Suomi on maailman kärkimaita psykoosihoidossa, mikäli mittarina käytetään kalliiden psykoosilääkkeiden käyttöä. On siis tarpeen arvioida modernien psykiatristen hoitojen kustannustehokkuutta sekä vaikutusmekanismeja.
Suomen Kuvalehti julkaisi vuonna 2008 jutun, jossa viitattiin Suomen Lääkedata Oy:n tutkimukseen Suomen myydyimmistä lääkkeistä vuonna 2007 myynnin arvolla mitattuna. Tilaston kärjessä keikkui Zyprexa, komantena Seroquel ja viidentenä Risperdal. Viiden lypsävimmän lehmän joukossa oli siis kolme psykoosilääkettä. Tämä on kunnioitettava saavutus, koska vastaavalta maailman TOP 10 -listalta tuottavin psykoosilääke löytyi sijalta 8. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja Kela puolestaan julkaisevat vuosittain Suomen lääketilaston, joka sisältää muun muassa tilastotietoja lääkkeiden kulutuksesta Suomessa. Julkaisut ovat luettavissa Kelan nettisivuilta. Vuoden 2016 lääketilaston mukaan psykoosilääkkeitä myytiin Suomessa tuolloin yli 53 miljoonalla eurolla. Psykoosilääkkeet muodostavat siis valtavan markkinan, joten on syytä perehtyä hieman niiden historiaan sekä vaikutusmekanismeihin.
Psykoosilääkkeillä on pitkä historia
Ensimmäinen psykoosilääke, klooripromatsiini syntetisoitiin vuonna 1950 nukutuksen esilääkitykseksi, mutta vuonna 1952 ranskalaiset psykiatrit havaitsivat sen käyttökelpoiseksi. Klooripromatsiinilla mielenterveyspotilaat pystyttiin ”laittamaan horrokseen” ja pian sitä alettiin käyttää kemiallisena lobotomiana. Klooripromatsiini kuuluu fentiatsiinien ryhmään ja on niin sanottu ”klassinen neurolepti”. 1950-luvun alun kemiallinen lobotomia ei muodosta enää nykypäivänä erityisen tuottoisia markkinoita, eikä suomalainen Orion Pharma sitä enää valmista. Kuitenkin vielä muutama vuosi sitten kauppa kävi ja elokuussa 2013 Orion ilmoitti kauppanimellä Klorproman myymälleen klooripromatsiinille lukuisia käyttötarkoituksia. Klooripromatsiinin kaltaisia psykoosilääkkeitä käytetään Suomessa edelleen melko paljon. Mikäli psykoosilääkkeitä välttämättä tarvitaan esimerkiksi rauhoittamaan erittäin ahdistunutta potilasta, klassiset neuroleptit ovatkin erittäin hyvä vaihtoehto. Niillä ei ole ollut enää aikoihin patenttia, joten ne ovat edullisia ja lisäksi ne ovat lääketeollisuuden setelitukuista riippumattomien tutkimusten perusteella mahdollisesti vähemmän haitallisia kuin Leponexin ja Zyprexan kaltaiset ”toisen polven psykoosilääkkeet”. Niin sanottuja klassisia neurolepteja myydäänkin Suomessa edelleen. Vuonna 2016 esimerkiksi alifaattisten fentiatsiinien myynti oli maassamme 419 000 euroa. Klooripromatsiinin kanssa hyvin saman kaltaisen levomepromatsiinin myynti oli saman verran, piperatsiinirungon sisältävien fentiatsiinien 601 000 euroa ja perfenatsiinin 566 000 euroa muutamia klassisia neurolepeteja mainitakseni.
Tarinat ja todellisuus eivät kohtaa psykiatriassa
Neuroleptien tehon katsotaan toisinaan perustuvan kemiallisen epätasapainon korjaamiseen. Esimerkiksi lääketieteen alan julkaisu Duodecim-lehti tarinoi vuoden 2000 lääketieteen Nobelin palkintoa koskevassa jutussaan: ”Vaikka skitsofrenian synnystä on vallalla toisistaan poikkeavia, pääosin aivojen kehitykseen liittyviä käsityksiä, ei liene epäselvyyttä siitä, etteikö dopamiini tavalla tai toisella olisi tärkeä tekijä oireiden syntymisessä.” Kemiallisen epätasapainon teoriasta ei ole koskaan saatu tieteellistä näyttöä, mutta valheellinen tarina vastaa tarpeeseen, joka koskee psykoosilääkkeiden vaikutusmekanismia.
Ihmisaivoissa on lukematon määrä hermosoluja, joita kutsutaan myös neuroneiksi ja neuronin viestinvälitykseen erikoistunutta osaa reseptoriksi. Dopamiini taas on eräs monista kemiallisista viestinvälittäjistä kahden neuronin välillä. Dopamiinia sanotaan mielihyvähormoniksi, joka on hyvin keskeinen esimerkiksi ihmisen motivoitumisen ja palkitsemisjärjestelmän kannalta. Lisäksi dopamiini on yhteydessä ihmisen kognitiivisiin eli tiedollisiin prosesseihin. Psykoosilääkkeiden vaikuttava aine kiinnittyy hermosolun dopamiinireseptoriin estäen sitä vapauttamasta dopamiinia ja näin viestinvälitys hermosolujen välillä katkeaa. Psykoosilääkkeet vaikuttavat myös muihin välittäjäaineisiin kuin dopamiiniin aiheuttaen pysyvän kemiallisen epätasapainon. Psykoosilääkityksen seurauksena psykoosi tuntuu lievittyvän, potilaan tunteet latistuvat, motivaatio tarttua toimeen heikentyy, tulee seksuaalisen toiminnan häiriöitä sekä seksuaalista haluttomuutta, motoriikka heikentyy monesti ja kognitiiviset toiminnot, kuten muisti ja abstrakti ajattelu heikentyvät. Psykiatrit kutsuvat tätä kokonaisuutta yleensä remissioksi, eli taudin elpymisvaiheeksi. Kroonista psykoosilääkkeiden aiheuttamaa aivovauriota sanotaan kroonistuneeksi skitsofreniaksi.
Psykoosi määritellään aina lääkärin näkemyksen perusteella, eikä sille ole mitään biologista määritelmää. Ruotsalaisen psykiatrian professorin Johan Cullbergin mukaan kaikilla psykooseilla on hyvät mahdollisuudet parantua itsestään, jos ihmiselle suodaan suotuisat olosuhteet, eikä häntä estetä siinä. Suomessa kuitenkin elinikäiseksi jäävä lääkitys nähdään yleensä ainoaksi vaihtoehdoksi, jonka lisäksi pyritään tarjoamaan psykologista ja sosiaalista tukea. Krooninen sairaus tulee hyväksyä, mutta ehkä se sairaus onkin psykiatria.
Kieli on vallan väline
Psykoosilääkkeitä kutsutaan yleisesti myös neurolepteiksi. Uuden latinan sana neûron viittaa hermoon ja kreikan kielen sanan lepsis tarkoittaa kiinni tarttumista. Psykoosilääkkeet siis tarttuvat kiinni hermoon muuttaen aivojen toimintaa perustavanlaatuisesti. Aiemmin tätä kutsuttiin kemialliseksi lobotomiaksi, nykyään moderniksi psykoosihoidoksi. Biologisille hoidoille on paikkansa psykoosihoidon apuvälineenä, mutta tolkuttomalla ylilääkitsemisellä potilaat valjastetaan lääketeollisuuden rahantekoinstrumenteiksi. Puheet moderneista ja tehokkaista psykoosihoidoista on nähtävä vallan välineenä, jolla hoitotulokset yritetään saada näyttämään valheellisesti hyviltä keinoja kaihtamatta. Epäsymmetriset valtasuhteet ovat koko psykiatrisen hoidon perusta.
Toisaalta moderni voi tarkoittaa myös ohimenevää. Hyväksi koettu psykoosihoito on modernia niin kauan kunnes tulee tuottavampia käytäntöjä tilalle. Valitettavasti lääketeollisuuden edun palveleminen on pois veronmaksajien rahoista sekä ennen kaikkea pois suomalaisten ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Yli puolet psykoosin takia hoidetuista ihmisistä jää edelleen Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle. Ainoa poikkeus on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ja siellä sovellettava Keroputaan malli, jossa eläköitymisprosentti ei ole puoliakaan tästä ja hoidon kustannukset potilasta kohti huomattavasti pienemmät kuin muualla. Ehkä voisimmekin seuraavaksi alkaa ajatella psykoosihoidon kehittämistä enemmän tältä kannalta.