Itsemurhan tehneiden muistopäivänä

6
3202

Tänään 17.11. vieteään itsemurhan tehneiden muistopäivää ja kynttilöitä itsemurhan tehneiden muistoksi sytytetään ympäri Suomea. Itsemurha koskettaa aina syvästi ratkaisuun päätynyttä lähipiiriä, joten kyseessä on merkittävä kollektiivinen huolenaihe. Itsemurhien määrä on ollut Suomessa kasvussa viime vuosina ja vuonna 2017 Suomessa tehtiin Tilastokeskuksen mukaan 824 itsemurhaa.[1]

Tänään on hyvä muistaa myös unohdettua ryhmää, nimittäin psykiatrisen hoidon vuoksi itsemurhaan päätyneitä. Kyseessä on yllättävänkin mittava ja alati kasvava ryhmä menehtyneitä, joiden kuolemia selitetään väärillä tekijöillä, kuten masennuksella. Tämä on omiaan ylläpitämään stigmaa ja epäoikeudenmukaisuutta omaisia (ja omalla tavallaan uhria) kohtaan jopa itsemurhan jälkeen, koska lääkkeisiin liittyviä vakavia ongelmia tulkitaan menehtyneen pään sisäisiksi ongelmiksi.

Erityisesti haluan nostaa tänään esiin SSRI-lääkityksen farmakologisiin vaikutuksiin kuolleet. Tänä vuonna julkaistiin aiheesta tutkimuskatsaus, jossa käytiin systemaattisesti läpi uusien masennuslääkkeiden turvallisuutta vertaamalla noin 32 000 masennuslääkettä saaneen itsemurhariskiä lumelääkettä saaneisiin, joita oli noin 10 000. Tutkimus osoittaa, että masennuslääkkeiden määrääminen 2,5-kertaistaa itsemurhayritysten määrän ja kolminkertaistaa itsemurhien määrän potilailla verrattuna tilanteeseen, jossa masennusta hoidettaisiin lumelääkkeillä. Kaiken kaikkiaan joka 200. masennuslääkkeiden käyttäjä yrittää itsemurhaa lääkkeiden farmakologisten vaikutusten takia. Masennuslääkkeiden käyttäjät tekivät 37 itsemurhaa ja yrittivät sitä 206 kertaa. Lumelääkettä saaneilla vastaavat luvut olivat 4 ja 28. Tutkijat summaavat päätuloksensa englanniksi näin:

”In this re-analysis of the FDA safety summaries, we found evidence that the rate of (attempted) suicide was about 2.5 times higher in antidepressant arms relative to placebo.”[2]

Kun suomalaisista yli 400 000 arvioidaan Kelan lääketilastojen perusteella käyttävän masennuslääkkeitä päivittäin, heistä noin 2000 (400 000/200) yrittää tai on yrittänyt itsemurhaa masennuslääkityksensä takia. Hoitamalla masennusta lumelääkkeillä masennuslääkkeiden sijaan, luku tippuisi nollaan. Suomessa siis hyväksytään valtava määrä itsemuhayrityksiä ja myös itsemurhia käytännössä lääketeollisuutta ja lääkedogmiin sitoutuneita psykiatreja miellyttääksemme. Kuitenkin ongelma on rakenteellinen ja aiheeseen on hyvä ottaa ymmärtävä kanta, koska psykiatreillakin on hyvät aikeet, eikä kukaan ainakaan lääketeollisuuden ulkopuolella halua tarkoituksellisesti lisätä itsemurhien määrää.

Nyt itsemurhan tehneiden muistopäivänä toivottavasti muistamme numeroiden takaa löytyviä surullisia ihmiskohtaloita, jotka on psyykenlääkkeiden rutiininomaisella määräämisellä saatu aikaan.

Lähteet:

[1] Findikaattori: Itsemurhat. Päivitetty 17.12.2018 https://findikaattori.fi/fi/10

[2] Hengartner, P. & Plöderl, M. Newer-Generation Antidepressants and Suicide Risk in Randomized Controlled Trials: A Re-Analysis of the FDA Database. Psychother Psychosom 2019:88, 247–248.

Muokkaus 17.11.: vaihtamalla masennuslääkkeet lumelääkkeisiin kyseisessä 400 000 populaatiossa olisi tilastollisesti 2000 itsemurhayritystä vähemmän. Eli 2000 tippuisi nollaan eikä vähän alle tuhanteen, kuten ensin kirjoitin.

JAA
Edellinen artikkeliPsyykelääkevieroitus -kongressi Göteborgissa
Seuraava artikkeliVieroitusseminaari 7.12.2019 – katso tallenteet!
Tapio Gauffin on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston väestön terveyden tohtoriohjelmassa ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän tutkii Lapin hyvinvointialueen organisoitumista ja johtamista. Uusi blogi: https://blogs.helsinki.fi/tgauffin/

6 KOMMENTIT

  1. Kyllä on aika vastuutonta ammattikuntaa, jos ei tällainen asia ole tiedossa. Johan näistä puhutaan ihan julkisessa mediassakin monta kertaa viikossa. Haloo !!! Vastuunottoa nyt psykiatriselta ammattikunnalta ja lääketeollisuudelta. Kukaan ei vaan voi olla niin tyhmä, että ei tajua näitä asioita. Ja jos on niin sitä suuremmalla syyllä pois valta heille tehdä näin. Omainen joka on läheltä nähnyt tämän sairaan touhun! Mitään apua ei saa julkiselta puolelta, koska koko hierarkkinen järjestelmä on aivopesty hiljaiseksi. Aion tehdä kaikkeni omalta osaltani että asiat tuodaan valoon.

  2. Aihe koskettaa itseäni henkilökohtaisesti erään psykiatrisessa hoidossa olleen, vuosia sitten menehtyneen silloisen seurustelukumppanini kautta. Mutta ”virallinen totuus” kuolemaan liittyen on aivan toinen kuin oma näkemykseni.

    Joka tapauksessa psykiatrisen hoidon aiheuttamiin kuolemiin olisi aika alkaa kiinnittää laajaa huomiota.

  3. Tärkeä kirjoitus, kiitos siitä.

    Akatisia on yksi syy, mikä psyykenlääkkeissä voi saada aikaan itsetuhoajatuksia. Se on haittavaikutus, mikä on käytännössä voimakasta motorista levottomuuta, mikä voi olla pahimmillaan sitä, ettei voi olla ollenkaan paikallaan vaan pitää liikutella itseään. Sen verran tuskallisen levoton, pelottava ja piinaava olotila akatisia oli, että voisin sanoa, että se on pahin lääkkeistä koskaan kokemani haittavaikutus. Akatisia voi tulla antipsykooteista, mutta harvemmin myös masennuslääkkeistä sekä myöskin käsittääkseni vieroituksessa eri lääkkeistä kuten bentsodiatsepiineista. Se voi tulla siis erilaisista psyykenlääkkeistä. Riskiaikoja saada akatisia on kaikenlaiset muutokset lääkeannokseen – nosto, lasku, aloitus ja lopetus. Riskinä on myös, että akatisiaa ei diagnosoida tai potilaan ymmärretä kärsivän siitä, ja potilaan tilaa pahennetaan uusilla pillereillä tai annoksen nostoilla, vaikka pillerit alunalkujaankin ovat akatisian puhkaisseet. Tietoisuutta akatisiasta pitäisi lisätä.

    Video siitä minkä on tehnyt MISSD, joka levittää tietoisuutta akatisiasta ja lääkkeiden yhteydestä itsemurhiin, minkä on perustanut Wendy Dolin. Hänen aviomiehensä teki itsemurhan masennuslääkkeistä puhjenneen akatisian seurauksena:

    https://youtu.be/x86aCDtvbT0
    Sivustolta löytyy myös pieni oppituokio ”Akathisia101”, millä voi parantaa tietämystään akatisiasta.

    Haittaaikutusten lisäksi vieroitus psyykenlääkkeistä on myös sellainen, joka voi tuoda tosi hankalia olotiloja ja oireita, että en yhtään ihmettelisi jos se altistaisi itsetuhoisille ajatuksille. Että ei se aina niin mene, että kun purkaa lääkkeen ja alkaa voida huonosti purkuvaiheessa ja sen jälkeen, niin se on osoitus siitä, että tarvii lääkettä ja se auttaa.

    On surullista, että ihmisiä on varmasti kuollut lääkehaittojen seurauksena, mutta sitä ei ole ymmärretty.

    Tuntuu välillä, että aihe lääkkeiden puhkaisema kärsimys ja henkisten ongelmien pahememinen, ja itsetuhoiset ajatukset on jotenkin tabu.

    • Kiitos kommentista ja olen samalla kannalla näistä asioista. Mainitsemani menehtynnyt ex-seurustelukumppanini kuoli oman tulkintani mukaan vieroituspsykoosiin, mutta virallinen tarina liittyy ”lääkevastaisuuteen”, ”sairaudentunnottomuuteen” ja ”sairauden paluuseen”.

      On hyvä muistaa, että voisin itse olla yhtä hyvin haudassa kuin täällä kirjoittamassa. Sen verran isot neurobiologiset riskit liittyivät vieroitusprosessiini.

      Kyseessä on tosiaan tabu. Eikä tässä läheskään kaikki: pakkohoidon jälkeen itsemurhan riski on 200-300 -kertainen normaaliväestöön verrattuna, eli ihmisiä pakkohoidolla traumatisoimalla saadaan ruumiita myös aikaan. Samaten psykoosilääkitys aiheuttaa valtavasti ”luonnollisia kuolemia”, jotka liittyvät muun muassa diabetekseen ja sydänperäisiin äkkikuolemiin. Nämäkään eivät oikeasti ole luonnollisia kuolemia, vaan lääkehoidosta johtuvia kuolemia. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, missä psykoosilääkkeitä käytetään vähemmän, psykoosipotilaiden ”luonnolliset kuolemat” ovat melko matalalla tasolla.

  4. Myös vapaaehtoinen hoito voi traumatisoida. Hauraassa tilassa oleva, äärimmäisen epätoivoinen ihminen on altis suostumaan melkein mihin tahansa barbariaan, jos uskoo, että ehkä tämä kuitenkin lopulta auttaa. Jos taas elämä on muuttunut pelkäksi sietämättömäksi kärsimykseksi ja hoidoksi on tarjolla ihmisen kokemuksen mukaan vain yhä uusia variaatioita samasta kärsimyksestä, itsemurhasta tulee varteenotettava ratkaisu. Hoitavan tahon pyrkimys auttaa on lähes poikkeuksetta vilpitön. Usein se pyrkimys on ikävä kyllä myös suunnattoman epäsensitiivinen ja huonosti informoitu.

    Näin ei tarvitsisi olla. Tietoa on. Myös halua muutokseen on ammattilaisten keskuudessa paljon, mutta enimmäkseen kulissien takana. Ongelma on tosiaan rakenteellinen. Loppupeleissä myös ammattilaisille kaikkein palkitsevinta – tietysti – olisi nähdä potilaiden toipuvan. Kunnollisella, ihmisen ihmisenä kohtaavalla tuella, avulla ja hoidolla minkä tahansa psyykkisen oireilun ennuste on hyvä.

    • Kyllä. Itse olen trauman väljällä määritelmällä traumatisoitunut vapaaehtoisesta hoidosta. Kun lopetin itse hoitoni, ymmärsin miten vakava aivopatologia oli hoidolla aiheutettu. Se ei ollut mikään ilon aihe vaan karmea havainto. Olisin halunnut asiasta hoitotahon kanssa keskustella, mutta tästä kieltäydyttiin. Vasta viime aikoina olen päässyt tasapainoon asian kanssa ja hyökkäävyys minua hoitaneita lääkäreitä kohtaan on hiipunut. Tässäkin ovat taustalla omat henkiset ponnisteluni elämänasenteeni eteen. Hoitotaholla ei ole ollut minulle mitään sanottavaa.

JÄTÄ VASTAUS