Puolalainen Anna Lipska sai vuonna 2012 diagnoosiksi bipolaarisen mielialahäiriön psykoottisilla piirteillä. Hänelle sanottiin, ettei hän tule parantumaan ja että hänen on syötävä lääkkeitä lopun elämää. Pari vuotta hän oli mallikelpoinen potilas, hyväksyi kuuliaisesti ja kyselemättä moninaiset diagnoosinsa ja söi lääkkeensä. Mutta jossain vaiheessa hän huomasi, että hän ei ollut onnellinen, vaan oli hukannut itsensä ja parantumisen sijaan hoito oli saanut hänen katkeruutensa kasvamaan. Siinä vaiheessa hän alkoi kuuntelemaan, mitä hän sydämessään tiesi kokemuksestaan, löysi hyvän terapeutin ja sitoutui parantumiseen.
Nyt Anna on lääkkeetön, suorittanut psykologin opinnot, perustanut Puolan Spiritual emergence -verkoston ja kirjoittanut kirjan ”The heavy volume of Aliens – A guide from space to earth.”. Kirjan, jota hän itse olisi kovasti tarvinnut. Alien -termillä Anna viittaa erityisesti monenlaisiin herkästi aistiviin ja intensiivisiin, psykoosille alttiisiin ihmisisiin, ja avaruusvertauskuvalla psykoottiseen maailmaan.
”If you think this book is about creatures from outer space you’re near the mark: it is dedicated to people who feel like they don’t belong to Mother Earth. They’re confused about who they are, where they come from and why they’re stuck on this strange planet. They’re unusually intense, socially awkward and withdrawn, dread being so-called normal, fail to understand local values and rules. They obsessively try to understand the meaning of life and waste heaps of time on activities that don’t bring them closer to financial success.”
Kirja on hyvä, ja voisin suositella sen lukemista paitsi psykoosin kokeneille, myös heidän läheisilleen. Heillekin, joiden elämään sisältyy pelko psykoosista tai niin kuin esipuheen kirjoittaja kirjoittaa: kaikille, jotka tuntevat, etteivät kuulu tähän maailmaan. Kirjasta saa paljon toivoa, mutta myös käytännöllisiä vinkkejä miten palautua maan kamaralle psykoosista, elää sulkematta omaa luovuuttaan ja hyvää hulluutta itsestään, miten ottaa mania ja masennus omaan haltuun ja kääntää ne sairaudesta voiton puolelle. Lisää Annasta sivuilla https://annalipska.com ja itselleen sen voi tilata Amazonista (englanniksi).
Sairaus vai jotain muuta?
Anna kirjoittaa vähän siitä, mitä on spiritual emergence-verkoston taustalla, vaikka kirja on kyllä erinomainen heillekin, jotka eivät tätä näkemystä jaa, käytännön läheinen ja tarjoaa konkreettisia keinoja, joita en tässä tekstissä käsittele.
”Spiritual awakening challenges one’s routine, facing one with the need to change one’s priorities and way of life. If it is genuine, however, it gradually leads you to become more of yourself – not someone you’re not.”
Mutta ensin se johtaa kriisiin ja ehkäpä totaaliseen romahtamiseen. Mutta se, mikä näyttää sairaudelta, voikin olla läpimurto, ihmisenä kasvun paikka, positiivinen muutos, joka oikein kohdattuna johtaa entistä täydempään elämään. Löydän itsenikin, omat ajatukseni ja kokemukseni monista kirjan kohdista, vaikka en täysin siitä, millaiseksi Anna Alienin kuvaa. Kirja on siis täynnä hyviä kohtia, joita voisin lainata, mutta valitsin nyt muutaman, Annan luvalla. Tässä on ote Annan omasta kokemuksesta:
”When I first ”saw the light” I gave all my clothes away and wanted to join a monastery. Soon afterwards I stopped sleeping because of my mania and ended up in massive depression, which eventually grounded me, revealing the ”calling” for what it really was: fear I wouldn’t be able to cope on Earth.”
Psykiatrit tulkitsevat mielisairaudeksi nämä vimmatut pyrkimykset muuttaa radikaalisti elämäänsä. Se kun ”kuulee kutsun” jättää kaikki taakse, on monille vain vaihe, joka muuntuu joksikin maanläheisemmäksi. Annastakaan ei tullut nunnaa, mutta hänen kokemuksensa avasi kyllä uudenlaisia ajatuksia elämän merkityksestä ja omasta osasta siinä. Vaikka toisista silti tulee nunniakin, tai mikä tahansa se kutsu sitten onkaan, eikä sitäkään tarvitsisi pitää sairautena.
Anna kirjoittaa, että monesti Alienin sopeutuminen mielenterveyspalveluihin on vaikeaa. Mieliala vaihtelee hurjasti, toisaalta on halu parantua ja toisaalta pelkää, että joutuu hylkäämään asiat, joita pitää tärkeänä, pelottaa, että menettää itsensä. Ja se pelko nykyisen hoidon ja terapian suhteen on hyvinkin validi. Psykiatria haluaa parantaa hulluuden ja se juuri tekee tilanteen hankalaksi.
Psychiatric intervention is so ”sterile” it only seems to cater to the external dimension of human nature. It’s based on getting rid of undesirable ”symptoms”, while rewarding responses closer to common perception of reality. This is a mistake because reality is not limited to the conscious conflicts of ego. Some aspects of reality go far deeper, are far more chaotic and vague. Not everyone has [or has had yet] access to them. A mental health professional estranged from the deeper, subconscious level of his own psyche will attempt to block it in the patient. An Alien is intuitively apprehensive of such treatment. The intuition is right.
Harha, suojamekanismi vai henkinen kokemus?
Toinen perinteisen mielenterveydenhoidon ongelma liittyy sen suhtautumiseen ääniin, näkyihin ja muihin puhtaasti harhoina pidettyihin aistikokemuksiin.
”It notoriously fails to recognize those for what they really are: self-defense mechanisms and/or spriritual experience (yes, they can be both). Attempts to rid the patient of them are utterly flawed. The so-called ”positive symptoms of schizophrenia” protect Aliens from the necessity to face their own disintegration, emptiness, sadness, unhealed pain. They have no inner resources to cope with those as yet, so they are sensibly protecting themselves – by splitting, recycling their trauma into angels, demons or butterflies.
After disintegration, once the personal myth has crumbled, one finds oneself in unbearable emptiness. The mind can’t function in a void, it urgently requires content, since prolonged stimulation-deprivation is killing. That’s when visions and voices find their way in.”
Ja näistä kokemuksista tulee Alienille tärkeitä, koska tuntuu, että sillä hetkellä ne suojaavat hulluudelta. Tämä on toki ironista, koska muu maailma näkee juurikin ne hulluutena. Viisaan oppaan avulla se Alienin pelkäämä hulluus, siis pitkään piilossa olleet asiat omasta elämästä ja itsestä voisivat kuitenkin tulla esiin. Nykyinen psykiatria, vaikka ei eri mieltä suojamekanismeista olisikaan, oireita hallitsemalla vain työntää nämä traumat, jotka kriisin myötä pyrkivät pintaan, syvemmälle alitajuntaan, tekee niistä entistä vaikeampia työstää ja todennäköisesti myös luo vielä suuremman tilan ja tarpeen suojamekanismeille. Hoidon jälkeen pitää ehkä suojautua myös hoidon aiheuttamilta traumoilta. Toisin sanoen siis tila kroonistuu.
Psykoottiset oireet tulisi nähdä pyrkimyksenä, kovana kamppailuna, saada itsensä osat integroitumaan. Osat, jotka ovat eriytyneet trauman seurauksena. Tässä prosessissa Annan sanoo, että hänen ongelmansa heijastuivat ulkomaailmaan hyvän ja pahan ilmentyminä. Enkelit seurasivat häntä, minne tahansa hän meni, ja paholaiset odottelivat joka sillalla hänen kulkiessaan kaupungilla. Nykyisin Anna ei enää pidä näitä yksiselitteisesti henkisinä kokemuksina:
”I believe true spirituality is more subtle and ultimately brings peace, even if it is initially experienced as overwhelming. The angry rants in my head were rather an externalization of my inner condition at the time: swinging between wanting to be sinner and a saint.”
Vaikka hoitotahot eivät jakaisikaan ajatusta siitä, että tietynlaiset harhat olisivat henkisiä kokemuksia, se voisi kuitenkin olla juuri se kohta, missä arvostetaan toisen uskon vapautta. Niiden jyrkkä tuomitseminen harhoiksi ja sairauden oireiksi pitkälti aiheuttaa sairastumisen. Toisaalta myös niiden kokijan olisi hyvä jossain vaiheessa osata suhtautua kokemuksen laatuun sopivasti kyseenalaistaen.
”Misconceived spirituality can also serve to stifle and deny your true feelings, urges and needs, If you have been brought up in a family which taught you to suppress those, you’re at high risk of losing yourself in spirituality. Instead of increasing self-awareness and self-knowledge, your religious practice may further dissociate you and sublimate unresolved issues into ”mystical states”. True spirituality is grounded. It is rooted in sound awareness of one’s own body and mind – and the acceptance of both. Such spirituality gives you energy, not drains you of it. If your religious/spiritual practise weakens you and leads to estrangement from yourself it’s evidently not right.
Mystisillä vesillä
Psykoosi vaikuttaa monesti myös siihen, miten Alien kokee metafyysiset asiat. Anna lainaa kirjassaan professori ja kirjailija Joseph Cambellia: ”The psychotic drowns in same waters in which the mystic swims with delight”. Jos hullut ja mystikot jakavat saman todellisuuden, ehkäpä sen jälkeen, kun psykoottinen on palautunut kunnolla maanpinnalle, hän voi palata henkiselle alueelle uudestaan ilman romahtamisen riskiä.
Tämän ymmärtäminen on tärkeää. Se, että pitäisi pysyä lopunikää lääkkeillä rauhoitettuna ja jalat maassa -tyyppinä tuntuu todella tylsältä ja lohduttomalta ja Annan kohdalla, ja varmasti monien muidenkin, johti siihen, ettei hän halunnut enää elää. ”A sedate life didn’t seem worth living. My soul couldn’t live without fire.” Tasapainon löytäminen on kuitenkin ensisijaista.
Elämän tarkoitusta etsimässä
Elämän merkityksellisyyden tärkeydestä Alieneille Anna kirjoittaa useammassakin kohdassa.
”They passionately need to believe their life has true meaning and an important purpose – undermining this belief undermines their very existence. Regaining a sense of purpose is often the quickest way to reconnect with yourself. However it’s not about going back to where you were before.”
Toisessa kohdassa Anna kirjoittaa elämäntarkoituksen yhteydestä siihen, miten auttaa Alienia palaamaan maan päälle:
”Does the Alien really need to abandon his voices, visions and grandiose ideas? I believe at some point he will indeed gradually need to relinquish them, if he wishes to live a committed life on Earth, but nobody else should attempt to wrench them from him. Considering they protect him from something too painful to face, an environment of absolute safety, trust and respect must be provided for the Alien undergoing the process. The landing ground should be well prepared when he decides to touch down. Also, there must be something to land for. Would anybody give up being God for a life of medicated misery? Not me. An Alien needs to find a purpose. He must have some, even brief hope of being useful or being loved. That’s when miracles begin.”
Toisin kuin menestynyt kirjailija Yuval Noah Harari sanoo Helsingin Sanomien syksyllä ilmestyneessä jutussa ohjeena tulevaisuuden ihmiselle (eli nykynuorelle): ”Maailmankaikkeudella ja ihmisen elämällä ei ole tarkoitusta. Ne eivät ole osa suurta kertomusta vaan ohimeneviä värähtelyjä. ”Se on totuus. Koeta kestää.””, Alienilla on suuri tarve uskoa merkityksellisyyteen. Enkä nyt sanoisi, että se kovin haitallinen uskomus on sekään.
Viesti läheisille
Minulle läheinen aihe, sellainen, josta haluaisin kirjoittaa enemmänkin, mutta toistaiseksi on ollut vaikea saada sitä sanoitettua, on perheen ja läheisten rooli. Anna kirjoittaa erityisesti äideille seuraavasti:
”Kaikki tämä on äärimmäisen tuskallista äidille. Hän tuntee olevansa hylätty, paha, arvoton, epäonnistunut vanhempana ja naisena. On täydellistä piinaa tulla henkisesti surmatuksi lapsensa puolesta ja se on varmaan pahin kokemus mitä äiti voi koskaan kohdata. Opin tämän puhumalla oman äitini kanssa, sen jälkeen, kun olin ”palannut Avaruudesta” ja myös monien muiden äitien kanssa, joiden lapset olivat jossain vaiheessa saaneet psykoosi-diagnoosin valtavirta psykiatrialta. Ainoa neuvo, jonka uskallan antaa teille, rakas Alienin äiti, on tämä:
Tee se, mikä sillä hetkellä tuntuu varmasti kaikkein epäloogisimmalta. Sen sijaan, että yrität kaikin tavoin auttaa lastasi, joka näyttää sairaalta ja kadoksissa olevalta, pidä parasta mahdollista huolta itsestäsi. Älä epätoivoisesti yritä saada yhteyttä lastesi kanssa – anna hänelle tilaa hengittää. Kiitä hiljaisuutta välillänne ja anna sen olla. Sen sijaan, että etsitte kuumeisesti ratkaisua, ota vastaan tuntematon. Luota lapsesi sisäiseen kasvuun.
Kun teet niin, asiat alkavat vähitellen ja asteittain korjaantua. Tiedän, että spa-varaus on viimeisenä mielessä, kun lapsesi lukittuu huoneeseensa itkien ja itselleen puhuen, mutta usko minua – lapsesi tarvitsee sinut vahvana. Hän tarvitsee sinua, kun hän kohtelee sinua kuin ilmaa. Hän tarvitsee sinua, kun hän sanoo vihaavansa sinua. Hän tarvitsee rakkauttasi, kun hän kertoo, että olet tuhonnut hänen elämän. Hän tarvitsee sinua, kun hän sanoo, että hän ei koskaan, ikinä anna sinulle anteeksi, kun hän kutsuu sinua sydämettömäksi tai välttää sinua kuin myrkkyä. Jos hän toimii tällä tavalla, se johtuu siitä, että hän yrittää kovasti integroida hyvän ja pahan sinussa ja se onnistuu vain, jos olet tarpeeksi vahva rakentamaan rajat. Ja et ole riittävän vahva, ellet huolehdi itsestäsi. Joten tee itsekkäästi, ja se on ainoa oikea tapa tässä tilanteessa. Tapaa ihmisiä, hengittele raitista ilmaa, pidä huolta terveydestäsi.
Jos tunnet olevasi romahtamisen partaalla, ehkä ainoa tapa on ottaa etäisyyttä joksikin aikaa. On muita, jotka auttavat lastasi parantumaan ja integroitumaan. Jos vuorovaikutuksenne on liian myrkyllistä, lapsellesi saattaa olla parasta puhua terapeutin kanssa, samalla kun menet pelastamaan itseäsi. Jonkin ajan kuluttua molemmilla on paremmat valmiudet jatkaa suhteenne työstämistä.”
Minusta tämä on hyvin tärkeä viesti. Läheinen, huolehdi itsestäsi ensisijaisesti. Mikäli et pysty olemaan vahvana tukena rinnalla, anna tilaa hänelle, joka käy läpi kriisiä ja käyttäytyy aivan juuri niin huolestuttavasti kuin mitä sairauden kuvauksissa sanotaan. Jos läheinen itsekin on romahtamisen partaalla, stressaantunut ja huolesta sekaisin, se vain pahentaa toisen oloa. Sen lisäksi, että hänkin on huolissaan itsensä lisäksi läheisensä jaksamisesta, myös se tieto, että itse on aiheuttanut sen valtavan huolen ja kuorman toiselle, on todella raskasta. Ja siinä heikossa tilassa se voi kerta kaikkiaan olla aivan liikaa.
Hullua!
Tätä kaikkea voi tietysti pitää epätieteellisenä, pelkästään kokemusperäisenä hömppänä. Minusta tämä kirja tuo esiin tärkeitä näkökulmia. Ja ainakin minulle tämän lukeminen on paljon kannustavampaa, auttaa paljon enemmän, kuin psykiatria, joka mielestään toimii tieteelliseen näyttöön perustuen, mutta joka kuitenkin pääsääntöisesti hoitaa esimerkiksi saman diagnoosin saaneita kuin Anna siten, että tuloksena on monin tavoin lääkitty, jotakuinkin arjesta selviytyvä sairaseläkeläinen. Mikä suuri arvo on Annan tuomalla toivolla ja esimerkillä siitä, että elämä voisi olla muutakin kuin sairauden kanssa selviytymistä?
Jos Alien-termi, tämä koko teksti ja kirja muutenkin tuntuu typerältä ihmisryhmän erityiseksi tekemiseltä, sairauden kieltämiseltä, satunnaiselta samaistumisen kohteiden etsinnältä… Mutta ihan totta, minkä me toisillemme soisimme mieluiten, elämänikuisen lääkityksen ja hankalan sairauden (ja hankalat lääkkeiden sivuoireet) vai pikkuisen arvostusta, avomielisyyttä ja kiinnostusta erilaisia ajatuksia ja kokemuksia kohtaan, sitä, mikä kaikille muutenkin kuuluu? Jos näillä on voima saada ihminen loistamaan? Minusta näyttää kuitenkin siltä, että monissa meissä on hieman Alienia, joidenkin elämä vain on jo alusta alkaen lähtenyt sellaiseen suuntaan, että nämä asiat tulevat helpommin vastaan.
Eikä se ole pelkästään huono juttu, sellainen, jota pitäisi kaikin tavoin välttää ja ennaltaehkäistä.
”I believe the only truly healthy people are the ones who manage to integrate both realities. Keep their feet on the ground while acknowledging their inner conflicts, desires and madness – whatever that might mean. Once you realize healing doesn’t involve amputating part of yourself but openly acknowledging it, you begin to find authentic motivation for change.”
Kuvat www.annalipska.com
Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta psykoosiin!
Olin psykoosissa 2012, ja sen jälkeen olen ollut hoidossa julkisella puolella. Hoito on erittäin lannistavaa elinikäisine lääkityksineen. Luulisin, että psykoosi on siinä mielessä sama kuin masennus, että se on jokaisella yksilöllinen ja omanlaisensa. Minä voin löytää jopa kymmeniä tulokulmia ja syitä omaani. Itse asiassa en tiedä muiden ihmisten psykoosikokemuksista kovin paljon, sillä niistä ei ole tapana jutella mielenterveyspiireissäkään. ”Psykoosi on sairaus ja piste”, moni ajattelee, koska heidät on alistettu ja lannistettu hoitojärjestelmän taholta.
Jossakin mielessä psykoosi johtuu laiskuudesta, mutta yhtä aikaa psykoosi ei kuitenkaan ole aivan omaakaan syytä. Olin vältellyt vuosia työtä/työpaikkoja. En tiennyt, missä olen lahjakas ja mikä kiinnostaa. Uskoin asioiden epäonnistuvan joka tapauksessa. Tällaista kehityskulkua seuraa otteen lipeäminen käytännön arjesta ja toimintakyvyn hiipuminen. Mukavuusalue kapenee. Lopulta se on niin kapea, että menettää järkensä. Lisäksi olin käynyt kolmetoista vuotta psykoanalyysissä, vaikka olisin tarvinnut käytännöllistä apua arkeen tai ainakin uusia näkökulmia. Kyseinen terapiamuoto on todellinen ikiliikkuja, joka loppui minun osaltani terapeutin eläkkeelle jääntiin ja siirtymiseeni ryhmäterapian puolelle.
Lisään vielä, että ”psykoanalyyttinen liike” on kuin uskonto. Monet skitsofreenikot miettivät jatkuvasti kristinuskoa ja raamattua. Minä mietin joka päivä psykoanalyysiä, koska se romahdutti terveyteni kokonaisvaltaisesti. Psykoosissa muistaakseni olin puhunut taukoamatta siten kuin olisin ollut terapiassa. Nykypäivänä ponnistelen selvitäkseni arkiaskareista, mutta olen lääkityksen vuoksi jo melkoinen kroonikko.
Kiitos kommenteistasi! Tunnistan kyllä mainitsemiasi asioita, tuosta kehityskulusta ja muustakin. Tuota järjen lähtöä jäin pohtimaan, niinhän siitä sanotaan, että järki lähti. Mutta toisaalta kyllä voisin kyseenalaistaa sen järjen, joka aiemmin oli käytössä. Oliko se nyt järkevää, järkevää elämää ja järkeviä ajatuksia? Voi toki tämän nykyisenkin järjen kyseenalaistaa.. Psykoosi on sairaus ja piste, niin tosiaan ajatellaan, ja kyllä se on melkoinen este parantumiselle, se, että niin ajattellaan itse, ja että niin ajattelevat hoitotahot. Luin juuri hyvän kirjan ”Huomenna olin aina leijona”, paranemistarina 10 vuoden skitsofreniasta ja siinä on kyllä myös hienosti kuvattu sitä kaikkea, mistä psykoottiset oireet kertovat ja miten niihin tulisi suhtautua.