ADHD ei ole neurologinen häiriö

23
11395

Lapsia lähetettiin viime vuonna neuropsykiatrisiin tutkimuksiin kaksi kertaa enemmän kuin viisi vuotta sitten. Lähetteitä oli kaikkiaan 66 000. Suurin osa lähetteistä oli ADHD tutkimuksia. Noin joka 20:lle lapselle diagnosoidaan Suomessa ADHD.

ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) on maailman terveysjärjestön määrittämä virallinen aivotoiminnan häiriö. Merkittävä osa lääkäreistä ja psykiatreista on kuitenkin sitä mieltä, että ADHD ei ole neurologinen häiriö. Tämä on varsin poikkeuksellista, koska yleensä lääketieteessä ollaan hyvin yksimielisiä häiriöiden ja sairausten olemassaolosta.

Esitän kirjoituksessani perusteluja sille miksi ADHD:ta ei voida pitää legitiiminä neurologisena häiriönä ja kerron miten AHDH:n pitäisi suhtautua.

1. Erilaisuus ei ole häiriö. Kaikkien ihmisten aivot ovat erilaiset ja kehittyvät eri tahtiin. Emme voi pitää homoseksuaalisuutta seksuaalisen suuntautuneisuuden häiriönä siksi, että se poikkeaa keskimääräisestä. Meidän ei pitäisi myöskään määrittää poikkeavuutta tarkkaaavuudessa ja vilkkaudessa häiriöksi. Perusteeksi ei riitä se, että ADHD henkilöt pärjäävät keskimääräistä huonommin koulujärjestelmässä. Se kertoo vain siitä, että koulujärjestelmämme suosii ominaisuuksia, joissa ADHD henkilöt ovat heikompia.

Lääketiede ei voi päättää mihin ihmisen tulee kohdistaa tarkkaavuutensa, miten pitkäksi aikaa ja kuinka vilkkaasti hän saa käyttäytyä. Erilaiset olosuhteet suosivat erilaisia taipumuksia. Metsästäjä-keräilijän on ollut kannattavaa tarkkailla valppaasti ympäristöä ja reagoida impulsiivisesti. Se on voinut erottaa saaliin saamisen saaliiksi joutumisesta. Luokkahuoneessa on kyettävä keskittymään yhteen asiaan ja vältettävä impulsiivisuutta.

2. Tarkkaavuus ja aktiivisuus eivät ole mekaanisia toimintoja vaan niitä ohjaavat sisäiset tarpeet. Keskimääräisestä poikkeavat sisäiset tarpeet eivät ole häiriö. Esimerkiksi jos lapsella on poikkeuksellisen vahva tarve fyysiseen aktiivisuuteen, leikkimiseen ja aikuisen huomioon, hänellä voi olla vaikeuksia keskittyä opetukseen.

ADHD-diagnooseissa lähdetään siitä, että lääkäri kykenee poissulkemaan kaikki muut syyt tarkkaamattomuudelle ja jäljelle jää aivotoimminnan häiriö. Tämä on teoriassakin mahdotonta, koska tarkkaavuus nivoutuu yhteen sisäisten tarpeiden kanssa. Esimerkiksi jos emme jaksa keskittyä kirjan lukemiseen, meidän on mahdotonta erottaa onko syynä kirjan tylsyys, muut mielenkiinnon kohteet, emotionaalinen myllerrys, aivojen väsymys, vireystila vai aivoissa oleva tarkkaavuushäiriö.

Kokenut lääkäri ja opettaja pystyy arvioimaan millon lapsen käytös poikkeaa, ADHD-kriteeristöt täyttävästi, mutta hänkään ei voi tietää mistä poikkeava käytös johtuu. Hänellä ei ole röntgenkatsetta, jolla näkisi toimiiko lapsen tarkkaavuus-prosessit aivoisssa oikein. Hän ei voi myöskään nähdä lapsen sielun syvyyksiin ja sulkea pois kaikkia luonnollisia selityksiä käytökselle.

3. Aivotoiminnan häiriöitä ei voida määrittää luotettavasti tutkimatta aivoitoimintoja. ADHD:ta ei nähdä aivokuvista eikä voida todentaa objektiivisilla mittauksilla. ADHD-diagnoosit tehdään arvioimalla lapsen käytöstä. Arviot ovat aina subjektiivisia. On vaikea arvioida milloin vilkas lapsi on ylivilkas. Tulkintaan vaikuttaa lääkärin, koulun ja vanhemman asenteet. ADHD:n kriittisesti suhtautuva lääkäri tai psykiatri ei halua antaa ADHD-diagnooseja. ADHD:stä innostunut opettaja, vanhempi tai psykiatri voi nähdä ADHD-oireita kaikkialla.

4. ADHD:n diagnostiset kriteerit ovat niin epämääräiset, että diagnooseja voidaan tehdä mielivaltaltaisesti. 

Ylivilkkauden virallisia oireita ovat seuraavat käytöksen häiriöt: ”1. Potilas liikuttelee usein levottomasti käsiään tai jalkojaan tai vääntelehtii tuolillaan. 2. Potilas lähtee usein liikkeelle luokassa tai muualla tilanteissa, joissa edellytetään paikalla pysymistä. 3. Potilas juoksentelee tai kiipeilee usein tilanteissa, joissa se ei kuulu asiaan (nuorilla tai aikuisilla voi esiintyä pelkkänä levottomuuden tunteena). 4. Potilas on usein liiallisen äänekäs leikkiessään tai ei onnistu paneutumaan hiljaa harrastuksiin.5. Potilas on motorisesti jatkuvasti liian aktiivinen, eikä hänen aktiivisuutensa oleellisesti muutu sosiaalisen ympäristön mukaan tai ulkoisista vaatimuksista.” Käypä hoito.

Kyseisiä ”oireita” voidaan havaita kaikilla vilkkailla lapsilla. Epämääräisen kriiteristön vaarana on, että lapsen käytös voidaan aina leimata ADHD-oireiluksi, jos aikuiset niin haluavat. Lääkärillä ei ole mahdollisuutta elää lapsen kanssa, ja selvittää käyttäytyykö lapsi todella ylivilkkaasti ja tarkkaamattomasti.

Miten ADHD:n tulisi suhtautua?

1. Olisi hyväksyttävä, että ei voida tietää tarkasti mistä keskittymisen tai käytöksen ongelman johtuvat. ADHD-diagnoosit yksinkertaistavat monisyisen ongelman. Vaarana on, että diagnoosi vahvistaa itseään ja leimaa lasta loppuelämäksi.

2. ADHD olisi nähtävä häiriön sijaan ominaisuutena, johon sisältyy vahvuuksia ja heikkouksia. Esimerkiksi ADHD aikuisella voi olla keskittymisvaikeuksia, huolimattomuutta, unohtelua, rauhattomuutta ja vaikeuksia itsekontrollissa. Hän saattaa kuitenkin olla myös energinen, idearikas, innostuva, hetkestä nauttiva, intohimoinen ja rohkea. ADHD-oireet ovat usein hyvien ominaisuuksien kääntöpuolia.

3. Olisi kunnioitettava lasten ja aikuisten oikeuttaa elää omana itsenään. Lapsi voi olla taipumuksiltaan koulumaailmaan heikosti sopeutuva, ja opettajat sekä vanhemmat voivat tuntea olonsa neuvottomiksi. Tämä ei kuitenkaan oikeuta lapsen huumaamista.

Keskuhermostoon vaikuttavilla stimulanteilla (ADHD lääkkeillä) on fyysisiä sivuvaikutuksia, mutta pahin sivuvaikutus on se, että kun lääkkeillä yritetään tukahduttaa ei toivottua käytöstä, päädytään tukahduttamaan myös lapsen ainutlaatuista persoonaa. Lapsen ei anneta elää omana itsenään.

Lapsen etu ei ole koskaan se, että hänet huumataan sopeutuvaisemmaksi. Sopeuttamiseen on aina olemassa lukuisia inhimillisiä ja vastuullisiakin keinoja.

 

Julkaistu alunperin täällä: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/toukotanskanen/adhd-ei-ole-aivosairaus/

23 KOMMENTIT

  1. Kumpa minut olisi ”huumattu” penskana, kun diagnoosin sain, enkä vasta olisi saanut lääkkeitä 25vuotiaana. Olisi pikkaisen parempi elämä ollut. Kuinka pihalla voi olla, että julkisesti levittää tällaista paskaa.

    • Itse ajattelen, että tässä ei nyt ole kyse yli 10 vuotta vanhoista asioista. On mahdollista, että monilla nyt jo aikuisilla olisi ollut parempi elämä, jos olisi lapsena saanut apua ja lääkkeitäkin, vaikkei sitä todella voi ihan varmaksi tietää. Huonompaankin suuntaan voi toisilla mennä. Nyt on kuitenkin eri aika ja niin paljon muutenkin puhutaan erilaisuuden hyväksymisestä, miksi pitää ketään leimata ja lääkitä sen takia? Ongelmia voi olla, mutta ympäristöä sopeuttamalla ja erilaisella ymmärryksellä ne voivat ratketa nopeastikin. Aikuiselle ”ADHD-oireiselle” tilanne voi olla vähän toinen kuin lapselle.

    • Aikuisen ihmisen oma kokemus lääkkeiden auttavuudesta ei ole peruste sille, että lääkkeitä on kannattavaa jakaa lapsille. Lasten psyykenlääkinnässä olisi aina käytettävä varovaisuusperiaatetta. Lapsen kehittyvät aivot ja elimistö eivät kestä lääkkeitä samaan tapaan kuin aikuisen. Asiallinen lääkkeiden käyttö perustuu siihen, että lääkkeillä pyritään korjaamaan havaittua elimistöllistä ongelmaa tai lievittämään kipua siten, että sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin hyödyt. Asiallista lääkkeiden käyttöä ei ole se, että henkilön käytöstä pyritään saamaan lääkkeillä muiden mielestä helpommaksi. Lapsi ei voi itse päättää lääkkeiden käytöstä, ja olisi aina kunnioitettava lasten oikeutta elää itselleen luontaisilla aivoilla varsinkin, kun niissä ei ole edes haivaittu mitään korjausta vaativaa häiriötä eikä lapsi kärsi mistään fysiologisista oireista. On aivan eri asia, jos aikuinen ihminen kokee tarvitsevansa lääkettä ja tietoisena sivuvaikutuksista sitä käyttää. En käy kiistämään joidenkin ihmisten kokemuksia lääkkeiden auttavuudesta. Samalla on kuitenkin muistettava myös joidekin ihmisten negatiiviset tai jopa katastrofaaliset kokemukset. https://yle.fi/uutiset/3-10400366

    • Kirjoittajan kannattaa käydä tutustumassa erilaisiin oppijoihin, kouluihin, joissa on lapsia, joilla erilaisia oppimisen ja elämän haasteita juuri näistä kirjoittajan mainitsemista syistä. Kannattaa myös haastatella vanhempia ja lasten kanssa työskenteleviä aikuisia eikä varmaan ole pahitteeksi tutustua noiden aikuisten kirjoittamiin kommentteihin omista rankoista kokemuksista ADHD – lapsena ja siitä, mitä lääkinnällinenkin tuki voi parhaillaan antaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

      Tutkiva journalismi laajemmin käyttöön näissä kirjoituksissasi Tuomo!

  2. Hyvä ja mainiosti perusteltu kirjoitus!
    …viimeiseen kappaleeseen asti.

    Minun järkeni mukaan diagnoosin saaneen lapsen hyötyminen sopivasta lääkityksestä on kiistaton; jos ei heti, niin sitten tulevaisuudessa, ainakin nykysysteemin mukaan elettäessä.

    Tokikaan ei ole varmaa, että sopivaa lääkitystä edes löydetään, saati sitten tarpeeksi nopeasti koulutukselle/kehitykselle pysyvien haittojen/vahinkojen minimoimiseksi, mutta eipä noille muille sopeuttamiskeinoillekaan takuuta taideta antaa, edes hieman hitaammalla aikataululla.

    Saattaisikin olla nopeampaa ja toimivampaa muuttaa tämän maan opetustapoja ja -käytäntöjä, niin pojatkin pääsisivät taas kyytiin mukaan.

    …ja kirjoitus oli siis todellakin tuota ”loppukaneettia” vaille loistava ja muutenkin pohdiskelua herättävä.

    • Kiitos alkuosan kehuista. Minusta viimeisessä kappaleessa oli tärkein asia. Olisin voinut kirjoittaa pitemmät perustelut näkemyksille.

      Vastustan ADHD-lääkkeiden antamista lapsille seuraavista syistä: 1. Lasten aivoja ei ole tutkittu ja havaittu selkeää neurologista häiriötä. On täysin mahdotonta päätellä käytöksen perusteella, että lapsen aivojen välittäjäaineiden toiminta on poikkeavaa. 2. ADHD-lääkkeet eivät korjaa ”oletettua häiriötä” vaan hillitsevät oireita. Tämän myöntävät lääkkeiden valmistajatkin. Lääkkeitä ei ole suunniteltu hoitamaan vaan hillitsemään ongelmallista käytöstä. ADHD:ta ei voida lääkkeillä parantaa.

      3. Lääkkeillä on runsaasti sivuvaikutuksia ja pitkän aikavälin vaikutuksista kehittyville aivoille on vähän tieto. Jos lapsen dopaaminin eritys on keskimääräistä vaimeampaa ja lääkkeillä lisätään dopamiinin määrää, on lopputuloksena paradoksaalisesti, että luontainen dopamiinin eritys vaimenee entisestä. Aivot pyrkivät aina homeastaasiin, eli säilyttämään niille luontaisen tasapainon. ADHD-lääke häiritsee tätä tasapaino. Lyhyellä aikajänteellä lääkkeet hillitsevät ongelmallista käytöstä, mutta on pitkäaikaistutkimuksia, jossa esim 3 vuoden jälkeen lääkkeistä ei ole havaittu hyötyä. Tämä on ymmärrettävää, koska aivot sopeuttavat itsensä lääkkeeseen. http://akukopakkala.fi/adhd-eli-miksi-miljoonille-lapsille-annetaan-piristeita/

      4. Lapsi ei voi itse päättää lääkkeen käytöstä. Lääkkeiden määrääminen perustuu siihen, että aikuiset haluavat vaikuttaa lapsen käytökseen. Käytökseen voidaan vaikuttaa kuitenkin lukuisilla turvallisimmillakin keinoilla. Kutsun ADHD-lääkintää juuri tästä syystä huumaamiseksi, koska niillä ei korjata mitään haivattua elimistöllistä häiriötä, vaan yksinkertaisesti yritetään rauhoittaa lapsen käytöstä. ADHD-lääkkeiden perusmekanismi on sama kuin huumeillakin. Käytetyn annoksen koko määrittää sen onko vaikutus ”keskittymistä parantava ja eloisuutta sopivasti hillitsevä” vai huumaava. Siksi niitä käytetäänkin runsaasti myös viihdekäytössä.

  3. ADHD:ta ei voida parantaa, totta. Se on neuropsykiatrinen häiriö, ei mikään parannettavissa oleva sairaus. Ja Suomessa lääkkeitä ei tyrkytetä kaikille. Usein niitä suositellaan kokeiltavaksi kuitenkin, hyvä niin.

    ADHD-lääke ei todellakaan huumaa käyttäjäänsä. Tuo on harhaluulo, jonka levittämisen pitäisi loppua. Ko. lääkkeillä on väärinkäyttöpotentiaalia, minkä takia moni niistä kuuluu huumausainekategoriaan. Mutta lapsi, jonka lääkitys on aina huoltajan vastuulla, ei vedä lääkkeitä liikaa tai viinan kanssa. Jos lääke joutuu ns. vääriin käsiin ja sitä käytetään väärin, ei vika ole lääkkeessä. Parasetamolin yliannostus voi tappaa, ei sitä silti mainosteta vaarallisena. Samoin pitäisi suhtautua esim. metyylifenidaatteihin.

    Ihan varmasti diagnooseja jaetaan väärin perustein, mutta etenkin lasten kohdalla lääkekontrolli on tehokas. Ja koska suurin osa ko. lääkkeistä on ns. täsmälääkkeitä, tehon tai tehottomuuden huomaa hyvin pian. Jos lääke ei tehoa, kokeillaan muita lääkkeitä. Jos sopivaa lääkettä ei löydy, tehostetaan esim. terapiatyyppistä hoitoa. Neuropsykiatrisesta valmennuksesta on ollut hyötyä monelle. Miksei sitten pelkkä lääkkeetön hoito voisi tulla kyseeseen? Koska sopiva lääkitys mahdollistaa sen, että ihminen saa enemmän irti esim. terapiasta. Ja toki joillekin lääkkeetön elämä sopii parhaiten. Ihmiset ovat erilaisia.

    Minun teinipoikani kokeili parikin kertaa stimulantteja pyynnöstäni. Kokeiltiin paria annoskokoa ja eri rinnakkaistuotteita parin kuukauden ajan. Poika totesi, ettei huomannut mitään eroa keskittymiskyvyssään esim., joten unohdettiin lääkekokeilu ja hän on hyötynyt neuropsykiatrisesta valmennuksesta eniten. Hänellä ei ADHD:ta ole, vaan asperger. ADHD ja autismin kirjo kulkevat käsi kädessä, eli oireistoa molemmilta puolilta on nepsy-häiriöisillä aina tai lähes aina.

    Minulla on ADD, ADHD:n hyperitön muoto. Oireilua oli lapsesta lähtien, mutta tietoa ei ollut siihen aikaan. ADD ei aina näy ulospäin joten tarkoittaako se sitä, ettei sitä voi diagnosoida ja lääkitä? Höpö höpö. Olin 35 vuotta ilman tietoa siitä, miksi elämäni ei ole sujunut neurotyypillisesti. Kun opin poikani problematiikkaa selvittäessäni, että minulla voisi olla ADD (kaikki piirteet täsmäsivät minuun eräällä listalla), oli se valtava helpotus. Tutkimukset oli kattavat, terveystietoni tutkittiin myös, ihan vauvasta lähtien ja nykytiedon avulla vanhat tiedot tulkittiin uudelleen. Kun lääkitys aloitettiin, muutos oli VALTAVA. En huumaantunut, vaan pää hiljeni ”hälinästä” ja humaltumisen vastakohdalta se tuntui, ”sober up” voisi sanoa kai. Lääkkeen teho kestää muutaman tunnin ja sitten loppuu, kunnes uudelleen otetaan. Pidän joskus lääkkeettömiä päiviä, mutten mieluusti. Koen, että lääkittynä saan tehtyä asioita paremmin, en kuormitu aistiärsykkeistä ja voin kaikin puolin paremmin lääkittynä. Lääkevapaana päivänä olen väsynyt. Mutta niin olin ennen diagnoosia ja lääkitystäkin. Lääkitty äiti on ainakin täällä koko perheen etu.

    Ja olisi ollut minun ja läheisteni etu, jos minut olisi diagnosoitu ja lääkitty oikein jo lapsena.

    Mikä on mielipiteesi masennuksesta ja sen hoidosta? Jos oireet täsmäävät masennukseen, pitäisikö lääkehoito silti unohtaa, jos masennusta ei mitata mitenkään? Serotoniinitasoja kun ei ole tapana mitata, vaan potilaan kertoman mukaan diagnosoidaan ja yleensä masennustestikin tehdään. Masennustestin pisteet ei kerro koko totuutta silti, joten suurempi paino on potilaan omilla sanoilla. Joillakin masennuslääkkeistä tulee isojakin sivuvaikutuksia, esim. itsemurhariski voi pahentua hoidon alussa ja lopussa. Silti masennuslääkkeiden käyttö on virallinen suositus keskivaikean ja vaikean masennuksen hoidossa.

    Lääkkeissä on riskinsä, kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille. Erheellisiä diagnooseja tehdään, mutta se ei ole vain neuropsykiatrian ongelma. Siihen vetoaminen ei ole ok, koska iso osa ADHD-potilaista hyötyy suuresti stimulanttihoidosta. Lääkkeettömiä hoitoja ja tukitoimia kannattaa toki kokeilla myös, mutta jos lapsi ei hyödy niistä ja kärsii ADHD-piirteiden takia kohtuuttomasti, on mielestäni kyse jo laiminlyönnistä, jos lääkehoitoa ei kokeilla omien ennakkoluulojen takia. AINA on tietenkin parasta, jos elämässä selviäisi ja pärjäisi ilman mitään lääkettä, mutta kannattaa kohdata realismi. Yhteiskunta muovautuu, koulumaailma muovautuu, muttei tarpeeksi nopeasti tai tarpeeksi paljon.

    • ADD is not a hyper form of ADHD. Its the correct term to describe, not diagnose, a series of personality traits.
      Those personality traits are called by pharma of symptoms.
      Then a hue marketing effort brings an entire industry, doctors, pharmaceutics, etc to their knees in the sense that the worst in people is seen. Money corrupts everyone.
      There is ADHD or ADD yes, but its not a disorder neither a disease.
      Psychotics are not aspirin, upsetting your stomach. There are real consequences.
      I assume everyone defending the usage of psychotics to be on the pharma payroll, meaning they get personal rewards from it.
      Either is is a doctor that receives cash or holidays discounts, or a teacher that gain peace of mind so they can ’just go home and walk their dog’.
      All this in the expense of those who can’t defend themselves, the children.

  4. Olen 55-vuotias ADD:sta kärsivä (sic!) mies. Sain diagnoosin ja lääkityksen 41 vuoden helvetin jälkeen. Millä oikeudella ja pätevyydellä sinä Touko olet katsonut asiaksesi olla ”sorrettujen lapsiraukkojen” asialla? Onko mieleesi tullut, että pienikin lapsi voi kärsiä suunnattomasti, kun ei kykene hallitsemaan itseään? Kun haluaisi, mutta ei vaan pysty, vaikka sisimmässään ymmärtää, että pystyisi jos vain tekisi. Ilmeisesti ei. Pyydän nyt hartaasti: Jätä tämä itsekeskeinen ja huomionhakuinen ristiretkesi, siitä ei sinua itseäsi lukuun ottamatta hyödy kukaan! Pieni analogia, jotta ymmärrät mitä tarkoitan. Työskentelen kiinteistöalalla. Olen vahvasti sitä mieltä, että sisäilmaongelmia on Suomessa vahvasti liioiteltu. Olen ollut mukana selvittämässä lukuisia sisäilmaepäilyjä, jotka ovat olleet täysin perusteettomia. Ymmärrän keskivertokansalaista huomattavasti enemmän asiasta, sekä teorian että käytännön tasolla. Koska en kuitenkaan omaa todellista syvää asiantuntemusta, en vähättele asiaa, enkä lähde julkisesti taistelemaan näkemyksieni puolesta!

    • Kyllä tuo sisäilmaongelmakin tarvitsisi kovasti sinunlaisia ”julkisia taistelijoita”, jotka ovat omasta kokemuksestaan huomanneet sen liioittelun, mitä siihen liittyy. Näin ehkä samoin ajattelevat asiantuntijatkin uskaltaisivat lausua painavempia sanoja sen suhteen minkä jo tietävät. Vähän samanlainen tilanne on näiden psykiatristten ja neuropsykiatristen diagnoosien suhteen.

  5. Kirjoittaja ei selvästikään tiedä esim. QB-testauksen roolista ADHD-diagnoosia tehdessä. Siinä oireistoa tutkii objektiiviseti tetokone, eikä subjektiivisuuteen taipuisa ihminen. Kirjoittaja ei taida myöskään ymmärtää mitkä välittäjäainepuutokset ADHD-oireista ylipäätään ovat vastuussa. Väsymyshän ei ole ADHD:n vastakohta, sillä ADHD:ssa tapahtuva ylivilkkaus ei johdu energisyydestä, vaan alivireydestä. Kuvittele itsesi niin väsyneeksi, ettet enää jaksa keskittyä tai käyttäytyä; se on ADHD-ihmisen perustila. Stimulanttien tarkoitus on nostaa tätä vireystilaa ja ovat siksi niin erinomainen apu ADHD:n hoidossa. Kirjoittajalla näyttää olevan taipumusta luulla tietävänsä asiantuntijoita enemmän aiheista ja mielellään hän myös esittelee muille tätä tietämättömyyttään.

    • Mietin, että minusta väsyneenä kannattaisi kyllä tehdä jotain muuta kuin stimuloida aivoja ja nostaa vireystilaa stimulanteilla. Esimerkiksi koittaa rentoutua, rauhoittua niin, että saa nukutuksi? Linkkaan tähän kiinnostavan jutun Mad In American -sivuilta: https://www.madinamerica.com/2020/11/insane-medicine-chapter-3-part-1/. Koko kirja ilmeisesti julkaistaan siellä ja sen on kirjoittanut nyt kuitenkin asiantuntija, psykiatri, psykoterapeutti Sami Timimi. Tokikin hän on eri mieltä kuin useimmat muut asiantuntijat.

  6. Pahinta roskaa mitä olen pitkään aikaan lukenut.

    Olen 17-vuotias, diagnosoitu vuosi sitten. Sain lääkkeet enkä ole katunut enkä tule ikinä katumaankaan: ilman niitä en pärjäisi lukiossa niin hyvin kun pärjään nyt.

    Tarkoituksesi on toki hyvä. ADHD:seen liittyy paljon stigmaa siitä, kuinka se olisi muka vain ja ainoastaan huono asia. On kuitenkin virheellistä normalisoida sitä siihen pisteeseen, ettei diagnoosia enää olisi.

    Ihmisen persoonallisuus ei ole mikään abstrakti konstruktio. Tämä ”persoonallisuus” josta puhut on itseasiassa aivan puhtaasti yhdistelmä perimää ja ympäristön vaikutusta. Ilman ADHD:ta olisin erilainen ihminen, sillä ADHD on osa persoonaani. Tämä johtuu siitä, että ADHD on neurobiologinen tekijä. Tällainen ajattelu, että persoonallisuus on jollain tavalla abstrakti käsite ilman mitään yhteyttä biologiaan on täysin absurdia ja naiivia!

    ADHD diagnoosi ei ole syrjivä. ADHD diagnoosi ei ole ”sinä olet sairas, sinä olet vääränlainen”. ADHD diagnoosi on nimenomaan toteamus, ”sinun persoonassasi ei ole mitään virheellistä, tämä on biologinen asia, me voimme auttaa sinua”. Huonoksi katsotut persoonallisuuspiirteethän, kuten vaikka huono käytös, nimenomaan ovat sellaisia joita halutaan muuttaa, koska ne katsotaan vaivaksi. Käytännössä siis kun sanot ADHD:n olevan vain persoonallisuuspiirre, sanot, että ADHD on vaivalloinen ongelma jota ei saa ratkaista, koska se on mukamas yhteiskunnan vika – tämähän menee omaa argumenttiasi vastaan kun sanot, että ADHD:sta seuraa paljon hyvääkin.

    Tuo argumentti, että metsästäjä-keräilijöille ADHD piirteet ovat olleet nimenomaan hyödyllinen selviytymiskeino, on aivan typerä. Me emme ole enää metsästäjä-keräilijöitä ja meidän yhteiskuntamme on muuttunut. ADHD diagnoosin kriteereihin kuuluu, että aktiivisuus-tarkkaavaisuus oireet häiritsevät huomattavasti elämää pysyvänlaatuisesti; täten diagnoosilla halutaan osoittaa, että syy ei ole siinä, että yksilöllä on vääränlainen luonne, vaan oireet aiheuttavat biologinen tekijä, joka ei ole kenenkään syytä. Minulla on metyylifenidaattilääkitys, joka toimii dopamiinin takaisinoton estäjänä. Miten selität, että kyseinen lääkitys lieventää oireitani ja huomattavasti helpottaa elämääni ja parantaa elämänlaatuani, jos aivoissani ei mukamas ole biokemiallisesti mitään sellaista, johon vaikuttaa? Dopamiinin takaisinoton estolääkityksen huomattava ja todettu oireita lievittävä vaikutus on tarpeellinen todiste, että kyseessä on biologinen tekijä. ADHD diagnoosin tarkoituksena on osoittaa, ettei yksilön tarkkaavaisuuden ongelmien taustalla ole esimerkiksi kasvatus tai muut ympäristötekijät, vaan biologinen, geneettinen tekijä. Tämä osoitus on tärkeä sitä varten, että ADHD-yksilöt saavat tarvitsemaansa apua ja tukea. Tämä apu ja tuki voi olla lääkitys, joka helpottaa hyperaktiivisuutta, jolloin henkilö pystyy keskittymään paremmin muihin asioihin, jotka edistävät toimimista ADHD:n kanssa.

    Et ole oppinut etkä alan ammattilainen. Olet juuri sellainen ihminen, joka kieltää kaiken mahdollisen, mitä lääketiede sanoo, ihan kun lääketiede olisi muka syrjivää. Lääketiede ei ole syrjivää, eikä sen tarkoituksena ole osoittaa, että ”normaalista poikkeavat” yksilöt ovat häiriöisiä, vaan sen tarkoituksena on nimenomaan tarjota syy tälle poikkeavuudelle ja apua niille, jotka sitä tarvitsevat. Emme voi jättää ADHD-yksilöitä heitteille yhteiskuntaan sillä syyllä, että ADHD on mukamas ”vain persoonallisuuspiirre”, sillä fakta on, että persoonallisuus rakentuu biologisista tekijöistä.

    Lienet tuttu Jean Piaget:n ajattelun kehityksen teorian kanssa? Piaget:n teoria jakaa lapsen kehityksen neljään vaiheeseen, joita erotetaan iällä ja piirteillä, jotka siinä iässä kehittyvät. Kaikki lapset eivät kuitenkaan kehity aivan sataprosenttisesti sen mukaan ja esimerkiksi joillain lapsilla voi olla hankaluuksia ymmärtää esimerkiksi ilmauksia kuten mustasukkainen vielä konkreettisten operaatioiden vaiheessakin, jolloin teoriassa tämän kyvyn kuuluisi kehittyä.
    Miten tämä sitten liittyy ADHD:seen? Siten, että tietenkään kaikki saman ikäiset lapset eivät kykene esimerkiksi oman toiminnan ohjaukseen tai tarkkaavaisuuteen samalla tavalla ja yksilöeroja löytyy aina. ADHD:n olennainen diagnostinen kriteeri onkin, että lapsen oireet ovat ikäluokkansa kehitystasosta poikkeavia. Hoitamattomasta ADHD:sta kärsitään. Minäkin mietin jo seitsenvuotiaasta, että mikä minua vaivaa. Sitten minulle vihdoin selitettiin, ettei se ole minun vikani, ei minun persoonallisuudessani ole mitään vikaa, minulla vain on tällainen hassu biologinen kommervenkki. Tähän biologiseen tekijään, siis dopamiinireseptorien poikkeavuuteen, on kuitenkin lääkitys ja terapia. Sain lääkityksen ja se helpotti elämääni niin paljon – enää ei tunnu siltä, että koko maailma huutaa ja pää räjähtää. Pystyn istumaan paikallani ja kuuntelemaan opettajaa, pystyn kirjoittamaan muistiinpanoja ja oppimaan tehokkaasti. Ennen lääkitystä en kyennyt, sillä joko olin ali- tai ylistimuloitunut jatkuvasti, enkä kyennyt toimimaan.

    Tuollainen ajattelu, että ADHD on vain persoonallisuuspiirre, kieltää täysin biologisen syyn oireiden taustalla. ADHD on oikea diagnoosi, jonka tarkoitus ei ole tumpata ”vääränlaiset” yksilöt täyteen lääkkeitä, vaan helpottaa poikkeavien yksilöiden elämänlaatua. ADHD diagnoosi ja apu jota sillä diagnoosilla saa helpottaa ADHD ihmisten toimintaa yhteiskunnan jäseninä, ja tähän yhteiskunnan jäsenyyteen ihmisen elämä perustuukin ja niin on aina perustunut, ihan niillä metsästäjä-keräilijöilläkin.
    Jos ADHD diagnoosi purettaisiin ja lääkehoito kiellettäisiin, samalla kiellettäisiin ADHD-yksilöiden tarve ja oikeus saada terapiaa ja erityistukea esimerkiksi koululta. ADHD voi ja usein hankaloittaakin koulussa ja työelämässä toimimista ja siksi on tärkeää olla tämä diagnoosi, jotta me saamme erityistä tukea: ilman diagnoosia apua ei saa, koska yhteiskunta ei näe ”persoonallisuuspiirteitä” validina syynä saada apua ja tukea.

    Sinä olet se syrjivä, eikä lääketiede. Kaikkea roskaa sitä kehdataan suoltaa. Hävettää sinun puolestasi, kun 17-vuotias tyttö joutuu korjaamaan, kun olet yksinertaisesti objektiivisesti väärässä.

  7. Tämä teksti oli alusta loppuun juuri sitä mitä voi olettaa ihmiseltä, jolla ei ole mitään tietoa siitä mistä hän puhuu. Jos voisin päästää sinut seisomaan hetkeksi minun saappaisiini, niin tekisin sen ehdottomasti. Ehkä sitten ymmärtäisit mistä adhd:ssa on oikeasti kyse.

    Kyse ei ole vain siitä, että me käyttäytyisimme väärällä tavalla yhteiskunnan näkökulmasta. Eikä siitä, että yhteiskunta yrittäisi väkisin tukahduttaa meidän muista poikkeavia persoonia. Kyse on siitä mitä adhd hoitamattomana aiheuttaa ja nämä sinun mainitsemasi oireet ovat vain kerma kakun päällä. Adhd on ahdistusta, sekavuutta, miljoonia päällekkäisiä ajatuksia ja olotilaa, joka syö sinua sisältä. Tuntuu, että et voi hallita kehoasi tai itseäsi ja jokainen päivä on ponnistelu, joka uuvuttaa. Tarkoitan jokainen päivä. Ei vain ne päivät kun yrität suoriutua koulusta tai yhteiskunnan pakotteista vaan myös ne päivät kun voit tehdä juuri sitä mitä haluat ja mistä pidät. Adhd-ihmisellä eläminen omana itsenään, jota niin haluat tukea ja puolustaa, pahimmillaan tarkoittaa itsetuihoisuutta, ahdistusta ja kärsimystä. Kenekään ihmisen -saatika lapsen, ei kuulu joutua kokemaan sellaisia tuntemuksia.

    Joten pyydän, älä yritä pelastaa lapsia siltä avulta, jota he voivat saada. Adhd tietoisuutta tulee ehdottomasti lisätä ja tämä teksti oli oivallinen esimerkki siitä mitä tietämättömyys aiheuttaa. Lapset eivät ole tyhmiä. He osaavat kertoa pahasta olostaan ja tuntemuksistaan mitä adhd tuo ja aiheuttaa. Se ei ole huonoa vanhemmuutta tai ihmiskunnan julmuutta, jos lapsen oireita yritetään lieventää lääkkeettömän hoidon lisäksi lääkkeillä. Kyse ei ole mistään hassunhauskasta energisestä olotilasta, jossa keskittyminen on haastavaa. Kyse on piinaavasta, uuvuttavasta ja lamaannuttavasta olotilasta, joka saa sinut itkemään keittiön lattialla, koska et jaksa elää elämääsi näin. Sivistä itseäsi ennen kuin kirjoitat.

    • Kiitos kommentista. En ole tämän jutun kirjoittaja, mutta halusin vastata sinulle kuitenkin. Kun kirjoitat, että ADHD on ahdistusta, sekavuutta yms. niin toivoisin, että voisit miettiä, onko se tosiaan ADHD, joka nämä aiheuttaa? Ihmisillä on ahdistusta, sekavuutta, miljoonia päällekkäisiä ajatuksia ja valtavaa ponnistelua vaikka joka ikinen päivä muutenkin ja mitä moninaisimmista syistä, eikä syyksi kannata laittaa diagnsoosia. Diagnoosin kun syyksi laittaa, jäävät ratkaisut löytämättä ja tulos voi olla kuvaamasi piinaavaa, uuvuttava ja lamaannuttava olotila, josta ei tunnu olevan ulos pääsyä. En missään nimessä kiellä sitä, etteikö tämä olotila ole totta, mutta sen sanon, että siihen on löydettävissä ratkaisu, kunhan päästää irti uskomuksesta, että kaiken aiheuttaja on jokin synnynnäinen diagnoosi.

      Ja sama juttu lasten kohdalla. Pahaa oloa aiheuttaa jokin muu kuin ADHD, ellei heille sitten ole opetettu näin, ja jos on, niin toki sen jälkeen ADHD aiheuttaa pahaa oloa – ja pahan olon todelliset syyt jäävät piiloon.

      Voimia ja kaikkea hyvää sinulle!

      • Kuten Heidi toteaa: ahdistusta, sekavuutta, miljoonia päällekkäisiä ajatuksia ja pahaa oloa voi aiheutua hyvin monesta syystä. Psykiatriset diagnoosit eivät ole havaittuja fysikaalisia sairauksia tai häiriöitä, kuten esimerkiksi covid-19 tai diabetes. Ne ovat yksilön käyttäytymisen ja kokemusten pohjalta annettuja luokituksia. Psykiatrisia diagnooseja tarvitaan, mutta on tärkeää tiedostaa etteivät ne anna selitystä oireille. Ihmisellä ei ole keskittymisvaikeuksia, koska hänellä on ADHD. Hänelle on määritelty ADHD-oireyhtymä, koska hänellä on oireita, jotka täyttävät tälle luokitukselle vaadittavat kriteerit. Ihmisellä ei ole harha-aistimuksia, koska hän sairastaa skitsofreniaa. Hänelle on annettu skitsofrenia diagnoosi, koska hänen oireensa täyttävät tälle oireyhtymälle vaadittavat kriteerit. Annetut diagnoosit eivät kerro syytä sille miksi ihmisellä on keskittymisvaikeuksia tai harha-aistimuksia.

        ADHD:n kohdalla puhutaan usein huolettomasti neurologisesta häiriöistä, vaikka yksilön neurologisesta poikkeavuudesta ei ole fysikaalisia todisteita. Kenenkään aivojen toiminnassa ei voida tehdä varmoja oletuksia tutkimatta hänen aivojaan. Kun lapselle tai aikuiselle määritellään ADHD, onkin tärkeää tiedostaa, että ei ole olemassa varmuutta hänen neurologisesta poikkeavuudesta. On vain tietoisuus hänen kärsimiensä oireiden laadusta. Syyt oireille voivat olla yksilöllisiä.

        Kirjoitukseni ei ole ”tieteen vastainen”. Pikemminkin kritisoin julkisuudessa usein esiintyvää yksinkertaistavaa selitysmallia psykiatrisista häiriöistä. Suoritan avoimessa yliopistossa psykologian opintoja, ja mainitsemissani väitteissä ei ole sinänsä mitään kumouksellista. ADHD on virallisesti oireyhtymä. Eli tietynlaisten oireiden kokonaisuus, joiden keston ja voimakkuuden pohjalta voidaan antaa diagnoosi. Erikseen on olemassa myös elimellisistä syistä johtuvat mielenterveyden häiriöt. Niissä on havaittuna selkeästi elimellinen ongelma, josta häiriöt johtuvat.

  8. Olishan se kiva jos saisi olla rauhassa tässä maailmassa ADHD-oireisena, mutta kun ei saa eikä pysty. Kyllä se on kaikkien etu että lääkkeitä saa ja annetaan. Adhd-oireissa ei ole kyllä mistään pahasta olosta kyse. Et vaan kykene tarkkavaisuusongelmien takia keskittymään kouluun/töihin. Sekö sitten mukavaa kun lennetään tuli perseen alla töistä ja muusta ulos?

  9. Tuossa on paras osio tekstin lopussa, että lapsen käytöstä ei saa hallita lääkkeillä. Minun aikana opettaja uhkasi oppilasta jälki-istunnolla. Ennen sitä lyötiin karttakepillä sormille. Nykyään ilmeisesti vain huumataan ja sitten ihmetellään mistä nämä kouluampujat tulevat.

JÄTÄ VASTAUS