Jouduin tänä syksynä taas sairaalahoitoon. Olimme vastikään yhteisymmärryksessä psykiatrini kanssa lopettaneet tsiprasidonilääkitykseni. Taustalla vaikutti vielä minuun pakolla piikitetty (vaikka pakkopiikit Suomessa ovat laittomia) Zypadhera. Zypadheran johdosta en pystynyt rentoutumaan, kuten yleensä neuroleptilääkityksen loppumisen jälkeen pystyn.
Pystyin tsiprasidonin lopetuksen jälkeen prosessoimaan hyvin asioita, jotka vaativat käsittelyä. Nämä asiat tulivat siis tunnepuolen kokemuksista, kun yleensä en lääkityksen aikana pysty tuntemaan mitään myönteisiä tunteita. Prosessi oli raskas, mutta etenin siinä kaiken aikaa.
Minulle tuli sydän- ja unioireita vieroituksen aikana. Pystyin kuitenkin hyvin pysymään levollisena ja nukkumaan aina silloin tällöin. Kävin pari kertaa yksityisen puolen lääkärillä puhumassa tilanteestani ja sydänfilmissä. Kaikki vaikutti olevan ok ja hyvään suuntaan menossa.
Yllättäen eräänä yönä heräsin paniikissa, että minun pitäisi heti paikalla lähteä lähimmälle yöllä päivystävälle lääkäriasemalle. Valitettavasti juuri unesta nousseena en jaksanut enkä osannut harkita tarpeeksi, kannattiko minun lähteä hakemaan apua täysin vieraalta lääkäriltä keskellä yötä.
Sillä visiitillä olen edelleen. Minut laitettiin Aurorassa pakkohoitoon eikä minua taaskaan kuunneltu yhtään. Väsymystäni lääkittiin täysin väärin ja minua hoidetaan nyt väsymystä aiheuttavalla lääkityksellä, joka on nostanut sykettäni ja stressitasojani edelleen. Diagnoosit papereissa tuntuvat todellakin olevan niin kiistämättömiä, että totuudella ei ole mitään merkitystä. Sen vähän, mitä olen niistä papereista lukenut, olen todennut, että tekstit ovat psykiatrien puolelta väärin saneltuja ja täysin harhaisia kuvailuja tilanteista, joissa olen ollut.
Pelkään sitä, että terveydenhuolto Suomessa psykiatristen potilaiden osalta on tällaista. Haluan vain kotiin ja kauas sairaalasta, jossa kaikki muistuttaa siitä, miten ihminen jätetään yksin ja lääkityksellä lamataan ulos ulkomaailmasta ja tunnesuhteista. On mahdollista, että lääkkeiden lopetuksen myötä tulee ongelmia dopamiinitasojen kanssa, mutta nämä ongelmat olen valmis hoidattamaan suljetulla osastolla ilman neuroleptilääkitystä, siis rauhoittavilla tai beetasalpaajilla. Valitettavasti näin ei edelleenkään ole, vaan nytkin on kolme eri neuroleptia ajettu sisään.
Tämä on poliisiasia todellakin ja toivon, että kärsimystä tuottavat psykiatrit saadaan teoistaan vastuuseen jonain päivänä. On mahdollista, että psykiatrit eivät tunnista tekemäänsä pahaa. Siinä tapauksessa olisi ehkä jo aika tunnistaa ja tajuta, että neuroleptit eivät alkujaankaan koskaan ole hoitaneet ongelmia vaan lamanneet elimistön toimintoja melko hallitsemattomasti.
