Rauhalan osoittama suunta – holistinen ihmiskäsitys

Hei Heidi!

Kirjoituksessasi Filosofian laukaisema psykoosi, jossa käsittelet filosofi Lauri Rauhalan ja psykiatri Hannu Lauerman välisen vuoropuhelun (Niin & Näin 2002) nostattamia kysymyksiä tartut mielestäni tärkeään teemaan koskien inhimillisen elämän ongelmien olemusta, niiden käsitteellistämistä ja henkisestä pahoinvoinnista kärsivien kohtaamiskulttuuria. Kysyt, mitä tällä saralla on tapahtunut 20 vuodessa? Toivot, että mentaalisten ongelmien kentällä joku olisi muuttunut Rauhalan osoittamaan suuntaan, mutta näkemyksesi mukaan näin ei valitettavasti ole.

Rauhalan filosofiaa medikalisaatiokriittisestä näkökulmasta itse tutkivana haluan osallistua tähän keskusteluun. Käsillä olevassa kirjoituksessani pyrin alustavasti hahmottamaan, mikä on tuo Rauhalan osoittama suunta.

Näkemykseni mukaan Rauhalan osoittama suuntaa on lähdettävä tarkastelemaan hänen Edmund Husserlin filosofisen fenomenologian ja Martin Heideggerin fundamentaaliontologian pohjalta kehittämänsä kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen valossa.

Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen todellistuu kolmen perustavanlaatuisen mutta erilaisen olemispuolen kokonaisuutena. Ihminen on olemassa kehollisena (aineellis-orgaanisena tapahtumisena), tajunnallisena (psyykkis-henkisenä kokemuksellisuutena) ja situationaalisena (suhteutumisina elämäntilanteeseen).

Kehollisuuteen liittyvien seikkojen, kuten aivojen neurobiologisten prosessien ja ylipäätään elimistön elintoimintojen aineellis-orgaanisten prosessien ohella ihmisen perustava olemisulottuvuus on tajunnallisuus, josta Rauhala käyttää myös käsitettä mielellisyys. Tätä ihmisen ulottuvuutta voidaan luonnehtia tietoisen ja tiedostamattoman kokemisen kokonaisuudeksi, johon sisältyvät niin affektiiviset kuin kognitiiviset prosessit sekä myös moraalinen ja eettinen ulottuvuus. Kehollisuuden ja mielellisyyden lisäksi ihminen on olemassa situationaalisesti eli ainutlaatuisen tilanteisesti. Hänen situaatiossaan – johon ihminen syntyy ja jossa hän elää – on konkreettisia (fyysinen elinympäristö) sekä ideaalisia osatekijöitä (yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät), joista hän osan on saanut kohtalonomaisesti (esim. geenit, kasvatus) ja joitakin osatekijöitä ihminen voi puolestaan valita (esim. koulutus, ihmissuhteet). Ainutkertainen persoona reaalistuu ja eksistoi näiden edellä mainitun kolmen olemispuolen yhteenkietoutumisena, jossa mikään olemispuoli ei voi olla ilman toista, vaikkakaan mikään näistä olemispuolista ei myöskään ole toisen syy tai vaikutus.

Holistisen ihmiskäsityksen valossa ihmisen elämään liittyvien mentaalisten ongelmien ja pahoinvoinnin käsitteellistäminen ainoastaan lääketieteen termein: terveyden ja sairauden, hoidon ja parantumisen tai oireiden lievittymisen käsittein, näyttää kapea-alaiselta ja yksinäkökulmaiselta, koska kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on paljon enemmän kuin ainoastaan aivonsa tai elimistönsä (kehollisuus). Mielellisyyttä (psyykkis-henkistä kokemuksellisuutta) ja sen ongelmia ei holistisessa ihmiskäsityksessä voida redusoida eli pelkistää aivoihin tai muuhunkaan fyysiseen kehollisuuteen, vaan nämä ongelmat, kuten ihminen ylipäätään, kehkeytyvät em. kolmen ulottuvuuden yhteenkietoutumisessa.

Holistisesta lähtökohdasta käsin on siis edelleenkin vuonna 2020 perusteltua väittää, että inhimillisen elämän moninaisia ja usein hyvin kokonaisvaltaisia ongelmia on pyrittävä tarkastelemaan laaja-alaisesti ja monipuolisesti, jotta ongelmista kärsivää ihmistä voitaisiin ymmärtää ja auttaa hänen ainutlaatuisessa tilanteessaan.

Toivon Heidi, että Rauhalan osoittama suunta hieman aukeni kaikille kiinnostuneille edellisen tarkasteluni kautta. Nyt huomaan, että Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen osoittama suunta humaanimpaan ymmärtämiseen, käsitteellistämiseen ja kohtaamiseen on vasta aluillaan. Mielelläni jatkan kanssasi kirjepostia näistä tärkeistä teemoista.

Kysyt Heidi kirjoituksessasi myös: ”miten mahdollistaa keskustelu ja todellinen dialogi erilaisten maailmankatsomusten välillä?” Oman näkemykseni mukaan hedelmällisen dialogin mahdollistuminen edellyttää ensinnäkin oman ihmiskäsityksen (mitä ihmisen olemukseen kuuluu tai miten ihminen on?) tai oman tieteenalan ihmiskuvan (millaisen ihmisen tieteenalani/koulukuntani tuottaa?) reflektiota. Toiseksi tarvitsemme erilaisten filosofisten (miksei jopa uskontojen?) ihmiskäsitysten ja erilaisten erityistieteiden tuottamien ihmiskuvien välistä toisen näkemystä kunnioittavaa keskustelua, jotta ymmärtäisimme ihmisen kokonaisuutta.

Mitä ajatuksia ja kysymyksiä sinulle Heidi herää kokonaisvaltaisen ihmiskäsitykseen liittyen? Jään odottamaan kirjepostiasi.

Kirjallisuutta

Backman, Jussi (2015). Situationaalinen säätöpiiri: Rauhalan filosofinen kädenjälki. Teoksessa Tökkäri, Virpi (toim.), Kokemuksen tutkimus V: Lauri Rauhala 100 vuotta, 73–103. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Rauhala Lauri (1974). Psyykkinen häiriö ja psykoterapia filosofisen analyysin valossa. Helsinki: Weilin+Göös.

Rauhala Lauri (1990). Humanistinen psykologia. Helsinki: Yliopistopaino.

Rauhala Lauri (1992/2009). Henkinen ihmisessä. Teoksessa Henkinen ihminen. Helsinki: Gaudeamus.

Rauhala Lauri (1995/2017). Tajunnan itsepuolustus. Helsinki: Gaudeamus. Rauhala Lauri (1997a).

Rauhala Lauri (1997). Sairauden käsite ns. mielenterveysongelmissa. niin & näin, 4(2), 38–40.

Rauhala Lauri (2009). Kokemuksen häiriöt ja sairauden käsite. Tieteessä Tapahtuu, 27(6), 24– 30.