Olin keväällä ja kesällä 2016 yhteydessä psykiatrian poliklinikalle, koska toivoin neuroleptilääkitykseni vähennystä. En ollut psykoottinen ollenkaan, joten itseni oli vaikea ymmärtää tarvetta käyttää kahta psykoosilääkettä, Leponexia ja Abilifyta. Poliklinikalla uskottiin ikuisen sairauden ja elinikäisen lääkityksen ideologiaan, joten sopuun ei päästy edes pienistä lääkevähennyksistä. Siksi päätin purkaa kaiken pois itse. Lopetin lääkkeet lähes kuin seinään kesällä 2016.

Vieroitusprosessi oli erittäin vaikea ja pidin etenkin alkuvaiheessa kuolemaani mahdollisena ja jopa todennäköisenä. Päivästä toiseen kuitenkin selvisin läheisten ihmisten ja oman sitkeyteni avulla. Merkittävin tuki tuli naisystävältäni, joka uskoi onnistumiseeni ja oli hyvin empaattinen koko prosessin ajan. Lisäksi kotikuntoutuksen työntekijäni sekä terapeuttini olivat prosessin tukena. Lähisukulaisetkin tekivät, mitä hämmennykseltään osasivat ja pystyivät.

Lopetettuani lääkkeet sain ajatukseni ja tunteeni takaisin. Muutuin aivan eri ihmiseksi ja monet tutut eivät enää olleet tunnistaa minua. Muutuin ilmeikkääksi, toimintakykyiseksi ja kaikin puolin omaksi itsekseni. Öisin lääkkeiden patoamat tunteet nousivat pintaan ja tuntui ikävältä joutua biologisen psykiatrian uhriksi. Tuntui, että tahallaan vääristeltyä tutkimustietoa psyykenlääkkeistä levittävien ihmisten pahuudella ei ole minkäänlaista rajaa.

Vakavan ongelman ja uhkan vieroitusprosessilleni ja koko elämälleni muodostivat psykiatrit. He vastustivat vieroittautumista ja painostivat puhelimitse ottamaan lääkkeet takaisin. Koko valveillaoloaikani meni välillä pohtiessa sitä, miten argumentoida vastaan psykiatreille, jotka eivät ymmärtäneet tilanteestani ja omista lääkkeistään yhtään mitään, eivätkä myöskään suostuneet kuuntelemaan aidosti. Lääkärin aikoja oli lähes mahdotonta saada ja päädyinkin keskussairaalan päivystykseen ennen kuin psykiatrian poliklinikalle. Asiat haluttiin hoitaa puhelimitse.

Sain elämäni ja identiteettini onnistuneen vieroittautumisen myötä takaisin. Prosessin haastavuudesta huolimatta lopputulos oli erittäin palkitseva. Unettomuus tuntui joskus ylitsepääsemättömältä, mutta olin valmis kuolemaan huomattavasti mieluummin kuin ottamaan lääkkeeni takaisin. Unettomuuteni kesti kaikkiaan 7-8 kuukautta unen parantuessa vähitellen. Vieroitusprosessin päätteeksi lopetin hoitosuhteeni psykiatrian poliklinikalla. Samalla lopetin 12 vuotta yhtäjaksoisesti jatkuneen kuntoutustukena maksetun työkyvyttömyyseläkkeen ja hain yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Pääsin valintakokeista läpi ja siirryin opintotuelle. Alle vuodessa olin karistanut psykiatrien asettaman skitsofreenikon leiman harteiltani. Kaiken järjen mukaan olisin oikeutettu jättimäisiin vahingonkorvauksiin muiden skitsofreniadiagnoosin saaneiden ihmisten tavoin. Kuitenkin minuakin hoidettiin juuri Käypä hoito -suositusten mukaan, joten oikeusprosessia oli turha harkita. Skitsofrenian Käypä hoito -työryhmän jäsenistä suurimmalla osalla on yhteyksiä lääketeollisuuteen ja THL taas on tunnetusti lääketeollisuuden talutusnuorassa. Tällaista kemiallista pahoinpitelyä pidetään yleisesti hyvänä hoitona. Mikäli psykiatrit tietäisivät, millaista vahinkoa he aiheuttavat potilailleen, he tuskin pystyisivät edes katsomaan itseään peiliin.

Tarkka lääkitykseni lähtötilanteessa kesällä 2016 oli Leponex 125 mg ja toinen injektiona annettu Abilify Maintena 400 mg. Seuraavaksi käyn näiden kahden lääkkeen ominaisuuksia läpi.

Leponex on markkinoiden tehokkain aivotoiminnan salpaaja ja on erittäin vertailukelpoinen kirurgisen lobotomian kanssa. Leponexin vaikuttava aine on klotsapiini ja kyseinen lääke tekee potilaat hiljaisiksi, ilmeettömiksi, eleettömiksi ja yleensä lihaviksi. Klotsapiini estää potilaita ajattelemasta normaalisti ja heidän tunteensa latistuvat. Klotsapiini aiheuttaa vakavan ja kokonaisvaltaisen hormonitoiminnan epätasapainon. Potilaat nukkuvat huomattavan paljon ja kuolaavat nukkuessaan tyynynsä läpimäriksi ilman muovista tyynynsuojusta. Päivisin he ovat monesti väsyneitä sekä kyvyttömiä tuntemaan mielihyvää. Leponex aiheuttaa vakavia seksuaalisen toiminnan häiriöitä, jolloin erektiolääkkeet ovat nuorillekin miehille tarpeen. Potilaat menettävät pysyvästi kykynsä tehdä normaalia täysipäiväistä ansiotyötä ja Leponex-lääkityksen perusteella kuuluisi olla automaattisesti oikeutettu pysyvään työkyvyttömyyseläkkeeseen.  Leponex tekee rauhallisista ihmisistä toisinaan aggressiivisia ja väkivaltaisia. Se myös tuhoaa aivoja sekä muuttaa niiden rakennetta, kuten kaikki muutkin neuroleptit. Klotsapiinin käyttäjät kärsivät erittäin heikosta elämänlaadusta. Leponexiin liittyy myös merkittävä tardiivin psykoosin sekä tardiivin dementian riski. On törkeää ja häpeällistä, että psykiatrien mielestä Leponexilla lääkityt potilaat ovat sairautensa vuoksi invalidisoituneita kroonikoita. Leponexin käyttäjät ovat sosiaalisesti erittäin huono-osaisia ja kuolevat nuorina. Itsemurhan riski on Leponexilla lääkityillä hyvin korkea. Myös klotsapiini itsessään voi aiheuttaa äkkikuoleman. Omalla kohdallani pätivät mainitsemani asiat, vaikka henkeäni en ehtinyt lääkkeen vuoksi onnekseni menettää. Käymieni keskustelujen sekä havaintojeni perusteella samat vaivat tulevat kaikille Leponexin käyttäjille.

Abilifyn vaikuttava aine on aripipratsoli. Abilifystä on kehittynyt muotilääke psykoosiin lähinnä tähtitieteellisen hintansa takia. Abilifyyn tiivistyy se fakta, että psykiatria on lääketeollisuuden kultakaivos. Yksi annos käyttämääni Abilify Maintena -injektiota maksaa kirjoitushetkellä 338,24 euroa. Melko paljon lääkkeestä, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Abilify aiheutti itselleni akatisiaa. En pystynyt olemaan paikoillani vaikka miten olisin yrittänyt, vaan vaeltelin kotonakin ympäriinsä. Akatisia on yleinen syy neurolepteillä lääkittyjen, ennen rauhallisten ihmisten käsittämättömän julmalle väkivallalle, joka voi kohdistua kaikkein rakkaimpiin ihmisiin. Itselläni Abilify oli käytössä Leponexin aiheuttaman kokonaisvaltaisen passivoitumisen takia. Psykiatrit toki leimasivat tämän toimintakyvyttömyyden virheellisesti ”skitsofrenian negatiiviseksi oireeksi”, kuten poikkeuksetta käykin. Abilify on Leponexia miedompi lääke, mutta myös se on erittäin haitallinen ja muuttaa aivojen toimintaa sekä rakennetta.

Seuraavassa ja viimeisessä osiossa julkaisen lääkevieroitusajan potilaskertomukseni. Itseäni lukuun ottamatta olen yliviivannut nimet asiakirjoista.

Viimeinen Abilify Maintena 400 mg -injektio 19.7.2016. Tämän jälkeen kieltäydyin ottamasta enää injektiota omaan turvallisuuteeni vedoten. Psykiatrit painostivat systemaattisesti ottamaan injektion jatkossakin.
3.8.2016 ilmoitin puhelimitse poliklinikalle, että olen lopettanut Leponexin ilman lääkärin lupaa ja lääke ei ole tulossa enää takaisin. Toivoin helpotusta vakavaan unettomuuteen. Nukuin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Kehoni vapisi ja ruumiinlämpöni tuntui vaihtelevan rajusti. Hikoilin ja olo oli tuskainen.
Soitto poliklinikan päivystyspuhelimeen. Tilanne tuntui epätoivoiselta, edelleen unta vain noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Kaikki vaihtoehdot alkoivat olla mahdollisia, jotta unta saisi edes vähän enemmän. Ketipinor teki tokkuraiseksi, mutta ei auttanut nukkumaan.
Olin jopa kuorsannut hiukan yöllä, joten ei aikomustakaan ottaa Leponexia vieroitusoireisiin.
Poliklinikan lääkärit painostavat jatkuvasti ottamaan Abilify-injektion takaisin. Tämä aiheutti itkuisuutta etenkin öisin ja pahensi oloani merkittävästi. Olin jatkuvassa hengen vaarassa, mutta lääkäriaikaa ei katsottu tarpeelliseksi antaa edelleenkään.
Mammuttimaisen pitkä puhelu psykiatrin kanssa, joka ei ole koskaan nähnyt minua, mutta tietää sitäkin enemmän. Puhelu katkesi vain valehtelemalla lääkityksestä. Hain Abilify-tabletit apteekista ilman pienintäkään aikomusta ottaa niitä. Tabletit olivat kompromissi, psykiatri vaati injektiota sekä Leponexia takaisin.
14.8. jouduin lopulta ottamaan 25 mg Leponexia vieroitusoireisiin. Unettomuudelle ei näkynyt helpotusta ja väsymystä en edes tuntenut. 15.8. en tunne enää olevani elossa. Ajatukset ja tunteet oli sammutettu ja mikään ei enää kiinnostanut. Olin valmis tappamaan Leponexin luoman zombien, jota en enää tunnistanut Tapioksi. Omaisten vuoksi pidän itseni hengissä.
Leponex antoi lisäaikaa ja kahden yön aikana sain nukuttua paremmin. Sen jälkeen uni heikkeni taas entiselle tasolleen. Lopetin Leponexin melko pian sen jälkeen, kun olin sen aloittanutkin. Lääke tuntui sietämättömältä jopa 25 milligramman annoksella.
Koska en saanut aikoja Tipotien psykiatrian poliklinikalle, jouduin käymään keskussairaalan päivystyksessä.
Akuuttipsykiatrian poliklinikan hoitaja haastatteli Acutassa ennen lääkäriä.
Sain vahvemmat unilääkkeet. Sattumalta unettomuus alkoi helpottaa ilman lääkkeitäkin hieman samoihin aikoihin, kun kävin Acutassa.
Sain hoitavan lääkärin, vaikka sille ei poliklinikalla katsottu aiemmin olleen tarvetta. Lääkitystä en käyttänyt niin paljon, kuin asiakirjassa mainitaan.
Nukkuminen parantunut, Abilify ei siis koskaan tullut takaisin.
Itse en ollut sopinut tällaista vastaanottoaikaa kenenkään kanssa.
Kokemusasiantuntijatehtäviä ei todellakaan ollut päivittäin. Kaikki lääkkeet lopetettu hyvän aikaa sitten.
Ei kuntouttavaa työtoimintaa, kuten psykiatri kuvittelee, vaan työtä vapailta markkinoilta.
Hoitosuhde päättyi.

Lopuksi haluan sanoa, että pidän psyykenlääkevieroitusta maltillisesti toteutettuna mahdollisena kaikille. Siihen on tukea saatavilla tällä hetkellä Tampereella ja Helsingissä toimivissa vieroitusryhmissä.

 

JAA
Edellinen artikkeliKeskustelua tarpeenmukaisesta hoidosta
Seuraava artikkeliSkitsofreniasta parantuminen
Tapio Gauffin on väitöskirjatutkija, jonka työura on painottunut terveydenhuollon ja sittemmin laajemmin organisaation johtamisen kehittämiseen. Hän tutkii Lapin hyvinvointialueen implementointiprosessia Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa väestön terveyden tohtoriohjelmassa. Gauffin toimii tällä hetkellä asiantuntijana Lapin hyvinvointialueen strategisen suunnittelun vastuuyksikössä. Hän kuuluu myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan psykoosien hoidon kansallista kliinistä laaturekisteriä kehittävään ydintiimiin ja toimi aikaisemmin suunnittelijana myös kansallisen laaturekisteritoiminnan koordinaatiotiimissä. Gauffin toimii vapaaehtoisena Vaikuttavuusseurassa ja varapuheenjohtajana Nouseva mieli - Suomen skitsofreniayhdistys ry:ssä auttaen yhdistystä saavuttamaan strategiset tavoitteensa, mutta ottamatta itse politiikkaan kantaa. Peruskoulutukseltaan Gauffin on yhteiskuntatieteiden maisteri.

62 KOMMENTIT

  1. Hienoa, että olet onnistunut pääsemään eroon lääkkeistä. Tässä sairaudessa kuten useassa muussakin on kuitenkin eri tasoja – toisten sairaus on vakavampi kuin toisten. Et missään yhteydessä kuitenkaan ole selvittänyt, että minkälaisesta sairaudesta sktisofreniassa on kyse ja miksi siihen käytetään lääkehoitoa (tai lääkehoito on osa käypä hoito suositusta). Skitsofrenia on vakava psyykkinen sairaus jossa yksi tekijä on aivokemioiden toiminta häiriö mihin lääkehoito on erityisen tärkeä hoitomuoto. Vaikka kuinka kävisit terapiassa niin lääkehoitoa ei voi tälläisessa sairaudessa mitätöidä. Itse kun sairastan sairautta jossa aivokemioiden toiminta ei ole kunnossa (en sairasta skitsofreniaa) on lääkkeillä tärkeä osa hoidossani – ilman niitä olisin sekaisin (tämän asian olen kyllä jo kokenut). Vaikka menisi kuinka hyvin niin en jättäisi lääkkeitäni pois mistään hinnasta. Yhden tuttavan kanssa jonka läheinen sairastaa skitsofreniaa tästä juttelin ja sanoin, että mitä jos tämä henkilö jättäisi lääkkeensä pois vastasi tuttavani siihen, että hänen läheisensä olisi silloin psykoosissa. Tämä on tärkeä huomata kun lukee tälläisiä artikkeleita joissa hehkutetaan vaan sitä kuinka ihanaa on jos lääkkeet jättää pois. Aina on se yksi jolle lääkkeetön elämä sopii, mutta ne useat muut eivät ilman lääkkeitä pärjää. Jokainen on myös vastuussa kirjoituksistaan – oletko valmis kantamaan sen vastuun kun joku kirjoituksen innoittamana päättää jättää lääkkeet pois ja hänen kuntonsa romahtaa vai vastaako siitä sen jälkeen sairaanhoitolaitos? Lääkkeistä riittää paljon puhuttavaa, mutta ei sairaudesta itsestään. Kyllähän jotkut diabeetikotkin painonsa kuriin saatua voivat jättää lääkkeet pois, mutta suurimmalle osalle tämä on mahdotonta – sanotko näillekin henkilöille, että lääkkeet vaan pois? Itse olit lääkkeiden lopettamisen jälkeen vaatimassa ylimääräisiä lääkäriaikoja. Mielestäni tälläisessa tapauksessa ei ole mitään syytä kuormittaa jo nyt täyteen ahdettuja psykiatrisia palveluja vaan lääkäriaika on silloin kun se on koska nuo ajat tulee varata henkilöille joilla on todellisia ja vakavampia mielenterveydellisiä ongelmia. Tällöin asiat voidaan ihan hyvin hoitaa myös puhelimessa. Kävit myös päiväsairaalassa mikä on mielestäni tarkoitettu hoitomyönteisille ihmisille joilla on todella vaikea tilanne elämässä – myös tämä taho on pahasti ruuhkautunut ja ensi sijaisen hoidon ansaitsevat ne jotka ovat hoitomyönteisiä. Halusit myös jatkaa kunnan ylläpitämää terapiaa – myös tämä on mielestäni tarkoitettu hoitomyönteisille henkilöille. Samoin jos voit noin hyvin olit enää silloin minkään kotikuntoutuksen tarpeessa. Jos itse olet lopettanut lääkkeet niin elät myös sen mukaan. Jos kyse olisi esim. pelkästä masennuksesta niin siinä tapauksessa lääkehoitoa voisi miettiä uudelleen, mutta henkilöt joiden aivokemioissa on häiriö ja jota lääkehoito yrittää tukea heidän tulee pystyä järkevästi keskustelemaan asiasta hoitavan tahon kanssa. Toivon totisesti ettei kukaan tämän artikkelin luettuaan vain yksinkertaisesti päätä jättää lääkkeitään ottamatta. Psykiatriset hoitotahot ovat jo nyt niin ylikuormitettuja, että sinne on akuutissakin vaikeassa tilanteessa mikä tarvitsisi hoitoa vaikea saada aikaa ilman, että joudutaan kevyin perustein lääkkeensä lopettaneita hoitamaan. Mikäli näin on en näe että näille hoitovastaisille henkilöille tulisi siinä tapauksessa antaa mitään ylimääräistä hoitoa. Olet varmasti perehtynyt lääketieteeseen kun esität, että olet saanut tahallaan vääristeltyä tutkimustietoa psyykenlääkkeistä ja että näin olisi myös muiden ihmisten kohdalla. Tuo lääketieteeseen perehtyminen vaatiikin vähän enemmän kuin omat tuntemukset siitä miten olet kokenut tulleesi toimeen ilman lääkkeitä. Vielä kertauksena – suhtautukaa tälläisiin artikkeleihin skeptisesti koska tuloksena voi olla jotain ihan muuta kuin ihannoitu olotila, seurauksena voi olla täysi kaaos. Ja toki diagnoosikin voidaan aina yleistää jos näin onnekkaasti käy.

    • Skitsofrenia on rotuhygienisti Eugen Bleurerin luoma termi ”psykoosisairaudelle”. Psykoosista on erilaisia teorioita, mutta ”skitsofrenia” on pelkkä lääkäreiden keksintö. Yhtä länsimaiden parhaista psykoosihoitomalleista, avoimen dialogin mallia, kehittänyt professori Jaakko Seikkula on todennut, että psykoottinen käyttäytyminen ei ole sairauden oire, vaan ruumiillisen mielen strategia selvitä hengissä oudoista kokemuksista. Tämä on mielestäni erittäin hyvä näkökulma psykoosiin.

      Aivokemioiden häiriöiden oletetusta osuudesta psykoosiin ei ole minkäänlaista näyttöä. Päinvastoin, on vahvaa näyttöä, että väitettyä dopamiinin liiallista aktiivisuutta tai liian suurta dopamiinipitoisuutta ei ole. Kyseessä on lääketeollisuuden luoma tarina vailla totuuspohjaa. Sen sijaan neuroleptit tekevät aivot yliherkiksi dopamiinille dopamiinireseptorien määrän lisääntyessä, jolloin vieroittautuminenkin käy erittäin vaikeaksi.

      Avoimen dialogin mallilla ei-affektiivisen psykoosin perusteella hoidetuista potilaista 65% hoidettiin 1990-luvun aikana toteutetun viisivuotisseurannan aikana täysin ilman neuroleptilääkitystä ja 83% ilman pitkäaikaislääkitystä. Potilaista 81% palasi täysipäiväiseen työhön tai opiskeluun, kun muualla Suomessa reilusti yli puolet jää työkyvyttömyyseläkkeelle.

      Ruotsalainen psykiatrian professori Johan Cullberg taas on todennut, että on toistuvasti pystytty osoittamaan, että 50% psykoosipotilaista ei tarvitse ollenkaan psykoosilääkitystä. Tästä huolimatta psykoosilääkitys aloitetaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä lukuun ottamatta kaikille, jotka saavat skitsofreniadiagnoosin. Cullberg on myös todennut, että psykoosilla on voimakas taipumus parantua itsestään, kunhan siihen annetaan oikeat olosuhteet.

      Suurin osa menee lääkkeet lopettaessaan sekaisin, koska he kärsivät erittäin voimakkaista vieroitusoireista. Psyykenlääkevieroitus on neuroleptien kohdalla jopa haastavampaa, kuin heroiinivieroitus. Tätä ei psykiatrian poliklinikoilla tiedetä tai ainakaan myönnetä.

      Jokainen päättää itse lääkkeidensä lopetuksesta. Kirjoitukseni tekee erityisen eettiseksi se, että tarjoan relevanttia tietoa valheellisten narratiivien sijaan. Jokainen psyykenlääkkeiden käyttäjä on halutessaan tervetullut vieroitusryhmään.

      Kävin tosiaan päiväsairaalassa ja terapiassa, kun olen hoitomyönteinen. Nyt kun olen biologisen psykiatrian vastainen, en saa minkäänlaisia sairausetuuksia, koska halusin itse lopettaa ne kaikki. En vastaanota myöskään minkäänlaisia mielenterveyspalveluita. Ne palvelut eivät ole minulle enää missään määrin tarpeen. Ne palvelut kuuluvat pitkäaikaislääkityille sekä kriisissä oleville ihmisille. Itse säästin ainakin miljoona euroa yhteiskunnan rahoja ”hoitokielteisyydelläni”. Itseäni pidettiin monesti ”hoitoresistenttinä potilaana” ja minulle syötettiin enemmän lääkkeitä, kuin potilaille yleensä. Siksi vihjailusi siitä, että ”sairauteni” ei olisi ollut vakava, ei ole tarpeen.

      Olen tosiaan perehtynyt psykoosilääkkeisiin ja niiden vaikutuksiin. Eikö olekin surullista, että tiedän niistä enemmän, kuin suurin osa psykiatreista. Heidän kuuluisi sentään olla psykiatrisen hoidon asiantuntijoita.

      Lopuksi totean, että toivoisin Suomeen näyttöön perustuvaa psykiatriaa, muuallekin kuin yhteen pieneen sairaanhoitopiiriin. Laadukkaita mielenterveyspalveluita tarvittaisiin kipeästi.

      • Kiitos Tapio tästä postauksestasi. Koin erittäin hyödylliseksi, etenkin tässä elämänvaiheessa kun vierottaudun neurolepteistä itsekkin.

    • ”Et missään yhteydessä kuitenkaan ole selvittänyt, että minkälaisesta sairaudesta sktisofreniassa on kyse ja miksi siihen käytetään lääkehoitoa (tai lääkehoito on osa käypä hoito suositusta). Skitsofrenia on vakava psyykkinen sairaus jossa yksi tekijä on aivokemioiden toiminta häiriö mihin lääkehoito on erityisen tärkeä hoitomuoto.”

      Luuletko sinä oikeasti, että skitsofrenia, jota ihminen voi ”sairastaa” 15 eri tavalla omaamatta yhtään samaa oiretta, johtuu kaikilla jostain ihmeen dopamiinin ylituotannosta, jota ei olla vuosikymmenienkään tutkimusten jälkeen pystytty todistamaan? Tämä on empiirisen näytön puuttuminen fakta, jonka jokainen vakavasti otettava psykiatrian alan asiantuntija myöntää ihan rehellisesti. Skitsofrenia _ei_ johdu mistään tunnetusta dopaminenergisen järjestelmän häiriöstä. Tästä hypoteesista ei kerta kaikkiaan ole mitään näyttöä, mutta sitä viljellään sinun kaltaisille täysin ajattelukyvystään luopuneille, mutta silti huomattavan ylenkatseellisuutensa säilyttäneille ihmisille, joilla ei todennäköisesti ole sitten mitään sisällöllistä ymmärrystä itse ”sairaudesta”. Neuroleptejä käytetään ensijaisena hoitomuotona, koska se on lääkeyhtiöiden tekemien lyhytkestoisten tutkimusten mukaan tehokkaampi kuin plasebo potilaiden rauhoittamisessa ja vaientamisessa. Ei erityisen tehokas, mutta tehokkaampi kuin kalkkitabletti. Koehenkilöt ovat lähes järjestäen lähes kaikissa tutkimuksissa tietenkin lääkeriippuvaisia kroonikkoskitsofreenikkoja, kuten tämä kirjoittaja tässä oli, ja he kärsivät usein samankaltaisista oireista, kuin tämän artikkelin kirjoittaja tässä kärsi pyrkiessään eroon näistä neurolepteistä. Lääkeriippuvaisia kroonikkoskitsofreenikkoja käytetään, koska ei muunlaisia ei oikein tutkimuksiin saada kovin helposti ja ehkä siksi, että ne tuottavat lääkeyhtiöiden näkökulmasta miellyttäviä tuloksia. Oletko sinä oikeasti niin umpitollo, että uskot tällaisen tutkimusastetelman kertovat mitään kovinkaan mielenkiintoista lääkkeiden tehosta, etenkään pitkällä aikavälillä? Pistetään rinnakkain hirvittävistä vieroitusoireista kärsivä plasebolle ajettu potilas ja verrataan sitä lääkityksellä pysyvään potilaaseen ja sitten tehdään johtopäätös, että kyseessä on vakava välittäjäaineiden epätasapainosta johtuva sairaus, joka vaatii elinikäisen lääkityksen?

      Minullakin on skitsofreniadiagnoosi ja luojan kiitos, olin alusta alkaen hoitokielteinen. Sillä aikaa kun monet hoitomyönteiset potilaat kamppailivat tämän ”vakavan” sairauden kanssa sairaseläkkeellä, minä suoritin kaksi korkeakoulututkintoa ja tein töitä. Ja kuten myös kyseinen kirjoittajan, minunkaan ”sairauteni” ei ollut mikään lievä, vaan olin vuosikausia täysin sekaisin ja kärsin voimakkaista harhoista. Minä olen malliesimerkki hoitokielteisestä ihmisestä, jollaisia seurataan tutkimuksissa muutama kuukausi tai vuosi ensipsykoosistaan, ja jätetään sitten rauhaan. Tutkimustuloksissa minä olisin ihmisraunio ja malliesimerkki siitä mitä tapahtuu, kun potilas ei suostu hoitoon. Minun elämäni vaan päättyy näissä tutkimuksissa aina noin kahteen vuoteen. Psykiatriassa tehtävät normaalikestoiset tutkimukset unohtavat minut sen jälkeen ja olettavat, että olen todennäköisemmin kuollut kuin työssäkäyvä, ei-psykoottinen ja korkeasti koulutettu. Pitkän aikavälin tutkimukset taas kertovat toisenlaisen tarinan. Niiden mukaan lääkekielteisyys on yhteydessä huomattavan paljon parempaan toimintakykyyn ja vähäisempään psykoottisuuteen, kuin lääkehoitoon sitoutuminen.

      Minä olenkin 100 %, että kyseinen hoito olisi tehnyt minusta lopulta henkisesti invalidin ja olen täysin varma, että niin se tekee suurimmalle osalle ns. skitsofreenikoista. Hoito perustuu nöyryyttämiselle, ihmisen todellisten ongelmien sivuuttamiselle ja lääkeaddiktioiden tuottamiselle. Se on täysin mieletöntä, tuhoisaa ja kansantaloudellisesti äärimmäisen kallista. Tällaista hölynpölylle perustuvaa pakkolääkintää voidaan pitää suoranaisena ihmisoikeusrikoksena, jota perustellaan eugenismin kanssa flirttailevien ja sen traditiosta ammentavien teorioiden kanssa. Psykiatrien pakkomielle leikkiä lääkäreitä törmää aina siihen, että heillä ei ole edelleenkään vuosikymmenienkään jälkeen lääketieteellisiä diagnooseja. Koska heillä ei ole sellaisia edelleenkään, he elävät fantasiamaailmassa, jossa leikkivät löytäneensä hoitamiensa ihmisten aivoista tai geeneistä vakavia ”puutteita”, joilla oikeuttavat suomeksi sanottuna hyvin tuottavan huumekauppansa. Skitsofrenian käypä hoito -suositusten mukainen hoito vahingoittaa paljon useampaa potilasta kuin auttaa ja onkin erittäin hienoa, että edes joku uskaltaa tuoda esille myös kokemuksia, jotka ovat todellisuutta monille potilaille.

      • m.ea tarkennuksena sinulle, psykiatrit ovat lääkäreitä. Suomessa ei vielä pääse psykiatriksi ellei ole ensin lukenut itseään lääkäriksi. Ehkä se jonain pävänä sinunlaisillesi tolloille valkenee.

        • Voisit johdonmukaisuuden takia kirjoittaa samalla nimimerkillä viestisi, Karin/mm. Nimimerkki m.ea viittasi selvästikin siihen, että psykiatria ei ole lääketiedettä samassa merkityksessä, kuin somatiikan alat. Biologinen psykiatria ei nimittäin ole tiedettä ollenkaan ja psykiatreja ei voi niin ollen oikein lääkäreiksi kutsua.

          • Edelleenkin ymmärtääkseni asiaa niin psykiatriksi ei kuitenkaan pääse ilman että on ensin opiskellut lääkäriksi. Ilmeisesti mielestäsi tämä seikka tulisi sitten muuttaa. Suosittelenkin sinulle Tapio että laadit nyt adressin jossa jokainen jolta siltä tuntuu voi hakea psykiatriksi ilman lääketieteellistä pohjakoulutusta.

          • Tämä naurattaa enemmän kuin itkettää. Ryhmä jossa ihmiset väheksyvät toisten ammattiosaamista ”psykiatri ei ole lääkäri”. Suomessa kun reseptejä saa kirjoittaa vain lääkärit. Onko kenties muitakin lääkäreiksi itsensä ensin lukeneita jotka ei sitten olekkaan lääkäreitä? Miten ihmeessä olette päässeet jatko-opiskelemaan. Tulisiko kenties teidän opinnot mitätöidä? Tälläinen ryhmä ei ole vielä koskaan tullut vastaan. Nyt äkkiä adressia ja lakimuutosta tekemään että psykiatriksi opiskelevan ei enää tarvitse hakea lääkikseen tai mihinkään muullekkaan ensin vaan että psykiatriksi pääsee kuka tahansa. Ja Tapio voisit tehdä väitöskirjan tiedoistasi skitsofrenian ja sen hoidon suhteen.

        • Määrittelisin asian niin, että lääkäri on henkilö, joka harjoittaa lääketiedettä. Psykiatri ei yleensä ole tällainen henkilö. Esimerkiksi Ben Furman on, mutta harvassa he ovat. Psykiatrit olisivat varmasti hyviä hoitamaan korvatulehduksia, eli siinä kontekstissa he ovat toki lääkäreitä.

          • Minä olen tehnyt väitöskirjan tiedoistani skitsofrenian ja sen hoidon suhteen ja se hyväksyttiin arvosanalla erinomainen. Voin vakuuttaa, että Tapio silti tietää skitsofreniasta ja sen hoidosta huomattavasti minua enemmän

          • Ainakin tiedämme Karoliinan kanssa psykoosista vähän eri näkökulmista. Artikkeli Psykoosi: sosiaalinen destruktionismi, jossa Karoliina on toinen kirjoittajista, tarjoaa minusta hyvin toimivan psykoositeorian.

  2. Karin, kirjoitit näin: ”Psykiatriset hoitotahot ovat jo nyt niin ylikuormitettuja, että sinne on akuutissakin vaikeassa tilanteessa mikä tarvitsisi hoitoa vaikea saada aikaa ilman, että joudutaan kevyin perustein lääkkeensä lopettaneita hoitamaan.”
    Minusta kuulostaa, ja sen verran kuin kirjoittajaa tunnen, siltä, että tässä kohdassa lääkityksen lopettamiseen oli kaikkea muuta kuin kevyet perusteet. Ennemminkin tuntuu siltä, että noin tukevan lääkityksen aloittamiseen ja ylläpitämiseen on ollut turhan kevyet perusteet.
    Etkö ole lainkaan iloinen, jos yksi lukuisista varhaisista eläköitymisistä on tämän takia peruutettu?
    Joka vähänkään tuntee psykiatrien luona asiointia, tietää, ettei apua lääkevähennyksiin juurikaan saa, joten mitä jää vaihtoehdoksi?

    • Pitää paikkansa, omasta näkökulmastani lääkityksen lopettamiseen oli erittäin hyvät perusteet. On hyvin vaikea kuvitella edes psykiatrista hoitoa ilman lääkitystä, koska koko hoito perustuu kuvitelmaan psyykenlääkkeiden ”hoitovasteesta”. Sairaalassahan tärkeimmät tavoitteet ovat saada potilaista ”sairaudentuntoisia”, ”hoitomyönteisiä” ja ”laittaa lääkitys kuntoon”. Sitten nämä tuoreet psykiatriset potilaat voidaan siirtää avohoitoon.

      Mikäli diagnoosi on skitsofrenia, sairaus jääkin pysyvällä lääkityksellä elinikäiseksi, vähintään kognitiivisten kykyjen sekä toimitakyvyn heikentymisen myötä. Pitkäaikaislääkitys nimittäin tekee jatkuvaa tuhoa aivoille aiheuttaen kroonisen ja objektiivisesti mitattavissa olevan kemiallisen epätasapainon, aivojen rakenteen muutoksen, sekä aivojen tilavuuden pienentymisen. Tardiivin psykoosin riski kasvaa neuroleptilääkityksellä noin kolme prosenttiyksikköä vuosittain ja lopulta voidaan olla siinä pisteessä, että edes lääkevieroitus ei enää auta. Samoin kognitiiviset kyvyt voivat taantua lääkityksen vuoksi niin pahasti, että tila jää peruuttamattomaksi. Neuroleptiriippuvuus sekä aivovaurio muodostuvat sitä vaikeammiksi, mitä pitempään lääkitystä käyttää. Neuroleptit aiheuttavat pitkällä aikavälillä psykoosia.

      Psykiatrielta ei tosiaan saa asiantuntevaa apua lääkevieroitukseen. Prosessi kestää hallitusti toteutettuna helposti yli vuoden. Ohjaan mielelläni lääkevieroituksesta kiinnostuneita mahdollisuuksieni mukaan oikean sekä asiantuntevan palvelun ja avun piiriin. Siihen on jokaisella oikeus.

      Kehottaisin kaikkia tuoreita psykiatrisia potilaita ja heidän omaisiaan kysymään todisteita tästä aivosairaudestaan ennen lääkityksen aloittamista. Kyllähän aivosairaudet pystyttäisiin helposti kuvantamaan, mikäli halua olisi.

  3. Olen monesti törmännyt noihin argumentteihin, joiden mukaan psyykenlääkkeiden haitoista, vieroituksesta tai ylipäätään mistään eettisistä ongelmista ei saisi puhua ääneen, koska ”joku voi lopettaa sen takia lääkkeiden käytön ja joutua psykoosiin”. Ja lisäksi vielä vihjataan, että ääneen puhuja olisi jotenkin vastuussa tuosta hypoteettisesta psykoosista. Sen sijaan siitä, että psyykenlääkkeiden ongelmista ei puhuta ääneen ja joku ei edes yritä siksi lopettaa lääkkeiden käyttöä ja kuolee massiivisia lääkeannoksia nautittuaan 20 vuotta varhemmin kuin ennen niitä, ei niinkään puhuta. Löytyykö tuossa tilanteessa ketään, joka ”ottaisi vastuun”? Usein tuntuu, että psykoosin uusiutumista pidetään isompana riskinä kuin kuolemaa. Ja vielä ihan oma juttunsa on se, miksi psykoosi uusii: onko kyse sairauden oireesta, vai vieroitusoireesta ja tuen puutteesta vierotusprosessissa.

  4. En oikein ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan jos joku kertoo tarinansa lääkevieroittautumisesta, tämä olisi jotenkin vaaraksi potilaille, jotka sitten lopettaisivat lääkehoitonsa ja romahtaisivat tai muuta tällaista. Kannatan avointa keskustelua aihepiirin tiimoilta ja kaikista aiheista pitäisi pystyä keskustelemaan. Tämäkin aihe on mielestäni tärkeä keskusteltavaksi, ja ei suinkaan niin yksioikoinen mitä Karin väittää. En tiedä pitäisikö jokaiseen tällaiseen kirjoitukseen sitten lisätä joku varoitusteksti Amerikan malliin: ”Keskustele lääkärisi kanssa lääkevieroituksesta, tee lopetus huolellisen harkinnan ja tiedon hankkimisen jälkeen ja varaudu siihen että se voi olla vaikeaa ja riskialtista. Siinä missä lääkkeissä voi olla haittoja, vieroitus voi tuoda mukanaan aivan omanlaiset haitat ja oireet. Lääkkeet on suositeltavaa lopettaa vähentämällä ” jne. On mielestäni hyvä asia, että ihmiset jakavat omia kokemuksiaan, erilaisia sellaisia.

    Voi myös olla, että lääkkeisiin liittyvät lopettamisongelmat johtuvat ainakin jonkun verran lääkkeen vaikutuksista itsessään ja niiden aiheuttamista vieroitusoireista. Tai sitten lääkepurun aiheuttama stressi ja aivokemioiden järkkymiset aiheuttaa lisää ongelmia ihmisen mielenterveydelle, jotka voi olla jopa vaikeampia tai ainakin erilaisia luonteeltaan kuin mihin niitä lääkkeitä alkoi aikanaan syömään. Tällöin itseasiassa voi olla että ongelman juuri on lääkkeet, siis ne minkä sanotaan muka hoitavan, mutta loppupeleissä kääntyvänkin ongelmalliseksi ja tekevän ihan uudenlaisia ongelmia jopa, kun haluaakin purkaa ne, mitkä liittyvät niiden vieroitusoireistoon.
    Hyvin usein sairaudenhoidossa tulkitaan nämä lopetusoireet virheellisesti sellaiseksi, että niiden takia lääkettä pitäisi jatkaa, vaikka ne siis olisivat oireita, millaisia ihmisellä ei ennen lääkkeitäkään ole ollut kuten vaikkapa unettomuus, ahdistuneisuus tai levottomuuden tunne. Lääkäri ehkä ei haluakaan ottaa riskejä potilaan voinnilla, ja suosittelee aina jatkamaan lääkitystä, ettei vain tapahdu mitään ikävää (vaikka pitkäaikainen lääkitys voi olla ongelmallinen potilaan voinnille ja tuoda omanlaisia ongelmiaan mutta tätä ei sanota ääneen). Aina nämä halutaan sitten laittaa syyksi jatkaa lääkitystä ja lääkitys nähdään aina turhankin hyödyllisessä valossa. Halutaan nähdä asiat tällä tavalla: ”kyllähän diabeetikkokin tarvii insuliinia, että sinullakin on sairaus johon tarvitset lääkkeitä”. Olen kuullut tämän niin monesti ollessani potilaana mielenterveyspalveluissa. Tämä yksinkertaistettu tapa nähdä asiat on tosin vähintäänkin kyseenalainen, kun kyse on psyykenlääkkeistä, jotka eivät välttämättä toimi samalla tapaa kehon sairausprosessia korjaten, kuten vaikkapa diabeteksessa insuliini. Lääketieteen ja psykiatrian lääkehoidon eroista kirjoitti vastikään Mad in American sivuilla eräs psykiatri ihan mielenkiintoisen kirjoituksen: https://www.madinamerica.com/2018/06/drug-treatment-medicine-psychiatry-important-differences/ Insuliini ei myöskään käsityskykyni mukaan aiheuta oireita, mitä sen sanotaan hoitavan, kuten esimerkiksi masennuslääkkeet voivat käytännössä aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta tai seksuaalista haluttomuutta, mitä pidetään masennuksen oireena ja vieroitusoireena täsmälleen masennusta muistuttavaa oireistoa, mikä sitten voi saada lääkärin lisäämään lääkityksiä, vaikka ongelmien juuri olisi lääke. Psykoosilääkkeet taas voivat altistaa käyttäjänsä lopetuksessa psykoosioireille vaikutusmekanisminsa takia tai esimerkiksi aiheuttaa unettomuutta lopetusoireena, mikä voi saada myös aikaan olon järkkymistä.

    Eli siis psykoosilääkkeet ja psyykenlääkkeet ylipäätään voivat pitää ongelmia poissa niitä säännöllisesti syötäessä ja tietyllä tavalla ihmisen voinnin tasapainossa, mutta toisaalta voi olla, että elämänlaatu, tunne-elämä ja toimintakyky niidenkään aikana, kuten kirjoittajan tapauksessa, ei ole sellainen, kuin haluaisi, lisäksi voi potea haittavaikutuksia ja mitä pitempään käyttää niitä, sen enemmän ongelmia voi alkaa lääkityksellä ilmaantua. Lisäksi voi olla, että lääkkeistä ei yleisesti edes koe hyötyä, mitä niistä ajatellaan tulevan tai se tulee vähän erilaisessa muodossa. Eli voi kokea esimerkiksi tunteiden leikkautumista lääkkeestä, jonka sanotaan auttavan masennukseen. Kun on vuosia syönyt lääkkeitä, niin niiden purkaminen voi olla kaukana helposta, ja aiheuttaa ongelmia. Monesti tuntuisi, että tätä ei edes täysin sanota potilaalle, vaan monesti retoriikka on tämä ”tarvit sairauteesi lääkkeitä” ja ”älä nyt vain lopeta hyödyllistä lääkitystä”, kun potilas puhuu lääkepurusta, koska ehkä psykiatrit pelkäävät lopettaa lääkityksiä ja ovat mielellään varovaisia, varsinkin jos potilas on kokenut mitään niin rankkaa kuin psykoosin, mihin lääke on aloitettu. En usko, että asia on niin yksinkertainen kuin aina esitetään, että psykoosilääkkeet pitävät psykoosia pois ja kun lääkkeitä jatkaa niin sairaus pysyy hallinnassa. Tämä on yksinkertaistettu tapa nähdä asiat. Eli yksinkertaistetusti ihmiset ajattelevat että lääkityksellä ”aivokemiat pysyy tasapainossa”, ”psykoosi pysyy poissa”, kun syö psykoosilääkkeitä. Kuulostaa mukavan simppeliltä. Mutta todellisuus ei ole näin yksinkertainen eikä lääkkeiden jatkaminen monessa tapauksessa ole niin hyödyllistä ja ongelmatonta. Uskon, että lääkkeiden pitkäaikainen jatkaminen voi olla myös potilaalle monintavoin haitallista, siinä missä lopetuksessa tietenkin on riskinsä myös. Kaikenlaisessa lääkityksen muutoksissa on riskinsä, on kyse aloittamisesta tai lopettamisesta tai lääkepitoisuuksien vaihteluista. Lisäksi kun lopettaa lääkkeet, kannattaa huomioida, että se voi olla hyvin rankka polku, mutta toisaalta kun vieroitusoireisto joskus alkaa loppua ja oppii olemaan ilman lääkettä, joissain tapauksissa myös palkitseva. Kuten tarinan kirjoittajan kohdalla.

  5. Mielestäni on hienoa, että artikkelin kirjoittaja on näin hyvin perillä lääketieteestä ja on siihen todella hyvin perehtynyt. Lisäisin vielä, että esim. duodecimissä todetaan, että osalla sairastuneilla on todettu toiminnallisesti merkittäviä muutoksia erityisesti aivojen otsa- ja ohimolohkojen hienorakenteessa ja toiminnassa – mutta tämänhän artikkelin kirjoittaja kieltää oman lääketieteeseen perehtymisensä pohjalta. Koska artkkelin kirjoittaja on niin paljon lääkäreitä tietäväisempi ja on perehtynyt aihe alueeseen niin syvästi niin ihmettelenkin miksi hän on valinnut yliopistossa yhteiskuntatieteet eikä lääketieteellistä mihin olisi varmasti päässyt heittäen sisälle. Kun on näin paljon tietoa ja on näin paljon perehtynyt ja syventynyt aiheeseen niin tästä voisi näillä perusteilla jo suorastaan kirjoittaa väitöskirjan joka voisi olla pelastukseksi monelle muulle skitsofreniaa sairastavalle ja mahdollistaa heille paremman hoidon… Ja ymmärrettävästi tämä palsta on tarkoitettu henkilöille jotka sanovat itseään hoitokielteisiksi psykiatrisiksi potilaiksi ja yrittävät löytää itselleen muita keinoja ja väyliä selviytyä arjestaan kuin nuo ns. perinteiset hoitomuodot. Sen verran kuitenkin toivon että nämä henkilöt eivät rasita sitten enää yhteiskunnan resursseja käymällä esim. yhteiskunnan kustantamassa terapiassa yms.

    • En valinnut lääketiedettä, koska olen kiinnostuneempi esimerkiksi korruptiosta. Mainitsemasi Duodecim on mukana laatimassa Käypä hoito -suosituksia. Duodecimissä korruptio, anteeksi sidonnaisuudet rehottavat. Aivotietosi eivät pidä paikkaansa, kun tarkastellaan psykoosin vuoksi hoidettuja henkilöitä, jotka on hoidettu ilman neurolepteja. Neuroleptit taas pienentävät merkittävästi aivojen tilavuutta ja muokkaavat niiden rakennetta. Psykiatreilla on yleensä sama narratiivi kuin sinulla ja siksi heitä on vaikea pitää uskottavina.

      On sääli, että kovimpia psykiatrisen hoidon asiantuntijoita Suomessa ovat yleensä aivan muut kuin psykiatrit. Mainitaan vaikkapa aiemmin esiin tuomani Jaakko Seikkula, psykologi Aku Kopakkala sekä professori Teppo Järvinen. Yksikään heistä ei ole psykiatri. Näyttöä ei ole vaikea tulkita.

      Kerro vielä, että miksi olen mielestäsi täydellisesti toipunut vieroittauduttuani kaikista psyykenlääkkeistä. Pelkkä ajallinen yhteys?

      • Itse tuot asian esille kirjoituksessasi ja näitä höpö höpö tekstejä täällä lukiessa vaikuttaa enemmän siltä että jollei halua saada illan parhaimpia nauruja aina lääkäreiden vähättelemisestä (6 vuoden opinnot + siihen vielä erikoistuminen) lähtien niin nämä jutut kannattaa kyllä jättää aivan huomiotta. Näin hauskoja tarinoita en ole vähään aikaan lukenut. Hyviä iltasatuja joilla saa hyvin unen päästä kiinni. Jatkakaa toki samaan malliin.

        • Ei tässä suinkaan lääkäreitä vähätellä. Lääkärit muodostavat hyvin heterogeenisen ryhmän. Mainitsemistani herroista Teppo Järvinen on lääkäri ja kovan luokan asiantuntija.

          On hyvä ymmärtää ero somatiikan erikoisalojen ja psykiatrian välillä. Edellä mainitut ovat kehittyneet ja eriytyneet erilaisten empiiristen havaintojen perusteella. Psykiatria taas piti varta vasten keksiä ja perustaa.

          Ei ole mikään ihme, että tavoite saada psykiatrisista sairauksista ”sairauksia siinä missä muutkin” ei ole kovin hyvin onnistunut. Vertaus somaattisiin sairauksiin on nimittäin vähintäänkin ontuva. Somaattiset sairaudet pystytään verrattain hyvin diagnosoimaan esimerkiksi kuvantamisen tai laboratoriokokeiden perusteella. Psykiatriassa diagnostiikasta on päätetty äänestämällä ja ”sairaudet” ovat täysin kulttuurisidonnaisia. Monessa kulttuurissa psykoosia ei pidetä tai olla pidetty sairautena ollenkaan.

          On hienoa, jos pystyn tarjoamaan sinulle unettomuuteen lääkkeettömän vaihtoehdon.

    • Meinaat siis että jätetään heitteille ihminen joka haluaa voida paremmin? Jos ymmärsin lauseesi oikein, enpä ole typerämpää toivetta kuullut pitkään aikaan.

  6. Turha vouhottaa mitään! Asia on näin! Psykiatrit vois koklata itte lääkkeensä, ni eiköhä polla sekoo!

  7. Kyllä pisteet kirjoittajalle. Olen myös itse onnistunut vieroituksessa. Oli rankkaa. Mutta ikuinen mt-kuntotuminen loppu. Nykyään olen palkkatyössä. Ja vieläpä palkkaluokkani on keskiveroa parempi. Toivottavasti Suomee saadaan jonkinlainen vieroitushoitotuki/organisaatio, joka saa aikaan hyviä tuloksia. Tein tämän vieroituksen itse lujasta tahdosta. Ei todellakaan ole missään nimessä kestävää kehitystä tämä avohoito systeemi, jonka tarkoitus ei ilmeisesti ole kovin työelämään suuntaavaa. Se ei lämmitä kovinkaan paljon mieltä, että voi ehkä tämän avosysteemin tukemana päästä johonkin turhaan työkokeiluun. Itse viittasin kintaalla tämänkaltaiseen leikkimiseen ja päätin ottaa härkää sarvista ja onnistua. 17 vuotta lääkkeitä ja nyt silti voin paremmin kuin missään vaiheessä lääkityksessä. Vain kokenut tietää!

  8. Mikäli kiinnostus psyykenlääkevieroitusta kohtaan heräsi, niin lisätietoja saa esimerkiksi Facebookissa Psykiatriakriittiset -ryhmässä, jota minä ylläpidän ja Soili Takkalan ylläpitämässä Julkinen SSRI-vieroituksen vertaisryhmä -nimisessä ryhmässä. Minulle voi myös lähettää sähköpostitse osoitteeseen tapio.gauffin@gmail.com pyynnön liittää Tampereen TaHon sähköpostilistalle, jonne laitetaan ajankohtaisia tiedotteita koskien muun muassa psyykenlääkevieroitusryhmän kokoontumisia.

  9. Tämähän on kuin joku uskonlahko – ja yhtä vaarallinen. Jos yksi sanoo eriävän mielipiteen niin heti on 10 sanomassa kiven kovaa vastaan, että asia on niin kuin he sen katsovat olevan ja tämä ”harhaoppinen” on täysi ”idiootti” miten edes kehtaa esittää sellaisia ajatuksia – kuitenkaan yhdelläkään näistä henkilöistä ei ole lääketieteellistä koulutusta ja samalla kuitenkin pitkään opiskelleiden koko olemus mitätöidään (lukuun ottamatta paria tyyppiä jotka myös ovat psykiatreja – eivät siis lääkäreitä). Toivon, että te jotka olette jatko-opiskelleet niin sopisiko tässä kohtaa mitätöidä teidän opiskelunne ja saavutuksenne? Tästä voisi tulkita esim. että et voi toimia syöpälääkärinä ellet ole itse sitä kokenut koska et tiedä miten lääkkeet toimivat kuin vain henkilökohtaisen kokemuksen perusteella. On olemassa henkilöitä jotka lopettavat lääkityksensä ihan vain sen takia, että heillä menee niin hyvin – ja kohta ei menekkään enää hyvin. Esimerkkinä tästä – ystävälläni todettiin vaikea neurologinen sairaus jonka vuoksi hänen hyvin toimineet psyykelääkityksensä jouduttiin purkamaan. Tätä ennen ystäväni oli ollut energinen, toimelias jne. psyykelääkityksestään huolimatta. Hän oli menossa töihin ja opiskelemaan ja terapeutit pitivät tätä täysin mahdollisena. Psyykelääkityksen purun myötä ystäväni kuitenkin muuttui täysin. Parissa kuukaudessa iloisesta ja toimeliaasta henkilöstä tuli hyvin itkuinen. 4 kuukauden kuluttua lääkityksen purusta ystäväni joutui suljetulle osastolle vakavan itsemurha riskin vuoksi. Muita psyykelääkkeitä kokeiltiin, mutta mistään ei löytynyt hoitovastetta. Lääkkeitä kokeiltiin useita, mutta hoitovastetta ei vain tuntunut löytyvän ja ystäväni oli edelleen itkuinen ja itsemurha riskin vaarassa. Lopulta sopiva lääke kuitenkin löytyi jolla tuntui tulevan tuloksia (jos tuo lääke ei olisi sopinut olisi viimeinen vaihtoehto ollut kokeilla litiumia). Parissa viikossa tuon uuden lääkkeen myötä ystäväni piristyi sen verran, että pääsi sairaalasta pois oltuaan siellä 2 ja puoli kuukautta. Ystäväni piristyi, mutta se että hän pääsi samaan missä oli ollut ennen lääkkeiden purkua vaati paljon työtä ja aikaa uudenlääkityksen siivittämänä. Nykyään ystävälläni on psyykelääkitys ja hän voi hyvin. Voi vain arvailla missä hän nyt olisi ellei tuota lääkepurkua tuon vakavan neurologisen sairauden vuoksi oltaisi jouduttu läpi käymään. Eli kun sanotte, että lääkkeet pois, ja psyykkisiä sairauksia ei ole (halleluja kun jätät lääkkeesi ottamatta niin paranet) niin tahtoisin kovasti tietää mitä sanoisitte ystävälleni? Jos tuota toimivaa psyykelääkettä ei olisi löytynyt niin ystäväni tuskin olisi enää tässä ja ei voida sanoa, että ne olivat ”vain” vieroitusoireita joista hän kärsi. Jos tuollainen kunnon romahtaminen seuraa psyykelääkkeiden lopettamisesta niin eikö se ole vaarallista? Mielestäni se on vaarallista joka kerta silloin kun yhtäkkiä ollaan tilanteessa jossa itsemurha riski on mitä ilmeisin. Ja Tapio jos vielä jatkat kokemusasiantuntija luentojasi niin olisin kyllä sinuna hiljaa näistä lääkeasioista koska sinulla tuskin on varaa maksaa sellaisia vahingonkorvauksia joihin puheesi saattavat johtaa (vai meneekö vastuu tuolle taholle joka järjestää näitä kokemusasiantuntija tilaisuuksia). Mutta kuten sanottu ymmärrän että tämä on ”uskonlahko” jossa ”vääräoppineiden” tulee olla hiljaa tai nämä henkilöt muutoin vaiennetaan koska eriäviä mielipiteitähän ei saa tälläisessa paikassa olla.

    • Ja vielä sen verran, että tämä ystäväni olisi ollut valmis tekemään mitä tahansa, että olisi pahimmillaan voinut edes hetken olla muuta kuin tavattoman ahdistunut ja itse tuhoinen.

    • Tätä kutsutaan keskusteluksi, johon on sallittua esittää eriäviä mielipiteitä. Minä ja eräät muut henkilöt emme jaa näkemyksiäsi, kuten olet pannut merkille. En ole mennyt kertaakaan henkilökohtaisuuksiin, toisin kuin sinä. En ole kuitenkaan loukkaantunut, joten viestisi sallittakoon. Jokainen voi itse tulkita, että mistä vihaisuutesi kumpuaa.

      Olen esittänyt huomattavan määrän argumentteja, joihin olet jättänyt vastaamatta. Minulle itselleni taas ei ole merkitystä, että esittääkö psykiatrista hoitoa koskevia argumentteja psykiatri, psykologi vai journalisti. Formaali rooli on sivuseikka. Asia-argumentit ja toisinaan oma kokemus ovat asiantuntijuuden ja uskottavuuden kannalta ratkaisevia tekijöitä. Valitettavan harvoin psykiatrit ovat lääkkeidensä asiantuntijoita. Itse olen varsin hämmentynyt ja surullinen siitä, millaisen pseudotieteen parissa he erikoistumiskoulutuksensa viettävät.

      Ystäväsi tapaukseen en puutteellisten tietojen vuoksi voi ottaa kantaa. Yleisellä tasolla totean, että liian nopeasti toteutettu lääkevieroitus voi johtaa esimerkiksi psykoosiin, vaikeaan masennukseen tai itsemurhaan. Itselläni kävi hyvä tuuri, kun niin ei käynnyt.

      Jatkan luennointiani kokemuksen ja tutkimustiedon yhdistäen. Jään siis odottelemaan vaatimuksia megalomaanisista vahingonkorvauksista.

      Tarkkasilmäinen lukija huomaa, että en ole kehottanut ketään jättämään lääkkeitään pois. Olen kertonut oman kokemukseni ja näkemykseni sekä tuonut esiin tutkimustietoa. Lisäksi olen tuonut esiin, että kaikilla on halutessaan mahdollisuus osallistua vieroitusryhmään Tampereella ja Helsingissä.

      Kaikki viestisi on julkaistu ja ilman räikeitä asiattomuuksia julkaistaan toki edelleen. Eriävät näkemykset ovat sallittuja ja asiallisesti esitettynä erittäin tervetulleita.

      • Nyt en ymmärrä ollenkaan, mistä tämä juttu että olisin kirjoittanut tänne useita julkaisuita? Olen kommentoinut julkaisuasi yhdellä ainoalla tekstillä tukeakseni toista tällä palstalla kirjoittanutta joka oli teitä vastaan. Olen kyllä kovasti ymmälläni… Ja varmaankaan et ottanut kantaa ystäväni tilanteeseen koska et pysty sitä mitenkään argumentoimaan. Tämä palsta on täynnä suuria puheita, mutta yksikään ei ota niistä mitään vastuuta ja kuitenkaan ette ole mitenkään samalla tasolla lääkäreiden kanssa puhuaksenne näistä asioista koska teiltä puuttuu lääkinnällinen pätevyys asian suhteen.

  10. Millä perusteella, nimimerkki ”Eriävä mielipide” väität, että täällä ei saa olla eriäviä mielipiteitä? Eikös sinunkin kommenttisi julkaistu ihan sensuroimattomana? Se, että eriävien mielipiteiden esittäjiä ei ole enempää ilmaantunut tuskin kertoo siitä, että niitä ei sallittaisi.

    En tunne ystäväsi tapausta, mutta yleisesti ottaen muistuttaisin, että asioiden syy-seuraussuhteet ovat aika monimutkaisia, eikä ole kenellekään hyödyksi keskittyä vain yhteen selitysmalliin ja täysin kieltää muut. Esimerkiksi ystäväsi tapauksessa voi olla kysymys hyvin monesta asiasta ja monen asian yhdistelmästä. Sinun selityksesi on, että ystäväsi aivokemia nyt vain on sellainen, että hän tarvitsee psyykenlääkkeitä. Aivokemia toki liittyy kaikkeen ihmisen käyttäytymiseen ja tunteisiin. Toisaalta ystäväsi saattaa tarvita psyykenlääkkeitä, koska a) on tullut niistä riippuvaiseksi, b) koska uskoo niiden tehoon vakaasti (plasebo-vaikutus), c) koska ei ole käsitellyt (eikä ole voinutkaan käsitellä kun lääkitys estää traumaattisten asioiden prosessoinnin) ahdistavia asioita, jotka pyrkivät pintaan lääkityksen turruttavan vaikutuksen loppuessa ja aiheuttavat rajuja oireita ja d) koska kriisiä ei ole aikanaan hoidettu oikein ja psyykkinen sairaus on kroonistunut. Ainakaan minä en sano, että ”lääkkeet pois ja psyykkisiä sairauksia ei ole”. Minä sanon, että ennen kuin neuroleptilääkitystä aloitetaan ja akuutin kriisivaiheen ohi mentyä jatketaan on ensin kokeiltava kaikki muut keinot, koska ko. lääkkeet ovat hyvin epäterveellisiä ja vaikuttavat ihmisen ulkoiseen olemukseen syrjintää vahvistavasti sekä saattavat alentaa kognitiivisia kykyjä. Tämä ei ole mikään ”uskonlahkon totuus” vaan voit ihan itse tarkistaa lääkkeiden haittavaikutuslistoista asian pitävän paikkansa myös psykiatrien mielestä. Lääkkeetön hoito voi monessa tapauksessa olla hyvin haastavaa ja vaatia alkuvaiheessa paljon henkilöresursseja, mutta kroonistumisen ehkäistyessä se maksaa itsensä takaisin.

    Kuten Tapio moneen kertaan on todennut, neuroleptilääkityksen lopettaminen on hyvin haastavaa ja hengenvaarallista, koska lääkkeisiin syntyy voimakas riippuvuus. Mutta myös psyykenlääkityksen jatkaminen on vaarallista ja annoskokoa on tyypillisesti kasvatettava pikkuhiljaa vuosien kuluessa, jotta oireet pysyvät kurissa. Lääkkeet alentavat usein toimintakykyä ja latistavat tunne-elämää niin, että elämänlaatu ei lääkityksestä huolimatta ole kovin kaksinen, vaikka rajut oireet saataisiinkin hillittyä. Lääkitys voi poistaa oireet, mutta ei poista oireiden syntysyytä.

    Suosittelen lukemaan esimerkiksi Avoimen dialogin hoitotuloksista vaikkapa maallikollekin ymmärrettävästä kirjasta Psykoosi – uuteen hoitokäytäntöön (toim. Haarakangas Kauko, Seikkula Jaakko) ja mikäli sen luettuasi olet yhä samaa mieltä, kuulisin mielelläni perustelusi.

    • Tapio sanoit nyt aivan oikein sinulla kävi hyvä tuuri. Tuuri ei kuitenkaan vielä riitä vahvistamaan tietoa. Ja koska olet sitä mieltä, että psykiatrit ovat humpuuki lääkäreitä jotka vain haluavat antaa jonkin diagnoosin ja siiihen lääkkeet koska ovat lääketeollisuuden palveluksessa niin voi olla täysin mahdollista, että olet alunperin saanut väärän diagnoosin. On monia asioita jotka voivat vaikuttaa siihen millaisen diagnoosin ihminen saa. Jos olisit joutunut psykoosiin, tullut liian harhaiseksi tai jotain vastaavaa olisitko silti jatkanut lääkkeistä vieroittumista? Nythän olit vaatimassa ”kriisiaikaa” lääkärille jo sen perusteella että et vain saanut nukuttua.
      Jos koette että psykiatrit ovat huuhaa-lääkäreitä niin psykologit/psykoterapeutit ovatkin sitten ilmeisesti ihan yksinkertaisesti mitään totuutta vailla ja heidän tuskin tulisi hoitaa yhtään ainutta potilasta.
      Jos teillä olisi edes 10% näyttö (mikä ei riitä edes tutkimustulokseen) siitä, että esittämänne asia lääkäreistä, psyykesairauksista ja siitä että niihin ei tulisi käyttää mielialalääkkeitä niin en sanoisi asiaan yhtään mitään. Mutta näin tuskin on.
      Ja Karoliina. Yksikään itseään vähänkin kunnioittava terapeutti ei oikeasti lähde asettamaan mitään ”diagnooseja” henkilölle jota ei ole nähnyt kertaakaan ja jonka kanssa ei ole jutellut sanaakaan. Nyt suorastaan tyrkytät ystävälleni sitä, että hänellä oli niin kauheita traumoja ja niin iso kriisi ettei pystynyt asioitaan käsittelemään minkä psyykelääkkeet ovat ”vaimentaneet” (plasebo-vaikutuksesta/vieroitusoireista tuskin enää keskustellaan 6 kuukauden kuluttua siitä kun hyvin toiminut psyykelääkitys on purettu, useita samanlaisia lääkkeitä on kokeiltu ilman hoitovastetta ja mikään ei ole tehonnut). Nykyään ystävälläni on hyvä psyykelääkitys ja hänellä on menestyvä yritys – joten se siitä psyykelääkkeiden mielen vaimentamisesta (jos näin olisi niin ystäväni ei olisi pystynyt luomaan esim. tätä yritystään). Silti hänen sairautensa saattaa välillä voimistua jolloin lääkitystä joudutaan lisäämään. Lisäksi ystäväni ei ole tarvinnut 5 vuoteen sairaalahoitoa (ei edes päiväsairaalassa). Kerroin tästä että olin kertonut hänestä tällä palstalla minkä hän oli hyväksynyt. Hän totesi että on erittäin loukkaantunut että hänelle yritetään leipoa traumoja yms. muita joita hänellä ei ole ja ettei halua ottaa osaa tälläisen ”salaseuran” keskusteluihin jonka yhdistyksen hallituksen jäsenetkin on niin salattuja, että heistä ei ole mitään tietoa. On helppoa laukoa ”totuuksia” piilosta kuin olla esillä. Toisekseen ystäväni perhe on täynnä lääkäreitä esim. eräs hyvin arvostettu neurologian tohtori on naimisissa hänen siskonsa kanssa, ja tämä henkilö on vahvistanut ystäväni sairauden ilman neurologisia kuvantamisia.
      On vaarallista ruveta leikkimään lääkäriä ilman että on saanut siihen minkäänlaista koulutusta. Joten eiköhän jätetä nämä hommat niille joilla on apunaan työssään myös todellista tutkittua materiaalia.

      • Nyt ollaan kerrankin samaa mieltä, minulla kävi tuuri. Olisin nimittäin voinut erittäin hyvin kuolla vieroitusoireisiin. Jos taas olisin mennyt vieroituspsykoosiin, mikä oli myös erittäin mahdollista, minut oltaisiin voitu hakea ambulanssilla pakkohoitoon ja lääkitä tokkuraan. Minulla kävi tuuri, kun pääsin psykiatrisesta hoidosta eroon ja ilman asiantuntevaa vieroitusta se on muillakin aivan liikaa tuurista kiinni. Yleensä ihmiset epäonnistuvat yrityksissään lopettaa pitkäaikaislääkityksensä, koska vieroitusoireet ovat aivan liian voimakkaat ja tämä sekoitetaan ”sairauden paluuseen”.

        Olen jo todennut, että skitsofrenia on lääkäreiden keksintö ja diagnostiikka on täysin kulttuurisidonnaista. Diagnostiikka on myös erittäin hataraa, koska siihen ei liity minkäänlaisia biologisia korrelaatteja. ”Sairaudet” voidaan määrittää vain psykologis-fenomenologisesti tai yksilön poikkeavuutena yhteiskunnan normeista ja kuten olen kirjoittanut, psykiatriset sairaudet on päätetty äänestämällä. Psykiatrista diagnostiikkaa pidetään täysin oikeutetusti tieteellisesti epäkelpona.

        Mielenterveysdiagnooseja on satoja. Itselleni on arvottu ainakin keskivaikea masennustila, vaikea-asteinen masennustila, määrittämätön ahdistuneisuushäiriö, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, skitsofreenistyyppinen psykoosi ja paranoidinen skitsofrenia. Melkoista hakuammuntaa on ollut. Uskoisin, että jokaiselle suomalaiselle saataisiin mielenterveyden häiriö, jos kaikki vaihtoehdot käydään rehellisesti läpi. Olemme erittäin sairas kansa, mikäli mittarina käytetään psykiatrista tautiluokitusta.

        Lääketeollisuuden painopiste on ”sairaustietoisuuden” markkinoinnissa, eikä lääkkeiden. Tämä tietoisuus omasta aivosairaudesta onkin erityisen tehokasta markkinointia, mikä sinunkin kirjoituksistasi on konkreettisesti havaittavissa. Olet täysin ilman kritiikkiä sisäistänyt ”kemiallisen epätasapainon” mielisairauksina pidettyjen tilojen taustalla.

        En pelännyt psykoosia, mutta pelkäsin koko vieroitusprosessin ajan psykiatreja. Vieroituspsykoosin sattuessa kohdalle minulle oltaisiin siis ilmoitettu, että sairaus on palannut ja sen jälkeen minut olisi mahdollisesti pakkoinjektoitu. Mikäli asiat olisivat menneet niin, olisin saattanut tappaa itseni, koska olisin mielestäni menettänyt koko elämäni ja tulevaisuuteni.

        Toivoin kriisiaikaa, jotta olisin voinut tuoda kunnolla esiin oman näkemykseni tilanteesta ja asiat oltaisiin voitu rauhassa keskustella. Tämä ei psykiatrian poliklinikan työntekijöille sopinut, vaan he ilmoittivat minulle puhelimitse, miten asiani todellisuudessa ovat.

        Kuten lääkäritkin, psykologit ja psykoterapeutit muodostavat hyvin heterogeenisen ryhmän. Minulla on ollut hyviä terapeutteja ja myös sellaisia, jotka eivät olleet itselleni kovin sopivia. Terapeutin ja asiakkaan välisen suhteen toimivuus on terapiassa avainasemassa. Viimeisimmän terapeuttini kanssa minulla oli todella hyvä terapiasuhde. Hän piti lääkkeiden lopettamistani rohkeana ja arvostettavana tekona, toisin kuin yksikään psykiatri. Tämä terapeutti on koulutukseltaan psykologi.

        Karoliina jo vinkkasikin sinulle yhtä kirjaa, joka sisältää laadukasta tutkimusnäyttöä ja minä voin vinkata lisää. Esimerkiksi James Daviesin ”Hajalla: Onneton totuus psykiatrian nykytilasta” tai Robert Whitakerin ”Anatomy of an Epidemic”. Lue vaikka mainitut teokset ensin, niin palataan sitten asiaan tutkimusnäytön kanssa.

        Karoliina toi esiin vaihtoehtoisia selitysmalleja koskien ystäväsi tilannetta. Hän ei väittänyt, että yksikään niistä olisi ehdottomasti oikea. Kuten Karoliina totesi, syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia. Miksi siis uskoa ”aivokemioiden epätasapainoon”, koska siitä ei yleisellä tasolla ole minkäänlaista näyttöä?

        Ystäväsi tapaukseen nimenomaan kantaa ottamatta, tarina kuulostaa hyvin tyypilliseltä psykiatrisen potilaan tarinalta. Pitkäaikaislääkityksellä olevien ”sairauteen” kuuluu relapseja ja remissioita. Täydellistä toipumista tai paranemista siihen ei kuulu, toisin kuin minulla. Kaikkea hyvää kuitenkin ystävällesi.

        Sillä, että ystäväsi perhe on ”täynnä lääkäreitä”, ei ole tämän keskustelun aiheen kanssa mitään tekemistä.

      • Ystäväsi myös varmaan arvostaisi, mikäli et vetäisi häntä tähän keskusteluun mukaan, kuten nyt teit. Pidetään jatkossa keskustelu blogikirjoituksessani sekä yleisen tason asioissa.

        Tämä siis sillä oletuksella, että pidät ystäväsi tarinaa argumenttina, joka osoittaa sinun olevan oikeassa ja johon ei ole sallittua kommentoida mitään.

  11. Suomesta toki löytyy suuri määrä niitä ihmisiä, jotka tietävät, mikä on psykiatrisen hoidon nykytilanne. Mainitsemani Furman, Kopakkala, Järvinen ja Seikkula vain ovat tavalla tai toisella olleet julkisuudessa esillä asian suhteen. Karoliinakin tietää paljon, vaikka ei julkisuudessa ole ollut.

    Niitä psykiatreja lienee erityisen paljon, jotka ovat periaatteessa tietoisia näyttöön perustumattomista hoitomenetelmistä, mutta eivät pysty sitä itselleen myöntämään. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Haluankin sanoa, että erityisen rohkea ja ihailtava teko keneltä tahansa psykiatrilta olisi myöntää pitkäaikaislääkityksen kroonistava vaikutus ja muuttaa toimintatapaansa.

  12. Mistähän johtunee että kun olen vähentänyt lääkitystä olen voinut paremmin? Mistähän johtuu ettei minulla ole masennuksen takia minkäänlaista seurantaa, puhumattakaan lääkkeiden seurantaa? Mitä nyky psykiatria siis on?

  13. Kiitos tästä kertomuksesta ja koko sivuista! Minullakin on skitsfrenidiagnoosi. Sain sen noin 38-vuotiaana. Minullekin pakkosyötetään lääkkeitä hoitokäytännön mukaisesti. Edellisen hoitopaikan lääkäri ei suostunut missään vaiheessa keventämään lääkitystä, joka on abilify-peratsin-mirtazapin. Hän väitti, että latteus ja vetämättömyys johtuu ”sairaudesta”. Kuitenkaan väitteelle ei ole perusteita: ei verikoetta, ei aivokuvaa tai muutakaan, joka todistaisi sairauden olevan biologinen.

    Antipsykoottinen lääkitys on ollut mukana jo vuodesta 2012, kun olin suljetulla osastolla. Psykoosin syystä eivät olleet kiinnostuneet missään vaiheessa. Olin SSRI-lääkkeen käyttäjä, ja annoksen nosto teki minusta levottomamman. Jopa lääkepakkauksessa lukee kiertoilmauksin: voi aiheuttaa sekavuutta. Lisäksi oli paljon ajankohtaista sekä lapsuuden oloista tullutta stressiä. Psykoosien hoito onkin mekaanista: sama hoito kaikille – psykologinen ja henkinen ulottuvuus kielletään, eikä niistä voi hoitajan tai lääkärin kanssa keskustella.

    Neuroleptit ovat siitä pahoja, ettei omalla toiminnalla voi enää vaikuttaa hyvinvointiinsa. Yöunet ovat 12-14 tuntia, ja aina väsyttää. Mikään toiminta ei tuota minkäänlaista mielihyvää, vaikka kuinka yrittäisi. Toisaalta aloitekyky on hävinnnyt, joten yksinkertaisetkin asiat vaativat valtavaa ponnistustusta. Vaikeinta on toiminnan hahmottaminen ja suunnittelu. Kun peratsin vähennettiin 16 mgstä 12 mghen, virkistyin hieman.

    Lääkärit ja hoitajat väittävät minun olevan vakavasti masentunut. Ei tämä ole masennusta, vaan kemiallista lobotomiaa! Ja toki välillä masentaa, kun mitään ei ole tehtävissä, paitsi silloin, jos todella päättäisi ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Vastuun ottaminen omasta elämästä pelottaa, sillä olen elänyt asiantuntijoiden ohjeistuksessa jo 18-vuotiaasta alkaen. Mitään itsenäisyyttä ei ole oikeastaan ollutkaan. Ensin oli vanhempien tahto, sitten psykiatria. Väliin tuli kolmetoista vuotta psykoanalyysiä lääkkeettömästi, mutta jostain syystä päädyin sairaalaan terapian päätteksi. Siitä eteen päin taas viimeiset kuusi vuotta olen ollut puhdasoppisen biologisen psykiatrian hallittavana. Alan olla jo valmis hautaan tässä 41 vuoden iässä. Se on antipsykoottien ansiota pitkälti.

    • Kertomuksesi kuulostaa hyvin tutulta ja tyypilliseltä.

      Mikäli psykiatrien väite kuuluu, että lääkkeillä korjataan jotain biologista poikkeamaa, niin sitten vain tutkitaan aivot tarkkaan ennen lääkityksen aloittamista. Sitten tiedettäisiin, että minkälaisilla kemiantuotteilla niitä aivoja normalisoidaan.

      Jos potilaille puhutaan ”biologisista sairauksista”, niin sitten diagnosointikin tulee hoitaa laboratoriokokein ja kuvantamalla. Luulisi, että tällaisten väitettyjen aivosairauksien yhteydessä aivoja kuvattaisiin hyvinkin ahkerasti. Nythän näin ei tehdä, koska se paljastaisi kaikille epämiellyttävän totuuden: neuroleptit aiheuttavat aivoille vakavan vaurion, eikä suinkaan ”sairaus”.

      Psykoosin taustalta löytyy erittäin usein traumaattisia kokemuksia. Onkin mielenkiintoista, että psykiatrian painopiste ei ole siinä, mitä ihmiselle on tapahtunut, vaikka tämän lähestymistavan hedelmällisyydestä on aukotonta näyttöä. Sen sijaan ollaan tavattoman kiinnostuneita ”matemaattisista poikkeamista normaalista”, geeneistä ja aivopatologiasta. Tämä on potilaan kannalta erittäin leimaavaa: perimmäinen syy ”krooniseen sairauteen” on hänen aivoissaan.

      Itsekin olen käyttänyt SSRI-lääkkeitä, eivätkä ne varsinkaan pitkällä aikavälillä todellakaan masennukseen auttaneet. Itse asiassa olen käyttänyt ainakin 18 eri psyykenlääkettä, koska avain onneen oli psykiatrien mielestä aina kokeilla uutta lääkettä. Lopulta lyötiin hanskat tiskiin ja todettiin, että vain Leponex tehoaa tähän potilaaseen.

      Neuroleptien idea on tosiaan sama kuin kirurgisessa lobotomiassa. Ne tulivat markkinoille voimakkaina rauhoittajina ja tuolloin korostettiin, että niillä ei ole tarkoituskaan parantaa ketään, vaan tehdä potilaat rauhallisiksi. Kutsuipa itse amerikkalainen neurologi ja lobotomian keulahahmo, Walter Freeman, klooripromatsiinia kemialliseksi lobotomiaksi. Tarina on vain muuttunut vuosien varrella ja voimakkaat rauhoittajat tunnetaan nykyään ”psykoosilääkkeinä”, joita hoitomyönteisten potilaiden tulee itse haluta käyttää.

      Meillä ei ole psykoosiin lääkettä, eikä sellaista mielestäni tarvitakaan. Psykoosilla on tarkoituksensa ja se vaikuttaisi olevan normaali puolustusmekanismi ja jopa terapeuttinen prosessi. Psykoosi voi olla uuden alku, kunhan kriisissä saa laadukasta hoitoa, koska psykoosiin menevä ihminen on todennäköisesti kokenut elämässään kovia. Voimakkaita rauhoittajia tarvitaan mahdollisesti pienelle osalle potilaita lyhytaikaiseen käyttöön, kun tilanne on erittäin vaikea ja bentsodiatsepiinit eivät selvästikään riitä. Tällöin puhutaan näyttöön perustuvasta neuroleptien käytöstä. Annokset tulisi pitää pieninä ja lopettaa käyttö heti kun mahdollista. Nythän lääkeannokset ovat valtavia, koska psykiatrit odottavat niiltä ”hoitovastetta”.

      Psykiatrinen hoito tosiaan passivoi ihmistä. Kun painotetaan, että vika on aivoissasi, et mahda tälle mitään, et myöskään opi tekemään millekään mitään. Itseänikin pelotti siirtyä opintotuelle, kynnys oli suuri.

      Olen pahoillani, että olet päätynyt biologisen psykiatrian hallintaan. Aina on kuitenkin toivoa, olin nimittäin itsekin hyvin heikossa hapessa vielä muutama vuosi sitten. Asiat voivat muuttua nopeastikin, vaikka aina ei siltä tuntuisi.

  14. Kuten potilaskertomuksistani näkyy, Tipotien psykiatrian poliklinikalla Tampereella potilaiden asiat käsitellään tällaisissa tapauksissa ensisijaisesti ”tiimissä”. Tiimin jälkeen potilaille soitetaan ja ilmoitetaan, mitä siellä ollaan henkilökunnan kesken sovittu.

    Poliklinikoilla ja sairaaloissa potilaita kohdellaan monesti, kuin mitä tahansa rikkinäistä tavaraa, joka on teknisen korjauksen tarpeessa.

  15. Kiitos kertomastasi!
    Itse olen jo 57 v. ”täti”, joka tk eläkkeellä raskaiden elämänkokemusten ja muutosprosessien jälkeen. Olen myös saanut ns. diagnoosin tässä kaoottisessa vaiheessa, josta kulunut jo 18 vuotta. Ei tosin ”skitsofrenia” diagnoosi, vaan ”persoonallisuushäiriö”, masennus ym.
    Käynnit mt toimistossa jätin pian tämän jälkeen, koska koin, että toimintatavat eivät mitenkään auttaneet tai tukeneet toipumistani, päinvastoin. Suhtautuminen siellä oli lievästi sanoen suututtavaa, asenteellista ja latistavaa, eikä tämän suuttumuksen avoin osoittaminen helpottanut asemaani, saivat varmaan näin vahvistusta ”diagnoosille”.
    Tämän diagnoosin tehneen lääkärin tapasin muistaakseni n. 3 kertaa, ja heti diagnoosin luettuani koin, ettei se mitenkään vastannut todellisuutta tai omaa kokemusta itsestäni ja persoonallisuudestani. Minä olen kokenut sen häpäisynä, lähes raiskaukseen verrattavissa olevana.
    Kohtalokasta on, että tästä diagnoosista tulee sitten kuin valeidentiteetti, joka vain vahvistaa omaa arvottomuuden tunnetta. Tulee kokemus, että ihmisen koko identiteetti tästä lähtien nähdään sairauden valossa, kaikki toimintasi on ikäänkuin ”oireita” ja asioinnit terveydenhoidon piirissä vahvistavat joka kerta tätä arvottomuuden tunnetta. Näistä syistä pyrinkin viimeiseen asti välttämään lääkärikäyntejä, joissa suhtautuminen pahimmillaan on ollut naureskelevaa, ennakkoasenne on yleensä ainakin aliarviointi, puhutellaan tietyllä ”nuotilla”, tehdään typeriä testaavia kysymyksiä jne. Väittisin että monen potilaan aggressiivisuuden taustalla on tämänkaltainen kohtelu. ”Auttaminen” on itse asiassa ennakkoluuloista julmuutta.
    Pidän itseäni älykkäänä ja itsereflektioon kykynevänä ihmisenä, mutta kun tällainen kohtelu jatkuu ja jatkuu alkaa lopulta itsekin epäilemään omaa päättelykykyään.
    Oma vointini alkoi melkein välittömästi kohentua jätettyäni psyk. poliklinikan, mutta valitettavasti vahinko oli jo tapahtunut, olin tietyllä tavalla jo sisäistänyt tämän roolin, jossa jatkuvasti pitää olla puolustuskannalla ja varuillaan tai sitten anteeksipyytävä, syyllistynyt ja vetäytyvä. Ihmissuhteiden rakentaminen tällaisten kokemusten jälkeen on vähintäänkin vaikeaa tämän leiman saatuaan, koska ”ulkomaailma” alkaa vahvistaa tätä sisäistä kokemusta oman arvokkuden menettämisestä. Diagnoosista tulee itseään toteuttava ennustus.
    Uskon, että monet ”potilaat”, kuten sinäkin, ovat poikkeusellisen herkkiä ja älykkäitä, muut ihmiset viimeiseen asti huomioon ottavia ihmisiä, joille rajojen veto ja oman itsen puolustaminen on vaikeaa. Itse introverttinä – onneksi – olen jatkanut itsetuntemuksen kehittämistä ja iloitsen jokaisesta uudesta oivalluksesta. Voimia sinulle!

    • Kiitos tärkeästä kommentista.

      Olen samaa mieltä diagnooseista, niistä tulee itseään toteuttavia ennustuksia. Diagnostiikan epätieteellisyys, leimaavuus ja passivoiva vaikutus huomioiden psykiatrisia diagnooseja ei mielestäni tulisi ainakaan nykyisessä muodossaan käyttää ollenkaan.

      Kaikkea hyvää myös sinulle!

  16. Jaahas. Minulla on paranoidi skitsofrenia. Söin Leponexia yli 15 vuotta, kunnes kolmisen vuotta sitten päätin sen lopettaa parantuneena. Kävin säännöllisesti töissä ja olin opiskellut alemman korkeakoulututkinnon, kaikki lääkityksen aikana. Kärsin ihan hirveästä unettomuudesta, johon ei auttanut mikään. Lääkitys purettiin hiljalleen, mutta silti en nukkunut. Olin ylivireä ja itkuinen, äitini mielestä maaninen. Lopulta tulivat harhat ja tajusin monen päivän päästä olevani psykoosissa. Menin sairaalaan, jossa lääkevastaisuuteni takia sain pakkohoitopäätöksen ja uuden lääkityksen, tällä kertaa olantsapiinin. Muutaman viikon kuluttua lääkityksen tultua nykyiselle tasolle harhat loppuivat. Pääsin kotiin. Oloni ei ole kuin lobotomiapotilaalla ja opiskelen taas. Mielestäsi varmaan kärsin vieroituspsykoosista, enkä usko, että mikään, mitä sanon, saa sinua ajattelemaan toisin. Itse kuitenkin olen onnellinen, että aivoja tuhoava psykoosi on ohi ja sairauteni hallinnassa. Kaikilla ei käy tuuri, kaikki eivät parane ilman lääkitystä, monet eivät lääkitykselläkään, muistaakseni luku on 20%, siis parantuneiden määrä. En kaipaa entisiä aikoja, kun skitsofreniapotilaat kärsivät harhoineen psykooseissa aivojen tuhoutuessa mielisairaaloissa kylmissä kylvyissään. Lääkityksellä voi elää tuottavaa ja hyvää elämää.

    • Hienoa, että neuroleptilääkityksestä on sinulle hyötyä. Neuroleptien vaikutusmekanismin, eli aivotoiminnan jarruttamisen, tuntien tämä on pitkällä aikavälillä hyvin harvinaista. Martin Harrowin ja Thomas Joben tutkimuksessa 5% neuroleptien käyttäjistä ja 40% neuroleptilääkityksen lopettaneista psykoosipotilIsta katsottiin toipuneiksi. Olen kirjoittanut blogin tuosta tutkimuksesta: https://madinfinland.org/seurantatutkimus-psykoosilaakkeiden-kaytto-skitsofrenian-hoidossa-huonontaa-pitkan-tahtaimen-lopputulosta-merkittavasti/

      Meillä Suomessa taas avoimen dialogin hoitomallin mukaista hoitoa saaneista 2/3 hoidetaan ilman neuroleptejä, 1/5 käyttää pitkäaikaisesti neuroleptejä ja 1/5 päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle. Tutkimuksia tehtiin 90-luvulla ja tulokset on vahvistettu 2009-luvulla.

      Oma tiensä kuitenkin jokaisella ja mukavaa, että olet tyytyväinen neuroleptihoitoosi.

      • Oma kokemus pääkaupunkiseudun osastoilta on se, että kaikille syötetään neuroleptejä oli diagnoosina sitten masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsofrenia. Psykologin antamaa keskusteluapua ei ole saatavilla, koska ketään ei kiinnosta miksi olet sinne päätynyt. Tärkeää on vain saada potilaalle diagnoosi ja lääkitys (ja mahdollisimman vahva sellainen). Sairainta kuitenkin on se, että kokoajan ollaan tuputtamassa ECT -hoitoa turvallisimpana hoitomuotona… Tätä mantraa saat kuulla päivästä toiseen melkeinpä osaston siivoajiltakin…

  17. Mitenkäs neuroleptit masennuksen hoidossa? Risperdal, Ketipinor ja Abilifyhan (Aripiprazole) ovat hyvin yleisiä myös masennuksen hoidossa. Liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi, mutta Jorvin erinäisten lääkesekoilujen ja muuan nimeltä mainitsemattoman ”lääkärin” hoitovirheen takia ”keskivaikeasta masennuksesta” saatiin aikaan ”psykoottinen masennus” (ilman psykoottisia oireita) ja vuosien lääkehelvetti johon kuuluivat erinäiset masennuslääkkeet, benzot ja neuroleptit. Mitään aiempaa kokemusta kyseisistä ”lääkkeistä” ei ollut.

    Vieroittautuminen vei aikaa, voimia ja talouden kuralle… Ensimmäisellä kerralla vieroittautuminen tapahtui liian nopeasti ja seurauksena oli passitus osastolle. Vieroitusoireet kuten käsittämätön ahdistus, itsemurha-ajatukset ja 3-4h yöunet olivat yksinkertaisesti liikaa. Koska olin ”lääkäreiden” mielestä ”lääkevastainen” kerrottiin ECT:n olevan ehtona osastohoidolle. En suostunut ottamaan kyseistä ”hoitoa” vaan lähdin osastolta ja aloitin lääkkeen alasajon vieläkin varovaisemmin. Varasin vieroitukseen (Abilify 5mg) vuoden ja vaadin ”lääkäreiltä” naurettavan pieniä annoksia vieroitukseen joihin kukaan heistä ei uskonut. Lopulta lopetin ”lääkkeen” 0,1mg:aan ennenkuin uskalsin jättää sen kokonaan.

    Vieroittautuminen onnistui, mutta ”lääkkeet” olivat ehtineet tehdä tuhojaan. Abilfy aiheutti mm metabolisen oireyhtymän; korkea verenpaine, korkea kolesteroli, +12kg painonnousu (liikunnasta huolimatta), sekä korkeat silmänpaineet ja hiusten ohenemisen. Elämän ja identiteetin muutti kuitenkin PSSD joka tuli joko Abilify ”lääkityksen” seurauksena tai jostain Abilifyn rinnalla kokeilussa olleista masennuslääkkeistä. https://www.madinamerica.com/2019/06/ema-acknowledges-persistent-sexual-dysfunction-ssris-snris/ Kiitos Jorvi ja Suomen psykiatria, että paransitte minut…

  18. Kiitos hienosta artikkelista ja ajatuksista jotka tukevat myös minun asennettani ja kokemuksiani antipsykooteista ja psykiatrisista hoitokeinoista oman elämäni varrelta. Itse jouduin ensimmäisen kerran psykiatriseen sairaalaan vuonna 2007 vakavan eristäytymisen vuoksi ja sain lääkettä nimeltä Risperdal. Se miksi lääkettä määrättiin, en saanut lääkäriltä oikein mitään kongreettista vaustausta. Kun kysyin miksi minulle määrättiin lääkettä, vastauksena sain hoitajalta ettei minulle tulisi psykoosia. Sanoin hoitajalle etten ymmärrä ettei minulla ole mitään psykoosia, enkä itseasiassa edes ymmärtänyt mikä psykoosi on. Tähän taas sain taas automaatti vastauksen että ei minulle tulisi psykoosia. Olin ymmälläni, mutta niin kokematon miten paha ja vääristynyt psykiatrinen hoitomalli on, etten osannut tai uskaltanut pistää vastaan ja söin lääkettä seuraavan vuoden. Tämän vuoden aikana lihoin 75kg to 140kg ja vaikka sosiaalinen eristäyminen parani, tiedän tänä päivänä ettei se johtunut lääkkeen avusta/tehosta vaan sosiaalisen kontaktien saamisen takia.

    Vuonna 2010 minulla oli lääkärin tapaaminen jossa oli monia hoitajia mukana ja sain diagnoosikseni paranoidinen skitsofrenia. Olin ymmälläni. Harhoista lääkärin ja hoitajien vastaanotoilla ennen tätä kyseistä tapaamista ei ollut puhettakaan. Kun lääkäri kysyi tuolloin että tiedänkö mitä tämä diagnoosi tarkoittaa, pääni löi tyhjää. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä mitä on skitsofrenia tai harhat, mutta ajattelin että jos lääkäri sanoo että minulla on skitsofrenia, niin en pistänyt yhtään vastaankaan ja hyväksyin tilanteen. Tuosta tapaamisesta alkoi kymmenen vuoden helvetti. Olen ollut tuon 2010 jälkeen noin kahdeksan vuotta lääkittynä, joista kuusi vuotta lääke on mennyt injektiona. Viimeiset 3,5 vuotta lääkkeenä on ollut Peratin injektiona neljän viikon välein. Noin kuukausi sitten päätin etten enää alistu tähän paskaan ja oloni on ollut parempi kuin koskaan lääkityksen aikana.

    Psykiatrinen hoitomalli suomessa ja maailmalla on itsestään täysin mielisairas. Vertauksena jos sinulla todetaan vakava diabetes, et pärjää ilman lääkettä. Diabeteksen toteaminen verrattuna esim skitsofreniaan ja masennukseen on kuitenkin täysin erillaista. Siinä missä diabetes voidaan todeta fakta pohjalta verikokein, on psykiatriset sairaudet usein vain lääkärin mielipide ja tämä ollaan tehty täysin hepposin keinoin ilman tutustumista potilaan elämän historiaan, joka on usein vaikuttanut siihen miksi henkilö on joutunut/hakeutunut mielenterveyden hoidon piiriin. Psykiatrisen hoidon piiri on enemmän tai vähemmän, enimmäkseen enemmän täysin poliittista ja taloudellista peliä. Lääkkeiden viralliset testaustulokset ovat saatu näyttämään hyvältä lääkeyhtiöiden kannalta. Ylemmät tahot määräävät/painostavat lääkäreitä toimimaan miten he toimivat tänä päivänä. Lääkehoito on se helpoin tie lamaannuttaa henkilö, lääkärien sanojen mukaan parantaa.

    Itsellä on näiden myrkkyjen (antipsykootit) vuoksi täysin kadonnut musikaallinen lahjakkuus, muisti on heikentynyt huomattavasti, matemaattinen ja ongelmaratkaisu kyky pudonnut monta pykälää alemmas plus monia muita asioita mitkä ovat huonontuneet verrattuna siihen, jollen olisi ikinä syönyt antipsykootteja. Tilanne on tämä, vaikka olen ollut kaksi kuukautta ilman lääkettä. Toivon vaan että henkiset ominaisuudet ja aivotoiminta palaisi edes lähelle normaalia. Voisin todeta että ennemmin menen hautaan, kuin teen itsestäni henkisen lobotomia potilaan päivästä toiseen, ilman paluu lippua.

    Kaikille joille ollaan määrätty näitä lääkkeitä, suosittelen vahvasti katsomaan oman tilanteen tarkasti ja etsimään tietoa, että onko oman elämän kannalta järkevää popsia antipsykootteja, vai luopua näistä täysin, vaikka lääkäri olisikin toista mieltä. Olen tavannut mt piireissä ihmisiä, jotka voivat oikeasti huonosti ilman lääkettä. Uskoisin kuitenkin isomman osan ihmisistä tulevan toimeen lääkkeettömänä, varsinkin jos heillä olisi elämä tasapainossa tai menossa kohti tasapainoa. Haittavaikutukset ovat järjettömät monilla, verrattuna siihen että apu voidaan saada muualtakin kuin poliittista peliä harrastavilta ja miljardeja takovilta huijareilta.

  19. Aiheseen tyhjentävä vastaus, jota en ala avaamaan, koska viesti on täysin selkeä:

    http://psychrights.org/education/GoetzscheJune2016/160602PeterGoetzscheAnchorageTalkTranscript.htm

    Psykiatria perusteella jokainen meistä voidaan luokitella fiktiivisiin sairauksiin, joita ei ole olemassakaan. Tietoa, jonka psykiatrian ”puoskarilääkärit” hyvin tietävät jos ovat perehtyneet aiheen historiaan.

    Kysymys on yksinomaan puhtaasta lääkeorjuudesta tappavien lääkeiden käytön osalta, mikä perustuu pakkoon uhriensa osalta annettaessa psyk. tai vankimielisairaalaan osastolla.

  20. Olen Rauno kujanpää ja kotoisin ylihärmästä. Kaikki alkoi traumojen peittämisestä, sillä en saanut terapiaa…hain itse ongelmissa ja varsinkin häpeässä aluksi markkinoilla olleen sairautta aiheuttavan orsanil lääkkeen. Olin normaali nuori ja hoitoni tosiaan oli alistamista sekä pyrkimystä sysätä sivuun turha ressaaminen ja ajattelu, sain 16 tai 17 vanhana aluksi vapaaehtoisesti 100-300mg orsanil lääkettä, se on neurolepti elisiis antipsykootti mikä oli markkinoilta pois aiheuttaen kroonisen riippuvuuden, kaikki antipsykootit muuttavat vireys tasoa ja väitän että tiedän niistä enemmän kuin moni psykiatri. Kul olin hetken käyttänyt joskus alkaen 1987 ja jälkeen lääkitystä sekä vajonnut perus asioiden hoidossa alas, jouduin pakotetuksi hoitaa mukamas skitsofreniaa ja kotrolleissa vääristeltiin kykyni hoitaa perus asioita ja rutiinenja, oikeiden kulku oli sellainen, että ainut ongelmani oli pinttynyt tapa rangaista itseä (lapsuuden rikkinäisyys ja ilkeys muksuna)keksin tavan rangaista ilkeää käytöstäni millainen olin traumoissa pienenä ollut ja miten olin käyttäytynyt. en todellakaan ennen lääkitystä ollut väkivaltainen tai millään lailla harhoissa, nämä ovat oireita psykoottisuudesta jotka ratkaisevat syyn syöttää väkisin antipsykootteja.Lääkitys on monille välttämätön, ainakin jos siihen koituu krooninen riippuvuus välittäjä aineissa, eli aivojen tuottamissa(luonnostaan)terveyttä ylläpitävään toimintaan vaadittavassa tilassa.Mielestäni kun alettiin väkisin pakottaa lääkkeitä ja niitä on syötetty nyt vaatien ja pakottaen uhkaillen tähän vuoteen 2020 asti, tki on annettu mahdollisuus nyt vasta kun on kulunut noin 3 vuotta päästä irti sekä lopettaa lääkkeet, alunperinsiin oli oireina traumat,pelkotilat sekä asioiden käsittely yksin ilman tukea kun terapiaa ei saanut vaikka kuinka olisi ollut tarvetta ja oikea tapa ratkaista tilat mitkä järkyttivät, lääkityksessa aina kolme tai neljä lääkitystä vaativaa hoitajaa vastaan sanani, hävisin. alkuperäisissä oireissa olin pinttyneissä ja ratkaisemattomissa asioissa yksin ja pyrin saamaan pakon omaisesti rangaistukseni mm:ssa koulu kiusaamis käyttäytymisestäni….ja siitä etten ollut vanhemmilleni oikeudenmukainen vaan riiviö ja suru mile ei saatu loppua.ongelmani alkoi alunperin rippikoulussa kun olin ns.lapsi ja sanottiin miten syntinen ja paha mukamas olin ajatellessani samalla kaikkia itkun ja surun hetkiä mitkä aiheutin perheelle, sitten keksi noin kahden vuoden yksin hyljättynä olemisen seurauksena ajatella pakon maisesti pahaa rakkaista ihmisistä, saisin karman lain mukaan mitä ansaitsisin ja purin minuutista minuuttiin laskemalla viiteen hädässä millainen olin ilkeä ollu kumoamaan ilkeyteni, numero viisi tarkoitti etten halunnut mitään pahaa, etten tarkoittanut olla se julma rikkinäinen ja ilkeä ihminen ja opin pyörittelemään pakko oireista ajatus tapaa, tämä kaikki tuli tavaksi ja kuvio oli :tapan sen ja sen ja sitten taas laksu viiteen en ole paha ihminen….tätä jatkui vuosia ja siihen liittyi useita yrityksiä tappaa itseni, oli todella paha olla. en missään vaiheessa kuullut ulkoista tai tuntematonta ääntä päässäni enkä nähnyt mitään ylimääräistä.<—-nuo oireet vaadittaisiin skitsofrenia diagnoosiin, muuten lääkitsemällä sairastuisinkrooniseen lääke riippuvuuteen kun ratvitsin vaan tukea, ymmärrystä ja rakkautta,rutiineja ja oikeudenmukaisuutta ja terapiaa mikä olisi keino ymmärtää asioita ja olla sinut niiden kanssa. juurtuneet oireet ei toki olleet terveitä, olin rikkinäinen alkoholistien piinaama ottopoika isälleni tai siis isäpuolelleni ja ilkeys alkoi nollasta eteenpäin, yksin siinä syrjittynä ilman rakkautta taistella ja selvitä ihan pienen pienestä ja 17 ikävuoden kohdasta ikävin ajatuksin väkisin psykologin sekä mielivaltaisten pakko lääkitsemisen myötä alistettuna seinäjoen törnävän mielisairaalaan ja tänä päivänä olen siis skitsofreenikko, mielestäni en ole, mutta vaihtoehtoja ei anneta ja psykiatrit eivät voi tunnustaa virheitä ja alistamistaan , määräämistäni väkisin tai lääkitsemistä antipsykooteilla tilaan missä en pystyisi puollstamaan perus oikeuksiani. tottakai kaikkeen liittyi myös tabu ja "hullun"leima sekä omien kaverien syrjivä käytös, olinhan erillainen ja lääke orja.tänä päivänä 2020 tässä mietin mitä voisin tehdä, että saisin oikeutta ja korvaukset siitä kaikesta tuskasta missä pyöritettiin nyt kolmekymmentä vuotta a loppua ei näy. olen erittäin lööginen ja vastuun tuntuinen ja kiltti ihminen, en koskaan olisi tehnyt mitään pahaa, rakkautta en nuorena saanut ja silti taistelin sen puitteissa etten ollut tehnyt pahaa tai vahingoittaisi ketään. olen tänään vain skitsofreenikko siis, alistettu lääke turrtettu ihminen joka haluaisi vain olla rauhassa ja saada korvaukset tuhoista, sen että (nimi poistettu) ja epshp ottaisi vastuun ja oikaisisi toimensa. välillä tän kaiken aikana kaikki vietiin ja puhuttiin kyvyttömäksi hoitaa asioita, olisin tarvinnut tukea ja turvaa, rakkautta ja ravintoa sekä ymmärrystä…vuosissa käännin aina pahan olon pois alkoholilla ja kaverien seuralla, sillä puran edelleen lääkkeiden pahat olot ja tänäkin päivänä taistelen omista perus oikeuksista, katkera olen myös, vain siksi että olen perus ylihärmäläinen ja perus luonteeseen kuuluu ns oikea ja väärä ja niiden kahden tunnistaminen, olen todella vihainen ja varsinkin etten saanut oikeaa hoitoa, sain vaan kierteen skitsofreenikona käyttää lääkettä ja syyllisyyden sekä ainaisen taistelun psykiatriaa vastaan erittäin pettyneenä.lääkityksen lopettaminen olisi tärkeää, tai se olisi saatava kohdalle oikeisiin oireisiin mukaan lukien tuki ja turva, kannustus eikä tällainen mieltä raastava pakotus rutiininomaisesti ja alistamalla raameihin missä olet hully skitso.on vakea kirjoittaa kaikkea näin pikaisesti ja lyhyesti, paljastan myöskin ikäviä piirteitä itsestäni, mutta uskon etten olisi tullut tällaiseksi mikäli hoito olisi toiminut ja lääkkeiden sijaa olisi toteutettu oikeudenkukaisuutta ja rakentavaa apua, jos olisi oikeasti yritetty auttaa.nyt on tuhottu koko elämä, toki olen fiksu ja kiltti edelleen, mtta kun diagnoosit vahvistaneet 20 lääkäriä väittävät vanhaa ja tukevat toisiaan voin vaan todeta kuolevani surussa lopuksi pois eikä kukaan koskaan ymmärrä todellista laitaa miten kaikki on mennyt.hävettää että ajatus meni sairaaksi, on vaikea sanoa ilkeistä ajatuksista ja nolata itsensä kertoen näitä juttuja. ten tämän siksi että yritän pelastaa itseni,oikeasti, sillä saan kaiketi lopun ikää kärsiä tästä psykiatrien virheestä epshp pompottaessa hautaan lääkittynä ja sairaana, puollustus kyvyttömänä mutta niin itsenäisenä ja tietäen miten huonosti tämä on nyt mennyt, korvauksiin ja lääke oloihin ajatelleen tai mentäessä tarvittaisiin sellainen rahasalkky tuskaan rinnastettaessa etten pysty millään kuvaamaan kaikkea aiheutettua tuskaa, tuhoa ja alistamista….ihmis oikeuteni vietiin ja virheitä eivoi korjata kun yksityisiin tutkimuksiin tai edes siedettävään elämään ei ole varaa.olisi tyydyttävä tähän, en voi tehdä kuitenkaan uhrausta….aion vaatia lopun elämää korvausta tuhosta ja vammoista sekä aiheutuneista elämän mittaisista kuluista, sillä halusin vaan olla rauhassa ja elää kuten muutkin, sain kuitenkin vaan pilkkaa ja lääkkeitä,ikuisen tuhon ja tuskan a kun tiedän että asiat olisi voitu hoitaa oikein, toivon edelleen että joku joka psykiatrina ikinä pystyy vaikuttaa ottaisi asiaksi ennen kuolemaani auttaa ja puollusta, sillä nää oikiasti hullut psykiatrit tappaa mut pystyyn.mlla on näiden asioiden takia tuhoutunut ihan kaikki, niin hampaat lääkkeillä kuin kaikki ilo ja oikeudet…..se kaikki mikä tulinyt terveyden lisäksi maksamaan rahallisesti ihan sairaan suuret summat, sen haluaisin ja terveyteni, vaan sen oikeudenmukaisuuden ja edut mitkä kuuluvat ihmis oikeuksiin suomen kansalaisena. nääon pitkiä juttuja 30 vuoden ajalta joihin oon joutunut eikä tää kirjoitukseni kaiketi aiheuta toimenpiteissä muuta kuin lisäpakkolääkitystä kunnes oon vaaraton etti vaan jouduta vastaamaan teoista mitkä tuhos kaiken.mä kuitekin rukoilen, no enmä rukoile, vaan mä toivon että tulee joku ihminen joka ymmärtää tän kokonaisuuden ja perehtyy mun käytökseen a jopa lain mukaan auttaa mua selviämään, sillä mä kuolen näihin lääkkeisiin nuorena luultavasti, toki moon levittäny sanomaa useiden puolesta ja jättänyt historiaan merkkejä, se auttaa…..taise jää elämään nettiin ja historiaan simerkkinä sekä pelotteena psykiatreille ettei tehtäisi ihmisille väärin, se on mun jälki historiin ettei joku toinen jää tällaisen ns.junan alle, sil peljättäisiin tekemästä näitä tuhoja muille jatkossa.kylnoit psykooseja on ollut, kyl lääkkeet lopetan vaik yksin kun mua ei auteta…..sillä mä oon niin surullinen ja poikki sekä kpeä ja rahaton, et mun ainut mitä jää on mun oikea totuus ja toivo mikä auttaa ymmärtämään……jotakuta…..että ennen kun oon haudassa nää asiat saataisiin jollain lailla kuntoon, se mul on, et tiedetään ystävien kans totuus kaikesta sekä todisteet, silloon oon ihan helvetin tyytyväinen että näin hyvin kuitenkin selvisin ja yksin tieni tein ja sain lopulta oikeutta ja elämäni.ja pakko sanoa että toiveena kyllä on että nuo mielivaltaiset psykiatrit joutuis linnaa ton touhunsa kans, muaeivoi ehkä pelastaa, mut monel muul voi ol toivoa. mun elämän pilas kuitenkin (nimi poistettu) lapuan mtt, oon iloinen että sä tuut maksaan tän lain puitteissa, sil tää mitäsoot muilleki mun kavereille tehny, se seuraa sua lopun elämää ja voin tunnustaa että vihaan sua koko sydämestä, niin väärin teit…..kirjoitan kahel sormel, mun on vakea keskittyä ym. mut tutkimal asiaa netistä sekä mun kavereilta löytyy faktaa sekä todisteet. kyl joku lääkkeitä tarvii…….olkaa vastuuntuntosia,mut antakaa ihmisen elää älkääkä polkeko…..nois lääkkeis tulee moni sairaax ja tosi kipeäksi, eikä kukaa auta "hullua" 0417595699 mut tavoittaa, silmä uskon et joku välittää, mä uskn etmä voitan vaik yksin….mut mä oon tosi poikki ja väsyny, sikskait mun on pakko viimesil voimil viedä tää kaikki todisteineen oikeuteen .

  21. Erittäin hyvä ja totuudenmukainen kirjoitus!
    Kyseinen kirjoitus kertoo, kuinka vaarallista on mennä psykiatrialle ja uskoa näiden satuja kroonisesta aivosairaudesta, joka vaatii elinikäistä lääkitystä ”sairauden” vuoksi.
    Samalla olen myös järkyttynyt, kuinka kyseinen touhu on mahdollista.

  22. Suosittelen kaikille joita kiinnostaa lukemaan professori Peter Götzchen Tappava Psykiatria ja lääkinnän harha.
    Kirja kertoo karua kieltä psykiatrian sekä lääketeollisuuden häikäilemättömyydestä.
    Paras kirja, jonka olen tähän mennessä lukenut.

  23. Kirjoitan oman tarinani psykoosilääkkeen käytöstä. Minulle määrättiin vuonna 1999 psykoosilääke risperdal vaikka minulla ei ollut koskaan sitä ennen eikä jälkeen mitään psykoosioireita. Lääkäri Jorma Oksanen suositteli risperdal-psykoosi lääkkeen käyttöä mikä minua silloin tosiaan ihmetytti koska minutlla ei ollut mitään psykoosi-oireita. Olin silloin nuori ja alistuin siihen kohtaloon koska jotenkin kunnioitin lääkärin sanaa, luulin että hän mukamas tietää mikä on parastani.

    Söin lääkettä 21 vuotta jona aikana lihosin 70 kilosta 115 kilon painoiseksi vaikka harrastin urheilua.

    Tänä keväänä , oikeastaan näitten sivustojen rohkaisemana lopetin vähitellen risperdal-psykoosi lääkkeen käytön. Lääkkeen lopettaminen oli vaikeata, erityisesti univaikeuksia oli paljon. Mutta huomasin samalla että se ikuinen väsymys ja apaattisuus katosivat. Tunteita tuli elämään aivan eritavalla , sekä positiivisia että negatiivisia. Olen nyt lääkken lopettamisen jälkeen laihtunut neljässä kuukaudessa 11 kiloa eikä ole enää selllaista kovaa ruokahalua.

    Jotenkin tuntuu että näillä psykoosilääkkeillä halutaan vain tehdä ihmisestä niin sanotusti kasvi.
    Luin tuosta sivustolta että lääkäri Jorma Oksasella on eritysiä tukijoita lääketeollisuudessa.

    Jotenkin tuntuu että näitä suomalaisia psykoosi-lääkäreitä olisi todella oikeudenmukaista jopa haastaa oikeuteen ihmisten elämien pilaamisesta jos oikein halutaan vaatia oikeudemukaisuutta Suomen psykoosi-hoidoista kärsineille potilaille.

    Tai ehkä ei oikeuteen mutta ainakin anteeksipyyntöä.

    Hyvää kesän jatkoa sivuston ylläpitäjä Tapiolle ja kaikelle muillekin jotka ovat turhaan psykoosi-lääkityksistä kokeneet kärsineensä.

  24. Hei,

    Kiitos tästä artikkelista, Tapio. Minulla diagnosoitiin jo jonkin aikaa sitten ”skitsoaffektiivinen häiriö”, ja nyt lääkärit yrittävät tuputtaa lääkkeenä injektiovalmiste Zypadheraa (olantsapiini) tablettien sijaan, kun totesin psykiatrian lääkärille päin naamaa, että mielestäni tämä on p**ka lääke. Sivuoireet ovat jotain ihan kamalaa – olen aina ollut luontaisesti hyvin hoikka ihminen, ja minulla on aina ollut todella nopea ja hyvä aineenvaihdunta, mutta lääkkeen aloittamisen jälkeen tuntuu, että kehoon kerääntyy nestettä ja rasvaa ihan tyhjästä, aiheuttaa jatkuvaa ummetusta, ja puheet ja ajatuskaan ei kulje enää niin terävästi, kuin ennen. Läheiset kommentoineet, että ”silmien loiste” olisi kadonnut ja zombimainen. Esimerkiksi tuntuu, että tämänkin vastauksen kirjoittaminen vaatii nyt ylimääräistä ponnistelua aivoilta, että saisin mietteeni edes jollain tavalla kunnolla artikuloitua ja esille. Ennen minulla oli vortioksetiinin ohella tuo Abilify -niminen lääke käytössä, mikä ei omalla kohdalla aiheuttanut painonnousua ja joltain osin vähensi kyllä ns. ”skitsoilua”, mutta lääkärin mielestä tämä olantsapiini olisi nyt muka parempi vaihtoehto. Olen pikku hiljaa tulossa siihen lopputulokseen, että monet psykiatrit myrkyttävät potilaitaan näillä aivoja salpaavilla aineilla, eivätkä suostu edes alkuunkaan kuuntelemaan potilaan omaa mielipidettä lääkityksen perustavanlaatuisista vaikutuksista omaan kehoon, mieleen ja persoonallisuuteen, koska kokevat silloin herkästi psykiatrisen arvovaltansa ja koulutuksensa kyseenalaistetuiksi. Ympäristön mahdollisen toksisuuden ja stressaavuuden vaikutusta mieleen ei millään tavoin haluta ottaa huomioon.

    Minulle on jo vuosia sanottu, että aivojeni toiminnassa ja välittäjäaineissa olisi muka jonkinlaista biologisperäistä häiriötä, mikä tulisi ”korjata” tai ”säädellä” lääkkeillä kuntoon, mutta minulle ei esim. koskaan ole tehty kliinisiä / somaattisia kokeita tai aivokuvantamisia tämän osalta, joka todistaisi nämä väitteet millään lailla tosiksi. Olen paljon enemmän hyötynyt ns. psykososiaalisesta tuesta esimerkiksi psykiatristen sairaanhoitajien ja psykologien kanssa käytyjen keskustelujen kautta, joilla sentään tuntuu vielä olevan jonkinlainen inhimillinen ulottuvuus persoonallisuudessa tallessa, toisin kuin monilla psykiatreilla, jotka ovat pääosin vain kliinisen viileitä ja tunteettomia materialisteja.

  25. Kiitos tuhannesti kirjoituksestasi! Minulla on ollut erittäin paljon haittavaikutuksia lääkkeistä (6 kpl) ja asuin ”hoitokodissa”, jossa lääkkeiden syöntiä valvottiin eli tuntui että olen lääkevankilassa koska lääkkeet veivät toimintakykyni. Lääkkeet pahensivat sairauteni negatiivisia oireita ja olin lähes liikkumaton. Onneksi uskoin että passiivisuus johtui lääkkeistä eikä itsestäni sillä olin skitsofreniaan sairastuneena (vielä ilman lääkkeitä) erittäin aktiivinen. Keräsin kaikki voimani muuttoon vaikka olo oli kauhea. Läheisten tuella se onnistui. Nyt vieroitusprosessi lääkkeistä ja olo on aktiivisempi jo muutamassa päivässä, mutta muuten on erilaisia outoja vieroitusoireita. Kirjoituksesi loi toivoa tilanteeseeni! Odotan avohoitohoidon tapaamista ja saa nähdä mitä sanovat kun olen itse lopettanut lääkkeiden syönnin.

  26. Itse leponexista irtipäässeenä. Jouduin vankimielisairaalaan psykiatriselta osastolta sen takia että olin muka vaikeahoitoinen. No siellä ylilääkäri sanoi että jo pelkästään päihdeongelman vuoksi olen väh 2vuotta siellä. Tarkkojen psykologisten tutkimuksien jälkeen lääkärit päättivät että minulla on skitsofrenia. Psykologi oli aivan toista mieltä. Mutta eihän hän diagnoosia saa antaa. Sen seurauksena minulle aloitettiin leponex. Sen seurauksena muutuin zompiksi. Skitsofrenia diagnoosi oli hyvä syy aloittaa leponex. Paljon olisi kerrottavaa noista vuosista. Kuitenkin. Leponeksissa on seurattava veriarvoja ja minulla todettiinkin sitten valkosolu kato ja sen seurauksena leponex lopetettiin. Tunteet tulivat. Itkin. Kun eivät palikat tienneet mitä tehdä niin minut laitettiin eristyksiin lepositeisiin. Vain sen takia että itkin. Olisin tarvinnut vain ihmistä joka lohduttaa en eritystä. Eristyksissä meni 2kk.silloin toki käyttäydyin huonosti. Mutta laitapa villieläin häkkiin niin tottakai se käy päälle itseään kun uhataan. No leponex aloitettiin uudelleen. Mikä suuri hoitovirhe koska minulla oli todettu valkosolukato. Neljä vuotta meni siellä ns lobotomian saaneena. Onneksi kuitenkin koitti aika että minut siirrettiin takaisin kotikuntani sairaalaan ja lääkäri oli sitä mieltä että leponex ajetaan alas koska oli ollu se valkosolukato. Oli ihmeissään miksi se oli aloitettu uudelleen. Nyt syön edelleen olantsapiiniä nukkumisen takia mutta tarkoitus olisi päästä siitäkin. Minua todella ärsyttää miksi lääkkeitä määrätään liian herkästi ja varsinkin kun ihminen on heikoilla eikä aina uskalla kieltäytyä tai uskoo lääkäreiden löpinät siitä miten sairas olet ja tarvitset lääkkeitä. Eiköhän monilta reseptin kirjoituksilta vältyttäisi jos olisi ihminen joka kuuntelee ja on läsnä kun joku tarvitsee kuuntelijaa. Eikä niin että ota lääkettä ja muutu zompiksi niin olet helppo sen jälkeen. Kenenkään ei tarvitse tehdä muutkin valvoa että otat lääkkeesi.tämmöisiä mietteitä minulla. Olisi paljon kerrottavaa tästä nyky psykiatriasta vaan ei riittäisi päivä eikä kaksi

    • Hohhoh, jos sä oot joutunut vankimielisairaalaan, sä olet tehnyt jonkun toisen henkeä tai terveyttä suoraan uhanneen, VAKAVAN rikoksen. Sinne ei todellakaan jouduta pikkuasioista, vaan yleensä niistä kaikista kieroutuneimmista ja julmimmista teoista. Todellakin jätät vähän kertomatta asioita, mikä saa tän kuulostamaan ihan muulta. Mut niinhän sairaudentunnottomat tekee. Ja sitten kun on lääkkeillä saatu siihen tilaan, ettei oireita enää ole niin kuvitellaan, että ollaan täysin terveitä, kun eihän ole edes oireita ja lopetetaan lääkkeet. Itse jouduin tämmöisen hullun tapon yrityksen kohteeksi, hänkin oli muka tervehtynyt täysin ja ihan väärin ymmärretty lääkärien taholta. No, harhat palasi ja pahentui siihen pisteeseen, että piti mua, ”pahinta vihollistaan”, panttivankina useita päiviä, kidutti, puukotti ja pahoinpiteli liki hengiltä, viime hetkillä pääsin pakoon, lyyhistyin tiedottomaksi pihaan josta mut onneksi ajoissa löydettiin. Nyt tää ko. ihminen lääkittynä on taas niin pahoillaan, mutta vastustaa ehdottomasti sairaalassa kärsittävää tuomiotaan. En väitä etteikö lääkärit voisi tehdä virheitä, mutta älkää nyt Jumalauta puhuko niinku psykiatrisia sairauksia ei olisi olemassa. Hohhoi.

  27. Jo Tapio Gauffinin kokemus on osoitus siitä, miksi nyky psykiatria tulisi lakkauttaa kokonaan.
    Varsinkin pakkohoito nykymuodossaan tulee lopettaa vaarallisena hoitona.
    YK kieltää myös kaikenlaisen pakottamisen hoidon nimissä.
    Tuntuu, että yhteiskunta on vielä kehittymätön ihmisoikeuksien osalta.
    Minulle psykiatrit ovat vaarallisia puoskareita, joilta puuttuu sekä ammattitaito että empatiakyky tosia kohtaan.

  28. Kiitoksia kaikille tuoreemmillekin kommentoijille! Arvostan vastauksia ja palautetta. Nyt hiukan myöhemmällä ajalla olen tullut siihen tulokseen, että on tärkeää saada tunnustus sille, että hoito perustuu keskushermoston lamaamiseen ja lääkärilähtöiseen valehteluun. Siitä huolimatta, että valehtelu perustuu virheellisiin uskomuksiin lääketieteessä ja on sikäli tahatonta.

    Ihmisellä on varsin vahva sisäinen oikeudenmukaisuuden tunto, ja varmaan tärkeintä on kuulluksi tuleminen ja tunnustus siitä, mistä tässä ”psykoosien hoidossa” on kyse. Moni ymmärtää asian laidan, varsinkin itse hoidon kokeneet ja siitä irrottautuneet, kuten myös jotkut hoidossa itse olevat, eikä psykoosilääkkeiden sedatiivista eli keskushermoston lamaamiseen perustuvan ”antipsykoottisen mekanismin” myöntämiseen tarvitse odotella lääketieteen konsensusta.

    ”Hoidon” perimmäisestä luonteesta tietoiseksi tuleminen voi aiheuttaa merkittävää kärsimystä.

  29. Miten ihmeessä selvisit siitä unettomuudesta? Olen itse lopettamassa olantsapiinia 15 mg:stä. Vähennys 10 mg:hen ja 5 mg:hen meni kivuttomasti mutta sen jälkeen kroppani meni ihan sekaisin kun vähensin nollaan. Palasin takas 2,5 mg:hen ja sitten takaisin 5 mg:hen. Kroppa jotenkin ihan sekaisin. Nukun 8 tuntia, mutta aivoni ei jotenkin osaa levätä enää ja tuntuu kuin en olisi nukkunut yhtään. Samalla pitäisi opiskella ja pelkään sekoavani vieroitusoireissani koulussa.

    Söin kuukauden 2,5 mg:tä ja vieroitusoireet vaan pahenivat päivä päivältä. Nyt oon syönyt kaks päivää 5 mg ja koko kroppa muuttui ihan veltoksi ja lihaksissa ei ole voimaa, mutta aivot sai tarvittavan lepohetken.

    Tuntuu että olen aloittanut peruuttamattoman lääkevieroitusprosessin jossa huono olo tulee vähentämällä lääkettä ja erilailla huono olo tulee jos lääkkeen määrää nostaa takaisin korkeammaksi.

    Lähinnä tosin kiinnostaa se, että miten siitä unettomuuden (univelkaisuudenn) olotilasta (vaikkakin ”nukun” 8 tuntia) voi selvitä ja kauan se sinulla kesti. Ja kauan sitä univelkaista oloa siis sulla kesti kokonaisuudessaan? Ja loppuiko se melko yhtäkkiä vai hiipui pikkuhiljaa että aloit saada nukuttua paremmin?

  30. Hei,
    Itse koin reilu vuosi sitten jonkinlaisen romahduksen koronan vuoksi. Olin viikon muutaman tunnin huonoilla yöunilla, mistä seurasi ylikiihtymys tila ja lopulta minulla todettiin lyhytkestoinen psykoottinen häiriö. Jouduin sairaalaan ja mulla aloitettiin Olantsapiini (aluksi myös Temesta rauhoittamaan). Olin 1,5 vkoa sairaalassa ja kotiuduin. Temestan jätin heti pois, mut Olaa käskettiin jatkaa vähentäen annosta vielä usean kuukauden ajan. Kesällä olin 2,5 mg:n annoksessa, mistä oli sitten tosi vaikea päästä irti, juuri koska unet menivät niin, että tuntui kuin olisin valvonut koko yön. Koen, ettän Olan kanssa minun on vaikea tuntea mielihyvää, ajatukseni ei juokse normaalisti, olen jotenkin turta. Ja mulla vielä kaksi pientä lasta…nyt sitten päätin, että Olan syönti loppuu. Sain työterveyslääkärin kautta unta tukemaan Mirtazapiinia pienellä annoksella (7,5mg). Yhden kerran tuon annoksen otin, nukuin kuin tukki, mutta olo oli pöhnäinen seuraavan päivän. Pari seuraavaa yötä meni melatoniinin voimin ihan ok ja sit otin testiksi vain 3,5mg Mirtaa. No olen nähtävästi herkkä, kun paha suun kuivuminen seurasi tuostakin koko seuraavan päivän. Mieliala heittelee nyt, mut uskon johtuvan Olantsapiinin poistumisesta ja aivojen toipumisen alkamisesta. Pikkuhiljaa kai tää tapahtuu. Ajattelin siis nyt jatkossa mennä pelkällä melatoniinilla, sillä viime yö meni sillä loistavasti. Jos useampi huono yö tulee, tiedän, et tuolla Mirtalla ainakin sit unta saa, sillä lasten ja työn takia mun täytyy olla suht toimintakykyinen aina.

    Mutta summa summarum: mun mielestä mulle olisi riittänyt Temesta lääkitykseksi, jotta olisin vain rauhoittunut. Olantsapiinista on vaikea päästä eroon ja lääke muuttaa ihmistä, mut toivottavasti vain väliaikaisesti.

  31. Hei,
    Haluan jakaa vieroitus tarinaani. Olen nyt ollut 7 kuukautta ilman Abilify lääkettä, jonka lopetin psykiatrian erikoislääkärin suostumuksella. Otin Abilifytä reilu 4 vuotta jona aikana painoni nousi noin 82 kilosta 113 kiloon, liikkumisesta ja ruokavalion parantamisesta huolimatta. Painoni on laskenut takaisin 85 kiloon nyt 7 kuukauden jälkeen lääkkeen lopettamisesta, eli pudotin 28 kiloa.
    Vointini on äärettömästi parempi ja olen pystynyt lopettamaan kompulsiiviset aktiviteettini kuten videopelejen pelaamisen (6+ tuntia/päivä) ja pornon katsomisen. Tätä myötä motivaationi korkeakoulu-opintoja ja työelämää kohtaan on kasvanut ja keskittyminen on aivan uudella tasolla, kiitos lääkkeestä vieroittumisen.
    Silloin kun vielä otin abilifyta, nukuin 9-13 tuntia suurimman osan päivistä. Kun lopetin lääkkeen ottamisen, pian sen jälkeen pystyin nukkumaan normaalisti 7-8 tuntia ja energiatasoni nousivat. Elämä on nyt kaikin puolin paremmin.
    Abilifysta vieroittumisesta auttoi: terveellinen, monipuolinen ruokavalio ja liikunta 1 tunti 5 kertaa viikossa, Rehellinen kommunikointi läheisten ja hoitajien kanssa jotta yhteisymmärryksessä päätimme että abilifysta vieroittuminen on riskin arvoinen. Myös kannattaa jatkaa tai pyrkiä töihin ja ajatella eteenpäin tulevaisuuteen miten voit tehdä omasta elämästä sellaisen kuin haluat.

    Sinun vieroitukselle ja elämälle,
    Lääkkeistä Vieroittunut

  32. Hei,

    olen kuukauden ollut ilman n. 8 vuotta kestänyttä 15mg aripipratsolia aamuisin vaihtelevasti.
    Painoni oli korkeimmillaan noin 80 kiloa, en omista vaakaa ja arvioisin että noin 70kg tällä hetkellä. Olen alkanut syömään ravitsevammin, en sitä sun tätä, sillä laihalla voi olla karummat veriarvot kuin lihavalla. Uniaika on vähentynyt tasaisesta 11-14h yöunista ja 14-16h valveillaoloaika combosta noin 5-9h yöuniksi ja valveilla vaihteleva määrä. Lihakseni ovat erittäin kipeät ja siksi tuntuu että tarvitsisin vielä kuukauden levon ja kotiasioiden parantamiseen orientoitunutta asennettani voidakseni käydä työtoiminnassa tai töissä.

    Lääkettä käyttäessäni en tuntenut rajojani, sillä minusta tuntui, että lääke vei kipuni pois. Olen tuuminut, että jos aloittaisin lääkkeen käytön uudestaan niin voisiko se jopa tukea minua jos osaan silti olla hyvin kun nyt olen oppinut tarkemmin rajani lääkkeettömänä.

    Kaipaisin asiantuntemusta tähän, sillä en uskalla soittaa lääkärille ja töräyttää, että nyt on lääkkeet jäänyt pois päiväohjelmasta ja buranaa nappailen lääkityksen aikana muodostuneiden rajojen tuntemattomuuden aiheuttamiin jänne ja niveltulehduksiin, jotka koin lääkityksen vain peittävän eikä hoitavan. Joskin aripipratsoli ehkäisee ymmärtääkseni myös hieman allergisia reaktioita, joka toisaalta voisi tukea kuntoutumistani.

    Laitan kirjainmerkkeihin ja katson josko joku jeesaisi kimurantin ongelmani kanssa.

    Kiitos vielä kun luit pohtivan tarinani ja hyvää päivänjatkoa!

  33. Minkälaisia oireita Tapio sinulla oli kun olit psykoosissa ja oliko niitä useampia? Mielenkiinnosta vielä.. miten sinun lääkityksiä oli niin monia? Olanzapiini esimerkiksi ja sitten siirryttiin leponexiin, että miten sellaiseen tilanteeseen voi päästä🙊😪. Ja minkälaisia spesifimmin sinun vieroitus oireet olivat?

JÄTÄ VASTAUS