”Useimmat heistä oppivat kemiallisen epätasapainon selityksen lääketieteellisessä koulussa tai erikoistumiskoulutuksesa. Se on juna, joka ei ole hidastumassa”, kirjoittaa johtava tutkija Hans S. Schroder.
Kirjoittanut: Peter Simons – 23.1.2025
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Uudessa tutkimuksessa tutkijat ovat havainneet, että kemiallinen epätasapaino on edelleen yleinen selitys masennukselle maallikoiden keskuudessa. He kuulevat siitä monista eri lähteistä, yleisimmin luokkahuoneessa. Lähde, jolla on eniten vaikutusta ja joka todennäköisimmin saa ihmiset uskomaan tähän myyttiin, on kuitenkin terveydenhuoltohenkilöstö.
”Terveydenhuollon tarjoajilla on tärkeä rooli kemiallisen epätasapainon viestin levittämisessä, joka on yliyksinkertaistettu, tieteellisesti kiistanalainen ja mahdollisesti masennuksen hoitoon negatiivisesti vaikuttava narratiivi”, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimusta johti Hans S. Schroder University of Michigan Medical School-yliopistosta. Se julkaistiin Frontiers in Psychology -lehdessä.
Kemiallinen epätasapaino Myytti
Vuonna 2022 Joanna Moncrieffin johtamat tutkijat julkaisivat kattavan analyysin kaikista mielekkäistä menetelmistä, joilla voidaan tutkia masennuksen serotoniinihypoteesia. He tulivat siihen tulokseen, että masennuksen ja alhaisten serotoniinitasojen välisestä yhteydestä ei ole näyttöä. Psychology Today-lehti kutsui heidän tutkimustaan ”ratkaisevaksi iskuksi” kemiallisen epätasapainon myytille. Vanhentunut teoria, jonka mukaan alhainen serotoniini määrä aiheuttaa masennusta, on todellakin kumottu kerta toisensa jälkeen viime vuosikymmeninä.
Psykiatriyhteisön vastaus on ollut suurelta osin vähättelevä: psykiatriayhteisö on väittänyt, että eihän kukaan ei ole koskaan edes uskonut myyttiin kemiallisesta epätasapainosta, ja serotoniinihypoteesia verrattu jopa ”liiallisen mustan sapen” teoriaan kuolleena ja vanhentuneena hypoteesina. Jotkut psykiatrit ovat jopa syyttäneet ”antipsykiatrista” salaliittoa teorian keksimisestä! Silti se on edelleen vallitsevin selitys masennukselle ihmisten keskuudessa syistä, jotka tutkijat ovat yhdistäneet lääketeollisuuden propagandaan ja tiedotusvälineiden yliyksinkertaistamiseen.
Kuten Schroder ym. kirjoittavat tässä uudessa tutkimusartikkelissaan:
”Sen sijaan, että ’kemiallisen epätasapainon’ käsite olisi yleistynyt tieteellisten löydösten myötä, käsitteen suosio alkoi kasvaa huimasti sen jälkeen, kun selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet) tulivat markkinoille 1980-luvun puolivälissä. […] 1970-luvun lopulla tehdyt poliittiset muutokset antoivat lääkeyhtiöille mahdollisuuden markkinoida suoraan kuluttajille, ja kun nämä lääkkeet otettiin käyttöön, lääketieteellisiin lehtiin, aikakauslehtiin ja televisioon alkoi vyöryä mainoksia, joissa masennuksen kuvattiin johtuvan kemiallisesta epätasapainosta. Lisäksi oli laajamittaisia kansantervekampanjoita, jotka ajoivat biomedikaalista mallia.”
”Yhdessä tämä data viittaa siihen, että kemiallisen epätasapainon käsitteen suosio liittyi enemmän markkinointistrategioihin kuin tieteellisiin löydöksiin todellisista kemiallisista epätasapainoista”, he lisäävät.
Schroderin et al. tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, kuinka vallitseva kemiallisen epätasapainon selitys oli maallikoiden keskuudessa, mutta myös sitä, mistä ihmiset olivat kuulleet kemiallisen epätasapainon teoriasta – ja mitkä näistä lähteistä johtivat siihen, että ihmiset todella alkoivat uskoa siihen.
Ja huolimatta psykiatrien väitteistä, etteivät he koskaan levittäneet tätä teoriaa, Schroder ja muut havaitsivat, että juurikin terveydenhuoltohenkilöstö sai ihmiset uskomaan myyttiin. Lisäksi, yleisimmin ihmiset kuulivat kemiallisen epätasapainon myytistä luokkahuoneessa.
Mitä johtopäätöksiä meidän pitäisi tehdä? Ei ole ihme, että ihmiset uskovat myyttiin: he ovat kuulleet sen asiantuntijoilta.
”Terveydenhuoltohenkilöstö on vakuuttavin lähde selitykselle”, Schroder (kuvassa) sanoi Man in Americalle sähköpostitse.
”Henkilökohtaisesti en usko, että kyse on mistään pahantahtoisesta; tämä on systeeminen ongelma. Teimme juuri toisen tutkimuksen terveydenhuollon tarjoajien omista masennukseen liittyvistä uskomuksista, ja useimmat heistä olivat oppineet kemiallisen epätasapainon selityksen lääketieteellisessä koulussa tai erikoistumiskoulutuksessa. Kyseessä on juna, joka ei ole hidastumassa”, hän lisäsi.
”Kaiken kaikkiaan”, Schroder sanoi, ”tulokset osoittavat, että terveydenhuoltojärjestelmällä on merkittävä rooli siinä, että ihmiset omaksuvat tämän narratiivin.”
Myytin lähteet
Schroder et al. rekrytoivat 1 755 korkeakouluopiskelijaa vastaamaan kyselyyn vuosina 2022-2023 (69,7 % vastaajista oli valkoihoisia ja 73 % oli naisia). Kysely sisälsi kysymyksiä siitä, olivatko he kuulleet alhaisen serotoniinin teoriasta, mistä he olivat kuulleet siitä ja uskoivatko he siihen. Kysely sisälsi myös PHQ-masennustestin ja kysymyksiä altistumisesta mielenterveysjärjestelmälle ja kysymyksiä perhehistoriasta.
Lähes puolet (45,6 %) korkeakouluopiskelijoista oli käynyt terapiassa, ja 29,2 % käytti psykiatrisia lääkkeitä; 19,9 % kertoi, että heillä oli masennusdiagnoosi. Kaikkiaan 73 % osallistujista oli kuullut kemiallisen epätasapainon selityksestä; 40 % heistä piti kemiallista epätasapainoa ”ehdottomasti syynä” masennukseen.
”Huolimatta yksinkertaisen monoamiinihypoteesin tieteellisen uskottavuuden puutteesta, kemiallisen epätasapainon uskomus on yleinen monissa yhteyksissä, erityisesti Yhdysvalloissa”, tutkijat kirjoittavat.
Niistä 1279 osallistujasta, jotka olivat kuulleet kemiallisen epätasapainon teoriasta, suurin osa (443) oli kuullut siitä luokkahuoneessa, 342 internetissä. 219 kertoi kuulleensa siitä muilta ihmisiltä, kuten ystäviltä ja perheenjäseniltä, ja 200 kertoi kuulleensa siitä terveydenhuoltohenkilöstöltä, kuten perusterveydenhuollon lääkäriltä, terapeutilta tai psykiatrilta. (Osallistujat kirjoittivat avoimia vastauksia, ja he saattoivat mainita kuulleensa teoriasta useammasta kuin yhdestä paikasta).
Schroder ym. analysoivat aineistoa selvittääkseen, mitkä lähteet (ja mitkä tekijät (baseline factors)) korreloivat sen kanssa, että teoriaan todella uskotaan sen hylkäämisen sijaan. He havaitsivat, että muut lähteet eivät olleet kovin vaikuttavia mitä tulee itse uskomukseen, mutta kontakti terveydenhuoltoon oli johdonmukaisesti yhteydessä sen kanssa, että vastaaja uskoi serotoniinin epätasapainon myyttiin. Vastaajat, jotka olivat kuulleet siitä terveydenhuollon ammattilaiselta, uskoivat siihen todennäköisemmin, samoin kuin ne, joilla oli psykiatrinen diagnoosi, ne, jotka käyttivät psykiatrisia lääkkeitä ja ne, joiden perheessä oli ollut psykiatrisia diagnooseja. Lisäksi naiset uskoivat myyttiin todennäköisemmin kuin miehet.
”Nämä tulokset viittaavat siihen, että kaikki tietolähteet eivät ole yhtä vaikuttavia: erityisen vakuuttavaa on saada tietoa tästä ajatuksesta terveydenhuollon ammattihenkilöiltä. Huomasimme myös, että henkilökohtaiset kokemukset ja perheen kokemukset masennusoireista sekä mielenterveyshoito ennustivat myös uskoa kemialliseen epätasapainoon, mikä toistaa löydöksiä aiemmista tutkimuksista. Yhdessä tulokset viittaavat siihen, että kontakti terveydenhuollon ammattilaisiin on erityisen olennaista kemiallisen epätasapainon uskomuksen omaksumiselle”, tutkijat kirjoittavat.
Schroder et al. tekivät toisen analyysin arvioidakseen rodun vaikutusta teoriaan uskomiseen vertaamalla valkoisia osallistujia kaikkien ei-valkoisten ihmisten yhteenlaskettuun ryhmään. He havaitsivat samankaltaisia tuloksia, paitsi että siinä missä valkoiset osallistujat, jotka käyttivät psykiatrisia lääkkeitä, uskoivat todennäköisemmin myyttiin, ei-valkoisilla ihmisillä terapiassa käyminen johti laajempaan kemiallisen epätasapainon teorian omaksumiseen.
Myytin kielteiset vaikutukset
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, millaisia kielteisiä seurauksia on uskomuksella alhaisen serotoniinitason myyttiin. Tutkimukset ovat liittäneet biolääketieteelliset selitykset lisääntyneeseen stigmaan, mukaan lukien koettuun vaarallisuuteen ja haluun ottaa etäisyyttä diagnoosin saaneisiin ihmisiin. Tämä päti jopa mielenterveysalan ammattilaisiin – niillä, jotka uskovat biolääketieteelliseen malliin, on yleensä vähemmän empatiaa asiakkaitaan kohtaan. Tutkijat ovat myös havainneet, että biomedikaaliset selitykset johtavat siihen, että ihmiset kokevat, etteivät heidän ajatuksensa ja käyttäytymisensä ole heidän hallinnassaan, ja heillä on vähemmän uskoa toipumiseen.
Lisäksi ne, jotka uskovat masennuksensa johtuvan serotoniinin puutteesta, uskovat yleensä myös, että masennuslääkkeet voivat korjata tämän ongelman. Kuitenkin, on paljon näyttöä, joka osoittaa, että masennuslääkkeet ovat tehottomampia kuin terapia tai jopa liikunta ja että lääkkeet johtavat pitkällä aikavälillä huonompiin tuloksiin, vaikka lähtötilanteen vaikeusaste olisi otettu huomioon. Tämä voi osaksi johtua siitä, että psykiatrisilla lääkkeillä on runsaasti haittavaikutuksia.
Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 85 prosenttia ihmisistä, jotka eivät saaneet hoitoa, toipui masennuksesta vuoden kuluessa, mikä tarkoittaa, että hoidon saaminen johtaa huonompiin tuloksiin kuin se, että ei tehdä mitään/kuin hoidon saaminen. Jo pelkkä diagnoosin saaminen riittää siihen, että tulokset ovat huonompia.
Schroder ym. kirjoittavat, että tietoon perustuvaa suostumusta koskevat lait edellyttävät, että terveydenhuoltohenkilöstö antaa paikkansapitävää tietoa diagnoosista, myös sen etiologiasta, ja edellyttää heitä myös korjaamaan diagnoosiin liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä, joihin kuuluisi myös myytti kemiallisesta epätasapainosta. He toteavat, että lääkäreiden olisi kerrottava potilailleen, että heillä ei ole tietoa masennuksen syistä, mutta että syyt ovat monitahoisia ja että yksinkertaisesta kemiallisen epätasapainon selityksestä ei ole näyttöä.
”Terveydenhoitohenkilöstön tulisi nimenomaisesti valistaa potilaita masennuksen vivahteikkaasta ja monitahoisesta luonteesta ja ohjeistaa potilaita yksinkertaista kemiallisen epätasapainon selitystä vastaan”, kirjoittavat Schroder et al.
He ehdottavat terveydenhoitohenkilöstölle seuraavanlaista kieltä: ”Emme vielä ymmärrä tarkalleen, mikä masennuksen aiheuttaa, sillä tämä on hyvin monimutkaista. Syy ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin yksittäisen välittäjäaineen puute.”
Tutkijoiden mukaan ongelma on se, että lääkärit eivät itse tiedä, että kyseessä on myytti. Heille opetetaan luokkahuoneissa alhaisen serotoniinitason selitystä, ja he levittävät sitten tätä myyttiä potilailleen, koska he uskovat siihen.
Schroder ym. kirjoittavat, että heidän tuloksensa viittaavat muutamiin ratkaisuihin, kuten terveydenhuoltohenkilöstön, opettajien ja oppikirjojen kirjoittajien tavoittamiseen tämän sitkeän myytin purkamiseksi. Schroder uskoo myös, että lääketeollisuuden suoramainonnan kieltämisellä kuluttajille olisi vaikutusta (vain Yhdysvallat ja Uusi-Seelanti sallivat tällaiset terveydenhuollon markkinointitaktiikat).
”Tuloksemme viittaavat siihen, että terveydenhuollon tarjoajille ja laajemmille lääketieteellisen viestinnän järjestelmille suunnatut interventiot saattavat olla tarpeen, jotta masennusta koskevat haitalliset ja epätarkat selitykset voidaan purkaa”, tutkijat kirjoittavat.
****
Schroder, H. S., Tovey, J., Forer, R., Schultz, W., Kneeland, E. T., & Moser, J. S. (2025). Where do “chemical imbalance” beliefs come from? Evaluating the impact of different sources. Frontiers in Psychology, 15. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2024.1469913 [Full Text]
Peter Simons on aiemmin ollut akateeminen psykologian tutkija. Nyt hän pyrkii tiedekirjoittajana tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus vaikeaselkoiseen maailmaan. Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden henkilöiden tarinoita, joilla on omakohtaista kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja jakaa tietoa vaihtoehdoista biomedikaaliselle mallille.
