Trauma hoidon nimissä: Useat tutkimukset vahvistavat, että psykiatrisella sairaalahoidolla on runsaasti haittoja koersiivisuudesta uudelleentraumatisoimiseen

Kattava psykiatrista sairaalahoitoa koskeva katsaus paljastaa laajasti haittoja koersiivisuudesta uudelleentraumatisoitumiseen, mikä haastaa vallitsevan narratiivinen sairaalajaksojen terapeuttisista intentioista.

Kirjoittanut: Laura López-Aybar – 3.2.2025

Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä. (Käännöksestä on jätetty pois joitakin kappaleita alkuperäisestä artikkelista. Poisjätetty kohta on merkitty tekstiin.)

International Journal of Nursing Studies -lehdessä julkaistussa uudessa tutkimuksessa tarkastellaan systemaattisesti psykiatriseen sairaalahoitoon liittyviä negatiivisia kokemuksia. Birminghamin yliopistossa toimivan Nutmeg Hallettin johtama tutkimusryhmä tarkastelee psykiatrisissa sairaaloissa olleiden/olevien henkilöiden negatiivisia kokemuksia ja käyttää Bronfenbrennerin ekologista mallia laajempien systeemisten vaikutusten ymmärtämiseksi.

Heidän havaintonsa osoittavat, että haitalliset kokemukset eivät liittyneet vain koersiivisiin käytäntöihin, kuten rajoitustoimenpiteisiin tai tahdonvastaisiin lääkitykseen, vaan myös koko laitosympäristöön, vuorovaikutukseen henkilökunnan kanssa  ja systeemisiin epäonnistumisiin (systemic failure), jotka horjuttavat autonomiaa ja hyvinvointia. Monet osallistujat kuvailivat näitä kokemuksia traumatisoiviksi, epäinhimillistäviksi ja heikentäviksi (disempowering), mikä herättää perustavanlaatuisia kysymyksiä psykiatrisen sairaalahoidon vaikuttavuudesta ja eettisyydestä.

”Tuloksemme paljastivat paljon laajemman valikoiman kielteisiä kokemuksia, jotka kattavat sairaalahoidon kokonaisuudessaan kolmen kattavan teeman kautta: ekosysteemi, systeemit ja yksilö.”

Kirjallisuuskatsauksessa tutkijat käsittelevät psykiatrisissa sairaalaympäristöissä aiheutuvien haitallisten kokemusten monenlaisia ilmenemismuotoja ja sitä, miten ne ovat yhteydessä lyhyen ja pitkän aikavälin traumoihin, ja korostavat vaikutuksia, joita traumoilla on ihmisten elämään ja niiden yhteyttä yleiseen hyvinvointiin. Lisäksi he toteavat, että aiemmassa tutkimuksessa on usein keskitytty huomioimaan myönteisiä kokemuksia ja jätetty huomiotta tai vähätelty psykiatristen sairaaloiden palveluja käyttävien tai niihin sisäänkirjattujen henkilöiden negatiivisia kokemuksia.

Tämän perusteella he tarkastelivat tutkimuksia, joissa tutkittiin, millainen dynamiikka sairaaloissa edisti potilaiden hyvinvointia. He korostavat myönteisten terapeuttisten suhteiden tarvetta, sitä, että pakkotoimia ei käytetä ollenkaan tai että niitä vältetään käyttämästä, fyysistä ympäristöä ja yksilön terveyttä edistävää hoitoa.

”Tuloksemme paljastivat paljon laajemman kirjon negatiivisia kokemuksia, jotka kattavat sairaalahoidon kokemuksen kokonaisuudessaan kolmen kattavan teeman kautta: ekosysteemi, systeemit ja yksilö. Kirjallisuudessa oli paljon konsensusta siitä, mihin negatiiviset kokemukset liittyivät, huolimatta erilaisista osastoympäristöistä, tutkimuksiin osallistujista ja tutkimusmaista.”

Tutkijat käyttivät systemaattista kvalitatiivista katsaustaan laatiessaan PRISMA-mallia. Katsauksessa tarkasteltiin psykiatrisessa sairaalahoidossa olleiden/olevien kokemuksia käsitteleviä tutkimuksia. Heidän tavoitteenaan oli kuvata psykiatriseen sairaalahoitoon liittyviä haitallisia kokemuksia.

Jotta tutkimus voitiin sisällyttää katsaukseen, sen oli täytettävä seuraavat kriteerit: 1) otos koostui henkilöistä, jotka ovat tai ovat olleet sairaalajaksolla psykiatrisessa sairaalassa, 2) tutkimuksen fokus oli negatiivisissa subjektiivisissa raporteissa näistä kokemuksista, mukaan lukien sisäänkirjaus- ja uloskirjauskokemukset, 3) tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, 4) kyseessä oli psykiatrinen akuutti-, oikeuslääketieteellinen tai psykiatrinen tehostetun hoidon sairaala ja 5) tutkimuksessa oli kokemusten keräämiseen pyrkivä tutkimusasetelma, kuten haastatteluihin perustuva, fokusryhmät (focus group) jne. Tutkijat toteuttivat keskuudessaan pohdinta- ja keskusteluprosesseja käsitelläkseen aineistosta mahdollisesti aiheutuvia vinoumia (biases) ja päästäkseen yhteisymmärrykseen.

Kolme pääteemaa tunnistettiin: 1) ekosysteemi, 2) systeemi ja 3) yksilö. Analysoituihin tutkimuksiin osallistui yli 4 000 henkilöä, ja ne tehtiin 25 maassa.

Tutkimuksessa nousi esiin kolme keskeistä teemaa:

1. Ekosysteemi: Sairaalaympäristö ja vuorovaikutus
   • Monet potilaat kuvailivat psykiatrisia sairaaloita vankilamaisiksi, joissa on karu fyysinen ympäristö, ylenmääräinen valvonta ja häiritsevän voimakkaita aistiärsykkeitä (esim. kirkkaat valot ja kovat äänet).
   • Tiukat, mielivaltaiset (arbitrary) säännöt ja jatkuva tarkkailu aiheuttivat voimattomuuden tunnetta.
   • Negatiiviset vuorovaikutussuhteet henkilökunnan kanssa olivat yleisiä, ja monet osallistujat kokivat tulleensa ohitetuiksi, vähätellyiksi tai leimatuiksi.
   • Toisten potilaiden huonon kohtelun tai rajoitustoimenpiteiden kohteeksi joutumisen todistaminen sijaistraumatisoi ja syvensi pelkoa ja epäluottamusta järjestelmää kohtaan.
2. Järjestelmä: Pakkokeinot, tahdonvastainen hoito ja läpinäkyvyyden puute.
   • Osallistujat kertoivat, että pakkokäytännöt – eristäminen, fyysiset rajoitustoimenpiteet ja tahdonvastainen lääkitys – olivat yleisiä ja syvästi traumatisoivia.
   • Monet kokivat, että heitä manipuloitiin tai uhkailtiin ottamaan lääkkeitä, ja pelkäsivät seurauksia, jos he kieltäytyivät.
   • Ihmiset, jotka olivat tulleet sairaalaan vapaaehtoisesti, huomasivat usein, että heidän ei ollut kuitenkaan mahdollista lähteä/uloskirjoittautua sairaalasta ja he kokivat ”vapaaehtoisen” sairaalahoidon epätodeksi valinnaksi.
   • Kotiuttamissuunnittelu oli usein riittämätöntä, minkä vuoksi henkilöt eivät kokeneet olevansa valmistautuneita laitoksen ulkopuoliseen elämään, ja joskus heille jäi taakaksi musertavan isot sairaalalaskut.
3. Yksilö: Autonomian menetys & trauma
   • Henkilöt kertoivat usein kokeneensa, että heiltä oli viety omaa kehoaan ja omia valintojaan koskeva määräysoikeus
   • Yksityisyyden loukkaukset, kuten jatkuva valvonta ja henkilökohtaista omaisuutta koskevat rajoitukset, voimistivat kokemusta infantalisoinnista
   • Monille sairaalahoito oli peilikuva menneistä traumoista – erityisesti henkilöille, jotka olivat joutuneet kaltoinkohtelun tai systeemisen sorron kohteeksi, kuten etnisten vähemmistöjen edustajille.

Traumatisoivien ja uudelleen traumatisoivien kokemusten osalta osallistujat viittasivat rangaistustoimenpiteiden jatkuvaan käyttöön, mikä oli voimakkaasti uudelleen traumatisoivaa, koska hyvin monille sairaalaan päätyneillä aiempia traumaattisia kokemuksia menneisyydessään. Osallistujat raportoivat myös rasismin aiheuttamista traumoista, sillä monet heistä kohtasivat psykiatristen sairaaloissa ihmisten välisissä kohtaamisissa ilmenevää ja systeemistä institutionaalista rasismia.

Tutkijat kirjoittavat näihin em. kategorioihin pohjautuen:

”Nämä havainnot haastavat vallitsevan positiivisen psykologian narratiivin, jossa usein korostetaan toipumista ja hyvinvointia ottamatta riittävästi huomioon potilaiden todellisia negatiivisia kokemuksia. Laajentamalla huomion kattamaan perustavanlaatuiset ja usein systeemiset epäkohdat, katsauksemme korostaa tarvetta tasapainoisemmalle lähestymistavalle. Tässä lähestymistavassa on otettava huomioon sekä positiiviset että negatiiviset kokemukset, jotta voidaan edistää kokonaisvaltaisia ja ihmisiä aidosti tukevia mielenterveyskäytäntöjä.”

(Tästä kohtaa on jätetty kääntämättä osuus tekstiä)

Laajempi konteksti

Tämä ei ole ainoa tutkimus, jossa käsitellään vahingoittavia kokemuksia psykiatrisessa sairaalahoidossa. On olemassa huomattavaa näyttöä siitä, että psykiatrinen sairaalahoito lisää itsemurhariskiä sekä psykiatrisen sairaalahoidon aikana että sen jälkeen. Lisäksi näiden sairaalahoitojen on todettu voimistavavan ja laukaisevan traumaan liittyviä oireita. Tätä traumaa voimistavat entisestään käytännöt kuten fyysiset ja mekaaniset rajoitustoimenpiteet, eristäminen ja lääkkeillä rauhoittaminen/sedatoiminen. Lisäksi aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että rajoittavia ja fyysisiä toimenpiteitä käytetään yleisemmin vähemmistöihin kuuluvien potilaiden kohdalla. Tutkimuksissa on myös korostettu, että psykiatrisissa sairaalaympäristöissä kontrolliin perustuva koersio/pakkotoimet ovat yleinen käytäntö.

Kirjoittajat kirjoittavat tutkimuksensa johtopäätöksessä:

”Keskeisiä strategioita voisivat olla menettelytapojen tarkistaminen rajoittavien käytäntöjen käytön minimoimiseksi ja sen varmistamiseksi, että siirtymiset ovat sujuvia ja läpinäkyviä, sekä henkilökunnan koulutuksen parantaminen asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemisen tärkeyden korostamiseksi.”

Tutkimuksessa korostetaan myös tarvetta ottaa eletyn kokemuksen näkökulma huomioon sairaalakäytänteitä muokattaessa ja kannatetaan osallistavia tutkimusmalleja, joissa psykiatriasta selviytyneet (psychiatric survivors) auttavat mielenterveyspalvelujen suunnittelussa ja arvioinnissa. Jolleivat psykiatriset instituutiot ajattele perusteellisesti uudelleen koersioon ja kontrolliin tukeutumistaan, psykiatriset sairaalat voivat jatkossakin olla pikemminkin systeemisen vahingon kuin paranemisen lähde.

****

Hallett, N., Dickinson, R., Eneje, E., & Dickens, G. L. (2024). Adverse mental health inpatient experiences: Qualitative systematic review of international literature. International Journal of Nursing Studies, 104923. https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2024.104923 (Link)

Laura López-Aybar on kriittinen psykologi, psykiatriasta selviytynyt, tutkija ja Adelphi-yliopistossa tohtoriksi väitellyt professori. Hänen työnsä lähtökohtana on kriittinen, dekoloniaainen ja feministinen perspektiivi psykologiaan. Lisäksi hän johtaa tällä hetkellä useita hankkeita, joissa tutkitaan stigmaa, mielenterveysdiskurssia ja terveyden sosiaalisia determinantteja. Hän oli mukana perustamassa Mad in Puerto Rico-sivustoa, ja hän työskentelee professorina Universidad del Sagrado Corazónissa ja tutkijana Taller Saludissa.