Psykoosilääkkeitä käyttävien ihmisten kokemuksia, (MIA)

4
7225

Uusi katsaus tutkii ihmisten kokemuksia antipsykoottisista lääkkeistä. Jotkut potilaat kertovat psykoottisten oireiden vähentymisestä, toiset yhdistävät lääkkeet itsemääräämisoikeuden menettämiseen, emotionaaliseen tunnottomuuteen sekä luopumisen ja luovuttamisen tunteeseen (lamaantumiseen)

Kirjoittaja: Ayurdhi Dhar, PhD  helmikuu 14, 2020
artikkeli englanniksi

 

Tutkijat, joita johti Jemima Thompson Lontoon University Collegestä, tarkastelivat lukuisia laadullisia tutkimuka antipsykoottisen lääkkeen käytön aikaansaamista kokemuksista. Psykiatri Joanna Moncrieff, tutkimuksen kirjoittaja, totesi:

”Olen erityisen kiinnostunut siitä, kuinka antipsykootit vaikuttavat ihmisten itsetuntoon ja kuvaan itsestään.Vaikka psykoosilääkkeet saattavat lievittää psykoosin oireita, ne myös vaimentavat tunteita, motivaatiota ja seksuaalista toimintaa, jotka ovat niin tärkeitä osia siitä, mikä tekee meistä sellaiset, joita olemme.”

 

Antipsykoottiset lääkkeet ovat edelleen skitsofrenian ja muiden psykoottisten häiriöiden ensimmäinen hoitolinja. Tutkimus on kuitenkin saattanut epäilyksen alaiseksi niiden pitkäaikaisen tehon ja käytön oireiden hallinnassa ainakin osalla potilaista. Psykiatrit ovat toistuvasti puolustaneet psykoosilääkkeiden pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta on korostettu, että lääketeollisuuden korruptio ja epäluotettavien tutkimusten vaikutus heikentää heidän väitteitään.

Tutkimuksissa on havaittu, että toipuminen (recovery) ja parempi kognitiivinen toiminta ovat mahdollisia potilailla, jotka ovat irti antipsykoottisista lääkkeistä. Skitsofrenian psykososiaaliset lähestymistavat, kuten ”social recovery” – terapia, ääniä kuulevien verkosto ja” avoin dialogi”- menetelmä, ovat vähentäneet pitkäaikaissairaalahoidon riskejä. Psykoosien psykososiaaliset selitykset, toisin kuin biolääketieteelliset, myös vähentävät leimautumista.

Nykyisin antipsykoottisten lääkkeiden käyttö ei rajoitu pelkästään skitsofreniaan, ja niitä määrätään usein masennuksen varalta ja sijaishoidossa oleville lapsille. Tämä tapahtuu huolimatta todisteista, jotka viittaavat siihen, että näiden lääkkeiden aiheuttamat sivuvaikutukset, kuten sydänsairaus ja diabetes, ovat suuremmat kuin hyödyt.

Psykiatrisia lääkkeitä käyttävien palvelun käyttäjien kokemuksia koskevaa tutkimusta on hyvin vähän, mutta saatavilla oleva näyttö osoittaa, että monien mielestä pitkäaikainen antipsykoottien käyttö heikentää paranemista. Tämä katasus lisää ymmärrystämme siitä, miten potilaat suhtautuvat psykoosilääkkeiden käyttöön ja mitä mielt ähe ovat sen hyödyistä ja haitoista.

”Järjestelmällisten katsausten PRISMA-ohjeiden avullaa kerättiin yhdeksästä eri tietokannasta tutkimuksia antipsykoottisia lääkkeitä käyttävien kokemuksista. Tutkimusten laatu tarkistettiin ja lopulta valittiin 35 tutkimusta, jotka kattavat yli 11 eri maata (mukaan lukien yksi julkaisematon väitöskirja).

Tulokset osoittivat, että vaikka neuroleptien käyttäjillä oli enimmäkseen negatiivisia näkemyksiä antipsykoottien aiheuttamista muutoksista heihin, he näkivät niiden vaikutukset oireisiin positiivisemmassa valossa.

Monet kuvasivat näiden lääkkeiden lamauttavia vaikutuksia, kuten emotionaalinen tyhjyys, uupumus, motivaation ja energian menetys, vähentynyt keskittymiskyky, heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys. Se esti heitä suorittamasta mitään tarkoituksenmukaista toimintaa ja heidät kekemaan itsensä ”zombeiksi”. Toiset kokivat ahdistuksen ja masennuksen lisääntymistä sekä saivat itsemurha ajatuksia. Yksi osallistuja kertoi:

Muistan, että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. ”

Toisaalta jotkut osallistujat kertoivat, että lääkitys auttoi vähentämään oireita. Se johti heidän kuulemiensa äänien vähentymiseen ja joskus jopa selkeyttii ajattelua. Näille potilaille ajattelun tunteettomuus ja hidastuminen oli hyödyllistä, koska tämä kognitiivinen ja tunteellinen heikkeneminen vähensi henkistä sekaannusta, tunkeilevia ajatuksia ja harhakuvien voimakkuutta. Vaikka suurin osa potilaista valitti psykoosilääkkeiden lamaannuttavien ominaisuuksien olevan epämiellyttäviä, jotkut totesivat, että se auttoi heitä rentoutumaan ja nukkumaan.

Lisäksi käyttäjät kokivat, että antipsykoottisilla lääkkeillä oli kielteinen vaikutus heidän persoonallisuuteensa, itsetuntoonsa ja ”sieluunsa”. Motivaation lasku, kognitiiviset muutokset ja sivuvaikutukset, kuten painonnousu ja seksuaaliset vaikeudet, saivat monet kokemaan, että he olivat menettäneet todellisen itsensä. Toiset valittivat vähentyneestä”luovuudesta, mielikuvituksesta, huumorista tai henkisyyden ja henkisen yhteyden ”tunteen” menetyksestä.

Muutama osallistuja totesi, että antipsykoottien aiheuttama oireiden vähentyminen auttoi heitä palauttamaan vanhan itsensä. Se vei heitä kohti normaalisuutta ja antoi heille mahdollisuuden osallistua valittuihin toimintoihin, lääkitys nosti heidän itsetuntoaan. Nämä havainnot viittaavat lääkkeiden käyttäjien kokemusten ja mielipiteiden heterogeenisyyteen ja monimutkaisuuteen.

Lääkkeillä oli myös symbolisia vaikutuksia, koska monet osallistujat totesivat, että antipsykoottien jatkuva nauttiminen vahvisti ajatusta, että he olivat sairaita. Joitakin tämä ajatus lohdutti, mutta toiset kokivat, että he eivät olleet kokonaisia ​​tai että se teki heistä ”pienempiä ihmisiä”, ”outoja” ja ”hulluja”. Monien mielestä se pakotti heidät tunnustamaan itsensä kroonisesti sairaiksi ja vahvisti leimautumista. Biolääketieteellisen mallin käyttöön on toistuvasti liitetty lisääntynyttä leimautumista ja stigmaa, ja sosiaalisten vaikutusten vähättelyä psyykkisten vaikeuksien syynä on alettu kritisoida.

Monet osallistujat yhdistivät lääkkeiden käytön itsemääräämisoikeuden ja tahdonvapauden menettämiseen. He säilyttivät passiivisen asenteen ja hylätyksi tulemisen tunteen. Eräs sanoi

Olen aina hyväksynyt lääkityksen. Se on saattanut minut tuntemaan oloni huonoksi, mutta hyväksyin sen. Hyväksyin sen ilman valitusta.”

Toiset kertoivat, että heillä ei ollut juurikaan aavistusta lääkityksen tarkoituksesta. He kokivat, ettei heillä ollut koskaan ollut valinnanmahdollisuutta lääkityksen suhteen. Kertomukset olivat täynnä ”toivottomuuden, avuttomuuden, pelon, hämmennyksen tai välinpitämättömyyden tunteita heidän neuroleptisen lääkityksensä suhteen.” Monet uskoivat, että lääkkeistä kieltäytyminen johtaisi ystävien ja perheen hylkäämiseen, mielenterveysammattilaisten painostukseen sekä epävirallisiin ja virallisiin uhkiin uudelleen joutumisesta sairaalaan. Kaiken kaikkiaan Moncrieff toteaa:

Tarkastelemamme tutkimukset osoittavat, että samalla kun psykoosilääkkeet voivat vähentää häiritseviä ja huolestuttavia psykoottisia kokemuksia, ne voivat auttaa palauttamaan kokemuksen arkiitsestä.Mutta ne voivat myös viedä ihmisiltä heidän itsensä tärkeitä puolia. Peter Wescott ilmaisi tilanteen British Medical Journal -lehdessä vuonna 1 979, ” hulluuden ajanjaksoista luopumiseni, minun on pitänyt maksaa sielullani.”

Kirjoittajat mainitsevat, että tulosten yleistettävyys muihin maailman osiin on epävarmaa, koska suurin osa tutkimuksista tehtiin länsimaisista väestöistä.

Tutkimus tarjoaa monimutkaisen ja vivahteikkaan kuvan käyttäjäkokemuksesta, jossa jotkut väittävät, että psykoosilääkkeet auttavat oireiden vähentämisessä. Sen sijaan toiset valittavat, että se riistää heiltä sen, kuka he ovat. Moncrieff sanoo:

”Toivon, että työmme auttaa avaamaann tätä kokemusta mielenterveyshenkilöstölle, joka ei ehkä tiedä sitä. He voivat olla empaattisempia ihmisille, joille on määrätty näitä lääkkeitä, ja avoimemmin auttaa ihmisiä välttämään tai minimoimaan niiden käyttöä.”

Tämä empatia ja sosiaalinen yhteys ovat erityisen tärkeitä, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisen vuorovaikutuksen tiheys ja mielenterveysammattilaisten ja potilaiden väliset kunnioittavat suhteet ovat kriittiset ennustajat psykoosista toipumiselle.

****

Thompson, J., Stansfeld, J. L., Cooper, R. E., Morant, N., Crellin, N. E. & Moncrieff, J. (2019).Kokemukset neuroleptisen lääkityksen ottamisesta ja vaikutukset oireisiin, itsetuntoon ja omaehtoisuuteen: laadullisen tiedon systemaattinen tarkastelu ja temaattinen synteesi. Sosiaalipsykiatria ja psykiatrinen epidemiologia. Julkaistu verkossa 13. joulukuuta 2019. DOI: https://doi.org/10.1007/s00127-019-01819-2 (Linkki)

Edellinen artikkeli: Masennuksen kemiallisen epätasapainon teoria: minne se menee?

Ayurdhi Dhar, PhD

MIA: n tutkimusuutisryhmä: Ayurdhi Dhar on psykologian opettaja Länsi-Georgian yliopistossa, jossa hän myös valmistui tohtoriksi. Hän on kirjoittanut hulluuden ja subjektiivisuuden: Psykoosin kulttuurien välinen tutkimus lännessä ja Intiassa (julkaistiin ​​syyskuussa 2019). Hänen tutkimuskohteisiinsa kuuluvat skitsofrenian ja maahanmuuton välinen suhde, mielisairauden käsitettä ylläpitävät diskursiiviset käytännöt sekä acontextual- ja ahistorical- tietomuotojen kritiikki.

4 KOMMENTIT

  1. Tuo ”heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys” johtaa myös heikentyneeseen ympäristön arviointiin ja päätöksentekoon. Eli ihminen tekee yksinkertaisesti huonompia päätöksiä elämässään, josta voi joskus myöhemmin elämässään joutua maksamaan kovemmankin hinnan.

  2. Kiitos kun pidätte tätä psykoosiasiaa esillä!

    Kuusi-seitsemän vuotta jo olen syönyt neuroleptejä ja toimintakyky hiipuu vuosi vuodelta. Olen kymmeniä kertoja valittanut hoitotaholle, mutta he eivät kuuntele. Psykiatrit ovat täällä Pohjois-Savossa ainoastaan ”ammattikoulutettuja” tomppeleita, jotka voisi aivan hyvin korvata asiointiautomaatilla. Ammattikoulutus on muuten hyvä asia, muttei sovi mielenterveysalalle mielestäni. Kun sanoin, että lapsuudessa alkanut syrjäytyminen masentaa jne, suhtautuminen oli: ”sinulla on skitsofrenia joten ole hiljaa!”

    Ainoa rikokseni tässä yhteiskunnassa oli nähdä lieviä harhoja vuonna 2012. Sairalaan hakeuduin oma-aloitteisesti, sillä olin lääketiedeuskovainen uskollinen masennuslääkkeiden syöjä tuolloin. Avohoidossa nimenomaan tuota itsemääräämisen tunnetta ei ole.

  3. biologinen psykiatria on uusliberalismin hengen eräs osanen ja aikalainen, ei ole yhteiskuntaa kuten eräs kemist ja pääministeri aikoinaan sanoi…

  4. Kysyn taas uteliaana, mikä on biologinen psykiatria. Koko ihminen on biologiaa, eli elävä olento. Psyyken lääkkeet ovat kemiallisia, eivät biologisia. Puutarhanhoidossa käytetään hyönteisten torjumiseksi kasvinsuojeluaineita. Ne ovat kemiallisia. On kasveille myös biologisia torjunta-aineita. Ne ovat mm. harmittomia hyönteisiä, joita kasvatetaan ja levitetään kasvihuoneissa syömään puutarhakasveille vahingollisia hyönteisiä. Selvensinkö asiaa? Suuri osa maailmassa on biologiaa, kaikki elävä. Kuollutta ovat kivet, sora, hiekka, kemialliset aseet…

    Luin yhden kohdan psykoosin käypähoidosta. Se oli pöyristyttävä. Selitettiin vain, millä lääkkeellä aloitetaan, mihin lääkkeeseen on ehkä syytä vaihtaa, joskus otetaan paria lääkettä, tulee välttää kolmea lääkettä… Joskus syödään lääkkeitä koko elämä, joskus 24 kuukautta. Pelkkää lääkkeiden pyörittelyä tietämättä kuitenkaan vaikutusta.

    Kun olin sairaalassa väsynyt ja tuntui, että kunto ei kohene, lääkäri vaihtoi lääkettä. Hoitaja selitti innokkaana, että vointisi paranee varmaan uudella lääkkeellä. Ennen uuden lääkkeen aloittamista jo ajattelin, että mitä ihmettä uusi lääke voi tehdä? Väsynyt ja sillä hyvä! Ajattelin oikein. Lääkkeen vaihtaminen ei vaikuttanut mitään vointiini. Ei vähän erilainen pilleri voi väsymystä ja masennusta viedä.

    Sain sairaalassa psykoosi -diagnoosin. Diagnoosi on nyt purettu kymmenien vuosien jälkeen. Minulla oli uupumus. Minulla on ollut yksi reaktiivinen psykoosi elämäni aikana. Sekään ei ollut psykoosi vain uupumus. Vielä 20 vuotta tämän ”psykoosin” jälkeen lääkärit pelottelivat psykoosin uusimisella. Kaikki vaivani laitettiin psykoosin piikkiin, vaikka syyt olivat somaattisia. Ihmissuhdeongelmia ei uskottu, vaikka jankutin niistä vuositolkulla.

    Minulla ei ollut aistiharjoja eikä harhaluuloja. Ei ole koskaan ollut. Olen lukenut sairauskertomukseni. Ylilääkärin mukaan minulla oli epätodellisia mielikuvia. Epätodelliset mielikuvani olivat totta. Suuressa uupumuksessa esitin asiani huonosti ja osaksi liioitellen. Yhtä mielikuvaa painotettiin sairaalassa erityisesti ja on kirjattu, että sen perusteella tehtiin lopullinen psykoosi -diagnoosi. Tämä ratkaiseva mielikuva on totta. Olen lähettänyt asiasta kirjeen sairaalaan. Kirje on liitetty potilasasiakirjoihini.

    Tätä diagnoosin purkamista ei usko juuri kukaan. Jos kerron tuntemattomalle lääkärille, hän pitää minua hulluna. Mielenterveyden keskusliiton työntekijät pitävät hulluna. Voin todistaa koodin 112 poiston näyttämällä uuden Kelakorttini ja omakantani kirjaukset.

    Vielä diagnoosin purkamisen jälkeen terveyskeskuksessa tuntematon lääkäri kohteli minua kaltoin. Hän oli ilmeisesti lukenut vanhat tietoni. Koko terveyskeskuksen käytävä raikui, kun kinastelimme ja väittelimme kyseisen lääkärin kanssa. Yritin myöhemmin kertoa tapahtumaa tutulle psykiatrille. Hän kirjoitti omakantaani, että olen herkkä leimaamiselle.

    Tuttu yksityinen psykiatri on ollut aina minulle asiallinen ja hän on auttanut minua. Nyt kuitenkin huomasin, että hänellä on tyypilliset asenteet potilasta kohtaan. Hän on liian lääkemyönteinen ja loppupeleissä kuitenkin tietää asiat paremmin kuin minä. Ei ole tasavertainen. Minulla on samat kokemukset toisesta hyvästä psykiatrista. Tulimme asioista yhteisymmärrykseen. Asiallisesti kuitenkin kritisoin erästä tutkimusasiaa. Tästä syystä psykiatri kysyi minulta: ”Oletko luonteeltasi riitaa haastava?” Omakantaani on myös kirjattu, että olen luonteeltani riitaa haastava.

JÄTÄ VASTAUS