Helsingin sanomissa julkaistiin 1.9.-26 Annika Mutasen kirjoittama psykiatri Eila Sailaksen haastattelu. Eila Sailas työskenteli vuoden -25 loppuun asti HUSin psykiatrian hallinnollisena ylilääkärinä. Haastattelussa Sailas kertoo katuvansa ja surevansa sitä, että hän toimi lähes koko uransa ajan sivutoimisena luennoitsijana lääkeyhtiöiden maksamissa koulutuksissa, joissa mm. korostettiin masennuksen ”tunnistamisen” merkitystä. Nykyään hän ajattelee, että masennusta on hiljalleen alettu käyttää yleisnimityksenä monenlaiselle kärsimykselle ja että masennukseksi tätä nykyä usein diagnosoitavan kärsimyksen taustalla on usein haastavia kokemuksia, kuten ihmissuhdeongelmia, taloudellisia vaikeuksia ja muuta epäonnea, ja että ihmisten hyötyisivät usein muunlaisesta avusta kuin lääkäriltä diagnoosin ja lääkereseptin saamisesta.
Artikkelissa kirjoitetaan myös yleisesti mm. siitä:
- kuinka lääkeyhtiöt ovat pyrkineet voimakkaasti ”markkinoimaan” psykiatrisia diagnooseja niin lääkäreille kuin suoraan tavallisille ihmisille
- kuinka Sailaksen mukaan tällä vuosituhannella työnantajat ovat yrittäneet alkaa huolehtimaan lääkäreiden jatkokoulutuksista itse sen sijaan, että jatkokoulutukset olisivat lääkeyhtiöiden maksamia, mikä oli yleinen käytäntö aiempina vuosikymmeninä, ja että taloudellisiin sidonnaisuuksiin on alettu suhtautua kriittisemmin.
- sidonnaisuudet ovat kuitenkin edelleen ongelma: lääketeollisuus maksaa edelleen esim. konferensseja ja luentopalkkioita ja esim. ADHD:n Käypä hoito -suosituksia laativan työryhmä jäsenillä on sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen.
- kuinka ei ole näyttöä siitä, että masennus johtuisi alhaisista serotoniinitasoista
- kuinka masennuslääkkeiden teho ei juurikaan eroa lumelääkkeiden vaikutuksesta
- kuinka masennuslääkkeillä on paljon haittavaikutuksia, kuten tunteiden latistuminen ja negatiiviset seksuaalivaikutukset
- kuinka masennuslääkkeistä vieroittautuminen on usein haastavaa
Artikkelissa nostetaan esille myös tänä vuonna ilmestynyt, Pekka Vahvasen, Mia Pohtolan ja Katariina Parhin kirjottama kirja Diagnoosivyöry.





