Kirjottaneet: Adele Framer, Will Hall, Karen Hoffmann, Angie Peacock & Dina Tyler – 2.2.2025
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Kun muistelemme kulunutta vuotta ja vuosikymmentä, juhlistakaamme miljoonia ihmisiä, jotka ovat pyrkineet toiminaan sen eteen, että mielenterveystyön tulokset paranisivat.
Yhdessä olemme luoneet liikkeen, joka ei hyväksy koersiota/pakkotoimia, voimankäyttöä eikä lääkepropagandan ja joka kannattaa tietoon perustuvaa suostumusta, yksilöllisiä valintoja ja vaihtoehtoisia lähestymistapoja käsitellä hankalia oloja. Vastavuoroisen avun kautta olemme kyseenalaistaneet medikaalista misinformaatiota, rakentaneet vertaistukifoorumeita ja -ryhmiä sekä jakaneet oppimaamme ja kokemuksiamme haittojen vähentämisen näkökulmasta.
Olemme syvästi nöyriä ja kiitollisia näistä tukea tarjoavista yhteisöistä, välittämisestä ja solidaarisuudesta, jota olemme olleet todistamassa sekä ystävyydestä, opastuksesta ja yhteisöllisyydestä, jota olemme saaneet kokea. Ihmiset ovat omistaneet lukemattomia tunteja toisistaan huolen pitämiseen ja parempien valintojen tukemiseen, mukaan lukien psykotrooppisista lääkkeiden lopettaminen. Ilman tätä tukea ihmiset putoavat terveydenhoitojärjestelmässä olevaan kuiluun ja altistuvat suuremmille lääkehaitoille.
Yhteisömme ihmiset on haavoittuvaisia, sekä henkisesti että fyysisesti. Ihmiset tarvitsevat yhteisöä, ja globaalissa liikkeessä yhteisö löytyy usein sosiaalisen median kautta. Joskus ihmiset näkevät toisten olevan vaarassa ja ryntäävät pelastamaan heitä. Voimakkaassa auttamisen halussa he turvautuvat koviin taktiikoihin, jotka johtuvat henkilökohtaisista tuskallisista kokemuksista tai palavasta halusta torjua medikaalisia mytologioita. Varomattomilla, lannistavilla, ohimennen kirjoitetuilla kommenteilla sosiaalisessa mediassa voi kuitenkin olla tarkoittamattomia seurauksia, vaikka niiden tarkoitus olisikin olla informoivia. Valitettavasti kiivas impulssi voi johtaa pikemminkin lisähaittaan kuin apuun.
Kehotamme kaikkia miettimään tarkkaan, miten vaikutamme haavoittuvaisiin ihmisiin sosiaalisessa mediassa, jota usein värittävät ilkeily ja julmuus. Mikään ei ole mielenterveyteen liittyvissä asioissa mustavalkoista, vaan sävyt ovat äärettömän moninaisia. Sama ratkaisu ei sovi kaikille. Miettikäämme uudelleen lähestymistapaamme keskinäiseen apuun.
Voiko ihmisiä pelotella haittojen vähentämiseen?
Koska psykotrooppisista lääkkeistä vieroittautuminen on yleinen keskustelunaihe, käytämme sitä tässä keskinäisen käytännön avunannon kontekstina.
Haittojen vähentämisellä (harm reduction) tarkoitetaan pikemminkin sen todennäköisyyden alentamista, että jotakin kauheaa tapahtuu, kuin hyvän lopputuloksen takaamista. Koska lääkkeet ovat lähtökohtaisesti ennalta arvaamattomia, psykotrooppisten lääkkeiden vähentämiseen liittyy riskejä, kuten vieroitusoireet ja ääritapauksissa pitkittynyt vieroitusoireyhtymä (protracted withdrawal syndrome), itsetuhoisuus ja vamman aiheutuminen (disability). Lääkityksestä vieroittautuminen asteittain ja hitaasti (tapering) vähentää kuitenkin yleensä sen todennäköisyyttä, että vieroittautumisesta aiheutuu haittoja, verrattuna siihen, että lääke lopetetaan nopeasti. Se on haittojen vähentämistekniikka, joka auttaa minimoimaan riskejä psykotrooppisista lääkkeistä vieroittauduttaessa.
Jotkut hyvää tarkoittavat ihmiset sosiaalisessa mediassa turvautuvat aggressiiviseen lähestymistapaan pyrkiessään saamaan toiset vieroittautumaan hitaammin/hitaasti, ja joskus he vaativat, että vähentämisen on kestettävä vuosia tai jopa vuosikymmen – ”tai muuten”. Ongelma ei ole neuvossa vähentää hitaasti vaan siinä, että tällainen viestinnässä pohjautuu pelkoon, joka voi lamauttaa ihmiset ja saada heidät pelkäämään niin, etteivät he uskalla edes yrittää lääkityksen vähentämistä. Jos ihmisille kerrotaan, että heidän kohtalonsa tulee olemaan pahin mahdollinen, se voi aiheuttaa itseään toteuttavan ”nocebo”-efektin, joka vahvistaa juuri sitä riippuvuutta, josta he pyrkivät eroon.
Tavanomaisessa mielenterveyshuollossa jo käytetään pelkoa kuuliaisuuden/”hoitomyöntyvyyden” lisäämiseksi ja varoitetaan, että jos ihmiset eivät sitoudu hoitoon, tällä on katastrofaalisia seurauksia. Vieroittautumisyhteisöissä sama autoritaarinen ”tai muuten”-asenne voi johtua halusta suojella, mutta se on rangaistuksenomaista ja epäystävällistä.
Kun psykiatriasta selvinneet varoittavat, että pois lääkityksestä vieroittautuminen tulee olemaan kauheampaa kuin lääkityksen jatkaminen, on vaarana, että vahvistamme juuri sitä samaa kuuliaisuutta, jota psykiatrinen järjestelmä on edellyttänyt. Hyvä tukeminen ei nojaudu pelkoon tai häpäisyyn. Kukaan ei voi ennustaa tulevaa kenenkään kohdalla, ja pelon avulla tapahtuva vaatimusten noudattamisen vahvistaminen peilaa vain juurikin sitä psykiatrista järjestelmää, josta monet pyrkivät pakenemaan.
Tietojemme mukaan kaikki psykiatrista lääkitystä tai psykiatrisista lääkkeistä vieroittautumista koskevat tutkimukset osoittavat, että eri ihmiset kokevat erilaisia asioita. Tuloksia on erilaisia. Vaikka liian nopea vieroittautuminen psykiatrisista lääkkeistä voi johtaa hallitsemattomiin vieroitusoireisiin tai kriisiin, jotkut ihmiset ovat vieroittautuneet nopeasti tai jopa lopettaneet lääkkeensä seinään ilman suurempia ongelmia.
Kun puhumme ihmisen kanssa, joka on juuri lopettanut lääkkeensä, kukaan ei pysty ennalta tietämään lopputulosta hänen kohdallaan. Jotkut vieroittautuvat nopeasti, kohtaavat vaikeuksia ja heille sanotaan, että he ovat epäonnistuivat, koska eivät vieroittautuneet ”oikealla tavalla” – mutta he tekivät parhaansa niillä tiedoilla, joita heillä oli, kun he vieroittautuivat. Se, että jollekin hädässä olevalle ihmiselle sanotaan, että hänen kärsimyksensä on hänen syytään, ei ole tukemista vaan häpäisemistä.
Pitäisikö sinun kertoa jokaiselle henkilölle, että hän voi odottaa pahinta, ja kävellä sitten pois? Kun varoittaa toisia, että pitkittyneet vieroitusoireet ”tuhoavat elämäsi lopullisesti”, voi ajaa jo valmiiksi pelokkaan henkilön paniikkiin tai jopa suisidaaliseksi. Joka päivä ihmiset, joita toisten ohimennen kirjoitetut kommentit yhteisöissämme ovat pelästyttäneet, hakevat tukea/rauhoittamista vertaisohjaajilta.
Jatkuvan ”perikatopuheen” viljelyn sijaan vahvistakaamme tukea ja toivoa yhteisöissämme.
Autetaan ihmisiä löytämään pelastautumisaukko
Miten voimme informoida haittojen vähentämisen periaatteista psykiatrista lääkkeistä vieroittauduttaessa ilman, että korostamme pahimpia mahdollisia seurauksia?
Monet asiat ymmärretään väärin, ja hyvin vähän tiedetään siitä, mitä tapahtuu, kun masennuslääkkeet tai muut psyykenlääkkeet lopetetaan. Kuten Framer kirjoittaa:
Koko ala, myös riippuvuuslääketiede, on jättänyt huomiotta psykotrooppisten lääkkeiden hyvin haastavien [pitkittyneiden vieroitusoireiden] merkityksen ja tämän seurauksena myös yksilöllisen, hitaan vieroittautumisen merkityksen vieroitusoireiden minimoimiseksi. (Framer, 2021)
Vaikka on väärin kieltää pitkittyneiden vieroitusoireiden todellisuus, on myös väärin sanoa, että masennuslääkkeiden tai muiden lääkkeiden lopettaminen johtaa aina pitkittyneisiin vieroitusoireisiin. Meidän on tunnustettava, että tulokset ovat ennalta arvaamattomia.
Onko harhaanjohtavaa kehottaa toisia olemaan vaipumatta epätoivoon tulevaisuuden suhteen? Jopa kriittisesti tulkittuna tutkimukset (kuten Lewis ym., 2021; Kendrick ym., 2024) osoittavat, että huomattava osa ihmisistä, ehkä kolmasosasta puoleen, pystyy lopettamaan masennuslääkityksen mitä sattumanvaraisimmilla tavoilla ja pärjätä lopulta hyvin. Tämä ei tarkoita lääketieteen ammattilaisten tämänhetkisten vaarallisten vieroittamiskäytäntöjen hyväksymistä – jotta ammattilaiset voisivat välttää aiheuttamasta vahinkoa puolelle ihmisistä, heidän tulisi käyttää haittojen vähentämistekniikoita psykiatrisista lääkkeistä vieroittautumisessa kaikkien kohdalla. Mutta tämä tulosten moninaisuus osoittaa, että psyykenlääkkeiden lopettaminen ”ei-informoiduilla” tavoilla ei aina ole katastrofaalista. Tämä tulosten ennalta arvaamattomuuden tunnustaminen ei suinkaan vähennä sen hinnan suuruutta, jonka epäonnekas puolikas lääkkeet lopettaneista näissä tutkimuksissa vieroitusoireyhtymän muodossa on joutunut maksamaan.
Koko tässä työssä toimimisemme ajan olemme ”huutaneet katoilta”: ”Asteittainen, hidas vieroittautuminen on haittojen vähentämistä! Jos psykiatrisesta lääkkeestä vieroittautuminen oli vaikeaa/ei onnistunut, se saattaa tarkoittaa, että sinun on yritettävä vieroittautua hitaammin seuraavalla kerralla!” Olemme samaa mieltä Mark Horowitzin ja Joanna Moncrieffin kanssa, jotka suosittelevat asteittaista, hyperbolista vieroittautumista hoitostandardiksi siten, että prosessissa otetaan huomioon kunkin yksilöllinen kokemus siitä, mikä on siedettävää/kestettävissä, ja että kaikkea sitä, mistä ei ole varmaa tietoa/mitä ei voi ennustaa ja toisaalta jatkuvan lääkkeille altistumisen aiheuttamia haittoja pyritään tasapainoittamaan sen kautta, että ihminen saa itse tehdä valintansa.
Vähennysnopeus edellyttää tasapainon löytämistä lääkitykselle altistumisen aiheuttamien haittojen ja liian nopean vähentämisen aiheuttamien haittojen välillä, ja tämä tasapaino vaihtelee yksilöllisesti. (Horowitz ja Moncrieff, 2024).
Yksilöllinen, hidas vieroittautuminen on juurikin sitä – yksilöllistä. Toivomme vilpittömästi, että lähitulevaisuudessa yhä useammat ihmiset löytävät lääketieteen ammattilaisia, jotka osaavat auttaa yksilöllisessä, hitaassa vieroittautumisessa tällä tavoin.
Mitä tulee metodeihin, mikä tahansa asteittainen, hidas vieroittautuminen on parempi kuin ei-asteittainen, ei-hidas vieroittautuminen. Tähän ei ole mitään dogmaa. Vertaistukiryhmät ovat jo pitkään suositelleet eksponentiaalista vähentämistä. Tohtori Mark Horowitz on osoittanut, että hyperbolinen vieroittautuminen saattaa vastata tarkemmin lääkkeen toimintaa. Kummassakin menetelmässä kertavähennykset pienenevät asteittain loppua kohden, ja kumpikin menetelmä voi toimia.
Haittojen vähentämisstrategia riippuu kuitenkin yksilön tilanteesta. Joissain tapauksissa voi olla suositeltavaa lopettaa lääkkeen käyttö nopeasti ja ottaa riski vieroitusoireyhtymästä sen sijaan, että lääkkeelle altistuminen jatkuisi asteittaisen, hitaan vieroittautumisen ajan. Henkilöiden, jotka kärsivät vakavista lääkkeen haittavaikutuksista, kuten akatisiasta, saattaa kannattaa vieroittautua lääkkeestä nopeasti tai yksinkertaisesti lopettaa lääke saman tien. Näissä tilanteissa tämän hetkinen lääkkeen aiheuttama riski voi olla suurempi kuin nopean vieroittautumisen mahdollinen riski ja nopeampi, pikemminkin kuin hitaampi vieroittautuminen on tällöin haittojen vähentämisstrategia, jonka kautta vähennetään riskiä lääkkeen aiheuttamien haittojen lisääntymiselle.
Aina kun kohtaamme jonkun, joka harkitsee psykiatrisen lääkityksen lopettamista, informoikaamme rauhallisesti ja myötätuntoisesti tuetun, asteittaisen, hitaan lääkityksen vähentämisen hoitostandardista – näin tulisi tosiaan olla – ja mielenterveystyön asiakaskeskeisistä, yhteistyöhön perustuvista ja ihmisten omia toiveita ja valintoja kunnioittavista standardeista.
Pillerin kyseenalaistaminen, ei ihmisen
Fakta on, että jotkut ihmiset valitsevat psykiatrisen lääkityksen tietoisesti, informoidun valinnan kautta, eivätkä halua lopettaa lääkitystään. He saattavat uskoa, että lääkitys on mahdollistanut heille hyvän elämän. He ovat saattaneet tehdä itselleen parhaan valinnan kyseenomaisena ajankohtana. Sinä olet saattanut olla yksi näistä ihmisistä, kuten useimmat psykiatriasta selvinneet ovat olleet.
Olemme samaa mieltä Lex Wunderinkin kanssa:
Emme edelleenkään ymmärrä tärkeimpiä mekanismeja, jotka aiheuttavat psykoosia ja psykoosin uusiutumista, emmekä pysty ennustamaan, kuka on riippuvainen psykoosilääkkeistä psykoosin jälkeen ja kuka ei. Tämän hyväksyminen on tärkeää, mutta ehkä vielä tärkeämpää on työskennellä yhdessä potilaasi kanssa ja yrittää löytää paras yksilöllinen hoito jokaiselle yksilölle, jolla on/on ollut psykoosi. (Wunderink 2024)
Muistat ehkä Twitterissä (nykyään X) olleen ”Post Your Pill” -kampanjan. Sen piti olla stigman vastainen kampanja, mikä on hieman outoa, koska tämän sijaan se näytti olevan lääkkeiden ylistämistä. Tästä huolimatta, ”pillereitään postanneet” päätyivät saamaan monia vakavia varoituksia aktivisteilta, jotka yrittivät informoida heitä lääkkeiden vaaroista.
Joskus nämä hyvää tarkoittavat varoittelut muuttuivat äärimmäisiksi varoituksiksi tai henkilöön kohdistuviksi loukkauksiksi. Noin kymmenen vuotta sitten keksittiin termi ”pillerihäpäisy” (pill shaming), jolla pyrittiin puolustamaan lääkitykseensä sitoutuneita henkilöitä ja osoittamaan ylenkatsetta lääkitystä vastustavia henkilöitä kohtaan.
Yhden henkilön myrkky voi olla toisen lääke. Mutta entä jos epäilemme, että henkilön lääkitys on vaarallinen? ”Pillerin kyseenalaistaminen” on tehtävä suurimmalla myötätunnolla ihmistä kohtaan – jakamalla ja välittämällä, ei autoritäärisesti liioittelemalla riskiä, ahdistelemalla tai nimittelemällä henkilöä, mikä saattaisi aiheuttaa hänelle lisää ahdistusta.
Pillerin kyseenalaistamisen ja potilaan loukkaamisen väline raja on hienovarainen. Jos henkilö on vakuuttunut lääkityksensä arvosta, haittojen vähentäminen hänen kohdallaan voi tarkoittaa hänen tukemistaan ilman tuomitsemista, häpäisemistä, huonon lopputuloksen ennustamista tai pakottamista. Jos sinun on vaikea olla hänen päätöksensä kanssa, voi olla parasta, että astut syrjään.
Keskinäisen avun tarjoaminen
Se, syövätkö ihmiset lääkkeitä vai lopettavatko he ne, on yksilöllinen valinta eikä kenenkään kohdalla tulevaisuus ole ennustettavissa eikä kenenkään kontrolloitavissa. Ihmisillä on oikeus ottaa tietoisia riskejä, jos he niin haluavat. Autonomian ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen informoidun valinnan viitekehyksessä on potilaiden oikeuksia ajavan liikkeen ytimessä.
Entä tietoon perustuvan suostumuksen perusta? Riskeistä informoiminen tarkoittaa, että ihmisille kerrotaan rauhallisesti, että tiettyjä huonoja asioita saattaa tapahtua tai voi tapahtua (”saattaa”- ja ”voi”-ilmaisut siksi, että monet poikkeukset voidaan ottaa huomioon). Psykiatriset lääkkeet voivat aiheuttaa katastrofaalisia vaikutuksia, muun muassa akatisiaa, suisidaalisuutta, väkivaltaista käyttäytymistä, pitkäaikaisia seksuaalisia toimintahäiriöitä ja vakavia vieroitusoireita, mutta aina näin ei tapahdu. Totuus on, että osa ihmisistä (kuinka moni, tästä ei ole tietoa) päätyy kokemaan vakavimpia haittoja ja tämän tulisi olla riittävä syy kenelle tahansa pysähtyä ajattelemaan, mutta nämä haitat eivät osu kaikkien kohdalle.
Vaikka haittavaikutusten todennäköisyys olisi tiedossa – mikä on hyvin harvinaista psykiatrisen lääkityksen kaikilla osa-alueilla – kukaan ei voi ennustaa, että tietty haitta tapahtuu tietylle yksilölle.
Välittämisen kautta, jakakaamme nöyrästi omaa tietoamme ja kokemuksiamme. Älkäämme tuomitko, häpäiskö tai ennustako kohtaamiemme ihmisten tulevaisuutta, vaan välittäkäämme sen sijaan rauhallista myötätuntoa vailla varmuutta olevien valintojen edessä. Tunnistamme, että nämä ovat sotkuisia, monitahoisia inhimillisiä realiteetteja, emmekä voi hallita sitä, kuinka omanlaisensa ja yksilöllinen kunkin ihmisen matka on.
Luota siihen, että ihmiset löytävät oman tiensä. Kun tuet jotakuta, ole tietoinen kunkin herkkyydestä, haavoittuvuudesta ja voimavaroista. Tunnusta, mitä tiedämme – ja mitä emme tiedä.
Tärkeimmät opetukset kaikista? Opi ja päätä itse. Suunta eteenpäin on sinussa itsessäsi.
Viitteet
Framer A. What I have learnt from helping thousands of people taper off antidepressants and other psychotropic medications. Therapeutic Advances in Psychopharmacology. 2021;11:204512532199127. doi:10.1177/2045125321991274
Horowitz MA, Moncrieff J. Gradually tapering off antipsychotics: lessons for practice from case studies and neurobiological principles. Current Opinion in Psychiatry. 2024;37(4):320-330. doi:10.1097/YCO.0000000000000940
Kendrick, T., Stuart, B., Bowers, H., Haji Sadeghi, M., Page, H., Dowrick, C., Moore, M., Gabbay, M., Leydon, G. M., Yao, G. L., Little, P., Griffiths, G., Lewis, G., May, C., Moncrieff, J., Johnson, C. F., Macleod, U., Gilbody, S., Dewar-Haggart, R., … Geraghty, A. W. A. (2024). Internet and Telephone Support for Discontinuing Long-Term Antidepressants: The REDUCE Cluster Randomized Trial. JAMA Network Open, 7(6), e2418383. https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2024.18383
Lewis, G., Marston, L., Duffy, L., Freemantle, N., Gilbody, S., Hunter, R., Kendrick, T., Kessler, D., Mangin, D., King, M., Lanham, P., Moore, M., Nazareth, I., Wiles, N., Bacon, F., Bird, M., Brabyn, S., Burns, A., Clarke, C. S., … Lewis, G. (2021). Maintenance or Discontinuation of Antidepressants in Primary Care. New England Journal of Medicine, 385(14), 1257–1267. https://doi.org/10.1056/NEJMoa2106356
Wunderink L. Changing vistas of psychosis and antipsychotic drug dosing toward personalized management of antipsychotics in clinical practice. Psychiatr Rehabil J. Published online April 22, 2024. doi:10.1037/prj0000614
***
Mad in America isännöi monenlaisten kirjoittajien blogeja. Näiden postausten tarkoituksena on toimia julkisena foorumina psykiatriaa ja sen hoitomuotoja koskevalle keskustelulle – laajasti ottaen. Ilmaistut mielipiteet ovat kirjoittajien omia.
Adele Framer: Adele Framer on perustanut SurvivingAntidepressants.org-verkkoyhteisön, joka tarjoaa vertaistukea psykiatrisista lääkkeistä vieroittautumiseen, ja Psychotropic Deprescribing Council-järjestön, joka on voittoa tavoittelematon tutkimus- ja koulutusorganisaatio. Hänen vuonna 2021 julkaistulla artikkelillaan ”What I have learnt from helping thousands of people to taper off antidepressants and other psychotropic medications” (Mitä olen oppinut auttaessani tuhansia ihmisiä vieroittautumaan masennuslääkkeistä ja muista psykotrooppisista lääkkeistä) on ollut suuri vaikutus, sitä on katsottu lähes 150 000 kertaa ja sitä on siteerattu kymmenissä muissa lehtiartikkeleissa.
Will Hall: http://www.willhall.net Will hall on terapeutti, opettaja ja skitsofrenia-diagnoosista selviytynyt (schizophrenia diagnosis survivor). Will tuottaa Madness Radio-ohjelmaa, on yksi Yhdysvaltojen Hearing Voices-verkoston perustajista, on opiskellut avoimen dialogin mallin mukaista lähestymistapaa Institute of Dialogic Practice-instituutissa ja jungilaista psykoterapiaa Process Work instituutissa. Hän on kirjoittanut Outside Mental Health: Voices and Visions of Madness–kirjan and the Harm Reduction Guide to Coming Off Psychiatric Medication–oppaan ja on toiminut pitkään organisoijana psykiatriasta selviytyneiden liikkeessä. Will kirjoittaa väitöskirjaansa Maastichtin yliopistossa ja on johtava tutkija Maastichtin yliopiston psykoosilääkkeistä vieroittautumista koskevassa tutkimuksessa.
Karen Hoffmann: Karen Hoffmann, on rekisteröity sairaanhoitaja ja hoitotieteen kandidaatti, hänellä on ollut monipuolinen ura hoitotyössä, tehohoidosta tietojohdettuun terveydenhuoltoon ja sairaanhoitajien opettamiseen. Vakavan onnettomuudessa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen hänelle kirjoitettiin resepti duloksetiiniin ja pregabaliiniin, joista hänen oli myöhemmin haastavaa vieroittautua. Karen toimii ylläpitäjänä Facebookin isoimmassa vieroittautumisryhmässä ja toimii aktivistina edistääkseen turvallista tuettua psykiatristen lääkkeiden vähentämistä (safe deprescribing). Hän on Psychotropic Deprescribing Councilin johtaja.
Angie Peacock: https://www.angiepeacock.com/links, Angela Peacock on lääkkeistä vieroittautumisen asiantuntija, ”healing coach” ja hän toimii intohimoisesti aktivistina edistääkseen informoitua valintaa mielenterveysasioissa. Otettuaan elämänsä uudelleen haltuun trauman ja psykiatristen lääkkeiden aiheuttamien haittojen jälkeen, hän perusti HeartCore-kollektiivin, uuden paradigman ihmisten tukemiseksi heidän parantumispoluillaan. Matkustaen ympäri Yhdysvaltoja matkailuautossaan, hän puhuu, kirjoittaa ja valmentaa inspiroiden toivoa ja muutosta.
Dina Tyler: http://www.dinatyler.com, Dina Tyler yksilö- ja perheterapeutti, asiantuntija ja hengitys-/breathwork-fasilitaattori sekä psykiatriasta selviytynyt, joka työskentelee luodakseen tukevia yhteisöjä ihmisille, jotka käyvät läpi äärimmäisiä tietoisuuden tiloja (extreme states of consciousness), jotka tulevat tulkituiksi psykooseiksi tai kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Dina on Mad Camp-leirien organisoija, San Fransiscon lahden ympäristön Hearing Voices-verkoston perustaja ja San Fransiscon lahden ympäristön Mandala-projektin perustaja.
