Masennuslääkkeistä tutkitusti enemmän haittavaikutuksia ja vieroitusoireita

1
2249

Pauliina Aarva kirjoittaa blogissaan tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan masennuslääkkeet aiheuttavat pahempia ja pitkäkestoisempia vieroitusoireita kuin tähän asti on luultu. Aiheesta uutisoi myös Helsingin Sanomat (5.10).

HS oli haastatellut juttuunsa myös Käypä hoito -työryhmän puheenjohtajaa Erkki Isometsää, joka ei vakuuttunut tuloksista HS:n artikkelin mukaan. Hän ei myöskään pidä suurena vaarana sitä, että lääkärit sekoittaisivat masennusoireet ja vieroitusoireet keskenään.

Isometsä toteaa, että masennuslääkitys on monimutkaisempi asia kuin BBC:n uutisessa annetaan ymmärtää. ”Se, että lääkehoidon lopettaminen vaatii sopeutumista ja tuottaa oireita, ei merkitse sitä, että lääkkeet aiheuttaisivat riippuvuutta. Masennuslääkkeitähän ei esimerkiksi myydä katukaupassa, kuten bentsodiatsepiinejä tai opioideja.” Tämän kommentin perusteella voisi päätellä, että Isometsän mielestä se, että lääkkeitä myydään katukaupassa, merkitsee riippuvuutta, enemmän kuin vieroitusoireet.

Isometsä myös sanoo, että osa lääkkeiden vaikutuksista voi olla psykologisia. Myönteiset ajatukset hoitosuhteesta ja lääkkeistä edistävät parantumista ja kielteiset voimistavat sivuvaikutuksia.

Masennuksessa psykologialla on kuitenkin melkoisen merkittävä rooli ja totuus on myös, että masennuslääkkeillä on merkittävästi haitallisia sivuvaikutuksia. Ja kysynkin, olisiko siis järkevää pohtia muita, vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavia keinoja psykologisen vaikutuksen hyödyntämiseen masennuksen hoidossa?

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS