryhmälle korjaamalla arvioita käyttäen suuriulottesen propensiteettiluvun tekniikkaa ( high-dimensional propensity scores ). Tämä on tilastollinen menetelmä, jota käytetään sellaisten ryhmien luomiseen, jotka vaikuttavat muuten samankaltaisilta mitä tulee suureen määrään mahdollisia sekoittavia muuttujia, jotta hoidon vaikutus voidaan arvioida. Tämä analyysi on suunniteltu korjaamaan potilaiden välisiä eroja ryhmien välillä. Tämän analyysin tekemisen jälkeen tutkijat totesivat, että riski sille, että lapsella diagnosoidaan autismin kirjon häiriö, oli 1,61-kertainen niillä, jotka altistuivat kohdussa masennuslääkkeille.
Vaikka suhteellinen riski pysyi huomattavasti korkeampana tämän ”korjauksen” ( adjustement ) jälkeen, se ei juuri ja juuri ollut enää ”tilastollisesti merkitsevä ero”, koska P-arvo oli 0,05 tai alle. Kun tämä ”ei tilastollisesti merkitsevä” tulos oli saatu, tutkijat tekivät seuraavanlaisen johtopäätöksen artikkelinsa syventävässä osiossa:
Kanadan Ontariossa tehdyssä tutkimuksessa kohdussa tapahtuneella serotonergiselle masennuslääkkeelle altistumisella ei ollut yhteyttä lapsen autismikirjon häiriöihin.
Kuitenkin, kuten useat tutkijat ovat todenneet, P-arvoa 0,05 ei pitäisi ymmärtää siten, että se vetäisi rajan, joka erottaa vaikutuksen kahteen luokkaan, joko käytännössä merkitsevään tai ei-merkitsevään. Sen sijaan P-arvo määrittelee ”yhteensopivuuden” havaitun näytön ja sen välillä, mitä voisimme odottaa näkevämme, jos tietäisimme koko totuuden, tai ”luottamuksen” siihen, että tulokset ovat tietyn vaihteluvälin sisällä.
Tämä vaihteluväli lasketaan yhteensopivuus- tai luottamusvälinä ( compatibility or confidence interval ). Tässä tapauksessa 95 prosentin yhteensopivuusväli vaihteli välillä 0,997-2,59, mikä tarkoittaa, että jos tämä tutkimus tehtäisiin lukuisia kertoja, suhteellinen riski olisi 95 prosentin todennäköisyydellä joka kerta tämän välin sisällä. Yhteensopivuusvälin alhaisessa päässä 0,997:ssä, näiden kahden ryhmän välillä ei ole eroa, kun taas yhteensopivuusvälin korkeammassa päässä riski on 2,59-kertainen niillä lapsilla, joiden äidit käyttivät SSRI- tai SNRI-lääkkeitä raskauden aikana. Kuten eräs tilastotieteilijä totesi, tällaista yhteensopivuusväliä olisi pidettävä todisteena siitä, että hoitoon voi todellakin liittyä haittaa. Tällainen oli tilastotieteilijän selvitys tämäntyyppisestä yhteensopivuusvälistä:
Jos suhteellisen riskin 95 prosentin yhteensopivuusväli on 0,95-2,20, perinteinen tulkinta olisi ollut ”ei merkitsevä”, mutta osuvampi tulkinta on, että tulokset ovat enimmäkseen sopusoinnussa riskin lisääntymisen kanssa.
Tässä tutkimuksessa voidaan siis huomata, että kun yhteensopivuusväliä ja sen merkitystä on tarkasteltu uudelleen, jopa tutkimuksessa tehtyjen ”korjausten” jälkeen todettu masennuslääkkeille altistuneiden lasten noin 1,61:n suhteellinen riski ei ole todiste siitä, että suurentunutta riskiä ei olisi, vaan se on sen sijaan tulos, joka on ”enimmäkseen sopusoinnussa riskin suurentumisen kanssa”.
On myös huomattava, että tässä tutkimuksessa tutkijat tekivät useita osa-analyysejä. Myös ”korjausten” jälkeen SSRI- tai SNRI-lääkkeiden käyttöön liittyvä autismikirjon häiriön lisääntynyt riski säilyi tilastollisesti merkitsevänä naisilla, joilla oli ”mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöitä” , SSRI-lääkkeille altistumisen osalta (toisin kuin SNRI-lääkkeille altistumisen osalta) ja masennuslääkkeille altistumisen osalta toisen tai kolmannen raskauskolmanneksen aikana.
Tällaiset havainnot eivät selvästikään oikeuta tekemään yksiselitteistä johtopäätelmää, että tutkimuksen mukaan SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeille kohdussa tapahtuvan altistumisen ja sen riskin välillä, että lapsella diagnosoitaisiin autismikirjon häiriö, ”ei ollut yhteyttä”.
JAMA Internal Medicine -lehdessä vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa Suarez ja kollegat analysoivat lasten tuloksia kahdesta tietokannasta – Medicaid-potilaiden tietokannasta ja yksityisesti vakuutettujen potilaiden tietokannasta. Nämä sisälsivät yhteensä 3 miljoonaa syntymää vuosilta 2000-2015. He vertasivat niiden lasten tuloksia, joiden äidit olivat käyttäneet masennuslääkettä raskauden toisella puoliskolla (145 702), niihin lapsiin, jotka eivät olleet altistuneet masennuslääkkeelle raskauden aikana lainkaan (3 032 745), ja laskivat, kuinka monella lapsella kummassakin ryhmässä oli 12-vuotiaana diagnosoitu neurokehityksellinen häiriö – ADHD, autismikirjon häiriö, oppimishäiriö ja joku neljästä muusta tutkimukseen sisällytetystä nk. neurokehityksellisestä häiriöstä.
Jälleen kerran havaittiin, että neurologisten kehityshäiriöiden ”karkea” määrä ( crude rate ) lapsilla, jotka olivat altistuneet masennuslääkkeille raskauden loppuvaiheessa, oli 1,76 kertaa suurempi kuin lapsilla, jotka eivät olleet altistuneet masennuslääkkeille. Medicaid-tietokannassa 47 prosentilla altistuneista lapsista ja yksityisessä tietokannassa 25 prosentilla altistuneista lapsista oli 12 ikävuoteen mennessä diagnosoitu jonkinlainen neurologinen kehityshäiriö. Altistumattomien ryhmässä vastaavat luvut olivat 31 prosenttia ja 15 prosenttia.
Nämä tiedot osoittivat, että näiden kahden ryhmän suhteellisessa riskissä oli huomattava mahdollinen ero – ”masennuslääkealtistukseen liittyvien neurologisten kehityshäiriöiden riski jopa kaksinkertaistui”. Absoluuttinen riski oli myös niin huomattava, että tutkijat totesivat tämän tutkimuksen osoittaneen, että ”neurologiset kehityshäiriöt olivat yleisiä masennuslääkkeille altistuneiden henkilöiden lapsilla”.
Tämän jälkeen tutkijat kuitenkin kävivät läpi ”laajan luettelon mitatuista mahdollisista sekoittavista tekijöistä”, minkä seurauksena altistuneiden lasten ”korjattu” riski oli paljon pienempi, 0,97-1,18. Tutkijat vertasivat sitten niiden lasten tuloksia, joiden äidit käyttivät masennuslääkkeitä raskauden loppuvaiheessa, niihin, joiden äidit olivat käyttäneet niitä ”90 päivän sisällä ennen viimeisiä kuukautisia, mutta eivät 30 päivän sisällä ennen viimeisiä kuukautisia”. Tämä laski avioidun riskin 0,94-1,24:ään. Tämä ”keskeyttäneiden” määritelmä vääristää tuloksia nollan suuntaan, jos masennuslääkkeille altistuminen raskautta edeltävänä aikana aiheuttaa riskejä. Seuraavaksi tutkijat rajasivat analyysinsä pieneen osaan koko otoksesta, jolloin he pystyivät vertailemaan eri lasten neurokehityksellisiä tuloksia perheissä, joissa äidit olivat käyttäneet masennuslääkkeitä yhden raskauden aikana, mutta eivät toisen. Tämä laski arvioidun riskin 0,60-1,23:een. Tämän jälkeen tutkijat päättelivät, että ”tämän kohorttitutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että masennuslääkkeiden käyttö raskauden aikana ei lisää lasten neurologisten kehityshäiriöiden riskiä”.
Vaikuttaa siltä, että Suarez ja kollegat, kuten Brown ja kollegat, ”korjasivat” tuloksia lukuisien sellaisten tekijöiden perusteella, joilla saattaa olla merkitystä ( confounds ), ilman että he ensin selvittivät syy-yhteyksiä varmistaakseen, etteivät he kontrolloi tekijöitä, joihin masennuslääkkeiden käyttö vaikutti (colliders). Näin saatettiin törmäytinharjan ( collider bias ) kautta aiheuttaa enemmän vääristymää kuin mitä korjattiin ja vääristää syy-yhteyksiä raskaudenaikaisen masennuslääkkeiden käytön ja lasten neurokehityksellisten haittojen välillä.
Kuitenkin, myös ”korjauksien” jälkeen tutkimuksen tekijöiden analyysit osoittivat, että masennuslääkkeiden käyttö raskauden aikana on todennäköisesti yhteydessä suurentuneeseen neurokehityksellisten häiriöiden, kuten autismin, riskiin, vaikkakaan riski ei ollut jyrkästi suurentunut. ”Korjatussa” mallissa 95 prosentin yhteensopivuusväli vaihteli välillä 0,96-1,17, mikä tarkoittaa, että jos tämä tutkimus tehtäisiin useita kertoja, suhteellinen riski olisi 95 prosentin todennäköisyydellä joka kerta tämän välin sisällä. Yhteensopivuusvälin alhaisessa päässä 0.96:ssa ei ole eroa näiden kahden ryhmän välillä, kun korkeassa päässä taas riski on 1,17-kertainen niillä lapsilla, joiden äidit käyttivät masennuslääkkeitä raskauden loppuvaiheessa. Suuriulotteisen propensiteettiluvun avulla korjattu malli tuotti samanlaisen yhteensopivuusvälin, 0.97-1,18.
Jälleen kerran, olennaista on, että tässä tutkimuksessa esiin tullut näyttö kertoo alunperin merkittävistä mahdollisista riskeistä. Tutkimuksen tekijöiden tekemät ”korjaukset”, jotka pienentävät arvioita näiden riskien suuruudesta, eivät ole metodologisesti luotettavia, koska tutkijat ohittivat olennaisen tärkeän ensimmäisen vaiheen eli kausaalisuhteiden kaavioinnin, jossa olisi varmistettu, että heidän yrityksensä korjata sekoittavia tekijöitä eivät vääristä heidän tuloksiaan kontrolloimalla tekijöitä, joihin masennuslääkkeiden käyttö itse vaikutti.
Tässä tutkimuksessa on vaikuttaa killan eli ammattikunnan etu. ”Korjattujen” mallien yksityiskohtia, kuten kovariaattien tarkkaa lukumäärää suuriulotteisen propensiteettiluvun avulla korjatussa mallissa ei julkistettu. Näistä ”korjauksista” seuranneet arviot ja niiden esittäminen väärin osana kumulatiivista kuvaa, joka osoittaisi, että riskiä ei ole, palvelevat sen lääketieteellisen yhteisön etuja, joka määrää masennuslääkkeitä raskaana oleville naisille. Neljä kirjoittajista toi esille myös taloudelliset sidonnaisuudet lääkeyhtiöihin.
Lopputulos
En väitä, että asiaa koskevat tutkimukset todistaisivat syy-yhteyden raskaudenaikaisen masennuslääkkeiden käytön ja sikiölle aiheutuvien haittojen lisääntyneen riskin välillä. Tutkimuskirjallisuus antaa kuitenkin aihetta huoleen. Masennuslääkkeille altistuminen kohdussa näyttää lisäävän huomattavasti autismin ja muiden neurokehityksellisten häiriöiden riskiä, vaikka näiden häiriöiden ”absoluuttinen riski” masennuslääkkeille raskausaikana altistuneilla lapsilla on edelleen pieni (noin 2 – 9 prosenttia autismin osalta). Lisäksi SSRI- ja SNRI-lääkkeiden raskaudenaikaiseen käyttöön liittyy monia muita kohonneita riskejä, kuten keskenmeno, kasvojen ja sydämen epämuodostumat, ennenaikainen syntymä ja hengitysvaikeudet.
Kritisoin näitä tutkimuksia siksi, että kun runsaasti käytetyt verkkosivustot, kuten Johns Hopkins Medicine ja Mayo Clinic, vähättelevät masennuslääkkeiden raskaudenaikaisen käytön mahdollisia riskejä, ne jättävät huomiotta tutkimusnäytön ja luottavat sen sijaan johtopäätelmiin, joiden mukaan ”riskiä ei ole”, huolimatta siitä, että tällaiset johtopäätelmät eivät ole oikeutettuja. Kahden tässä kritisoidun tutkimuksen tiedot antavat edelleen aihetta huoleen.
Informoitujen valintojen tekemisen mahdollistaminen edellyttää, että naisille – ja koko väestölle – tiedotetaan tutkimuksista, jotka osoittavat, että SSRI- ja SNRI-lääkkeille kohdussa altistuneiden lasten ”karkeat” tai ”korjaamattomat” ( crude or unadjusted ) riskit ovat merkittävästi kohonneet. Se myös edellyttää, että heille tiedotetaan, ettei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että nämä lääkkeet eivät aiheuttaisi tällaisia riskejä. ”Potilaat” ja väestö laajemmin voivat näin ollen pohtia tätä aihetta koskevassa tutkimuskirjallisuudessa esiintyviä epävarmuustekijöitä, mikä on ratkaisevan tärkeää lasten pitkäaikaisen terveyden suojelemiseksi alusta alkaen.
***
Mad in America isännöi monenlaisten kirjoittajien blogeja. Näiden postausten tarkoituksena on toimia julkisena foorumina psykiatriaa ja sen hoitomuotoja koskevalle keskustelulle – laajasti ottaen. Ilmaistut mielipiteet ovat kirjoittajien omia.
( Lisää aiheesta voit lukea täältä: https://madinfinland.org/sikion-altistuminen-masennuslaakkeille-aiheuttaa-muutoksia-aivokuoren-hermoverkostoissa-helsingin-yliopistossa-tehdyn-eeg-tutkimuksen-mukaan/ suom. huom.)
Vera Wilde (PhD) is a scientist, artist, and transparency activist. A methodologist with over a decade’s experience studying bias, technology, and health, she’s published on topics from lie detection to breastfeeding. She’s writing a book on spin science in women’s health. The National Science Foundation supported her PhD and postdoctoral research at the University of Virginia, UCLA, and Harvard.
