Miksi SSRI- ja SNRI-lääkkeiden vieroitusoireita ei tunnisteta terveydenhoidon piirissä? Kun suunnitellaan lääkkeitä, jotka muuttavat aivokemiaa, ei pitäisi hämmästyä että ne tosiaan muuttavat sitä. Mitä pitempi hoito, sitä suuremmat muutokset, joista palautuminen kestää kauan.
Parhaan selityksen allaolevaan keskushermoston mekanismiin olen löytänyt jenkkiblogista, jonka aikanaan suomensin ja jota on jaettu runsaasti vuodesta 2015 toimineessa SSRI-vieroituksen vertaisryhmässä. Tässä yleisön pyynnöstä blogi toimittaen suomennettuna.
Masennuslääkkeet aiheuttavat serotoniinireseptorien vähenemistä. Aivojen itsepuolustusmekanismin seurauksena reseptorien määrä laskee, niitä on siis harvemmassa, jotta serotoniinia tulisi vähemmän. Vieroituksen tutkijoiden mukaan pahimmista vieroitusoireista kärsivät ne, joilla serotoniinireseptorien määrän lisääntyminen tapahtuu hitaammin kuin muilla.
Joillakuilla reseptorien määrä siis palautuu ennalleen suhteellisen hitaasti. Se ei kuitenkaan tarkoita että aivoissa olisi jotain vikaa, vaan kyse on luonnollisesta yksilöllisestä vaihtelusta.
Jopa ankarimmista vieroitusoireista kärsivillä serotoniinireseptorien määrä palautuu todennäköisesti ennalleen jo kauan ennen kuin oireet häviävät. Sinä aikana kun serotoniinijärjestelmä korjaa itseään, autonomisessa hermostossa syntyy epätasapaino, ja taistele tai pakene -reaktiosta vastaava glutaminerginen järjestelmä aktivoituu tavallista enemmän. Kyseessä on glutaminergisen syklin disinhibitio, eli jarru menee epäkuntoon. Se synnyttää kaameita oireita: paniikkia, ahdistusta, unettomuutta ja kammottavia mielikuvia.
1. vaihe: selväpiirteisiä oireita. Aivosähköiskuja, pahoinvointia, huimausta.
2. vaihe: serotonergisten reseptorien määrä alkaa palautua. Masennuksen ja ahdistuksen aaltoja.
3. vaihe: autonomisen hermoston epävakaus. GABA/glutamaatti-sykli [1] on mennyt epäkuntoon (kaasu on juuttunut päälle). Yliherkkyys lääkkeille ja tietyille lisäravinteille.
Kun glutaminerginen järjestelmä on raiteiltaan, se lähettää signaaleja lisämunuaisille, jotka tuottavat stressihormoneja, kortisolia ja adrenaliinia, ja reaktiosta tulee itseään ylläpitävä. Mikään yritys vaikuttaa serotoniini-, noradrenaliini- tai dopamiinitasoihin ei auta. Itse asiassa se yleensä vain pahentaa tilannetta.
Taistele tai pakene -reaktiota pahentavat noradrenaliinitasoon [2] vaikuttavat lääkkeet, esim. buproprion (Voxra/Zyban); mirtatsapiini (Remeron), SNRI:t (Symbalta, Effexor, Venlafaxin). Myös monet SSRI:t ja jopa jotkin luontaistuotteet kuten mäkikuisma ja ruusujuuri kuuluvat kiihottaviin aineisiin ja niitä tulee välttää. Kofeiini ja energiajuomat voivat myös aiheuttaa oireiden pahenemista.
Voiko SSRI- tai SNRI-lääkitys siis pahimmillaan aiheuttaa aivovaurion? Ei, kyseessä ei yleensä ole pysyvä vamma, joka ei voi enää korjaantua vaan iatrogeeninen, siis lääkityksen aiheuttama neuropsykiatrinen vaurio.[3] Neuroplastisuus eli hermoston joustavuus tarkoittaa, että hermojärjestelmä voi korjata itseään ja saavuttaa lähes normaalin toiminnan tason. Kun autonomisen hermoston toimintahäiriölle ei ole selvää lääkityksen aiheuttamaa syytä, se usein palautuu itsestään ennalleen. Toipumisen avaimia ovat matala stressitaso, hyvä ravitsemus ja mahdollisimman paljon unta ja kevyttä liikuntaa.
Glutaminergisen disinhibition oireita kuten ahdistus, paniikki, unettomuus, ärtyisyys ja kiihtymys tulkitaan usein väärin kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamiseksi. Se voi johtaa väärään diagnoosiin ja monilääkintään, joka huonontaa potilaan vointia entisestään ja vain pahentaa masennuslääkevieroituksen aiheuttamaa neuropsykiatrista vauriota. Pahimmillaan se voi johtaa vieroitusoireista kärsivän jopa elinikäiseen neurolepti- tai bipolääkitykseen.
Teksti on toimittaen suomennettu blogipostauksesta https://beyondmeds.com/2010/07/14/gabaglutamate/ Valitettavasti linkki on vanhentunut.
Selitys glutaminergisen disinhibition toiminnasta vieroituksen aikana löytyy tästä artikkelista (abstrakti luettavissa): https://www.biologicalpsychiatryjournal.com/article/S0006-3223(03)00528-6/abstract
Blogin kirjoittaja on aiheen maallikkoasiantuntija, joka lopetti paroksetiinilääkityksen 2004. Kun vieroitusoireet pitkittyivät, hän alkoi perehtyä niitä käsittelevään lääketieteelliseen kirjallisuuteen. Sen perusteella glutaminergisen järjestelmän toiminta selittää parhaiten, miksi vieroitusoireet esiintyvät vaiheittain ja miksi kolmannen vaiheen vieroitusoireita ei yleensä tunnisteta vaan tulkitaan sairauden uusiutumiseksi. Blogi on julkaistu alun perin 2010.
Lähde:
Harvey, et al. (2003). Neurobiology of antidepressant withdrawal: implications for the longitudinal outcome of depression; Biological Psychiatry. 2003 Nov 15;54(10):1105-17.
[1] GABA = välittääjäaine gamma-aminovoihappo (jarru) vastaa elimistön rauhoittavista ja palauttavista reaktioista. Glutamaatti-välittäjäaine (kaasu) osallistuu käynnistäviin ja kiihottaviin reaktioihin. GABA-reseptorit sijaitsevat hermosoluissa lähellä serotoniinireseptoreita. Serotoniinireseptorien palautuminen pitkän lääkehoidon jälkeen aiheuttaa GABA-reseptoreissa häiriötilan.
[2] Noradrenerginen hermojärjestelmä liittyy mm. vireystilaan ja stressin säätelyyn.
[3] SSRI-vieroituksen vertaisryhmässä on tullut esille että joillakin lääkkeiden käyttäjille on tullut iatrogeeninen aivovaurio serotonergisten ja noradrenergisten lääkkeiden Käypä hoito -suosituksen mukaisesta lopetuksesta.
Kärsin epäonnistuneen SSRI – vieroituksen muutama vuosi takaperin, josta seurauksena oli katastrofi, paljon kärsimystä sekä uusia lääkkeitä. Nämä uudet lääkkeet pahensivat tilaani ja pahensivat iatrogeenista vauriota minkä olin lääkkeistä saanut, mitä tuskin hoitava taho ymmärtää vieläkään. Minulla ei ollut mitään tietoa hitaamman pienemmin pudotuksin tapahtuvan vieroituksen mahdollisuudesta tai hyödyistä. Ihmettelin vain, kun en pystynyt millään saada annosta pienemmäksi ilman isoja oireita ja sähköiskutuntemuksia päässä. No eihän se ihme ole – niissä määrissä mitä vähensin oli jo aika iso hyppäys pienempään annokseen, koska käyttämäni SSRI – lääke oli vahvaa tavaraa pienissäkin milligrammoissa. Voi vain miettiä, että mitä jos olisin kuullut silloin 10 prosentin vähennysmahdollisuudesta 🙁 Tuona aikana ei vielä kovin paljon puhuttu SSRI – vieroituksen vaikeudesta joillakin tai vieroitusoireiden pitkäkestoisuudesta. Sain jopa kuulla lääkäriltä että oireeni eivät 2 kk myöhemmin liittyneet enää vieroitukseen. Mikä ei varmasti pitänyt yhtään paikkaansa. Nykyään tiedän, kuinka pitkäkestoinen prosessi vieroitus voi kaikkiaan olla. Tämä kokemus on varastanut pitkiä aikoja elämästäni.
Pahimmat oireet vieroituksen aikana oli mm. sisäisen levottomuuden tunne, unettomuus, ”ylikierroksilla käyminen”, sähköiskutuntemukset päässä, valoyliherkkyys, tunteiden heittely ja ahdistuspuuskat. Ensin tuli fyysiset oireet ja univaikeudet, sitten enemmän nämä henkiset oireet, kuten tunnetason vuoristoratamainen heittely. Lukuisia oireita oli mitkä monet oli fyysisiä. Vaikein oire tässä vaiheessa oli unettomuus jota minulla ei yleensä ollut aiemmin tällaisena ollut.
Ajauduin todella huonoon kuntoon nopeassa ajassa, ja mielenterveys kärsi voimakkaasti tämän kaiken seurauksena. Työkyky meni. Löysin itseni uusista lääkkeistä ja lopulta lääkekoktaililta mitä käyttäessä voin todella kurjasti ja sain uuden diagnoosimerkinnän entistä vakavammasta mt-ongelmasta mihin lääkkeet minulle oli aloitettu. Aloin reagoida melkein kaikkiin kokeiltuihin psyykenlääkkeisiin huonosti, ja saada liikkumispakon tunnetta (=akatisiaa) seurauksena näistä uusista pillereistä. Tajusin, että olin jotenkin herkistynyt lääkkeille. Huonoimmassa kunnossa olin kun käytin pillerikoktailia mikä minulle oli määrätty tässä vaiheessa.
Siinä vaiheessa tapahtui käänne parempaan päin, kun päätin alkaa ajaa alas lääkkeet hoitotahon hieman nihkeästä suhtautumisesta siihen huolimatta ja löysin infoa vaikean vieroituksen kokeneilta, miten selvitä vieroituksesta. Helppoa se ei ollut, koska lääkkeitä ei ollut vain yksi ja mukaan oli tullut voimakkaita lääkkeitä ja tein lääkärin suosituksia vastaan. Päätin että nyt pidän homman simppelinä – ei uusia lääkkeitä, keskityn vain itsestäni huolehtimiseen ja rauhalliseen hitaaseen vieroitustahtiin. Luin paljon aiheesta ja tässä kirjoituksessa mainittu Beyond Meds-blogikin tuli tutuksi. Tällä kertaa tein vieroituksen hitaasti ja lopun ajasta ”microtapering” – tekniikalla. Vieroitus on ollut paikoitellen aika kamala. On ollut paljon unettomia öitä, kun sydän hakkaa, kroppa käy kierroksilla, keho on ollut levoton, on ollut kamalaa väsymystä, kun ei jaksa edes liikkua. On ollut pitkä lista fyysisiä oireita. Pienikin liika stressi tai ylirasitus on voinut yhtäkkiä nostaa oireet taas pintaan. Asiaa ei ole auttanut lainkaan se, että ei ole saanut kunnollista ymmärrystä oikeastaan missään siihen, että on saanut lääkkeistä pitkäkestoista harmia.
Hiljalleen strategiani on alkanut purra ja olo on alkanut tasoittuman. Itsestä huolen pito, tosi rauhallinen pieni liikkuminen, lepoon satsaaminen ja kunnon ruoka on auttanut. Stressitasoa on pitänyt pitää kohtuullisena ja olen luopunut esimerkiksi kahvista. Eli juuri niitä keinoja mitä tässäkin suositellaan. Olo on parantunut ja olen vieroitukseni loppumetreillä. Välillä on pitänyt painaa jarrua vieroituksen kanssa, jos on tullut jotain stressaavaa elämässä eteen tai oireet liian vaikeita. Olo on sitä parempi mitä vähemmän lääkkeitä on ja hiljalleen olen monessa oireessa kokenut edistystä. Vuosia on tuntunut, ettei ole pystynyt kunnolla rentoutumaan, kun keho käy jatkuvilla kierroksilla mikä on sitten ilmennyt helposti myös unettomuutena.
Tässä mainitut teoriat voivat pitääkin paikkaansa. Itsekin olen kaiken lukemani jälkeen epäillyt juuri autonomisen hermoston toiminnan ongelmia yhtenä mahdollisena syynä pahoihin vieroitusoireisiin. Vieroitus on itsessään keholle suuri stressi ja stressi sairastuttaa.
Tunnen tarvetta jakaa kokemuksiani kaiken kokemani jälkeen ja kirjoittaa niistä, ihan vain siksi että mielestäni vieläkään pitkittyneitä vieroitusoireita ei ymmärretä tai tärkeitä asioita mitä vieroitukseen voi liittyä. Onneksi aihe on ollut enemmän pinnalla ja vaikeammista vieroitusoireista on alettu puhua. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan pahoja harmeja lääkkeistä. Moni harmi olisi vältettävissä. Valitettavasti monet joutuvat kokemaan harmeja, koska tietämys harmeista tulee niin vahvasti jälkijunassa ja näitä lääkkeitä pidetään turvallisempana kuin ne ovatkaan.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Valitettavasti kertomuksesi on hyvin tuttu. Mad in Finland-sivusto on hyvä paikka jakaa kokemuksia anonyymisti. Täältä myös valistuneet ammattilaiset kuten lääkärit, terapeutit, psykiatriset sairaanhoitajat pääsevät kurkistamaan, millaista on SSRI-vieroittautujan todellisuus. Toivottavasti sen kautta ymmärrys vähitellen lisääntyy ja pystytään luomaan uusia keinoja tukea lääkevieroituksen tueksi.
Kuvaamasi oireethan ovat klassisia vieroitusoireita. Niitä saa suurin osa vieroittautujista. Sinun onnesi on, että olet tunnistanut kyseessä olevan viekkarit. Suurin osa antaa lääkärikunnan vedättää itseään ja ovat siten entistä pahemmassa pulassa valtavien nappikoktailejen kanssa. Hieman tuohon suuntaanhan sinunkin tarinasi alku meni, mutta hyvä, että heräsit lopulta todellisuuteen.
Tie irti huumeista voi olla yksinäinen ja koetteleva, sillä apua, ymmärrystä eikä hyväksyntää terveydenhuollolta heru. Ehkäpä sellainen ajatus lohduttaa sinua, että tapauksesi on tyypillinen. Et ole ”yksi miljoonasta” vaan kuulut käyttäjien enemmistöön. Samassa tilanteessa on useita tuhansia suomalaisia.
Sinunkin tarinassasi tulee ilmi se miten tärkeää on olla uskomatta terveydenhuollon toimijoita näissä asioissa ja tehdä aiheeseen tutustuminen oman tiedonhaun kautta. Vain siten on mahdollisuuksia päästä aineista irti.
Tärkeää on myös puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Huumevieroitus on tuttu käsite, mutta tarve reseptilääkkeiden ohjeenmukaisesta käytöstä vieroittautumiseen on terveydenhuollossa uusi asia, paitsi jos puhutaan opioidipohjaisista kipulääkkeistä tai bentsoista.
Ei hämärretä orastavaa ymmärrystä sekoittamalla termejä. ”Drugs” viittaa sekä laillisiin että laittomiin aineisiin, mutta suomen kielessä laillisia nimitetään lääkkeiksi ja laittomia huumeiksi. SSRI/SNRI-lääkkeitä harva käyttää päihtymistarkoituksessa, mutta nämä lääkkeet on suunniteltu muuttamaan aivotoimintaa, ja niihin kehittyvä tottumus ei ole addiction vaan dependency-tyyppistä. Silloin ei puhuta lääkkeiden väärinkäytöstä vaan niiden käytöstä oikein, lääkärin ohjeen mukaan.
Olen samaa mieltä, että asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Eriävä näkemyksemme koskea sitä mitä ovat ne oikeat nimet. En näe eroa mainitsemiesi ”huumevieroituksen” ja ”reseptilääkkeiden vieroittautumisen” välillä. Ne ovat käytännössä sama asia. Toit keskusteluun poliittisia tai lakipohjaisia erotteluja, mutta sellaiset erottelut on luotu nimen omaan sitä varten, että hämärretään asioiden todellinen laita luomalla keinotekoisia rajoja asioiden välille. Esimerkiksi mainitsemasi lääkkeen ja huumeen ero on lainsäädäntö. Lääkkeen ja myrkyn ero taas on annoskoko.
En usko, että montaa vieroittautujaa kiinnostaa lakitermit vaan se mikä heidän tilanteensa todellisuudessa on, mitä he ovat ottaneet, tai heidät on huijattu ottamaan ja miten päästä irti. Ihmiset haluavat ymmärtää mistä on aidosti kysymys, ilman väittelyä kepulitermeistä. Keinotekoinen erottelu voi luoda joillekin asioille moraalista hyväksyntää, mutta se miten kukin näkee asiat moraalin kannalta on yksilöllistä. Minä en tuomitse ketään huumaavien aineiden käyttäjää. Myös sanan päihtymys käyttö on ongelmallista samaisista edellä mainituista syistä. Mitä muuta varten ihmiset käyttävät SSRI/SNRI-aineita, jos eivät päihdyttääkseen itsensä pois elämäntuskasta? Jotkut varmaankin ajattelevat korjaavansa kemiallisia epätasapainoja, kiitos psykiatrian levittämien valheiden, ja heidän tilanteensa on tietenkin vähän erilainen.
Ero on siinä, että huumevieroituksen tarve on tunnustettu, siihen on tarjolla tukea, ja huumeiden, päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttäjiä rohkaistaan kohtaamaan mielialahaasteitaan päihteettömästi. Sen sijaan näihin saakka terveydenhuollossa ei ole tunnistettu mielialalääkkeiden ohjeenmukaisesta käytöstä syntyvää riippuvuutta, eikä sieltä löydy valmiutta tukea vieroittautujia. Päinvastoin, kun ilmoitat että haluat luopua lääkityksestä, jäät ilman tukea ja lennät ulos psykiatrisen erikoissairaanhoidon piiristä. Lisäksi saatat menettää toimeentulosi, koska kuntoutustuki on sidoksissa lääkkeiden käyttöön jota KELA valvoo tarkasti. Tämä on syy miksi eroa pitää korostaa: ei vieroittautujien itsensä tai käytettyjen aineiden vaan terveydenhuoltojärjestelmän takia. Se tekee tilanteen absurdiuden näkyväksi ja nakertaa biologisen psykiatrian perustaa.
Mistä apua pahoihin vieroitusoireisiin? Annoslasku Duloxetin 90 mg:sta nollaan kuukaudessa (lääkärin ohjeen mukaan). Samalla oli tarkoitus aloittaa Printellix, eli kokeilu, kun Dulok. ei tuonut kuntoutumista. Parin nollapäivän jälkeen palasin 30 mg Duloks. pakosta, oireet olivat niin kamalat (oma päätös, oli aavistus että pahat oireet liittyi vieroitukseen liian nopeasti, lääkäri ei niistä maininnut.) Rinnalla mennyt 5 g Print. se oli tarkoitus nostaa kymmeneen mg, mutta en uskaltanut enää muuttaa mitään. Eilen oli lääkärin vo. Ohje nyt ottaa edelleen 30 dul ja 10 print. Pelottaa, jos mikään ei muutu, kärsinkö turhaan taas kuukauden?!
Laskin Brintellixin (SMS-lääke) reilussa kuukaudessa 15 milligrammasta nollaan. Kolmantena viikkona lopetuksen jälkeen alkoi unettomuus siitä huolimatta, että syön aiemmin hyvin toiminutta Mirtazapinia nukahtamislääkkeenä. Kauanko vieroitusoireet voivat kestää? Pelkään, että minulla menee taas vuosia masennuslääkkeen aiheuttamista ongelmista kärsimiseen. Työterveyslääkäri määräsi Ketipinoria nukkumiseen, mutta en aio korvata yhtä psyykenlääkettä toisella. Osaako kukaan auttaa?
Moi Epätoivoinen, kurjaa, ettei kukaan vastannut sinulle ajallaan. Mitä sinulle nyt kuuluu?