Eve Rasku Tampereen yliopiston historian laitokselta on tehnyt kiinnostavan pro gradu -tutkielman Suomen lääkärilehdessä kirjoitetuista masennuslääkeartikkeleista.
Erityisen mielenkiintoista on, että tutkielman perusteella lääkäreiden omiin mielenterveysongelmiin tunnutaan suhtautuvan kovin eri tavalla kuin muiden potilaiden ongelmiin.
Lääkäreiden kohdalla keskusteluapu tuotiin esille pääasiallisena hoitokeinona 15 artikkelissa kun taas masennuslääkitys mainittiin vain kolmessa artikkelissa. Masennuslääkitys tuotiin esille kerran neutraalilla tavalla, kerran kokeiltuna mutta toimimattomana hoitokeinona ja kerran hoitokeinona johon liittyy stigma. Lääkehoidon vähäinen esiintyminen kirjoituksissa kytkeytynee yhteen taipumuksella selittää lääkäreiden masennuksen syitä psykososiaalisin perustein. Työn kuormittavuus esitettiin oireilun syyksi 11 artikkelissa ja traumatausta sekä temperamentti esitettiin selittävänä tekijänä seitsemässä artikkelissa.
***
Lääkäreiden omaa mielenterveyttä käsittelevä osio oli aineistossa ainut, joka ei noudattanut depression Käypä hoito -suositusta, jossa masennuslääkkeet ovat ensisijainen vaihtoehto. Suhtautuminen lääkäreiden mielenterveyteen oli ihmisläheisempää ja vähemmän diagnoosi- ja oirekeskeistä kuin muiden ryhmien kohdalla niin hoidon kuin masennuksen selittämisen suhteen. Samoin hoidossa korostettiin sellaisia tukitoimia, joita muut potilasryhmät harvoin saavat kuten konkreettinen apu psykoterapeutin löytämisessä. Tätä selittänee osaltaan se, että Suomen Lääkärilehti on juuri lääkäreiden ammattilehti, ja siten se jo lähtökohtaisesti käsittelee lukijakuntaansa eri lailla kuin muita ihmisryhmiä myös silloin kun lääkärit on asetettu potilaan rooliin. Toisaalta tämä suhtautuminen on ansiokasta, sillä lääkäreiden mielenterveys on arvokas samalla tavalla kuin muidenkin potilaiden. Kuitenkin olisi toivottavaa, että samat tukitoimet ja asenteet pyrittäisiin ulottamaan myös muihin potilasryhmiin.
Lue koko tutkielma täältä
