Kuulin ihmisestä, joka meni terapiaan ihmettelemään miksi on niin masentunut. Hänellä oli hienot tutkinnot, ura, perhe ja omistuasunto. Kaikkea sitä mitä kunnon ihmisellä on. Silti hän ei ollut onnellinen.
Terapeutti kysyi ensimmäisenä mitä hän olisi halunnut? Pam. Siinä se. Hän oli suorittanut ulkoa annettua käsitystä hyvästä elämästä.
Näytteletkö sinulle käsikirjoitettua roolia vai luotko tarinaasi itse?
Meille jokaiselle tarjotaan roolia näytelmässä. Yritys on ainakin kova. Hahmosi on tällainen. Sinä olet tällainen. Pidät tuosta, mutta et tästä. Opettele vuorosanat ulkoa. Ehkä sinulle taputetaan esiripun laskiessa. Parhaat saavat aplodit jo ennen sitä.
Tätä annettua osaa näytellään vaihtelevalla menestyksellä. Esitys sujuu parhaiten, jos kaikki näyttelevät mukana. Toistetaan kässäriä yhdessä. Suussa voi maistua veri, mutta otetaan vielä kerran.
Kesken kaiken lavalta poistuvat tai rooliaan improvisoivat hahmot saattavat aiheuttaa närää. Ehkä heidän toiminta kyseenalaistaa närkästyjän roolin ja näyttelemisen mielekkyyden. Valmiiksi kirjoitettua on helppo lukea, vaikka lauseet eivät sopisi suuhun.
Heitetään toisten kässärit roskikseen ja kirjoitetaan omat. Antaa kynän laulaa vaan.
